Hiukan taustoja...
Olen tuntenut miehen kolme vuotta. Siitä ajasta puolet olemme seurustelleet. Minulla on lapsia. Hänellä ei ole. Asumme omissa asunnoissamme. Ikäeroa on aika tavalla.
Olen puoli vuotta sitten ottanut puheeksi etenemmekö tässä parisuhteessa vai jääkö se tälle tasolle. Itse haluaisin ottaa parikin askelta eteenpäin suhteessamme. Hän vakuuttelee kuinka tärkeä olen hänelle ja on heittänyt joskus ilmoille, että olisi kivaa jos saisimme vauvan.
Kun kysyn häneltä suoraan mitä hän haluaa. Haluaisiko hän yhteen muuttamista, lasta. Kaipaako hän joitain asioita. Onko hänellä haaveita. Hän ei vastaa. Puhuu yleisellä tasolla ihmisistä ja jos huomautan, että haluan tietää hänen oman mielipiteensä meistä hän silmin nähden hermostuu ja väittää minua riidan haluiseksi. Tilittää kuinka en ymmärrä miten vaikeaa ja haastavaa hänen työelämänsä on jonka jälkeen kehoittaa minua puhumaan hänelle kauniimmin???????? En vieläkään tiedä mitä rumaa siinä on jos kysyy mitä toinen tarvitsee elämäänsä.
Kaipaan avoimuutta, rehellisyyttä parisuhteessa. Mielestäni parisuhdetta ei ole se jos toinen on tietämätön, että missä mennään.
Ehdotuksia? Kellään? Miten lähestytään miestä näissä asioissa, kauniisti?
Olen tuntenut miehen kolme vuotta. Siitä ajasta puolet olemme seurustelleet. Minulla on lapsia. Hänellä ei ole. Asumme omissa asunnoissamme. Ikäeroa on aika tavalla.
Olen puoli vuotta sitten ottanut puheeksi etenemmekö tässä parisuhteessa vai jääkö se tälle tasolle. Itse haluaisin ottaa parikin askelta eteenpäin suhteessamme. Hän vakuuttelee kuinka tärkeä olen hänelle ja on heittänyt joskus ilmoille, että olisi kivaa jos saisimme vauvan.
Kun kysyn häneltä suoraan mitä hän haluaa. Haluaisiko hän yhteen muuttamista, lasta. Kaipaako hän joitain asioita. Onko hänellä haaveita. Hän ei vastaa. Puhuu yleisellä tasolla ihmisistä ja jos huomautan, että haluan tietää hänen oman mielipiteensä meistä hän silmin nähden hermostuu ja väittää minua riidan haluiseksi. Tilittää kuinka en ymmärrä miten vaikeaa ja haastavaa hänen työelämänsä on jonka jälkeen kehoittaa minua puhumaan hänelle kauniimmin???????? En vieläkään tiedä mitä rumaa siinä on jos kysyy mitä toinen tarvitsee elämäänsä.
Kaipaan avoimuutta, rehellisyyttä parisuhteessa. Mielestäni parisuhdetta ei ole se jos toinen on tietämätön, että missä mennään.
Ehdotuksia? Kellään? Miten lähestytään miestä näissä asioissa, kauniisti?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jaa-a. Eipä kovin hyvältä vaikuta keskinäinen kommunikaationne. Ajatteletko sen kenties paranevan vuosien saatossa, jos suhdetta jatkatte?
Ja mitä sinä itse haluat. Haluatko saman katon alle ja naimisiin tms? Sano se miehelle. Tee selväksi mitä sinä haluat. Jos mies suostuu, ok. Siitä vaan eteenpäin. Jos ei suostu, niin ok. Sitten se on siinä.
Vai aiotko vielä montakin vuotta tuhlata elämääsi tällaisessa suhteessa, jossa mies ei ole täysillä mukana. Jollekin irtonaiset ja löyhät "etäsuhteet" sopivat, suotakoon se heille. Kuten esim. tälle miehelle??! Mutta sopiiko se sinulle ap?? Tuskin.
Eli elät nyt miehen ehdoilla ja hänen "armoillaan", odottelet kuin nälkäinen lintu pientä suupalaa, josko mies suostuisi antamaan. Ehei... Ei se niin voi mennä.
Mies ei mitä ilmeisimmin ole halukas etenemään. Hänelle riittää se mitä nyt on. Muista, että TEOT ovat aina ratkaisevampia kuin sanat. Tämä mies siis puhuu yhtä ja teoillaan osoittaa toista. Varo sellaisia tyyppejä!!!
Ota tai jätä. Itse valitset.
Mikä parisuhde se on, joka eteneeee vain toisen osapuolen määrittelemässä tahdissa, yhteinen sävel pitäisi löytää...
... niin pitäis, mutta millä löydät, kun toinen osapuoli kieltäytyy puhumasta koko asiasta???!!!
.....tuon, mutta mutta mutta kuinka vaikeaa onkaan tehdä lopullinen päätös, ehkä erota. Sekin on tullut puheeksi. Hän ei sitä kuulemma halua.
Tiedän, terve määrä itsekkyyttä on yksi elementti onnellisuuteen.
mieheltä kihloihin menemisestä, yhteen muuttamisesta, naimisiinmenosta, vauvoista eikä mistään parisuhteessa etenemiseen liittyvistä asioista. Aikoinaan kyselin mieheltäni samoja asioita ja aina puhe loppui ennenkuin ehti oikein alkaakaan tai sitten mökötettiin. En ymmärtänyt ollenkaan miksi em. asioista ei puhuttu vaikka oltiin oltu onnellisesti yhdessä jo muutama vuosi, minusta olisi ollut luonnollista, että suunnitellaan tulevia. Sitten yhtenä kauniina päivänä mieheni kosi, minä ryntäsin varaamaan pappia ja kirkkoa, naimisiin mentiin jne. Jälkeenpäin tulin siihen tulokseen, että mieheni ei vaan halunnut "ostaa sikaa säkissä", hän halusi olla todella varma, että minä olen se oikea hänelle, siitähän ei ollutkaan epäselvää onko hän oikea minulle. Ts. anna miehesi nyt vaan olla ja olkaa onnellisia siitä miten asiat on tällä hetkellä. Kyllä se mies siitä joskus valmistuu.
Enpä menis takuuseen siitä, että ap:n mies joskus "valmistuisi". Ikääkin tällä taitaa olla paljon enemmän kuin 20 .
Minäkin seurustelin about 3 vuotta saman tyyppiisen miehen kanssa kuin ap kuvaa omaa miestään. Kun kysyin sitoutumisesta, tuli miehelle kiire omaan kotiinsa... Aikani katsoin. Sitten se oli loppu.
Ja nyt sitten olenkin kihloissa ja menossa naimisiin, kun tämä uusi mies on SITOUTUMISHALUINEN JA -KYKYINEN. Kosi oma-aloitteiseti alle vuoden tuttavuden jälkeen ja saman katon alle haluaa. Näin teemme.
Jokin lähestymistavassasi on saanut miehen puolustuskannalle, jos pyytää puhumaan kauniimmin...
kuullostaa tutulta kotenkin.. minulla ei ole lasta mutta seurustelu suhdetta neljä vuotta takanapäin. Joskus olen yrittänyt ottaa keskustelun aiheeksi yhteen muuttamista. Myöntävän vastauksen olen saanut että ehkä joskus... mutta vielä olen jaksanut ajatella että ehkä se totetuu. Toisinaan taas tuntuu miksi ei voitaisi asiaa alkaa "työstämään" pikku hiljaa.. mutta miehen puolelta en ole saanut asiaan sen enempää sitten vastausta. No, toivossa on hyvä elää ja joskus alkaa patistamaan itsekin enemmän jos ei ala tapahtumaan.
Olen ollut hieman samanlaisessa tilanteessa kuin sinäkin.
Seurustelin 5 vuotta miehen kanssa, joka ei myöskään osannut/uskaltanut tehdä etenemispäätöksiä suhteemme aikana. Yritin monet kerrat jutella hänen kanssaan asiasta, ja tulevaisuudestamme, mutta hän ei koskaan oikeastaan vastannut asiaan muuta kuin yleisellä tasolla. Minä tuskastuin tilanteeseen, ja erottiin. Muutaman kuukauden jälkeen erosta exäni otti minuun yhteyttä, kertoi miettineensä asioita ja tulleensa ehdottomasti siihen tulokseen, että hän on valmis etenemään suhteessa ja minä olen hänelle se ainut ja oikea. Minä en enää siinä vaiheessa ollut.
Voi olla, että miesystäväsi menee jotenkin lukkoon, kun kyselet häneltä noin vakavia asioita. Ehkä hän on hämmentynyt, eikä osaa käsitellä tunteitaan niin nopeasti kuin sinä. Voi olla, että aika auttaa, voi olla että ei. Voi olla, että etäisyyden ottaminen avaa miehesi silmät näkemään asiat eri tavalla, tai sitten ei. Mene ja tiedä.
Sen luulen kuitenkin tietäväni, että jos minä olisin jäänyt suhteeseen exäni kanssa, hänen silmänsä olisivat avautuneet varmasti vasta 10 vuoden päästä, jos sittenkään. Joskus tarvitaan radikaaleja ratkaisuja, mutta aina ne eivät ole suhteen kannalta sittenkään hyviä. Minä tosin olen nyt elämääni erittäin tyytyväinen.
Kaikkea hyvää sinullekin!
teillä käy niin, että halutessasi keskustella etenemisestä hyökkäät hänen kimppuunsa vaatien vastauksia. Ei kiusaamalla ja painostamalla saa toisesta mitään irti. Miesparka on todennäköisesti kauhuissaan kun edes vihjaat vakavan keskustelun suuntaan. Hellitä vähän.
Analysoi omaa keskustelutapaasi. Naiset usein "keskustelevat" niin, että he kuulevat vain sen minkä haluavat ja usein pistävät sanatkin toisen suuhun. Tämä tyyli ei vetele. Sinun kanssasi ei voi olla avoin ja rehellinen jos tämä on keskustelutyylisi.
Älä painosta vaan anna hänelle tilaa avautua oma-aloitteisesti. Jos hän ei avaudu, niin ehkä on syytä etsiä avautumisherkempi kumppani.
...ja varovaisesti otan asian puheeksi tyyliin "Muru, oletko tyytyväinen nykyiseen tilanteeseemme?" jos toinen kysyy "miten niin?" vastaan, että on mun on ikävä, ikävä normaalia arjen puuhastelua hänen kanssaan. Ruoan laittoa, television katsomista, ehkä yhteistä harrastusta..... Siksi olenkin ihmeissäni toisen takajaloilleen pomppaamisesta kun en todellakaan hiosta, aja nurkkaan toista agressiivisella lähestymiselläni.
Viimeksi hän vastasi, että hän tietää työ vie liian suuren osan hänen elämästään. Oliko se vastaus? Oi voi. Naisetko muka puhuu asioita rivien välistä?!!! Minä jään useasti hiljaisena olohuoneeseen istumaan kun hän lähtee johonkin muuhun huoneeseen selkeästi hermostuneena. Tokaisee vain, että minun pitää puhua kauniimmin hänelle asioista. Taitaa olla vain niin, että hänellä ei ole voimia mihinkään muuhun enää työnsä jälkeen. Todella ikävä juttu.