Elikkä. Ollaan tätä nyt jo pidemmän aikaa uumoiltu, mutta ero tuli. Tai tauko tms. Miksi sitä nyt sanoisi... Parempi aina varautua pahimpaan. Seurustelua meillä on takana 4½ vuotta. 3½ vuotta kaukosuhteessa. Asuimme eri paikkakunnilla ja sitten tämä ukko lähti armeijaan. Sitten olemme vuoden verran asuneet yhdessä.
Tapasimme silloin kun olimme 16-vuotiaita. Eli suht varhain. Siksi olemmekin nyt tässä tilanteessa. Avomieheni sanoi haluavansa elää hieman omaa elämäänsä ja ilman minua. Olen kuulemma täydellinen nainen ja ihanin, mutta tulin hänen elämäänsä vaan liian aikaisin. Että edellytys meidän mahdolliselle yhdessäololle jatkossa on tämä tauko.
Nyt pitää siis jotenkin oppia näin monen vuoden jälkeen elämään itselleen ja olla miettimättä häntä. Miten se on mahdollista edes? Olen nyt itkenyt viimeiden kahden vuorokauden ajan enemmän kuin koskaan. Miksi ne kyyneleet eivät voisi vaan loppua? Mistä löytää taas se itsenäisyys ja loppu tälle surulle?
Hän sanoi, että tämän tauon päätteeksi hän joko jatkaa elämää ilman minua tai sitten kosii minua uudelleen. Kaksi vaihtoehtoa.
Kumpa tässä nyt kävisi hyvin ja saisimme joitain vastauksia selville, jotta voisimme jatkaa yhdessä.
Käytännön asiat hirvittää. Pitää ilmoittaa Kelalle ja vuokraisännälle, taloyhtiölle. Minä jään tähän asuntoon, mutta miten kaikki tavarat jaetaan? Ja miten voin asua täällä kun olemme vuoden aikana tehneet tästä meille valmiin yhteisen kodin? Tämä on kamalaa! Ja miten kertoa vanhemmille ilman, että ne saa sydänkohtauksen?
Nyt on kyllä tosi vaikeeta ja surkeeta...
Tapasimme silloin kun olimme 16-vuotiaita. Eli suht varhain. Siksi olemmekin nyt tässä tilanteessa. Avomieheni sanoi haluavansa elää hieman omaa elämäänsä ja ilman minua. Olen kuulemma täydellinen nainen ja ihanin, mutta tulin hänen elämäänsä vaan liian aikaisin. Että edellytys meidän mahdolliselle yhdessäololle jatkossa on tämä tauko.
Nyt pitää siis jotenkin oppia näin monen vuoden jälkeen elämään itselleen ja olla miettimättä häntä. Miten se on mahdollista edes? Olen nyt itkenyt viimeiden kahden vuorokauden ajan enemmän kuin koskaan. Miksi ne kyyneleet eivät voisi vaan loppua? Mistä löytää taas se itsenäisyys ja loppu tälle surulle?
Hän sanoi, että tämän tauon päätteeksi hän joko jatkaa elämää ilman minua tai sitten kosii minua uudelleen. Kaksi vaihtoehtoa.
Kumpa tässä nyt kävisi hyvin ja saisimme joitain vastauksia selville, jotta voisimme jatkaa yhdessä.
Käytännön asiat hirvittää. Pitää ilmoittaa Kelalle ja vuokraisännälle, taloyhtiölle. Minä jään tähän asuntoon, mutta miten kaikki tavarat jaetaan? Ja miten voin asua täällä kun olemme vuoden aikana tehneet tästä meille valmiin yhteisen kodin? Tämä on kamalaa! Ja miten kertoa vanhemmille ilman, että ne saa sydänkohtauksen?
Nyt on kyllä tosi vaikeeta ja surkeeta...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mietihän naisia, jotka joutuvat lähtemään kodistaan esim. pienen vauvan kanssa? Sinä olet nuori ja saat jäädä siihen asuntoon. Olet elänyt kaukosuhteessa suurimman ajan. Mitä iloa siitä miehestä on sinulle ollut ikinä?
Ja mitä ilmoittaa vanhemmille? Voi luoja, luulisi sen olevan ongelmista pienin! Suhteellisuutta.
