Löytysköhän kohtalotovereita minun kaltaiselle tapaukselle. Minulla on lapsi ja seurustelukumppanillakin on lapsi ja ollaan kohta 1,5 vuotta tapailtu. Hän väittää niin rakastavansa mua vaan jotenkin vaan en tunne sitä rakkautta..Tuntuu että vaan ongelmia tulee lisää eteen tämän tästä. Suurin ongelma minulle on etten tunnu kuuluvan hänen elämäänsä. Ensinnäkään en kertaakaan ole tavannut hänen tyttöään, tämän lapsi asuu äitinsä luona, silloin tällöin vierailee isänsä luona. Tämä mies taas on minun lastani nähny varmaan sen sata kertaa. Minusta tuntuu että olen mustasukkainen jotenki miehen ex:lle. Oli vaan niin tympeää kun järjestivät miesystäväni vanhempien luona juhlat ja siellähä oli entinen lapsineenki ja miesystäväni myös. Ei tämä mies minua pyytäny, mikä tuntu paskalta. Ja asian hänelle sanoinki, vaan turhaa on mistään mitään sanoa kun mikään ei mene jakeluun, eikä hän ymmärrä miten minusta tuntuu. Minä en ole ite koskaan käynykään hänen vanhempiensa luona. Miesystäväni kyllä toitottaa että haluaa tulevaisuudessa kihloihin, yht.asumaan jne. Tuntuu vain että onko nämä ihan turhia puheita. Jotenki tuntuu ni surkeelta ku haluais kuulua toisen elämään..mutta tämä tilanne on. Onko tääl muita jolla jotain samantapaista kokemusta, olisi kiva ajatuksia vaihtaa:)
Parisuhde vai onko sitä?
surkeeta
4797
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletteko miten tiiviissä seurustelusuhteessa eli tapailette ja vietätte aikaa paljon yhdessä?Asutteko samalla paikkakunnalla?Tuli vaan mieleen onkohan miehellä useampia sun lisäksi mukaanlukien lapsensa äiti..?
Ja nähdään toisia yleensä joka päivä. Ihan peestä tämä arvuuttelu, ei taho hermot kestää. Niin mäkin ajattelen että mitenkähä ton entisen laita on vaan en mä ymmärrä mitä se mun kans on jos toiset kiinnostaa. Ja luonnehan mulla on että sanon suoraan mitä ajattelen hänellekin. En kuitenkaan oo ihminen että alkasin tekstiviestejä hänen puhelimesta lukemaan. Ei kai täs varmaan auta ku kattoa tilannetta mut ei hyvältä näytä.
Hei!
Kuvailemasi tilanne kuulostaa ihan ex-mieheni uudelta suhteelta. Meillä edelleen tiiviisti yhdessä hoidetaan kaikki tyttöömme liittyvät asiat myös juhlat. Tämä ihan vain sen takia, että lapsi on meille molemmille tärkeä ja me molemmat myös lapsellemme ja se menee kaiken edelle.
Mutta mitä meidän kahden suhteeseen tulee niin minun puoleltani ei meillä ole mitään romanttista tai seksuaalista kuvioissa. Ex:ni valitettavasti kyllä aina silloin tällöin kaipailee takaisin kotia meidän luokse vaikka myös minulla on jo uusi mies elämässäni. Näissä tilanteissa yritän Ex:ääni palauttaa takas maan pinnalle ja muistuttaa naisystävästään ja siitä miten naisystäväänsä kohtelee jos haikailee menneitä. Mutta ei kai kukaan niille tunteille mitään voi... Jotkut vain tarvitsevat sen laastari suhteen, kai.
Hienointa eron jälkeen on se että mikään ei isovanhempien ja jälkikasvun välillä muutu kun avioero tulee, samoin on fiksua , että x-vaimo tai mie osallistuvat perhetapahtumiin, onhan he olleet sitä yhteistä perhettä kun menivät naimisiin ja lapset syntyivät. Näin pitäisi asiat ymmärtää. Olisi hienoa jos tyttäreni x-mies piipahtaisi meitä joskus tervehtimässä, eikä niin, että kantaa kaunaa ja puhuu pahaa.
Samoihin juhlin voisit sinäkin uutena naisystävänä olla kutsuttu. Tämä vaatii kyllä asioiden todellista ymmärtämistä ja fiksuutta kaikilta. Lapset ansaitsevat teidät kaikki, viis meistä aikuisista, pitää vain osata siinä tilaisuudessa käyttäytyä asiallsesti. Eräs mummo