sit.kammo->höpöhöpö

Mxxxx kirjoitti:

Luinpahan mielenkiintoisen kirjan pari pv sitten. Olen epäillyt jo monta vuotta, että olen sitoutumiskammoinen ja selityksen mitä olen kuullut, lukenut ja ajatellut on, että tuo ei ollut mulle SE vaan kyllä se tulee kun on tullakseen. Minä luulin, että minä olin kaiken lisäksi muuttunut liian krantuksi, koska tuntui siltä, ettei kukaan "kelvannut" ja tämä jos mikä on yleistä tässä virtuaalimaailmassa ja nettitreffeissä...

Taisi olla höpöpuhetta. Kirjoittajan mukaan täydellisen siipan hakeminen (joka monella meillä taitaa olla todellisuutta) ja kaikkien potentiaalisten sankareiden hylkääminen ei johdukaan sitoutumiskammosta vaan siitä, että me ei hyväksytä itsessämme niitä puutteita mitä meillä on ja siksi haemme sitä toista ns. täydellistä ihmistä, jota ei ole olemassakaan.. Olemme liian julmia itsellemme ja torjumme kaikki ne piirteet meissä, joita emme hyväksy ja siitä syystä emme niitä myöskään hyväksy toisissa ja siitä seuraa torjunta ja nk. sitoutumiskammo..

Tässäpä oli muuten miettimisen paikka. Olenhan minäkin ryvennyt syyllisyyden tunnoissa milloin mistäkin asioista ja käsi sydämellä; minulla on munaa myöntää, ettei mun itsetunto välttämättä aaina niin kauhean korkealla ole.

Onko tosiaan niin, että tämänpäivän yhteiskunta kaikkine valheellisten prototyyppien markkinoinnissa tekeekin meistä yksinäisiä tallaajia..? Tätä mietin.. TOinen juttu on, että minä menin peilin eteen ja nyt työstä sitä itseni rankaisemista ja niitä piirteitä, joita en ole itsessäni hyväksynyt ja annan itselleni anteeksi monissa asioissa. Pidän itsestäni enemmän ja katson myös toisessa läpi virheitä ja juuri tästä syystä..

Onko oikeastaan sitoutumiskammoa olemassakaan?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä