Tiedättekö

idiootit Bonus/Plussakorttilaiset mitä olette saaneet aikaan? Sen että kaikki hinnat on nousseet paljon isommaksi kuin ilman niitä. Ja muutaman vitun killinginahneutenne takia. Ostatte kortillanne ja luulette saavanne alennusta joskus, mutta kuitenkin se on normaalihinta jonka te maksaisitte ilman sitä korttihuumaanne.Näin se kävi, alussa vähän aikaa alennuksella normaalihinnat kortin kanssa ja kohta ylennyshinnat alennuksella. Ja kortittomat maksaa vain ylennetyn hinnan. Ja te luulette saavanne halvemmalla, no saatte kyllä kortitonta halvemmalla joskus, mutta se alennettu hinta olisi olemassa ilman niitä korttejannekin, joista saatte muutaman killingin vuodessa. Monta kertaa olen huomannut että poonushinnalla saatava tuote on kalliimpi kuin toisessa kaupassa normaalihinta, ja te maksatte sen kortin kantamisesta sen että saatte melkein normaalihintaista tavaraa, ja kauppias hieroo käsiään kuinka tyhmää kansa on. Toivottavasti hukutte niihin läpysköihinne se on niin kätevää kun kassajonossa alatte sitä vitun korttianne esiin kaivamaan. Ja kaiken lisäksi kauppias tietää tarkalleen mitä hyllystä alkaa puuttumaan te sen hänelle ilmoitatte ruokavalionne lisäksi, säästyy työvoimaa, kusikot! Kelakortti ajaisi saman asian mutta eihän se käy koska te menisitte Plussakorttilaisenan Bonuskorttikauppaan. Miksi Lidlissä ei kortteja tyrkytetä, siksi kun siellä kauppiaalle riittää normaalivoitot
212309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Mitä väliä sillä jos köyhät kortilla alennusta hakee??Mulla ei ole eikä tule yhtään alennus korttia ja aina riittää pottua pöydässä!!

Äänestä

Oiskohan nyt aihetta ottaa ja istahtaa vähäksi aikaa, puhaltaa syvään ja relata.
Ei o hyväksi sydämmelle tollanen hatutus. Pidemmän päälle voi alkaa oireileen.

Anna toisten elää omaa elämäänsä, mitä se sinua liikuttaa. Mene kauppaan, jossa ei hermo pala kassalla. Työtään se yrittäjä tekee, ei kai sekään nyt mikään pelastusarmeija ole. Ymmärtäähän tuon vähemmälläkin aivo-kapasiteetilla. Jos joku maksaa ylihintaa, antaa maksaa. Onko se sinun kukkarosta pois?

Kateusko pistelee?

Äänestä

..kannattaa...ja sillä saa vuodessa paljon säästöjä...mutta korjaus tuohon sun kirjoitukseen: "poonus" ja "lussa" korttilaiset saavat tuotteita alennetuilla hinnoilla ja ne joilla ei ole korttia maksavat normaali hintaa...tieten jos asia sua niin kauheasti vaivaa niin ole sitten ostamatta mitään tai keskitä ostoksesi sellaiseen paikkaan, missä ei jaeta mitään ostopisteitä...pointti: hanki oma elämä...

Äänestä
  • nyt kun et muuta ole käyttänyt kuin sitä läpyskääs. Keskittäminen, just sitä ne haluaa ettet mene naapurikauppaan vaikka siellä olisi halvempaa. Ja sinähän et mene kun on niin kiva läpsytellä korttias, idiootti.

    Äänestä

  • huhuuuuuuuu kirjoitti:

    nyt kun et muuta ole käyttänyt kuin sitä läpyskääs. Keskittäminen, just sitä ne haluaa ettet mene naapurikauppaan vaikka siellä olisi halvempaa. Ja sinähän et mene kun on niin kiva läpsytellä korttias, idiootti.

    se pointti ettei naapurikaupassa oo halvempaa...samasta kaupasta saa laatutuotteet edulliseen hintaan jo ne bonukset tulee ikäänkuin kaupan päällisenä kerran kuussa...
    Ja jos nyt jossakin muussa kaupassa onkin joitakin satunnaisia mielenkiintoisia tarjouksia niin sitten ei muuta kun hakemaan...ja kerää vaikka sieltä sitten samalla niitä plussia :)

    Äänestä

  • huhuuuuuuuu kirjoitti:

    nyt kun et muuta ole käyttänyt kuin sitä läpyskääs. Keskittäminen, just sitä ne haluaa ettet mene naapurikauppaan vaikka siellä olisi halvempaa. Ja sinähän et mene kun on niin kiva läpsytellä korttias, idiootti.

    viestiä johon vastasit !olet melkoinen pösilö kyllä itse !tuskin asioit muualla kuin tradekan kommunistikaupoissa !

