Moi,
olen seurustellut miehen kanssa nyt vuoden ajan ja asumme avoliitossa. Muutama kuukausi sitten meillä tuli miehen kanssa suukopua jostain pienestä harmittomasta asiasta ja mies hermostui voimakkaasti(jota ihmettelin, että miten se nyt noin malttinsa menetti pienestä asiasta), ja sen seurauksena otti mua kipeästi kiinni hartiasta ja ravisti mua. Silloin kyllä hieman säikähdin ja närkästyin ja sanoin tiukkaan sävyyn miehelle että anna muuten olla viimeinen kerta kun muhun kosket tuolla tavalla... Silloin mies pyyti anteeksi ja sanoi että ei koskaan halua satuttaa mua, eikä koskaan lyö minua tms ja blaa blaa. No unohdin sitten sen kerran, mutta kyllähän se hieman säikäytti minua.
Noh, sitten tässä viime viikonloppuna tuli suukopua jostain pikkuasiasta ja sitten taas... taas mies hermostui kunnolla ja tällä kertaa otti mua kunnolla kiinni paidan rinnuksista niin että nipisti ihoakin ja ravisteli mua. En pystynyt ravistelemaan itseäni irti, koska olin niin järkyttynyt. Kun mies jossain vaiheessa laski irti, tuntui kuin iho olisi ollut kuin tulessa siitä kohdalta mistä hän piti mua kiinni. Itku tuli tietenkin, koska olin iha järkyttynyt ja poissa tolaltani asian johdosta.
Mies ei ollut millänsäkään(kuten ei silloin ekalla kerrallakaan, koska omasta mielestään siinä ei ollut mitään väkivaltaista...), mutta sitten tajusi että ei oo kaikki ok, kun menin toiseen huoneeseen. Hän yritti tulla lepyttelemään ja halailemaan ja pyytelemään anteeksi, mutta minä en laskenut häntä lähelle. Huusin hänelle että pysy kaukana, että älä tule lähelle koska pelkään häntä. Uhkasin häntä poliisilla, että teen tosta ilmoituksen. Olin aivan shokissa ja järkyttynyt, miten rakastamani ihminen voi olla tuollainen?!
Lähdin kotoa kiireesti karkuun, mies tuli oven koloon ruikuttamaan minne olen lähdössä mutta en sanonut, juoksin vain kiireesti ulos. Soitin ystävälleni jonka luokse pääsin turvaan. Mies yritti soittaa ja laittaa viestiä, jossa pyyteli anteeksi ja sanoi ettei tee enää ikinä niin ym ym.
Menin kyllä jossain vaiheessa sitten kotiin, kun tilanne oli rauhoittunut ja nyt viime päivät on ollut iha rauhallista...mutta silti pelkään ja en luota siihen ihmiseen tippaakaan!Pelkään sitä kun taas tulee riitaa jostain ja jos hän taas kajoaa minuun...tuleeko seuraavalla kerralla turpaan vai mitä lie...en vain voi uskoa siihen että tuo väkivaltaisuus jäisi tuohon,on jotenki vahva epäilys siitä että jatkoa seuraa...
Sanokaa mitä minun pitäisi tehdä, katsoa että muuttaako mies tapansa vai lähteä kiireesti vetämään ennen kuin alkaa varsinainen piina??
olen seurustellut miehen kanssa nyt vuoden ajan ja asumme avoliitossa. Muutama kuukausi sitten meillä tuli miehen kanssa suukopua jostain pienestä harmittomasta asiasta ja mies hermostui voimakkaasti(jota ihmettelin, että miten se nyt noin malttinsa menetti pienestä asiasta), ja sen seurauksena otti mua kipeästi kiinni hartiasta ja ravisti mua. Silloin kyllä hieman säikähdin ja närkästyin ja sanoin tiukkaan sävyyn miehelle että anna muuten olla viimeinen kerta kun muhun kosket tuolla tavalla... Silloin mies pyyti anteeksi ja sanoi että ei koskaan halua satuttaa mua, eikä koskaan lyö minua tms ja blaa blaa. No unohdin sitten sen kerran, mutta kyllähän se hieman säikäytti minua.
Noh, sitten tässä viime viikonloppuna tuli suukopua jostain pikkuasiasta ja sitten taas... taas mies hermostui kunnolla ja tällä kertaa otti mua kunnolla kiinni paidan rinnuksista niin että nipisti ihoakin ja ravisteli mua. En pystynyt ravistelemaan itseäni irti, koska olin niin järkyttynyt. Kun mies jossain vaiheessa laski irti, tuntui kuin iho olisi ollut kuin tulessa siitä kohdalta mistä hän piti mua kiinni. Itku tuli tietenkin, koska olin iha järkyttynyt ja poissa tolaltani asian johdosta.
