Kaipaisin mieheltäni vähän enemmän huomioimista eli halaamista, sitä että hän kuuntelisi ja olisi kiinnostunut asioistani sekä kertoisi minulle omia asioitaan. Olo on kuin olisin ilmaa ja etten merkitse hänelle mitään. Töistä kotiin tultuaan hän moikkaa ja painuu nettiin/tekemään töitä ja viettämään omaa aikaansa. Viikonloput menee myös netissä. Hänen mielestään se, että olemme yhdessä kotona on yhteistä aikaa. Ei kuulemma tarvitse olla kiinni toisessa. Itse kaipaisin kuitenkin enemmän kanssakäymistä, ajatusten vaihtoa ja ylipäätään kommunikointia. Tuntuu siltä kuin eläisin yksin, vaikka suhteessa elänkin. Olen yrittänyt puhua miehelleni näistä asioista sekä toiveistani monta kertaa. Hänen mukaansa nämä asiat eivät tule pakottamalla. Toisin sanoen hän ei halua huomioida minua. Tämän vuoksi olen turhautunut ja haastan riitaa pienistäkin asioista.
Taustalla löytyy tosin se, että kärsin puoli vuotta työuupumuksesta, josta mieheni on katkeroitunut(siis siitä että olin silloin vaikea). Itse olen myös loukkaantunut siitä, ettei mieheni tukenut minua paremmin, kun minulla oli vaikeaa. Hänellä on myös kiireinen aikataulu työn ja koulun takia.
Kysyisinkin, että miten paljon te vietätte sekä viikolla että viikonloppuisin yhteistä aikaa, keskustelette jne.? Vaadinko liikaa? En odota, että hän pitäisi koko ajan kädestäni kiinni, mutta, että silloin kun meillä on yhteistä aikaa, hän olisi läsnä tilanteessa kokonaisvaltaisesti ja osottaisi, että kiinnostan häntä. Ja miten saisin hänen tajuamaan asian vai tajuaako hän ikinä? Hän sanoo rakastavansa, mutta teoillaan tai tekemättäjättämisillään hän osoittaa ihan muuta.
Taustalla löytyy tosin se, että kärsin puoli vuotta työuupumuksesta, josta mieheni on katkeroitunut(siis siitä että olin silloin vaikea). Itse olen myös loukkaantunut siitä, ettei mieheni tukenut minua paremmin, kun minulla oli vaikeaa. Hänellä on myös kiireinen aikataulu työn ja koulun takia.
Kysyisinkin, että miten paljon te vietätte sekä viikolla että viikonloppuisin yhteistä aikaa, keskustelette jne.? Vaadinko liikaa? En odota, että hän pitäisi koko ajan kädestäni kiinni, mutta, että silloin kun meillä on yhteistä aikaa, hän olisi läsnä tilanteessa kokonaisvaltaisesti ja osottaisi, että kiinnostan häntä. Ja miten saisin hänen tajuamaan asian vai tajuaako hän ikinä? Hän sanoo rakastavansa, mutta teoillaan tai tekemättäjättämisillään hän osoittaa ihan muuta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Meille on tullut tavaksi että ennen nukkumaan menoa käperrymme tiukasti toisiimme kiinni ja käymme läpi päivän tapahtumia, omaa oloa, seuraavan päivän suunnitelmia ja suhteen sen hetkistä tilaa jos tarvetta on.. Siinä saa sekä läheisyyttä että tunteen siitä että on tärkeä kun toinen keskittyy vain toiseen eikä esim. telkkariin.
Miehelle nämä nukkumista edeltävät hetket ei ole ehken niin tärkeitä kuin minulle mutta eipä tuo onneksi ole valittanut ;)
Muuten meiläkin yhteinen kotona oloaika menee aikalailla niin että molemmat puuhaa omiaan..välillä saatetaan käydä suikkaamassa suukko toisen poskelle mutta eihän se mitään mainostettua laatuaikaa ole, sitä normaalia arkea vaan. Joten jos mies edes välillä havahtuu koomastaan ja sinut huomaa, niin älä ole huolissasi, sellaista se on muillakin :)
Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia.
Itse tykkäisin myös enemmän huomioimisesta.
Mies on mies eikä aina halua olla liian "lässyn lässyn". Tunnen kyllä saavani ihan tarpeeksi huomiota kuitenkin.
Kerran tapailin yhtä miestä, joka koko ajan kiehnasi ja sanoi itseään pieneksi oravaksi ja tunki päätään mun kainaloon ja syliin... voi ällötys, että osasi ottaa jo ajan kanssa päähän! Eli liika tunkeminen taas voi ajaa toista kauemmas.
Jos toinen ei ollenkaan huomioi, niin pakota toinen ihan tosissaan puhumaan asiasta, jos se loukkaa sua.
Kyllä nyt hyvään parisuhteeseen kuuluu jonkinasteinen huomioiminen ja helliminen ihan PÄIVITTÄIN.
Pieni orava! Voi juku! HAHHAHHAH!!!!Vähän ärsyttävää!
Eipä lupaavalta vaikuta.
Kestin itse tuollaista "muumioelämää", joksi sitä kutsuin, lähes kolmekymmentä vuotta.
Täsmälleen samat tavat ja fraasit olivat silloisella miehelläni.
Ajanjakso sai itsetuntoni ja elämäni aikalailla kuralle ja vaati
hehtolitroittain yksinäisiä kyyneleitä, ennenkuin jaksoin repiä itseni irti ja etsiä itselleni elämän.
Jos todella olet niin nuori ja suhde niin tuore eikä lapsia ole; ajattele moneen, moneen kertaan ja vielä kertaalleen haluatko lähteä muumioitumaan kuten minä tein.
Ei suhteen lopettaminen ole ainoa vaihtoehto, mutta ilman ulkpuolisen ohjaamaa parisuhdeterapiaa en valitettavasti näe suhteellanne olevan tasavertaista, onnellista tulevaisuutta.
Kyllä meillä ihan tietoisesti ollan päivittäin vähintään pari tuntia ihan kaksin, ilman mitään telkkujen tai sanomalehtien väliintuloa.
Viikonloppuisin sitten lähes 24/7 yhdessä olemista ja tekemistä, ajatusten vaihtoa.
Pyrin keskustelemaan mieheni kanssa ainakin pari kertaa vuodessa. Noin 4 vuotta sitten yritin miettiä konkreettisia tapoja miten voidaan aikaa viettää yhdessä. Pyysin miestä tulemaan esim kanssani kävelylle koiraa ulkoiluttamaan. Näiden 4 vuoden aikana on tullut yhden kerran mukaan (9 kuukautta ko. keskustelun jälkeen). Toinen tapa on käydä yhdessä kaupassa, arviolta mies on lähtenyt mukaan yli 5 alle 10 kertaa. Olemme olleet yhdessä 17 vuotta, kolme lasta. Mies viettää suurimman osan ajastaan sohvalla toimintaelokuvia ja poliisisarjoja katsellen. Ajoittain minua oksettaa.
Pakkaa äkkiä reppu ja muksut tai lemppaa se muumio pihalle!
Hei, kuule oikeesti; elämää on olemassa siellä jossakin!
Ei se helppoo ole, mutta kyllä kannattaa!!!
että,töiden jälkeen syödään ja arkiaskareiden jälkeen katsellaan telkkarii ihan vierekkäin ja kosketaan toisiamme ja vaihetaan kuulumisia ja suukotellaan välillä,halitaan.Tykätään molemmat läheisyydestä.PÄivittäin näin!
tekstejä täällä... Me oltu yhdessä 2,5 vuotta, asuttu yhdessä vuosi. Useana päivänä jutellaan puhelimessa vähintään puoli tuntia, lähetellään keskimäärin 10 tekstiviestiä päivässä, jutellaan/ollaan lähekkäin kotona tunti pari, sekstaillaan lähes päivittäin puolesta tunnista tuntiin ja lisäksi pidetään keskimäärin kerran viikossa ns. "kiva päivä" (tai puolikas sellainen) jolloin tehdään yhdessä etukäteen sovittua "jotain kivaa" kuten suunnitellaan jotain yhteisiä juttuja esim. matkoja, käydään kylpylässä, sekstaillaan kotona, katotaan elokuav tai käydään ulkona syömässä. Hyvin on toiminut. Kyllä laatuaikaa pitää olla!
"taustalla löytyy tosin se, että kärsin puoli vuotta työuupumuksesta, josta mieheni on katkeroitunut(siis siitä että olin silloin vaikea). Itse olen myös loukkaantunut siitä, ettei mieheni tukenut minua paremmin, kun minulla oli vaikeaa. Hänellä on myös kiireinen aikataulu työn ja koulun takia."
Katkeruutta molemmin puolin? Se on vähän huono lähtökohta hellyydelle. Ne asia pitäisi varmaan ensin pystyä jotenkin käsittelemään tai muuten jättämään taakse.
Miehesi on ihan oikassa siinä, että ei aitoa hellyyttä saa painostamalla. Jonkunlainen kompromissi olisi hyvä löytää siinä, mikä on tarpeeksi toiselle, muttei liikaa toiselle. Odotatko jotain erityisen romanttisia hetkiä mieheltäsi? Ehkä hän ei ole sitä tyyppiä. Meillä kummallekin riittää se, että kun ollaan tultu töistä kotiin ja saatu ruuat syötyä ja arkiset touhuilut touhuttua niin istutaan telkkarin eteen, katsotaan sieltä jotain, kyhnätään toistemme kyljessä, pusutellaan vähän ja joskus mennään seksiinkin asti. Ennen nukahtamista halitaan vielä sängyssä ja sanotaan että tykätään ja jutellaan jos on jotain erityistä mielessä.
Moni mies tarvitsee omaa aikaa kotonaan, jolloin saa hommailla itsekseen mitä tykkää. Se rentouttaa ja tyhjentää pään työajatuksista. Jos siihen väliin yrittää tunkea, vastaanotto on hajamielinen, ellei jopa vihamielinen. Nuo "oman ajan otto" -hetket olisi hyvä oppia tunnistamaan ja antaa miehen silloin olla rauhassa. Muutenkin miehillä saattaa olla erilaisia vaiheita. Jos nainen on koko ajana anelemassa, mieheltä ei ehkä niin helposti tule spontaaneja hellyydenosoituksia. Kannattaa hankkia myös oma elämä ja kodin ulkopuolisia ystäviä, niin tasapaino säilyy paremmin.
Me vietetään aika paljonkin yhdessä aikaa... käydään lenkillä, katellaan leffoja/tv:tä, tehdään ruokaa, käydään lätkämatseissa jne... Ja toisen huomioiminen on molemmille tuttua. Ja itseasiassa mieheni on se, joka enemmän kaipaa yhdessä oloa.
Tiedän kuitenkin, miltä sinusta tuntuu, koska aiemmassa suhteessa tilanteeni oli käytännössä sama kuin sinulla.
Se on vaan valitettavasti niin, että ihmiset on erilaisia. Ja sääli, että koet tilanteesi tuona kuin se nyt on! Kun toisaalta on taas pariskuntia, joissa molemmat ns. elää "omaa" elämää (jos ymmärrä, mitä tarkoitan?). Mutta sit kun on myös tällaisia kuten sinä ja minä ;), jotka kaipaavat hellyyttä ja yhdessä oloa.
Tiedän, että on tuskaista elää suhteessa, mistä ei saa irti sitä, mitä toivoisi, mutta en keksi muutakaan ratkaisua, kuin keskustelu, keskustelu... Ja jos miehesi ei keskustelun perusteella ymmärrä sitä, mitä kaipaat, ettekä pääse yhteisymmärykseen, niin onko hyvä elää sellaisessa suhteessa... Tämä on vain sellainen ajatuksen heitto :) en neuvo eroamaan!! Mutta niin kun toit esille, haastat helposti riitaa, kun tunnet olosi epämukavaksi kyseisessä suhteessa. Tilanne vaan saattaa ajan myötä kärjistyä entistä pahemmin...
Mutta tsemppi sinulle ja teille, toivotaan, että jotakin muutosta parempaan suuntaan tapahtuu!!
olen asunut 10v avoliitossa,olemme noin keskiikäinen pari,eronneita molemmat.meillä on sama juttu,illat netissä,tai töllöstä moottoriurheilua,simpsonia ym.nukkumaan klo 23 ja aamulla helvetin väsynyt.kesät prätkän selässä,hyvä harrastus sinänsä, mutta hyvä olis jos nainenkin otettais huomioon parisuhteessa ,kun on kerran suostuneet sellaiseen .muuten ihana mies kun jaksan tehdä niin kun hän haluaa.mikään ei ole itsestään selvää,eivät miehet muutu,aina olleet samanlaisia. no mä jään odottamaan koska rakkaani saapuu kotia
Jos äijäs on kesäsin pyöränselässä niin mitäsitten,jos se on sua kohtaan muuten hyvä,annasen ajaa.mut jos se on sellanen sovinisti sika heitäse pihalle ja hommaa uus kyllä niitä riittää.
olen seurustellut nykyiseni kanssa kolme vuotta. ihan tuollaista samanlaista meillä on ollut jo ainakin parisen vuotta, suurinpiirtein.
kun mieheni tulee töistä, hän aukaisee samantien tietokoneen, ottaa äkkiä jotain jääkaapista ja menee istumaan koneelle ja pysyy siellä ihan tasan tarkkaan koko loppuillan.
jos puhun miehelleni jotain, läheskään aina hän ei edes kuuntele mitä sanon ja myöhemmin kysyy mitä aikaisemmin sanoin. koneelta häntä ei saa mitenkään pois vaikka mitä yrittäisin joten en jaksa edes yrittää enää.
olen sanonut siitä niin monta kertaa että haluaisin enemmin huomiota, enkä minäkään tarkoita sitä että ihan koko ajan pitäisi kiehnätä toisissaan kiinni vaan tarkoitan sitä että olisi todella mukavaa jos hän sanoisi joskus jotain sellaista mistä tuntisin itseni tärkeäksi.
Elokuvaakin katsellessamme, istumme 9 kertaa kymmenestä kumpikin ihan toisessa päissä sohvaa. ei siis mitään sellaista hellyyttä tai mitään.
Ja kun olen sanonut asiasta jo niin niin niin monta kertaa niin luulisi jo tajuavan mitä minä haluan mutta se ei auta niin ei auta.
Yhdessä vietämme aikaa viikolla vain iltaisin n. tunnin parin verran,(vaikka asumme yhdessä), viikonloppuisin ollaan yhdessä hiukan enemmin. tai olemme kotona samaan aikaan viikonloppuisin melkein koko ajan mutta emme ole yhdessä, hyvä jos mitään edes jutellaan:D tälläkin hetkellä mieheni on makuuhuoneessa tietokoneella ja minä olohuoneessa omalla koneella.. :D
että tälläistä meillä.. et mielestäni vaadi liikaa, totta kai se olisi kiva välillä jutellakin ja saada huomiota.
ei tuo tuosta miksikään muutu.
Onneksi sinulla on mahdollisuus valita (oletan ettei lapsia ole?) haluatko viettää yksinäisen tietsikkalesken elämän vai etsitkö oikean elävän ihmisen puolisoksesi.
Toinen vaihtoehto on tietysti luopua tietokoneista, mieluummin molemmista...mutta tämä tuskin tulee kysymykseen ainakaan miehesi kohdalla; hänhän on jo elämänkumppaninsa (PC) valinnut!
Lueppa tekstisi uudelleen.
Kerrot joka toisella rivilla ja niiden valissa kuinka toisella ei ole halua olla tekemisissa kanssasi. Hanelle omat tyot ja intressit ovat tarkeimpia. Varsinkin kun kerrot etta han kay viela koulua (yliopistoa?)
Hyvanen aika! Niinhan sen taytyykin olla. Miksi han veisi arvokkaan opiskelupaikan opiskelematta ja tekematta sen eteen vaaditun velvollisuutensa?
Tassa elamanvaihessa sina olet kaukainen kakkonen. Lakkaa jatkuvasti kiusaamasta hanta ja salli hanelle tyorauha. "mutta enhan mina nalkuta kuin kerran viikossa" on aivan liian usein! Sina oletkin hanelle pelkkaa ilmaa.
Jos taloudellisista syista tarvitset jonkun jakamaan vuokrasi, niin kunnioita hanen panostaan vuokran jakajana mutta salli, hyva ihminen, hanelle oma rauha.
Muussa tapauksessa hae itsellesi toinen kamppakaveri.
Jos on kiireinen ja stressaantunut, sitä enemmänhän normaali ihminen hakeutuu oman rakkaansa seuraan!
Kysymyksessä oleva mies on sitäpaitsi nettiaddikti, eikä mikään hikipinko; tämä käy aika selvästi ilmi ap:n tekstistä.
Ainoa tosiasia kommentissasi oli se, että mies ei h a l u a olla tekemisissä kumppaninsa kanssa lainkaan.
Lienee aika selvää pässinlihaa, että liitolla ei ole onnistumisen edellytyksiä näillä eväillä.