    Äänestä

  • Keskittäminen kannattaa, sitä tuskin ensimmäisen viestin kirjoittajakaan kiistää, mutta tosiasia on se, että kanta-asiakaskorttien olemassaolo nostaa hintoja kaupassa. Vai luuleeko joku, että kauppias hyvää hyvyttään jakelee rahaa menemään? Jollain ne meille jaettavat etuudet on rahoitettava - siksipä sitä ilmaa niissä hinnoissa on.

    Äänestä

bonusta...jopa useita satoja euroja vuodessa...eli kyllähän se kannattaa eikä siellä hinnatkaan nyt niin kovin pilvissä ole! Lidl on halpa kun myyvät jotain sekundakamaa...joidenkin tuotteiden maussa on nimittäin eroa jos ei muussa!!
Esim limut, siiderit ja makeiset...
Eikä Lidlin hinnatkaan niin hirvittävästi poikkea Prisman hinnoista...ja bonuksena saa viimeistään takaisin sen kaiken mitä sinä säästät käymällä Lidlissä ja ostamalla halpaa sekundakamaa...

Mikä ongelma sulla oikeastaan tässä on? Kenenkään ei ole pakko käydä sellaisissa kaupoissa joissa hinta on liikaa omaan talouteen suhteutettuna...eikä myöskään sellaisissa kaupoissa joissa käytetään jotain bonus/plussa kortteja...jos kerta Lidl riittää sulle niin ole hiljaa ja hymyile "viisauttas" kun ei kauppiaat "kuseta"

Äänestä
  • Surkein on tilanne sellaisessa maaseutu taajamassa, jossa on ainoana kauppana vaikkapa K-Market. Johan on hinnat korkeet. Valinnanvaraa ei ole, maksa pois mitä kauppias kehtaa pyytää.

    Äänestä

  • Ryöstetty asiakas kirjoitti:

    Surkein on tilanne sellaisessa maaseutu taajamassa, jossa on ainoana kauppana vaikkapa K-Market. Johan on hinnat korkeet. Valinnanvaraa ei ole, maksa pois mitä kauppias kehtaa pyytää.

    täysin tosiasia...K-kauppa on kallis...paljon kalliimpi kun esim Prisma!! Eurospar oli halpa mutta kun sitä ei enää ole olemme alkaneet käydä Prismassa ja kun hintojakin vertailee on Prisma miltei samoissa hinnoissa Eurosparin kanssa...joidenkin tuotteiden kohdalla on toki eroa...mutta suurimmalta osalta! Ja kun on tuo Prisman bonuskortti niin kauppareissut tulee kyllä Prismassa edullisemmaksi pidemmän päälle...
    K-kaupasta en ruokiani ostaisi...eikä tämä plussa järjestelmäkään ole yhtä hyvä kun Prisman bonus systeemi...

    Äänestä

  • ei käsitä mistä on kyse :)

    Äänestä

  • Kun........................ kirjoitti:

    ei käsitä mistä on kyse :)

    kyllä.Hinnat olis edullisempia,jos bonus kortti systeemi ei olis iskeny tulta.
    Mutta se iski ja nyt on näin.

    Siksi hommasin itsekkin kortit joka puljuun,että saa ne ns.alet.

    Ykkös bonus toikin sitten takaisin omia rahojani 500e.Toihan tavallaan kuin rahaa laittais säästö possuun ja tyhjentäis sitten sen vuoden päästä.

    Tosin ekassa en enään käy.Hinnat on sika kalliit,prismaan verrattuna jopa 4e eroja samoissa tuotteissa.

    Kärryttömyys ahdistaa myös ekassa.Prismaan kun menee ,tietää takuu varmasti saavansa lapsille kärryt.

    Lidil on sekunda kauppa.Aluksi haimme sieltä limukat ja makeiset syntymäpäiville,yöks makua.Kyllä halvan maun erottaa.Lidilissä sen verran vierailen vielä,että kasvikset saa sieltä huomattavasti edullisemmin.

    Äänestä

  • kyllä... kirjoitti:

    täysin tosiasia...K-kauppa on kallis...paljon kalliimpi kun esim Prisma!! Eurospar oli halpa mutta kun sitä ei enää ole olemme alkaneet käydä Prismassa ja kun hintojakin vertailee on Prisma miltei samoissa hinnoissa Eurosparin kanssa...joidenkin tuotteiden kohdalla on toki eroa...mutta suurimmalta osalta! Ja kun on tuo Prisman bonuskortti niin kauppareissut tulee kyllä Prismassa edullisemmaksi pidemmän päälle...
    K-kaupasta en ruokiani ostaisi...eikä tämä plussa järjestelmäkään ole yhtä hyvä kun Prisman bonus systeemi...