Mies ei ollut millänsäkään(kuten ei silloin ekalla kerrallakaan, koska omasta mielestään siinä ei ollut mitään väkivaltaista...), mutta sitten tajusi että ei oo kaikki ok, kun menin toiseen huoneeseen. Hän yritti tulla lepyttelemään ja halailemaan ja pyytelemään anteeksi, mutta minä en laskenut häntä lähelle. Huusin hänelle että pysy kaukana, että älä tule lähelle koska pelkään häntä. Uhkasin häntä poliisilla, että teen tosta ilmoituksen. Olin aivan shokissa ja järkyttynyt, miten rakastamani ihminen voi olla tuollainen?!
Lähdin kotoa kiireesti karkuun, mies tuli oven koloon ruikuttamaan minne olen lähdössä mutta en sanonut, juoksin vain kiireesti ulos. Soitin ystävälleni jonka luokse pääsin turvaan. Mies yritti soittaa ja laittaa viestiä, jossa pyyteli anteeksi ja sanoi ettei tee enää ikinä niin ym ym.
Menin kyllä jossain vaiheessa sitten kotiin, kun tilanne oli rauhoittunut ja nyt viime päivät on ollut iha rauhallista...mutta silti pelkään ja en luota siihen ihmiseen tippaakaan!Pelkään sitä kun taas tulee riitaa jostain ja jos hän taas kajoaa minuun...tuleeko seuraavalla kerralla turpaan vai mitä lie...en vain voi uskoa siihen että tuo väkivaltaisuus jäisi tuohon,on jotenki vahva epäilys siitä että jatkoa seuraa...
Sanokaa mitä minun pitäisi tehdä, katsoa että muuttaako mies tapansa vai lähteä kiireesti vetämään ennen kuin alkaa varsinainen piina??
Vastaukset 7
Vanhimmat
odottamaan, paheneeko tilanne vai ei.
Myöhemmin sulla ei enää ole voimia lähteä, vaan kärsit aina vaan enemmän ja pahemmasta.
Sinä päätät saako sinua kohdella noin. Jäämällä tuollaisen miehen luo, annat siihen luvan.
Tiedän omasta kokemuksesta, miten nopeasti tuollainen kohtelu syö voimat ja itsetunnon. Ja toipuminen kestää.
Maailmassa on kunnollisiakin miehiä.
Ennen sitä ekaa ravistelua teillä ei siis ole ollut riitaa, niinkö? Eli siinä tapauksessa heti ekassa kunnon riidassa jo astutaan rajan yli. Onkohan mies ollut väkivaltainen edellisissäkin suhteissaan?
Hän ei selvästikään osaa käsitellä negatiivisia tunteitaan, vaan "kiehuu yli" heti kun kokee esim. jäävänsä alakynteen verbaalisesti tms. Toiseen kajoaminen on merkki siitä, että tunne vie voiton järjestä. Hän kokee, että keinot selviytyä epämiellyttävästä tilanteesta ulos ovat vähissä, joten hän uhkaa sinua fyysisesti (jolloin tietää aina "voittavansa" koska sinä olet fyysisesti heikompi osapuoli). Hän kokee, ettei kykene muuten hiljentämään sinua, jonka sanat satuttavat (eli koskettavat esim. hänelle liian arkoja aiheita) jne.
Ei kuulosta hyvältä jatkon suhteen, etenkään, jos sinäkään et ole halukas keskustelemaan tapahtuneista tunteilematta, vaan vetäydyt uhrin osaasi ja jätät asian sikseen.
Se on tietysti ihan ymmärrettävää kun "henkeä uhataan", mutta puhumattomuus se ei auta pidemmän päälle ketään.
Taustasyyt moiseen käytökseen pitäisi siis selvittää, vasta sitten alkaa tapahtua muutos parempaan päin. Sinä voisit auttaa rakastamaasi ihmistä sen tien alkuun pääsemisessä. Voisit yrittää selvittää ongelmaa esim. kyselemällä mitä hänen elämässään on kenties tapahtunut, joka on suistanut hänet tuollaiseen käytösmalliin. Sitten voisit pyrkiä keskustelemaan teidän kahden välisessä suhteessa tapahtuneista yhteenotoista, kantaa vastuun omalta osaltasi riidan etenemisen suhteen ja udella miltä miehestä tuntui kun hän kävi ekan kerran sinuun kiinni, entä miltä hänestä tuntuu nyt kun niin on jo tapahtunut toisenkin kerran jne. Hän tuntee takuulla syyllisyyttä ja se kasaantuu jokaisen väkivaltaisen teon myötä aina vain raskaammaksi, vaikka hän teeskentelisi kuinka välinpitämätöntä.
Parisuhteessa täytyy pystyä puhumaan myös niistä negatiivisista asioista, joita elämä eteen heittää, muuten eletään valheessa.
Yksin miehesi ei voi itseään auttaa, sillä ihminenhän suojelee aina ensisijaisesti itseäänkaikelta satuttavalta, niin kuin sinäkin teit pakenemalla kaverisi luo. Puhumalla rehellisesti asioista te opitte aimo annoksen itsestänne ja toisistanne ja opitte myös luottamaan yhteistyökykyynne ongelmienkin eteen tullessa.
Te olette vasta parisuhteenne alussa, joten teillä on yhä kaikki mahikset selvittää asia nyt heti alkumetreillä ja päästä siten uuteen alkuun. Mutta jos kumpikin vain lakaisee asian maton alle, ei mikään muutu ainakaan parempaan suuntaan, ja parempaahan te kumpikin varmasti toivotte kun toisistanne kerran tykkäätte.
Tämä on nyt niitä vastamäkiä, joista pitäisi yhdessä selvitä eteenpäin...
Hyvin kirjoitit !Olen samaa mieltä ettei heti kannata lähteä vetämään.
Vuosikausia sitten meillä oli mieheni kanssa vastaavanlainen ongelma kuin alkuperäisen viestin kirjoittajallakin.Mieheni läppäsi takaraivoon pari kertaa,tukisti kerran ja potkaisi persiiseen.Sitten mittani täyttyi ja sanoin että tää suhde loppui nyt tähän.
aloimme kuitenkin keskustelemaan asiasta oikein kunnolla ja taustaltahan löytyikin asioita jotka olivat omiaan selkeyttämään tilannetta.Mieheni edellinen avoliitto oli ollut kovasti henkisen väkivallan voittama:avovaimonsa kiusasi häntä loputtomasti ja pilkkasi.Sitten minut kohdattuaan hän tunsi itsensä kovin "voimattomaksi" koska tunsi että olin ensimmäinen nainen hänen elämässään jonka hän tunsi vertaisekseen,tietyllä tavalla vahvaksi kuin kallio ja samalla herkäksi,kuten hän itsekin on.Siitä sitten lähdimme purkamaan asiaa eteenpäin vähitellen,juteltiin ja juteltiin ja juteltiin...Mieheni kävi myös "lyömätön linja"-keskusteluissa pari kertaa.
Me onneksi saimme purettua kyseisen ongelman,mutta siihen tarvitaan toki paljon molempien halua ja sitkeyttä.Ja uhrin osalta myöskin armoa..kyllä sen huomaa jos toinen todellakin haluaa parantua tavoistaan.
Nyt olemme onnellisia ja kaikki hyvin.Siitä on ainakin viisi vuotta kun hän tukisti.Enää ei tarvitse pelätä.
Tsemppiä kovasti teille!Katso vielä hetki ennenkuin hötkyilet.
t.tukka on päässä ja näyttää pysyvän
ymmärtää sitä, että se kaikki on vain parisuhteenne hyväksi.
toimivaan parisuhteeseen kuuluu se, että mies aina silloin tällöin antaa naiselleen kurinpalautusta. Se on ikään kuin "valkoisen miehen taakka" minkä jokaisen todellisen vaimostaan huolehtivan miehen on jossain parisuhteen vaihessa kannettava.
Sillä vain fyysisen kärsimyksen kautta voidaan löytää se AINOA tie joka muuttuu kullaksi ja rikkaudeksi.
Sinuntapauksessasi miehesi ei ollut milläsikään sinuun kohdistaman väkivallan johdosta, koska hän täysin tiedosti nuo tekonsa ylevät tarkoitusperät. Pysyvä autuus ja onni.
Entisenä parisuhdeterapeuttina tämän tiedän
Minä puolestani etsisin syitä miehen lapsuudesta, lähinnä isän käytöksestä. Jos isällä on kasvatusperiaatteisiin kuulunut tukistaminen, kuristaminen, päähän lyöminen, potkiminen, korvasta nipistäminen, hakkaaminen, yms. se on iskostunut 'selkäytimeen'. Miehen pitäisi tiedostaa, ettei halua käyttäytyä kuten isänsä, ettei se ole oikeutettua. Hän voi rakastaa naista, mutta vahingossa sortuu tuollaiseen koska se on ollut hänen kotonaan tapana. Asiasta kannattaa keskustella, jos rakkautta riittää, ehkä mies voi tiedostaa ongelman ja päättää pitää itsensä kurissa.
Enpä uskos, että olet ollut parisuhdeterapeutti tuolla kommentilla
että tuo ei lopu, ellei mies todella ymmärrä ettet sinä ole itsestään selvyys.