On se jännä ilmiö, kun mieheni "ongelmista" on tullutkin hyvin vahvasti minun ongelmia. Olen jo jonkin aikaa ollut kyllä tietonen siitä, että näin on tapahtunut ja vaikka jo ennenkuin huomasin asian, niin järjellä myös tiesin, että tätä tulee välttää kaikin tavoin. Vaan toisinpa kävi; tuntuu että nykyään olen jopa riippuvainen näistä mieheni ns. "ongelmista":/...
Käsittämätöntä toi oman pään toiminta:/...
Olemme olleet 2,5v yhdessä ja omaamme kumpikin täysin erilaisen elämänkokemuksen; toinen on elänyt villiä poikamieselämää viimeset yli 10v ja minulla on ollut vain 2 pitkää suhdetta elämäni aikana. Olemme kumpikin 40siä.
Mieheni opittu elämäntapa näyttäytyi jo aika varhaisessa vaiheessa suhteessamme; flirttailut 20v nuorempien kanssa yhdessä ollessamme, porno sekä yleensäkin sellasta pinnallista "pelaamista". Ylipäänsä naiset näkemällä ja kokemalla on ollut hänen harrastus.
No, suhteen alussa yritin niellä asian "itsetuntoisesti" ajatellen, että mitäs muutakaan se voi olla noin pitkän sinkkuputken jälkeen. Mutta, osoittautuipa myöhemmin, että se nieleminen ei ollutkaan kovin itsetuntoista. Sisälläni on kilometrikaupalla loukkaantumisia erilaisista tapahtumista, jota olen hänen kanssaan kokenut. Hän keskustelee kyllä asioista avoimesti ja myöntää osallisuutensa tapahtuneisiin. Ja useasti on sanonut että ei halua loukata. Ja uskonkin häntä. Tosin sanojahan tähän ilmatilaan mahtuu paljon, teot on sitten vaan toinen juttu. Mutta, joka tapauksessa uskon kyllä edelleen hänen vilpittömyyteensäkin, koska hän on rehellisesti asioista keskustellut kanssani.
Ongelma on siis siinä, että elän nykyään sellasessa pattitilanteessa, josta en tahdo päästä yli ja ettepäin. On vaikea antaa itseään tähän suhteeseen syvemmin:(...en tahdo enää uskaltaa. Asiat on niin lapsellisella tolalla, että en tahdo pystyä edes katsomaan hänen kanssaan sellaisia elokuvia, jossa näkyy paljasta pintaa...heti tulee mieleen vaan kaikki kehumiset ja viehättymiset tvn naisista ja mm siitä, kuinka hän suorastaan joskus reposteli olevansa "naisvartaloaddikti".
Tarvitsisin jonkinasteisen lopotomian ja sellasen ison piikin jotain ainetta, joka teklisi olon hyvin yksinkertaseksi, eikä tarttis ajatella eikä tuntea mitään.
Käsittämätöntä toi oman pään toiminta:/...
Olemme olleet 2,5v yhdessä ja omaamme kumpikin täysin erilaisen elämänkokemuksen; toinen on elänyt villiä poikamieselämää viimeset yli 10v ja minulla on ollut vain 2 pitkää suhdetta elämäni aikana. Olemme kumpikin 40siä.
Mieheni opittu elämäntapa näyttäytyi jo aika varhaisessa vaiheessa suhteessamme; flirttailut 20v nuorempien kanssa yhdessä ollessamme, porno sekä yleensäkin sellasta pinnallista "pelaamista". Ylipäänsä naiset näkemällä ja kokemalla on ollut hänen harrastus.
No, suhteen alussa yritin niellä asian "itsetuntoisesti" ajatellen, että mitäs muutakaan se voi olla noin pitkän sinkkuputken jälkeen. Mutta, osoittautuipa myöhemmin, että se nieleminen ei ollutkaan kovin itsetuntoista. Sisälläni on kilometrikaupalla loukkaantumisia erilaisista tapahtumista, jota olen hänen kanssaan kokenut. Hän keskustelee kyllä asioista avoimesti ja myöntää osallisuutensa tapahtuneisiin. Ja useasti on sanonut että ei halua loukata. Ja uskonkin häntä. Tosin sanojahan tähän ilmatilaan mahtuu paljon, teot on sitten vaan toinen juttu. Mutta, joka tapauksessa uskon kyllä edelleen hänen vilpittömyyteensäkin, koska hän on rehellisesti asioista keskustellut kanssani.
Ongelma on siis siinä, että elän nykyään sellasessa pattitilanteessa, josta en tahdo päästä yli ja ettepäin. On vaikea antaa itseään tähän suhteeseen syvemmin:(...en tahdo enää uskaltaa. Asiat on niin lapsellisella tolalla, että en tahdo pystyä edes katsomaan hänen kanssaan sellaisia elokuvia, jossa näkyy paljasta pintaa...heti tulee mieleen vaan kaikki kehumiset ja viehättymiset tvn naisista ja mm siitä, kuinka hän suorastaan joskus reposteli olevansa "naisvartaloaddikti".
Tarvitsisin jonkinasteisen lopotomian ja sellasen ison piikin jotain ainetta, joka teklisi olon hyvin yksinkertaseksi, eikä tarttis ajatella eikä tuntea mitään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Et sinä lobotomiaa tarvitse! Se mitä tarvitset, on totuuden näkeminen!!!! Siihen sinulla ei välttämättä ole kyllä oikeanlaista kokemusta, kun taustallasi on vain kaksi pitkää suhdetta.
Ilmeisesti sinun kokemustesi mukaan miehet ovat sitoutumishaluisia ja -kykyisiä ja myös vastuullisia. Mutta näin ei ole kaikkien kohdalla. Olet vain aiemmin törmännyt miehiin, jotka tällaisia ovat.
Nämä 4-kymppiset (tai 5- tai 6-kymppiset) pikkupojat elelevät aivan toisenlaisessa arvomaailmassa ja elämän tapansa ovat tyystin erilaiset kuin vakaiden sitoutumishaluisten miesten. Se sinun olisi hyvä tajuta.
Kertomasi perusteella voisin olettaa, että katsot kyllä koko ajan mitä miehesi touhuaa, mutta et omasta kokemus- ja arvomaailmastasi käsin kykene sitä näkemään etkä hyväksymään. Haluat miehen olevan tietynlainen ja koetat häntä siten nähdä. Näin ei kuitenkaan ole, etkä sinä häntä muutetuksi saa!
Eli jos jäät tähän suhteeseen, tulet kokemaan yhä enemmän ja enemmän "merkillisyyksiä" ja joudut tilanteisiin, joita et voi tajuta. Lopulta alat epäilemään itseäsi ja omia tulkintojasi, tuntemuksiasiksin! Se on suruullista ja turhaa.
Ole nyt selkeä ja myönnä se mikä ON. Lopeta suhde vielä kun sinulla on siihen riittävästi voimia!
ja luulempa, että osuit asian ytimeen...
"Kertomasi perusteella voisin olettaa, että katsot kyllä koko ajan mitä miehesi touhuaa, mutta et omasta kokemus- ja arvomaailmastasi käsin kykene sitä näkemään etkä hyväksymään. Haluat miehen olevan tietynlainen ja koetat häntä siten nähdä. Näin ei kuitenkaan ole, etkä sinä häntä muutetuksi saa! "
Tästähän varmaan on kysymys, että itsepintaisesti pidän tiettyä mielikuvaa hänestä, jota sitten kuitenkaan hän ei ole.
Ja piti toi loppukaneettisikin paikkaansa, että epäilen aika paljon omia tuntemuksiani jne...
Ole hyvä. Puhun kokemuksesta ja itse saman asian kantapään kautta oppineena. Toivottavasti sinun ei tarvitse kulkea saamaa tietä. Pelasta itsesi kun vielä voit!
samanlaiset kokemukset sulla on ollu?
Tuo vastaaja asian niin hyvin että oppikirjan siitä voisi tehdä.
täyttä asiaa...totuuden näkeminen on vain niin vaikeeta näemmä; ei halua uskoa siihen mitä tekee. Päässä pyörii erilaiset "totuudet".
Suhteethan ovat juuri sitä, mitä niistä tehdään...
Minun pahin/paras kokemukseni/suhteeni ei ole ihan samalta alueelta, mut...
Se oli taivaa/helvetin esikartano noin tunteiden puolesta, mutta, ah, niin opettavainen...
Sen suhteen jälkeen olis voinut katkeroitua koko loppuelämäksi, mutta halusin mieluummin kääntää sen voitokseni ja opikseni..Oh boy, what a lesson ;))
Ihmissuhdepeleissä minua ei enää viedä kuin litran mittaa, tunnen jo kaikki_todellakin_kaikki temput.
Mutta uusiin suhteisiin sovellan ajatusta, että katson asioita mieluummin hyvältä puolelta.
Annan toisen ihmsen olla sitä mitä hän on, sitomatta, nalkuttamatta, odottamatta mitään...sitten aika näyttä pikkuhiljaa, mitä toinen haluaa...omasta halustaanhan se kaveri siinä vieressä pysyy tai ei pysy...
Petkuttajiin en haaskaa aikaa..maantiellä kilometrit kutsuu sellaisia kavereita..
Se, että mies katselee elokuvia ei ole kenenltäkään pois...kaikilla on fantasiansa.
Sitten, jos hän ryhtyy toimiin.....on juttu erikseen...
Älä turhaa syö omaa itsetuntoasi..jos nyt pelkäät hänen vertailevan.
Sinä olet oma uniikki ihmisesi, jollei miehesi näe arvoasi, on se hänen ongelmansa...ehkä silloin onkin aika vaihtaa...
pakottamalla et mitään saa, toista ihmistä et voi muuttaa.Mieti mieluummin hänen hyviä puoliaan, äläkä anna epäilyksille sijaa..se vain myrkyttää...ellei sinulla ole tosiaan kouriintuntuvia todisteita.
Pistä se loukkaantumisesi syrjään ja ajattele sitä, että kaikesta huolimatta hän on osoittanut halunsa psyä rinnallasi?
Mutta, joskus, voi olla hyvä ottaa....etäisyyttä.
Poistaa itsensä tilanteesta ja katsoa vain "kauempaa" mitä toinen touhuaa?