Ollaan oltu naimisissa 28v. Olin vielä lapsi (16v) kun aloitimme seurustelun. Olen eroamassa, ilmeisesti nyt tosissani. Ainakin 2 kertaa olen aiemmin päätökseni tehnyt ja aina niinkuin nytkin mieheni pyysi etteikö jatkettaisi. Olen tehnyt tätä eroa jo 10 vuotta. Liitossamme on ulkoisesti kaikki hyvin, mutta läheisyys ja rakkaus ja etenkin keskustelu puuttuu. Samaa mieltä ei juurikaan asioista olla. Mieheni auttaa muita ihmisiä, pitää kotona paikat kunnossa, mutta minut hän on hylännyt. Ei lähde mihinkään kanssani paitsi ravintolaan tai mökille, joissa hän viihtyy. Kulttuuritapahtumiin tai ystävieni luokse saan mennä yksin. Tunnen olevani todella yksin. Mieheni lähtee jopa vuoteesta keskellä yötä jos kuulee minun itkevän. Ei lohtua, ei mitään. Kuolen rakkauden ja läheisyyden puutteeseen. Alkoholi on enenevässä määrin tullut kuvioihin. Kärysi ratista. Se oli viimeinen pisara. Nyt olen odotellut että saisin asunnon ja kotona ollaan kumpikin puhumatta eri huoneissa. Tämä on todella kamalaa. Kun pääsisi pois. Jotenkin kyllä helpotti kun olin tehnyt päätökseni. Olemme päättäneet erota ystävinä, mitä se tulee olemaan, sen aika näyttää. Ei ollut kai tarkoituskaan meidän olla ikuisesti yhdessä. Tuntuu että sitten vasta olenkin yksin kun eroan, mutta eipähän tarvitse ajatella kuin itseään, kerrankin.
30 vuotinen hiljaisuus
Kohti uutta
182601
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei muuta kuin voimia vaan, aluks kaikki tuntuu pahalta mutta päivän pari kun jaksaa niin aina tuntuu paremmalta. Ja suosittelen sopueroa, miksi tapella jos kummallakaan ei ole todellista halua jatkaa. Voimia ja jaksamista sulle, itselläni asiat jo huomattavasti paremmalla puolella. Ja voin sanoa että tuskin jäät yksin se on aina myös itsestä kiinni ja oma valinta...
Kiitos tosi helpottavasta kannustuksesta. Ihanaa kuulla ettei ehkä jääkään yksin, vaikka siltä nyt tuntuu ja ehkä toivookin.
> Jotenkin kyllä helpotti kun olin tehnyt
> päätökseni. Olemme päättäneet erota ystävinä,
> mitä se tulee olemaan, sen aika näyttää.
Niinpä niin. Aika tulee näyttämään mitä se yksinelo on.
Mä en oikein aina ymmärrä noita "mies ei puhu" kommentteja. Oletko itse edes yrittänyt kysyä mitä
miehesi tahtoo? Mitä hän odottaa elämältä ja yhdessäololtanne ja mikä siinä on vikana? Oletko puhunut asiasta jonkun asiantuntijan kanssa?
Kai siihen viinan vetoon on joku syykin.
Siitä vaan eroa ottamaan, mutta tiedän kokemuksesta että vastaukset noihin kysymättä jääneisiin kysymyksiin vaivaavat todella pitkään.
Jotenkin sinun kohdallasi voisi kuvitella, että vastaukset edes johonkin kysymyksiisi antaisivat
helpotusta tulevaisuuteen eivätkä jäisi kalvamaan mieltäsi. Ei se ero aina jokaisessa tapauksessa elämää helpota.
Mutta... tee ja hoida asia niinkuin haluat.
että lähden tähän 30 vuoden jälkeen jotenkin kevyin perustein. Olen tehnyt mielestäni kaikkeni. Soutanut ja huovannut. Terapioissa ollaan käyty kolmeen otteeseen yhden kerran, toista kertaa ei ole suostunut. Hiljaisuus ei häirinnyt kun oli vielä kiireinen arki ja tytär asui kotona ja oli muuta puuhaa. Tuskin asioita on jäänyt kysymättä, vastauksia vaan en ole saanut. Siis olen ollut yksin kaksin. Tiedätkö, alkoholisti löytää ja keksii aina syyn juomiselle, kuuluu taudin kuvaan. Päätöksenteko on helpottanut ja luotan siihen. Kaikesta huolimatta.
koska minulla on myös mies joka ei puhu ja se on yhtä H...vettiä.
