Meille tuli avopuolisoni kanssa jokunen aika sitten vähän riitaa yhdestä jutusta, jota en kuitenkaan tässä sen kummemmin ala ruotimaan.
Seuraava ei ollut riidan aihe, mutta tuon riitelyn aikana kuitenkin käsiteltiin sellaistakin asiaa kuin ystävät/ystävyys/kaverit, jossa huomasin meillä olevan täydellisesti erilaiset mielipiteet toisistamme: mieheni mukaan hänellä on ystävät/kaverit erikseen ja sitten olen minä. Siis minä en hänen mielestään ole hänen ystävänsä. Kun kysyin että no mikäs sitten, niin olen kuulemma avopuoliso.
No suoraan kysymykseen suora vastaus, mutta minua hänen ajattelumallinsa jäi kuitenkin mietityttämään. Itse ajattelen asiaa omalta kohdaltani niin, että mieheni on ehdottomasti minu n paras ystäväni! Tietysti hän on avopuolisoni, mutta mielestäni se pitää sisällään rakkauden ja kiintymyksen lisäksi myös sen ystävyyden! Eihän ilman sitä meidän pari suhdetta voisi olla edes olemassa! Jotenkin tuntuu ihan omituiselta edes ajatella että mieheni ei pidä minua ystävänään! En nyt itse osaa roolittaa itseäni meidän suhteeseen, mikä minun "virkani" avopuolisona sitten on?
Jotenki tämä asia on nyt saanut minut miettimään koko ystävyys käsitettä uudelleen. Mutta vaikka kuinka olen yrittänyt miettiä asiaa ja katsoa sitä kuinka monelta kantilta tahansa, niin en pysty ajattelemaan sitä yhtään yksinkertaisemmin tai monimutkaisemmi kuin mitä olen tähänkin mennessä ajatellut.
Miehet, mikä on teidä logiikka ystävyyden suhteen, kun sitä täytyy suhteuttaa omaan puolisoon?
Ovatko teidän puolisonen teidän ystäviänne, jos eivät, niin mitä sitten?
Seuraava ei ollut riidan aihe, mutta tuon riitelyn aikana kuitenkin käsiteltiin sellaistakin asiaa kuin ystävät/ystävyys/kaverit, jossa huomasin meillä olevan täydellisesti erilaiset mielipiteet toisistamme: mieheni mukaan hänellä on ystävät/kaverit erikseen ja sitten olen minä. Siis minä en hänen mielestään ole hänen ystävänsä. Kun kysyin että no mikäs sitten, niin olen kuulemma avopuoliso.
No suoraan kysymykseen suora vastaus, mutta minua hänen ajattelumallinsa jäi kuitenkin mietityttämään. Itse ajattelen asiaa omalta kohdaltani niin, että mieheni on ehdottomasti minu n paras ystäväni! Tietysti hän on avopuolisoni, mutta mielestäni se pitää sisällään rakkauden ja kiintymyksen lisäksi myös sen ystävyyden! Eihän ilman sitä meidän pari suhdetta voisi olla edes olemassa! Jotenkin tuntuu ihan omituiselta edes ajatella että mieheni ei pidä minua ystävänään! En nyt itse osaa roolittaa itseäni meidän suhteeseen, mikä minun "virkani" avopuolisona sitten on?
Jotenki tämä asia on nyt saanut minut miettimään koko ystävyys käsitettä uudelleen. Mutta vaikka kuinka olen yrittänyt miettiä asiaa ja katsoa sitä kuinka monelta kantilta tahansa, niin en pysty ajattelemaan sitä yhtään yksinkertaisemmin tai monimutkaisemmi kuin mitä olen tähänkin mennessä ajatellut.
Miehet, mikä on teidä logiikka ystävyyden suhteen, kun sitä täytyy suhteuttaa omaan puolisoon?
Ovatko teidän puolisonen teidän ystäviänne, jos eivät, niin mitä sitten?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ainakin oman avovaimon tapauksessa ero tuntuu olevan selvä.
- Ystävät ovat ne joille valitetaan kun minä olen ilkeä.
- Jos taas ystävät ovat ilkeitä, siitäkin valitetaan ystäville (muttei sille ilkeälle).
Oma tilanne on hieman eri. Avovaimon ilkeilyistä ei ole tapana muille puhua, kuin avovaimolle. Ystävien ilkeilyistä ei puhuta kellekään.
Minusta tämä on suhteellisen selvästi eroteltuna ystävät ja elämänkumppanit näin. :)
...mikäs sinun rooli sitten teidän suhteessa on?
Milloin sulle puhutaan ja milloin sinua tarvitaan, jos nyt voi näin karrikoitua ilmaisua käyttää...?
Itselleni paras ystävä - eli mieheni - on se, jolle kerrotaan kaikki ilot ja surut, se miten on päivä menny töissä jne. Myös se jos puoliso ärsyttää tai on ollu ilkee! Eihän se muuten tietäs et on ollu ilkee. Lisäks kaikki mun muut ystävät tietää, että kerron parhaalle ystävälleni kaiken, elleivät he erikseen ole pyytänyt että tätä juttua ei nyt sais mun miehelle kertoo...
