Kirjoittelin tuossa joulukuun lopulla pidemmästä ja toimivasta hoitosuhteesta (ns. laastarisuhde oli kyseessä molemmille), jossa minulla (n) oli alkanut muodostua tunteita kyseistä tyyppiä kohtaan.
Meinasin aluksi kertoa miehelle heränneistä tunteistani, mutta sitten ajattelin katsella vähän aikaa miten fiilikset kehittyy...
Miten kävi? En sitten joulun jälkeen ole ollut yhteydessä koko kundiin ja tunteetkin ovat viilenneet. Eikä harmita yhtään (ihastuin ihastumisen tunteeseen ilmeisestikin). Miksi tästä kirjottelen jos kaikki on fine? Siksi, että olen huomannut nyt monet kerrat kuinka intuitioon kannattaa luottaa: jos on jostain asiasta suht vahvat fiilikset, ne on yleensä johdattaneet ihan oikeaan suuntaan.
Välillä tuntuu kuin joku kuudes aisti viestittelisi ohjeita miten toimia missäkin tilanteessa. En ole aina sitä kuunnellut ja joskus taistellutkin sitä vastaan, yrittänyt järkeillä aivoni toiselle kannalle, mutta aina olisi pitänyt luottaa siihen hassuun "kutinaan".
Kokeilemisen arvoista!
Meinasin aluksi kertoa miehelle heränneistä tunteistani, mutta sitten ajattelin katsella vähän aikaa miten fiilikset kehittyy...
Miten kävi? En sitten joulun jälkeen ole ollut yhteydessä koko kundiin ja tunteetkin ovat viilenneet. Eikä harmita yhtään (ihastuin ihastumisen tunteeseen ilmeisestikin). Miksi tästä kirjottelen jos kaikki on fine? Siksi, että olen huomannut nyt monet kerrat kuinka intuitioon kannattaa luottaa: jos on jostain asiasta suht vahvat fiilikset, ne on yleensä johdattaneet ihan oikeaan suuntaan.
Välillä tuntuu kuin joku kuudes aisti viestittelisi ohjeita miten toimia missäkin tilanteessa. En ole aina sitä kuunnellut ja joskus taistellutkin sitä vastaan, yrittänyt järkeillä aivoni toiselle kannalle, mutta aina olisi pitänyt luottaa siihen hassuun "kutinaan".
Kokeilemisen arvoista!
Vastaukset 12
Vanhimmat
" jos on jostain asiasta suht vahvat fiilikset, ne on yleensä johdattaneet ihan oikeaan suuntaan"
Siis johtanut mihin? Ihastumaan vakipanoon? Ihastumisen lakkaamiseen?
Ei ilmeisesti tullu selkeintä tekstiä, kun ihan suoraan aivoista puristui näppäimistölle tämä tarinan loppu..
Olen aina ollut huono erottamaan millon ihastun oikeasti ja millon haluan vaan ihastua sen tunteen takia (johtunee pikkutytsynä haaveillusta yliromanttisesta rakastumisesta). Nyt se takaraivossa nakuttava tunne yritti sanoa että tämä tapaus ei ollut muuta kuin sen polttavan tunteen haikailua, ja kiltisti kuuntelin sitä ääntä. Nuorempana olin tyhmempi ja varmaan loukkasinkin muutamaa tyyppiä, kun en seurannut intuitiota.
Heh, ottakaapa tuosta selvää :P.
Hassua, oon tänään tosi hyvällä fiiliksellä. Palstan teilaaja-osastolle terveisiä, täällä olis yks moving target!
fucking barbaralta
Kannattaa aina kuunnella sitä hiljaista tunnetta, mikä syntyy jonkun tietyn ihmisen seurassa. Jos sitä ei kuuntele, niin myöhemmin muistaa, että siinä oli jotakin epämiellyttävää tai arvelluttavaa tai muuten vaan epäsopivaa aistittavissa jo ihan alkumetreillä ja harmittelee, ettei ottanut tuota tunnetta silloin onkeensa.
Muistan joskus, kun meille tuli nykyisen vaimopni kanssa ensimmäinen "luova tauko". Ei se, että juttua riittää (minähän olen supliikkimies), kerro vielä mistään, mutta se, kun hiljaisuuskaan ei aja pakokauhuun. Siinä on jo avaimet pidemmälle.
Se hiljainen tunne, mikä toisesta ihmisestä tulee voi aivan oikein niin kuin sanoit pahimmillaan muistuttaa pakokauhua. Silloin onkin syytä pötkiä *kauhuissaan* pakoon.
En usko sen enempää intuitioon kuin kuudenteen aistiinkaan. Uskon mielummin, että ihmismieli helpommin unohtaa väärät valinnat ja muistaa onnellisesti pättyneet. Aika kultaa muistot ja silleen...
En minäkään, ainakaan jos tarkoitat jotain yliluonnollista. Mutta jos ihmiset käyttävät vain pienen osan aivokapasiteetistaan, voisin kuvitella, että siellä piilossa toimintaa ohjaa sellaiset vaistot että niitä voisi verran kuudenteen aistiin. Mutta lähinnä tarkoitin, että se *tuntuu* siltä kuin kuudes aisti ohjaisi.
Yleensä toi vaisto hyökkää päälle siinä vaiheessa kun yrittää tehdä jotain mikä ei sovi itselleen. Asiassa ei järjellä katsottuna ole mitään vikaa tai väärää mutta se vaan ns. väärin minulle.
Mitä vääriin valintoihin tulee, niin siellä ne on kyllä muistilokeroissa. Mitään en haluaisi katua, mutta sellaisiakin löytyy - eikä edes katinkultaa ole kertynyt päälle.
Minäkin luotan aina siihen "kutinaan"...ja haksahdan. Se aiheuttaa minulle usein harmeja...pirun "kutina". Täysin sietämätöntä vastustaa...
"aivojen varoittelusta" huolimatta tulee luotettua tunteisiin ja sitten "jää roikkumaan"
Oppia ikä kaikki, itkuineenkin...
viestiin kannattaa uskoa. Jos on ihan alussa huono tunne/aavitus jostain asiasta, niin se olis yleensä se perimmöinen tunne asiasta.
Esim. "Hankkisinko kissan vai koiran...no koiran tietenkin, kissat ei oo yhtä kivoja". Sit vaikka joku sanoo, että mieti nyt, kusetat koiraa joka aamu ja muutenki siitä on enemmän vaivaa. No sit jos alkaat miettimään "entäs jos sittenkin" siitä kissasta, niin kissoihin asioihin paneutumalla tms. voit muka yhtäkkiä ollakkin enemmän itseasiassa sen kissan kuin koiran kannalla. Tavallaan ajatukset, kissa-teeman miettiminen, kissojen katseleminen yms. alkaa mukanaan. Mut sitte jossain vaiheessa "savu" alkaa hälventyä niin sanotusti ja se pohjimmainen koira-ajatus kirkastuu päähäsi. Toiv. vaan himassa ei silloin ole jo kissaa :D. Tää on varmaan jotain naisen logiikkaa :D. Et ei olis hyvä alkaa miettii noita "niin, jos sittenki"-ajatuksia :)
"Mut sitte jossain vaiheessa "savu" alkaa hälventyä niin sanotusti ja se pohjimmainen koira-ajatus kirkastuu päähäsi."
Tässäpä selitys miksi naiset naivat aina urpoja.