Joo ei ollut lapsia ja joo ollaan nuoria ja joo tyhmää stressata siitä mitä vanhemmat sanoo... Kuitenkin nämä asiat vaivaavat ja sattuu. Ei saa vähätellä toisen tunteita. Kyllä tämä on rankka tilanne oli lapsia tai ei...
oli rehellinen sulle. Ei ainakaan lähtenyt pettämisen tielle vaan kunnioitti sua. Voi olla niinkin, että kun aika tekee tehtävänsä, sinä et enää halua olla hänen kanssaan vaan olet jo siirtynyt eteenpäin. Jos meinaan hän muuttaisi mielensä. Joten ison riskin hän nyt ottaa.
Mutta jos ei ole valmis suhteeseen niin ei ole. Ja vaikka voi olla että hän palaa, niin yritä jatkaa elämääsi ja tee asioita mitä suhteessa et voisi tehdä. Sinäkin olit nuori kun tapasitte niin kyllä sinullakin on asioita mitä haluat vielä kokea. Ota tämä tauko hyvänä asiana.
Ymmärrän että nyt sattuu, mutta jos miehesi ei olisi ollut rehellinen tämä voisi tapahtua paljon myöhemmin paljon pahemmassa tilanteessa (esim lapsia olisi jo).
Ne vanhemmat kyllä ymmärtää ja asumisjutut ei ole niin vakavia. Ja kyllä siihen asuntoon tottuu. Nyt on 1,5kk siitä kun minun poikaystävä lähti samankaltaisista syistä (ja hän ei tule takaisin) ja olen jo tottunut asumaan täällä yksin, vaikka olimme kaikki tavarat hankittu yhdessä.
Yritä saada tilaanteesta ilon irti, vaikka tuntuukin vaikealta.
Ollaan nyt tänään juteltu ja molemmat on ihan sekaisin. Ollaan itketty molemmat ja yritetty selvittää asioita ja miten kaikki järjestyy. Lähden nyt viikoksi asumaan kaverin luokse ja sillä aikaa hän kai etsii sitten asunnon itselleen jne. Pitää yrittää olla reipas tyttö nyt... Ei tässä muukaan auta. Asioilla on varmaan aina jokin tarkoitus ja niin tälläkin. Saa nyt nähdä miten käy. Kyllähän me toisiamme rakastetaan, mutta aina se ei vaan riitä....
Voi, tiedän miltä susta tuntuu. Mullakin poikaystävä lähti kävelemään 5 vuoden jälkeen samoista syistä. Erotuska on aivan hirvittävä tunne. Mulla se on nyt vuosi erosta alkanut helpottaa.
Munkin mielestä oli vaikeaa kertoa vanhemmille. Vanhemmat molemmin puolin oli niin sitä mieltä, että nyt se oma lapsi on löytänyt hyvän kumppanin. Mun äiti jaksaa vielä vuosi eron jälkeen surkutella asiaa ja kaipaa tätä mun ex-poikaystävää. Äiti kyllä syyllistää mua erosta, vaikka ei asiasta oikeesti yhtään mitn tiedä.
Munkin mielestä meidän suhteessa oli pielessä se, että löysimme toisemme sittenkin liian nuorena, jäi kaikki kokematta. Kunpa joskus kun kaikki on nähty ja on valmis asettumaan, löytyy joku jota yhtä kovin rakastaa...
meillä kans ero tulossa. nelisen vuotta ollan yhdessä kuljettu ja nyt n.2,5 yhdessä asuttu. Meillä eron syy on useasti tappeleminen.Just saatiin uus kämppä laitettua valmiiksi ja kaikkea,melkeen jo varattiin ensi jouluksi ulkomaan matka. pieniä päätöksiä on tehty, esim, koira lähtee mun mukaa ja hän menee kaverille siks aikaa että saa kämpän. en haluais olla enään hetkeäkään tässä asunnossa jossa kaikki muistuttaa menneistä, mutta mulla ei oikeasti ole paikkaa mihin mennä ku on toi koira.ainut että porukat, mutten halua sinne ja "jännitän" niille kertomista. Mua eniten pelottaa tulevaisuus, miten pärjään yksin ja jäänkö vanhaksi piiaksi?? voimia teille kaikille jotka käytte tätä paskaa läpi just nyt. Onhan kumma ettei kyyneleet lopu, vaikka tuntuu että verisuonet posahtaa liiallisesta itkemisestä?
meille kävi samoin, 5 vuotta yhessä(2,5 asuttu yhdes) kun mies ilmoittaa että on suunnitellut eroa. Miten osataan jatkaa elämää enää kun toinen suunnittelee ja miettii oman pään sisällä koko ajan. Tämä tuntuu niin pahalta!Mies on mun vanhemmilla töissä, siitä voi tulla jotain..Sitä se vähän pelkääkin, mitä mun äiti sanoo jne. En halua päästää irti vaan haluan korjata tilanteen, miten??? Onko kukaan selvinny moisesta tilanteesta?
