Mä tein mitä tein, koska olin rakastunut sinuun. Sä et halunnut mua lähellesi silloin kun eniten kaipasin ja tarvitsin sua, joten itseäni suojellakseni jouduin loukkaamaan sua. En mä tarkoittanut mitään pahaa, mutta en mä oikein voinut mitään muutakaan tehdä.
Pitääkö mun menettää sut kokonaan?
eräs mies
273178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
elämässä pitää tehdä vaikeita päätöksiä ja joskus niitä joutuu katumaan....
Mutta ei kai minkään päätöksen tarvitse olla lopullinen.
ei, ei tarvitsekaan ... antakaa toisilleen anteeksi! =)
Puhukaa toisillenne! Siten voitte selvittää solmussa olevat asiat.
Voi kun ihmiset tajuaisivat tämän ! Tiedän, tiedän, vaikeaa se on välillä, joskus tuntuu siltä, ettei keinoja ole, mutta siihen auttaa mielikuvitus.
DO SOMETHING !
outo reaktio.
Itseäsi suojellaksesi piti loukata toista? Hohhoijaa. Sullakin on vielä paljon oppimista elämsätä joten suosittelen että muutat hieman tota tyyliäsi.
En sääli sua yhtään.
Oppimista varmasti on itse kullakin. Älä syyttele toisia asioista, joista sulla ei ole parempaa tietoa!
Kyllä mä olisin halukas keskustelemaan, jos siihen vaan tulisi tilaisuus.
Järjestä se tilaisuus!!MIELIKUVITUSTA
Mutta älä syytä toista ihmistä siitä että olet niin keskenkasvuinen että et osaa hoitaa asioitasi fiksusti. Ja tulet vielä ruikuttamaan omaa epäkypsyyttäsi tälle palstalle.
En edelleenkään sääli sua yhtään.
Kun näytät tietävän asioistani paremmin, niin kerropa sitten mikä olisi ollut se peräänkuuluttamasi fiksu tapa hoitaa se tilanne. Luuletko tosiaan että aikomukseni oli loukata siinä ketään. Ei todellakaan!
En kaipaa sinun sääliäsi lainkaan.
Osittain mun loukkaava käytös oli vieläpä täysin tahatonta. Oikeastaan ymmärsin tilanteen muutenkin väärin, ennenkuin kaverini kertoi mitä siinä oikeasti kävi.
Mikäli rakastat häntä tarpeeksi, niin saat mahdollisuuden/tilausuuden korjata asian. Älä jätä mitään viime tippaan.
Onnea Yritykselle. =)
Huomasit varmaan itsekin, ettei viimeisimmällä kerralla kun tapasimme ja uskaltauduin ensimmäistä kertaa vähään aikaan katsomaan sinua silmiin, ei meidän välillämme ollut samanlaista sähköä kuin aiemmin.
Kyllähän sen sähkön hiipumiseen ovat molemmat osasyyllisiä, mutta minä sen varmaankin aiheutin. Halusin ottaa sinuun etäisyyttä ja tukahduttaa tunteeni - juuri itseäni suojellakseni - enkä silloin ymmärtänyt, että sulla olikin tunteita. Otin aivan tosissani sen mitä sanoit minulle - kaikesta tapahtuneesta huolimatta - ja pelästyin sitä. Silloin mä kuitenkin tunsin olevani rakastumassa suhun ja koska mä ymmärsin, että sä et voisi rakastua muhun, niin mun oli pakko pitää suhun etäisyyttä (sisältää sen, että yritin olla katsomatta sua lainkaan silmiin). Sä kyllä tiedät miten voimaakkasti saatan reagoida sun katseeseesi.
Tämä tosiaan sitten johti siihen, että vasta viime kerralla uskalsin katsoa sua silmiin ja nyt vaikutti siltä, että kaikki se sähkö, jonka vielä muutamaa viikkoa aiemmin olin tuntenut - saati kuukautta aiemmin, jolloin se suorastaan roihusi - oli poissa. Tavallaan oli helpottavaa huomata se, mutta toisaalta tuntui, että olisin menettänyt jotain arvokasta. Mutta vaikka ne suurimmat tunteet ovatkin nyt kadoksissa, niin välitän sinusta kyllä edelleen - siksihän mä haluankin selvitellä tämän jutun. Riippuu pitkälti sinusta, jos ja kun haluat itsekin selvittää välimme, että mihin suuntaan haluat suhteemme viedä. Jos haluut yrittää vakavampaa juttua, niin emmeköhän saa kaivettua ne syvemmät tunteet uudelleen esille, jos molemmilla kerran siihen on tahtoa. :) Jos se taas ei tunnu susta hyvältä, niin nyt se ei romahduttaisi mua niin pahasti, vaan se helpompikin vaihtoehto eli ystävyys olisi aivan mahdollinen. Kolmannen vaihtoehdon, että unohtaisimme toisemme kokonaan, haluaisin kokonaan sivuuttaa.