Jos olet tosiaan jo 10 vuotta asiaa harkinnut ei ole mitään syytä jättää tekemättä haluamaansa ratkaisua. Voittehan toki aluksi olla tovin asumuserossa. Ei kannata heti tehdä radikaaleja ratkaisuja. Kyllä se oikea valinta tulee myöhemminkin sitten selväksi. On helpompi myös molemmille osapuolille, kun ns. katsotte tilannetta ja sitten teette ratkaisun. Uskon, että molemmissa on paljon hyvääkin ja välttämättä sitä ette nyt osaaa nähdä. Voimia ja rohkeutta ratkakaisuusi mitä se sitten ikinä onkin. Puhu myös, että mihesi tekisi tuolle alkoholiongelmalleen jotain. Yleensä ongelma pahenee tällaisen eron jälkeen. Sitä et varmasti toivo mihellesi.
Meillä tilanne oli aika lailla sama kuin teilläkin. Mies ei halunnut lähteä kanssani juurikaan mihinkään, mitä ehdotin. Tassimaan lähti toisinaan, mutta silloinkin oli ottanut. Välillä juonut jopa niin paljon, ettei tanssimisesta tullut oikein mitään. Monta vuotta yritin puhua hänelle, että voisi juoda vähemmän, mutta puheet eivät auttaneet. Hain avioeroa reilu vuosi sitten, ajatuksena, että hän havahtuisi ja vähentäisi juomistaan. Tällä ei ollut kuitenkaan toivottua vaikutusta häneen. Nyt olemme jo eronneet. Tilanne se, että mies vasta nyt myöntää, että hänellä on alkoholiongelma. Ja puheissansa haluaa vähentää juomistaan huomattavasti. Kuitenkin toistaiseksi en oikein voi uskoa siihen, että hän pysyisi muuttumaan. Olimme naimisissa parikymmentä vuotta. Ongelmat ilmenivät viimeisen viiden vuoden aikana. Onhan se niinkin, että jos toista ei kiinnosta kulttuuri tai teatteri tai kyläily, niin eivät ne ala kiinnostamaan pakostakaan.
Meillä nyt mies haluaisi jatkaa yhdessä olemista, mutta itsestäni tuntuu, että voin olla onnelisempi ja tasapainoisempi ilman häntä. Sillä aina, kun tapaamme, niin meillä tulee riita tai sitten mies sanoo jotakin loukkaavaa.
samankaltaisessa tilanteessa ja kun sain eropäätöksen selväksi jostain löytyi voimia toteuttaa se. Itse tein siten, että en hakenut eroa ennen kuin kaksi vuotta oli kulunut erilleen muutosta. Tein silti selväksi, etten palaa.
Autoin myös miestä kaikin tavoin, jotta hän selviää erosta - koin, että se oli ikäänkuin velvollisuuteni pitkästä yhteisestä elämästä. Ja en väitä, etteikö olisi ollut syyllisyyttäkin.
Voit varautua siihen, että saatat jossain vaiheessa panikoitua, saada henkisen ahdistuksen...se on sitä erotuskaa, joka yleensä tulee...herrajestas mitä olen tehnyt tms..
Tottakai sitä välittää jollain tasolla ihmisestä,jonka kanssa on jakanut elämän pitkän aikaa. Haluaa, että toisellakin asiat ja elämä sujuisi mahdollisimman mallikkaasti.
Eroon oli lukuisia muitakin syitä ja moni ihmetteli, miten olen jaksanut elää vuodesta toiseen. Mies ei olisi halunnut eroa.
Alkoholi oli ollut kuvioissa pitkään ja sen myötä tulee monenlaista ongelmaa. Tiesin, että alkoholi näyttelee eron jälkeen vielä suurempaa osaa, sillä tyypillinen suomalainen "jätetty" mies etsii lohtua pullosta.
Niin kävi ja tuli jopa kaksi sairaalareissua - deliriumin vuoksi. Silti pidin linjani ja kannustin miehen eroryhmään, josta hän koki saaneensa apua.
Nuorena ja kokemattomana naimisiin. Tekisin toisin nyt. Olen nyt "viisastunut" enkä mene yhteen kenenkään kanssa enää - siis asumaan saman katon alle.
Yllättäen samanhenkinen mies ilmaantui vuosia sitten elämääni ja olemme "vakipari" mutta emme muuta yhteen. Näin on hyvä. Voimia ja toivon, että selviät(te) mahdollisimman lievällä erontuskalla!
Melko yksin taitaa miehesikin olla. Oletko ajatellut sitä?
ajatellut, mutta multa on keinot loppuneet. Hän ei ole mielestään avun tarpeessa. Minä voin käydä niissä terapioissa jos haluan, hän ei niitä tarvitse. Emme edes ymmärrä toisiamme. Jos aina haluaa käsittää asiat väärin niin minkäs teet.
voi jättää noin, kuten sanot, että olenpahan sitten yksin kun eroan, eikä tarvii ajatella kuin itseään. En oikein usko, että onnistut noin toiminaan, sillä noin pitkä yhteinen menneisyys pitää otteessaan eron jälkeen vielä vuosikausia.
Ja unohtuuko milloinkaan? Varsinkin jos on lapsia, joutuu olemaan tekemisissä perhejuhlissa.
Tasan entisen elämän ( kumppanin) unohtaminen ja jättäminen oman onnen nojaan onnistuu vain joltain luonnehäiriöiseltä, jolta puuttuu empatiakyky.
voi unohtaa häntä. Hän on ollut paras isä lapselleni. Hänessä on paljon hyvää, mutta minä kuolen läheisyyden ja rakkauden puutteeseen. Olen menettänyt hänet jonnekin. Olemme molemmat halunneet säilyttää ystävyyden. Henkisesti olen vaan ihan loppu. Olen alkoholistin lapsi ja toinen sellainen helvetti on minulle jo liikaa. Voihan olla että todellakin empatiakyky puuttuu minulta.
itseäsi, edes näiden tietoviisaiden edessä. Olen juopon vaimo toistaiseksi, mutta senverran tiedän ettei mies väkisin liittoa tai suhdetta hoida, ei ole tarvis, ei ole alkojuoman väärinkäyttäjä, KOSKA on työt sujuneet ja lapsille on ihan ok. isänä. Vaimo no sehän on lapset jo saanut ja kasvattanut, mitä se vielä tarvitsee?? Voi vitalis mua suututtaa ihmisten asennevamma , etenkin nainen naiselle, EI he halua ymmärtää mitä läheisyyden PUUTE on.
on tullut nykyisin " kovia jätkiä ". Se näkyy olevan miehen syy aina kun läheisyys ja rakkaus puuttuu tai mies hukuttaa tunteensa alkoholiin.
Naisten kannattas joskus edes hivenen mietiskellä sanomisiaan ja tekemisiään. Ei voi olla yhden vika aina jos kaksi henkilöä ei voi keskenään puhua tai hyväillä toisiaan. Voi olla että nämä eivät ole alun perinkään sopiva pari keskenään. Minä ainakin olen joutunut miehenä miettimään mistä tämä kylmyys avioliitossa johtuu
tai jatkuva syyttely alkoholista vaikka olen ollut juomatta yhtään mitään ja olen tullut siihen tulokseen että naisilla pitää olla aina jonkilainen " kaatopaikka " johon voi purkaa kaikki paska. Sitä paitsi kyllä mies kaipaa läheisyyttä, puhetta ja kosketusta ( ilman seksiäkin ) siinä missä naisetkin jos naiset omalla käytöksellään antaa siihen mahdollisuuden.
tämäkin. Itse kerroin edellä omasta jutustani ja se on ainut minkä tunnen ja tiedän. Kaikki mahtuu kirjoitukseen, meillä ei mieheni mukaan ole ongelmia? Miten saan hänet sen uskomaan että on, olemme noin viiden vuoden ajan puhuneet ja käyneet jopa terapiassa, kotiin tullessa sama juttu, ei ongelmia. Hyväilyä en todella voi sietää jos sen ainut päämäärä on sänky, tahdon enemmän, tahdon lämmön jokaiseen hetkeen vaan kun en saa olen ilman "seksyä", näin on parempi. Turhaan en ole siippaani moittinut, mutta, mutta. Käännetään langasta ohjeet, minä en ainakaan siihen kykene.