Ahdistaa niin mahottomasti!
Meillä oli sama tilanne 2 vuotta sitten. Mies halusi pitää taukoa ja miettiä tunteitaan kun ei ollut täysin varma niistä. Oltiin riidelty paljon viimeisinä aikoina ja tämä oli kuulemma syynä siihen että ei ollut enää varma suhteesta. Totuus oli se että hän oli salaa ihastunut toiseen naiseen, josta ei ollut myöskään täysin varma, olisi halunnut molemmat jos olisi saanut. Minä en suostunut taukoon vaan sanoin että jos suhteella on tulevaisuutta niin sitä on hoidettava yhdessä eikä erikseen. Tuo ns. miettimistaukohan on suoraan sanottuna lupa katsastaa muu nais/miestarjonta jos olisi parempaa saatavilla. No me erottiin sitten ja minä muutin pois yhteisestä kodista. Jo parin päivän päästä erosta mies alkoi jo kaipaamaan minua takaisin, olin kuulemma hänen elämänsä nainen ja ei voinut elää ilman minua. Minä olin täysin hajalla, mutta en palannut!! me olimme seurusteelleet 3,5 vuotta enne neroa josta asuttu yhdessä 2,5. Selvisin erosta aika huonosti kaikesta huolimatta, enkä ole ehkä vieläkään täysin selvinnyt, mutta tätä exää en enää takaisin haluaisi. Minä haluan että suhdetta hoidetaan yhdessä ja asiat selvitetään yhdessä jotta suhteella olisi hyvä pohja ja molemmilla täysi luottamus toiseen. Löysin nopeasti eron jälkeen kylläkin ihanan miehen joka täyttää liki kaikki odotukseni täydellisestä suhteesta. Olemme seurustelleet ja asuneet yhdessä nyt parisen vuotta ilman minkäänlaisia vastaavia ongelmia mitä edellisessä suhteessa oli.
Tsemppiä!!
Ihmisen täytyy kokea tietyt asiat, jotta voi siirtyä seuraavalle tasolle. Jos et esim. opiskele nuorena, haluat opiskella vanhempana. Jos et seurustele nuorena, haluat seurustella vanhempana. Täytyy saada kokea se tunne mikä syntyy opiskelusta tai yhen yön seikkailuista.
Kaveripiirin käytös ajoittain ohjaa; esim. erosimme exäni kanssa armeijan aikana. Jätkä tahtoi hillua muiden armeijakavereiden kanssa bilettäen. Ei siihen seurustelu mahtunut. Armeijassakin oli ilmoitettu heti alussa, että puolet teistä eroaa armeijan aikana. Opiskeluaikanani en puolestaan halunnut vielä sitoutua, vaikka silloinen ex kosikin.
Selviät hyvin käytännön asioista. Voit miettiä mitä haluat elämältäsi. Yksiolo on terveellistä ja kun olet muuttanut huonekalujen järjestystä et edes muistele mennyttä.
Rauhallisesti vaan nyt siellä, selviät kyllä. Olen itse selvinnyt myös samasta ja aikansa se ottaa, mutta sitten se vaan ei enää tunnu niin pahalta. Latteuksia, mutta totta. Itselläni auttoi silloin ihan alkuun se, että listasin a4-papereille kaikki asiat, mitä pitää tehdä eri aihepiireihin liittyen, ja liimasin ne keittiön seinälle. Ja perään yhden tyhjän paperin, jolle siirsin tehdyt, jonka otsikkona oli että kun tulee uskonpuute, nää asiat oot jo tehny...eli siis siis järjestemmällistä suorittamista. Välillä pari ystävää kävi arvioimassa, mitkä asiat on kiireisiä, kun kaikki oli niin kauhean hektistä ja kamalaa. Yhteisestä asunnosta muutin pois vasta kun olin pari kuukautta rauhoittunut, hyvä päätös vaikka ottikin eniten koville.