Seuraavan "luokan" ystäville - tyttö ystäville - kerrotaan "tyttöjen juttuja", siis sellasia joista tiedän että mun mies ei ole pätkääkään kiinnostunu, esim. pukeutumiseen, laihduttamiseen yms. liittyviä juttuja. Tietty jutellaan puolisoistakin...
Sitä seuraavan "luokan" ystäville - eli siis kavereille - jutellaan muuten vaan mukavia. Ei nähdä kovin usein, eikä mitään kovin henkilökohtaisia käydä läpi, asiat ovat vaikka ruuan laittoon yhteisiin tuttaviin liittyviä, yleensä kuitenkin aina hyväntahtoista ja positiivista jutustelua...
> ...mikäs sinun rooli sitten teidän suhteessa on?
Milloin sulle puhutaan
> ja milloin sinua tarvitaan, jos nyt voi näin karrikoitua ilmaisua käyttää...?
No mutta, minua tarvitaan lastentekoon ja perheen elättämiseen... :D
Vakavammin sanottuna. Kyllä, puhutaan paljon. Mutta ei se ole pääasia suhteessa. Ainakaan meillä. Läheisyys, lämpö, rakkaus. Ei tarvita puhetta. Puhe vain eristää ihmisiä.
Kai meitä voisi ystävinäkin pitää, mutta minä kyllä lasken ystävät eri kategoriaan kuin puolisot (harvemmin monikossa).
Tärkein... Ystävien kaa ei harrasteta seksiä.
Ystävät... Ne on ikuisia, niiden kanssa ei tuu riitoja tai ees erimielisyyksiä. Ne ei suutu siitä että minä en huomaa niitä aina. Minä voin laiminlyödä ystäviäni tarpeen niin vaatiessa eikä se masenna niitä. Nii ja mikä tärkeintä ystävien kanssa ei harrasteta seksiä.
Tytöt ehkä odottavat ystävältä hieman eriasioita kuin pojat. Minä voin taklata parhaan kaverini laitaan tai tehdä sille oharit tyttökaverini takia. Mut voinko tehdä ohareita ilman monimutkaisia selityksiä tyttöystävälleni?
Avopuoliso/tyttöystävä on taas se toinen puolisko ystävyydestä. Sille kerrotaan juttuja joita ystäville ei kerrota sille uskoudutaan erilailla ja siltä odotetaan eri asioita kuin ystäviltä. Voisinko elää kuulematta tyttökaveristani kuukauteen mitään? Kuitenki minulla on ystäviä jotka tavataan suunnilleen muutaman kuukauden välein.
Tyttöystävä on se rakkauden kohde. Se jota ei nosteta etusijalle vaan pidetään rinnalla. Sen kaa jaetaan elämä. Ystävät on sit sellainen parisuhteen ulkopuolinen tukiryhmä joka on ennen parisuhdetta ja jää myös parisuhteen jälkeen.
Osasitpas sanoa asian hyvin ja selkeästi, jopa tämä tippaleipä ajattelun omaavakin löytää tekstistäsi niin selkeän sanoman, että vaikka kuinka yrittäisi, niin ei voi jossitella ja muttakunittaa ajatustasi! :)
Noinhan se yksinkertaisimmillaan menee! Meillä hameväellä kun tahtoo olla tapana ajatella asioita vähän pidemmän kaavan mukaan, olevinaan hienosti kiertäen ja kokonaisuus huomioon ottaen, niin ei sitten aina näe metsää puilta!
Mutta totta joka sana, juuri nuo asiat erottaa ystävät ja puolison roolit toisistaan!
Mutta kyllä tässä vielä pohtimista ja suhteuttamista riittää mulla asian tiimoilta, oppia ikä kaikki!
Kiitos! :)
mukana suhteessa. Sellaisesta henkisestä yhteensopivuudesta ja "me kaksi"-yhteishengestä se mun kiinnostus alkaa. Ilman sitä on vaikea kiinnostua naisesta vakavammin.
Tuossa edellinen kirjoittaja kiteytti ajatuksensa loistavasti, ja nyt minäkin vielä vahoilla päivilläni opin ihan uusia asioita!
Ihan omituista, että en ole koskaan ennen osannut ajatella ystävyydestä näin! Johtuu kenties siitä, että aiemmin kukaan ei ole sitä kanssani kyseenalaistanut... :) En väitä että mieheni sitä nytkään kirjaimellisesti teki, mutta hän ei vaan osannut sanoa sanottavaansa riittävän selkeästi ja minä en ymmärtänyt sitä mitä hän sanoi...
Totta myös tämä mitä sinä kirjoitat, mielestäni ystävyyttä täytyy olla mukana, muutenhan sitä tosiaan nainen on miehelle lastentekoa varten ja mies naiselle elättämistä varten ja ystävät ovat ihan muita ulkopuolisia henkilöitä! Eihän silloin tuon kaltaisessa yhteiselossa olisi mitään järkeä!
Siinä mielessä se on vähän ajattelematonta sanoa, puolisolleen että sinä et ole minun ystävä, olet puoliso....