Haluaisin niin paljon mieluummin sanoa nämä sanat sinulle kasvotusten, mutta sä ymmärrät ettei se nyt ole mahdollista. Minun puolestani ei tarvitsisi olla niin, vaan olisi hienoa jos voisimme vielä jutella näistäkin asioista kasvotusten.
Täytyy vielä sanoa yksi asia, mikä ehkä auttaa sua ymmärtämään mua paremmin. Mä pelkään rakastumista. Toi on ehkä se mikä saa minut vaikuttamaan keskenkasvuiselta, mutta niin se nyt on ja vaikka haluaisin niin kovasti rakastaa ja olla rakastettu, niin en uskalla antaa sen tunteen ottaa itsestäni valtaa. Olisikohan jollain mitään neuvoa, millä tuosta pelosta pääsisi eroon?
Tässäpä tämä. Toivottavasti ymmärrät mua paremmin tämän jälkeen. Pitäähän ainakin toisen ymmärtää toista, jotta jutussa oli jotain järkeä. ;)
Ikävää todeta, että noin helposti annat periksi.
Parempi että kertosit hänelle ihan kasvotusten tunteesi, jotta ei hänenkään tarvisi miettiä mistä on kysymys. Kukaan meistä ei ole ajatusten lukija..täytyy vaan uskaltaa. Kerranko se kirpasee, mutta eikös sitä jokainen tee rakkauden eteen kaikkensa.
Ainakin itse toivoisin että se jota rakastan, kertoisi suoraa mulle jos hän ei enää tunne samoin. Aurinkoisia päiviä sulle !!
Ei mulla ole aikomusta antaa periksi. Ja mietin tuota, että voisinko sanoa hänelle etten rakasta häntä enää. En voi ja siihen on kaksi syytä. En ole koskaan hänelle edes sanonut rakastavani häntä, joten olisihan varsin outoa yhtäkkiä sanoa sellaista. Toinen on se, että en olisi silloin rehellinen. Vaikka ne vahvimmat tunteet ovat jossain piilossa, niin ei minusta silti tunnu siltä, etten rakastaisi häntä enää.
.
Tiedätkö kuinka sekaisin olet tunteistasi...
Jotenkin tuosta kaikesta tekstistä vaan paistaa läpi se että KUVITTELET tietäväsi toisen ihmisen tunteista jotain, ilman että kysyisit sitä ihmiseltä asiasta suoraan! Jos kaverin pitää sulle kertoa missä vaiheessa maailmassa mennään niin voi voi voi.. :-(
Samoin taidat olla aika paljon oman itsesi lumoissa, sillä mistään tuosta tekstistä ei käy ilmi oletko ajatellut asiaa myös hänen näkökulmastaan? (siis sitä että SINÄHÄN se loukkasit häntä!) Oletko miettinyt yhtään miltä tekosi HÄNESTÄ on tuntunut? Mitä tunteita hän on käynyt läpi tökerön käytöksesi takia?
Kaiken päätteksi, SINÄ haluat että HÄN ottaa vastuun tämän asian selvittämisestä... SINÄ odotat että ihminen jota SINÄ tökerösti loukkasit antaisi SINULLE näin yhtäkkiä vaan anteeksi, vain siksi että kirjoittelet näitä katumuksen täytteisiä viestejä tänne ja toivot että "jos vaikka sattuisi lukemaan..."
Näetkö jo miten homma pyörii? Joskus vain on otettava vastuu omista virheistään, mentävä rehellisesti juttusille ja tunnustettava että: mä olen ollu törppö, voitko antaa anteeksi?
Älä leiki marttyyria, sillä sitä SINÄ et ole.
Kirjoituksesi sopisi malliesimerkkinä naisten logiikka -osastolle. Miten yhteen viestin voikaan saada noin pullolleen Naisen Logiikkaa(tm).
Luuletko tosiaan, että tunteista voi noin vain kysellä. Jos minulle sanotaan että voidaan olla kavereita niin tottatotisesti KUVITTELEN, ettei silloin suuremmista tunteista hänen puoleltaan ole kyse enkä lähde tiedustelemaan, että olisiko hän nyt mahdollisesti sittenkin rakastunut. Ymmärrän, että jos hän olikin valehdellut minulle ja omasikin suurempia tunteita, niin silloin minun käytökseni varmaankin tuntui pahalta. Sanoit, että kuvittelisin tietäväni toisen ihmisen tunteista jotain, ilman että kysyisin siitä suoraan. No, voin sanoa että en kuvitellut ja juuri sen takia olet nyt lynkkaamassa minua. Minun olisi PITÄNYT KUVITELLA, että hänellä on enemmän tunteita, jotta olisin voinut toimia toisin.
Olen kyllä miettinyt miltä tekoni olisi hänestä tuntunut. Sen perusteella mitä hän on antanut ymmärtää suhteemme olevan, niin ei juuri miltään. Hän tiesi tunteistani ja saneli minulle peliohjeet, joita yritin noudattaa. Tässä muuten nähdään erinomaisesti se, että vaikka nainen antaa väärää tietoa suhteen tilasta, niin silti hän olettaa että mies tietäisi missä se oikeasti menee. Voin sanoa, että ei kukaan mies tiedä tuollaista. Usko tai älä, niin yleensä mies uskoo, jos nainen sanoo että voidaan olla kavereita.
On myös niin tyypillistä, että nainen kuvittelee miehen lähes automaattisesti ymmärtävän jonkin olevan pielessä. Sitten odotellaan mitään sanomatta, että mies tulisi pyytämään anteeksi. Minä nyt satuin onnekkaiden yhteensattumien johdosta ymmärtämään, että käytökseni oli loukannut häntä. Sitten minua vielä syyllisetään siitä, että haluan pahoitella käytöstäni.
Olet myös malliesimerkki naisesta, joka näkee kaiken vian johtuvan vain miehistä. Viesteistäsi houkuu se, kuinka nautit siitä että saat lytätä miehiä maanrakoon ja ylistää sitä kuinka naiset tekevät kaiken oikein - et ole yhden yhtä vikaa nähnyt siinä naisessa vaan jokaikisen pahan asian olet minuun yhdistänyt. Ihan kuin sinulla olisi oma lehmä ojassa? Sinun mielestäsi ilmeisesti ainoastaan mies voi loukata naista, ei lainkaan toisinpäin. Mikäli nainen loukkaa miestä, se on miehen syy eikä naisen tarvitse siitä kantaa vastuuta.
"Jos kaverin pitää sulle kertoa missä vaiheessa maailmassa mennään niin voi voi voi.. :-("
Jos kaverin piti mulle kertoa, että mitä siinä tapahtui niin se tarkoittaa ettei mulla ole silmiä takaraivossa. Voi voi voi 8-( Jos pää ei ole kääntyneenä siihen suuntaan missä tapahtuu, niin naisen logiikan mukaan SEKIN on miehen vika. Hienoa!
"SINÄ haluat että HÄN ottaa vastuun tämän asian selvittämisestä..."
Missä minä tuollaista olen väittänyt? Kyllä asian selvittämiseen tarvitaan molempia enkä oikein ymmärrä miten edes voisin hänen vastuulleen jättää sen selvittämisen, kun selvästikin minun anteeksipyyntöäni odotellaan.
Tekstejäsi lukiessani huomaan, että oletat melkoisen paljon minun ja sen naisen suhteesta. Onko sinulla hajuakaan millainen se on? Tuskinpa.
Minäkö oletan??
Heh, ja sinä edelleen kuvittelet minun olevan nainen... Hyvät hoksottimet sulla... totta tosiaan.
;-) Got ya...
..
Miksei nämä viestit näy? :|
Voisit vaikka olla juuri eräs jonkin aikaa elämässäni lähelläni ollut mies. Haluan sanoa, että asioista selviää aina jollain tavalla ja kaikkihan on aina mahdollista tai sitten mahdotonta.
Olen usein kaivannut yhteisiä hetkiämme ja niistä on jäänyt hyvä mieli, niin, kaikesta huolimatta. Molemmat toivottavasti ajattelemme positiivisesti, uskoisin, ja ei ole estettä juttelullekaan.
Iloa ja onnea kaikkeen tulevaan Sinulle
Jos todella olet hän, niin haluan puolestani sanoa Sinulle muutaman sanan.
Yhteisistä hetkistämme on minullekin jäänyt hyvä mieli. Mutta vaikka se hyvänolon tunne onkin sitten ollut molemminpuolinen, niin silti emme ole saaneet juuri minkäänlaista kontaktia toisiimme. Merkitseeköhän se mitään. Ei sen välttämättä tarvitse merkitä - ainakaan pahassa mielessä. Toivottavasti me molemmat todella ajatellaan positiivisesti ja ehkä voidaan vielä jutellakin.
Toivotan iloa ja onnea myös sinulle.
Tekee ihan mieli udella missäpäin Suomea asustat, kun kerran aloitimme jutustelun.
Mä asun Helsingissä. Saanko kysyä samaa?
Ei me tunneta sitte. Asun yli 200km Helsingistä. Voi voi :)
...