    Tuota, kyllä prismakin kusettaa. Esim meillä käytetään result-pyykkisuopaa, prismassa yksi pussi 4€, tamppiksessa saat 2kpl kolmella eurolla... Eli jotkut tavarat ovat kyllä prismassakin aivan typerästi hinnoiteltu.

    Tuosta yhden kaupan kylästä, satuinpa tässä viime syksynä enontekiölle, paikallisittain hettaan. Siellä on vain yksi esson huoltoasema, arvatkaa mitä maksoi diesel, 1:32€/litra, torniossa 0,99 kalleimmillaan. Nythän siellä on joku kylmäasema, joka myy standardi-hinnalla, mutta esso kuulemma pitää edelleen omat hintansa.

    Äänestä

  • käsittää kirjoitti:

    kyllä.Hinnat olis edullisempia,jos bonus kortti systeemi ei olis iskeny tulta.
    Mutta se iski ja nyt on näin.

    Siksi hommasin itsekkin kortit joka puljuun,että saa ne ns.alet.

    Ykkös bonus toikin sitten takaisin omia rahojani 500e.Toihan tavallaan kuin rahaa laittais säästö possuun ja tyhjentäis sitten sen vuoden päästä.

    Tosin ekassa en enään käy.Hinnat on sika kalliit,prismaan verrattuna jopa 4e eroja samoissa tuotteissa.

    Kärryttömyys ahdistaa myös ekassa.Prismaan kun menee ,tietää takuu varmasti saavansa lapsille kärryt.

    Lidil on sekunda kauppa.Aluksi haimme sieltä limukat ja makeiset syntymäpäiville,yöks makua.Kyllä halvan maun erottaa.Lidilissä sen verran vierailen vielä,että kasvikset saa sieltä huomattavasti edullisemmin.

    Lidlin suklaat ovat huomattavasti parempia kuin muissa kaupoissa myytävät. Fazerit sun muut kalpenee niiden rinnalla.

    Äänestä

  • useissa käynyt kirjoitti:

    Tuota, kyllä prismakin kusettaa. Esim meillä käytetään result-pyykkisuopaa, prismassa yksi pussi 4€, tamppiksessa saat 2kpl kolmella eurolla... Eli jotkut tavarat ovat kyllä prismassakin aivan typerästi hinnoiteltu.

    Tuosta yhden kaupan kylästä, satuinpa tässä viime syksynä enontekiölle, paikallisittain hettaan. Siellä on vain yksi esson huoltoasema, arvatkaa mitä maksoi diesel, 1:32€/litra, torniossa 0,99 kalleimmillaan. Nythän siellä on joku kylmäasema, joka myy standardi-hinnalla, mutta esso kuulemma pitää edelleen omat hintansa.

    huomannut että jotkut tuotteet ovat Prismassa kalliimpia mutta aika harvat...esim mausteissa on tuntuva ero siihen mitä Eurosparissa oli...samainen valkosipulimauste maksaa Prismassa melkein tuplasti sen mitä Eurosparissa maksoi...

    Äänestä

Käytkö sie iha täysillä? Huhhuhh.. Pittäis varmaa tehä jottai ja äkkiä enneku katkee verisuoni piästä, vaikutat jonnin verran kireältä. Käy vaikka kaupasa.

Äänestä

Siis asiahan on näin, että me, ketkä ne kortit omistamme, olemme sen verran rikkaampia, että meän ei tarvi noin pienestä asiasta tehä isoa! Jos sulla ei oo kortteja, kypsy siihen ja nauti siitä silmän ilosta jota me rikkaammat sinulle tuomme korttiemme ja pisteidemme kera! =)

Äänestä

Kyllä minua silloin hymyilyttää kun saan bonusrahat käteen. Viimeksi sain yli 500e. Laita vain itsekin kortti niin ei tarvitse valittaa ja saat sinäkin ne samat edut kuin muutkin kortin käyttäjät.

Ps. pitäsköhän sun ostaa itselle löysempi pipo :)

Äänestä
  • Edullisuus riippuu matkasta, markettiin ei kannata autolla mennä 1 km,
    jos, vastapainoksi on lähikauppa kävelymatkan päässä.

    Jos tekee yhdenkin normaaliostoksen, jotta saa bonusta, ja ajaa autolla,
    on todellinen bonus menetetty.

    Jokainen autolla ajo maksaa 0,4–0,5 € kilometri.
    Jokaiselle km pitää laskea kaikki kulut, arvonalennuksista vakuutuksiin.