mukava tietää ketä yleensä parisuhdeterapia on auttanut läheisyyden ja rakkauden tunteen palauttamiseen suhteessa. Ystävä piirissä on monia siellä käyneitä ja noin vuoden sisällä eronneita. Kokemuksesta olen huomannut sen että näkyy nykyisin useimmat naisetkin luulevan pelkän seksin lämmittävän parisuhteen, mutta asia ei ole näin. Olen yrittänyt rauhallisesti keskustella asioista, mutta ei onnistu jos toinen työntää sanat valmiiksi suuhun. Olen sanonut myös että aikuinen ihminen tietää jo mitä tarvii ja jos sitä ei ole kotona etsii jostain muualta tietäen mitä tekee ja jos ei tiedä miten voidaan yleensäkään puhua aikuisesta jonka pitäisi kasvattaa lapset, huolehtia kodista ja vielä ymmärtää muita ihmisiä niin kuin kuuluu. Tämä asia kuuluu sekä naisille että miehille. Omille lapsilleni ainakin yritän opettaa että tutustuvat mahdollisimman moneen ihmiseen ennenkuin aikanaan aloittavat perhe elämän niin ei tarvii jälkeenpäin katua omia päätöksiään ja saattaa hyvällä onnella saada toimivan parisuhteen jossa kykenee olemaan omana ihmisenä rakastaen toista.
tilanteessa elin. Vihdoin kaksi vuotta sitten sain aikaiseksi erota. Ainoa mitä erossani kadun, on se, etten tehnyt sitä jo kymmenen vuotta aiemmin.
Voimia päätökseeni sain lukemalla muiden alkoholistien lähimmäisten kertomuksia. Luulin aina voivani tehdä asioille jotain, kunnes ymmärsin, ettei se todellakaan ole minun vallassani juoko puolisoni vai ei.
Siinä jotenkin turtui siihen elämään jota eli, ei ymmärtänyt että elämällä voisi olla paljon muuta tarjottavaa, minullekin.
Ihminen voi aloittaa uuden elämän vielä viisikymppisenäkin, sen on jokaisen alkoholistin puoliso ansainnut.
Nykyään olen onnellinen ja tasapainoinen ihminen, minua rakastetaan juuri sellaisena kuin olen. Eropäätksen jälkeen sain lahjaksi uuden elämän.
mikä eronne syy oikein on. Ei kai monikaan mies ole välttämättä kiinnostunut kulttuuririennoista tai vaimonsa ystävistä. Etkö voisi ajatella, että niiltä osin teillä on eri harrastukset, sinä harrastat kulttuuria ja kyläilet itseksesi ystäviesi luona. Ei kait ole tarkoitus, että olisitte kuin paita ja peppu.
Eivät suomalaiset miehet yleensä ole mitään ruuneperejä vaan osoittavat rakkautensa ja välittämisensä enemmän juuri tekojen kautta, pitämällä paikat kotona kunnossa jne. Tuntuu, että miehet menevät ristiriitojen edessä usein "lukkoon" ja vaimon yritykset synnyttää keskustelua vain pahentavat tilannetta. Mies käpertyy itseensä ja moni alkaa ottaa viinaa "itsehoitolääkkeeksi". Miehelläsikin on varmaan paha olla.
Avioliitto alkoholistin kanssa on karmeaa, mutta en saanut sitä käsitystä, että miehesi alkoholisti olisi. Alkoholisti ei kyllä auta muita ihmisiä tai huolehdi kotiasioista - ei todellakaan.
Mitä on rakkaus 28 vuotta kestäneessä avioliitossa? Tuskin kannattaa odottaakaan, että alkuaikojen intohimo olisi tallessa. Eikö aina käy niin, että rakastumisen huume haalenee aikaa myöten, mutta tilalle tulee kaikkea muuta.
Nyt kun olet eroamassa, toivotan onnea matkaan.