    Vai lasketko niin että markettimatkalla kuluu vain poltonainetta,
    voin kertoa että markettimatkat ja
    niiden parkkipaikalla syntyneet vahingot ovat tilastojen kärjessä.

    -----------------------------------
    Toiseksi,
    mitä vaikuttaa se kun on E- kortti, S-kortti, K-kortti, ym. ym.

    Lisäksi muita maksukortteja, ajokortti ym.

    Kun näitä ensiksi mainittuja kaupan kortteja käyttelet usein,
    aina tapahtuu vahinkoja,
    joissa jollain tavalla myös luottokortti, ajokortti katoaa.

    Oletko ajatellut että nuo katoamiset ovat vakavia asioita.

    Katoamisia tapahtuu hyvin paljon.
    Tunnen useita tapauksia, jolloin kortin kadottaneet ovat joutuneet kaikki hankkimaan uudelleen,

    vaikka mm. ajokortit ym. ovatkin joskus harvoin tulleet takaisin,
    1-6 kk kuluttua.

    On myös usein henkilöitä että eivät edes ole huomanneet,
    että pankkikortit ovat kadonneet.

    Usein kun olen soitellun omistajan pankista johon pankkikortin matka kestää useita päiviä, jos korttia on käytetty vieraalla paikkakunnalla.

    Usein ihmiset ihmettelevät että on tapahtunut jokin virhe,
    usein he eivät edes halua tarkastaa omaa korttia lompakostaan.
    ------------------------------
    Minullakin on kaikki kauppojen ym. kortit,
    mutta ne ovat erillään rahapussista ja pankkikorteista.

    Ammatti on opettanut,
    on nähty tapauksia hyvin monenlaisia.

    Eniten opettavat tapaukset, kun ihmiset eivät ole edes tietoisia katoamisesta useaan päivään,
    ja korteilla on tehty useita kymmeniä ostoksia heti katoamispäivänä,
    ehkä jo ensimmäisen tunnin aikana.

    Äänestä

  • ittaaja kirjoitti:

    Edullisuus riippuu matkasta, markettiin ei kannata autolla mennä 1 km,

    Apua! Apua! Elintaso laskee!
    Jotkut luulevat taloja kodeiksi, kantavat lapset sisään
    He ovat viisaita, älyttömän viisaita
    Minne lapsemme katosivat viime yönä kun olimme töissä?
    Jotkut luulevat elämää hauskaksi, haa, en ole rosvo enkä poliisi
    Hiiohoi, ja pyssy hyökkää
    Salonkivaunussa savu leijailee, samanaikaisesti talossa sisällä

    apua apua!! elintaso laskee!!

    Äänestä

ja kotiin jaettavilla mainoksilla lisätään sapuskan hintaa. Molemmat pois ennen kaikkea turhat mainokset niin ruoan hintaa voidaan alentaa huomattavasti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kuntiokasvaakunhakee kirjoitti:

idiootit Bonus/Plussakorttilaiset mitä olette saaneet aikaan? Sen että kaikki hinnat on nousseet paljon isommaksi kuin ilman niitä. Ja muutaman vitun killinginahneutenne takia. Ostatte kortillanne ja luulette saavanne alennusta joskus, mutta kuitenkin se on normaalihinta jonka te maksaisitte ilman sitä korttihuumaanne.Näin se kävi, alussa vähän aikaa alennuksella normaalihinnat kortin kanssa ja kohta ylennyshinnat alennuksella. Ja kortittomat maksaa vain ylennetyn hinnan. Ja te luulette saavanne halvemmalla, no saatte kyllä kortitonta halvemmalla joskus, mutta se alennettu hinta olisi olemassa ilman niitä korttejannekin, joista saatte muutaman killingin vuodessa. Monta kertaa olen huomannut että poonushinnalla saatava tuote on kalliimpi kuin toisessa kaupassa normaalihinta, ja te maksatte sen kortin kantamisesta sen että saatte melkein normaalihintaista tavaraa, ja kauppias hieroo käsiään kuinka tyhmää kansa on. Toivottavasti hukutte niihin läpysköihinne se on niin kätevää kun kassajonossa alatte sitä vitun korttianne esiin kaivamaan. Ja kaiken lisäksi kauppias tietää tarkalleen mitä hyllystä alkaa puuttumaan te sen hänelle ilmoitatte ruokavalionne lisäksi, säästyy työvoimaa, kusikot! Kelakortti ajaisi saman asian mutta eihän se käy koska te menisitte Plussakorttilaisenan Bonuskorttikauppaan. Miksi Lidlissä ei kortteja tyrkytetä, siksi kun siellä kauppiaalle riittää normaalivoitot

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu