Hei!
Kirjoitan siksi, että tiedän etten ole ainoa, jolla on samanlaisia kokemuksia.
Huomaan nimittäin eläneeni koko elämäni (45v.) kuin "kiltti tyttö". Ulospäin aina hyvin itsevarma, osaava ja menestyvä. Mutta sitten kuitenkin sisimmässäni ja läheisissä parisuhteisani hyvin alistuva ja aina miehen mukana menevä. Kiltisti suostunut mitä merkillisimpiin kuvioihin, joustanut, ymmärtänyt, tukenut, antanut, tehnyt ja maksanutkin kaikkea. Työpaikalla aina valmis ottamaan töitä enemmän kuin oman osuuteni. Lapsien eteen tehnyt paljon ja koettanut heille aina `hyvää`. Ystäviä tukenut.
Totta puhuakseni olen koko ikäni jollain tavalla onnistunut pettämään itseäni! En ole osannut kuunnella omia tarpeitani. Tunteitani (niitä masentuneita ja surullisia, vihaisiakin) kyllä kuullut, mutta en kuunnellut. Olen toiminut itseäni vastaan. Minua ei ole ollut olemassa!
Ja tässä elämässä olen siis oppinut sen, että kyllä toiset ihmiset kehtaavat ottaa ja ottaa, jos toinen kerran vapaaehtoisesti antaa - tietysti!
Ja nyt sitten olen jo liki kaksi vuotta elänyt parisuhteessa, jonkalaista en kuuna päivänä tiennyt olevankaan. Nimittäin tasavertainen ja vastavuorinen, jossa minäkin uskallan tuoda omia toiveitani ja tarpeitani esille. Ja niitä myös kysytään ja kuunnellaan!!!
Tämä on minulle ihme, josta olen kiitollinen.
Kirjoitan siksi, että tiedän etten ole ainoa, jolla on samanlaisia kokemuksia.
Huomaan nimittäin eläneeni koko elämäni (45v.) kuin "kiltti tyttö". Ulospäin aina hyvin itsevarma, osaava ja menestyvä. Mutta sitten kuitenkin sisimmässäni ja läheisissä parisuhteisani hyvin alistuva ja aina miehen mukana menevä. Kiltisti suostunut mitä merkillisimpiin kuvioihin, joustanut, ymmärtänyt, tukenut, antanut, tehnyt ja maksanutkin kaikkea. Työpaikalla aina valmis ottamaan töitä enemmän kuin oman osuuteni. Lapsien eteen tehnyt paljon ja koettanut heille aina `hyvää`. Ystäviä tukenut.
Totta puhuakseni olen koko ikäni jollain tavalla onnistunut pettämään itseäni! En ole osannut kuunnella omia tarpeitani. Tunteitani (niitä masentuneita ja surullisia, vihaisiakin) kyllä kuullut, mutta en kuunnellut. Olen toiminut itseäni vastaan. Minua ei ole ollut olemassa!
Ja tässä elämässä olen siis oppinut sen, että kyllä toiset ihmiset kehtaavat ottaa ja ottaa, jos toinen kerran vapaaehtoisesti antaa - tietysti!
Ja nyt sitten olen jo liki kaksi vuotta elänyt parisuhteessa, jonkalaista en kuuna päivänä tiennyt olevankaan. Nimittäin tasavertainen ja vastavuorinen, jossa minäkin uskallan tuoda omia toiveitani ja tarpeitani esille. Ja niitä myös kysytään ja kuunnellaan!!!
Tämä on minulle ihme, josta olen kiitollinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa hienolta, onneksi olkoon :) Niin, sellaisiakin miehiä on, jotka kykenevät tasavertaiseen suhteeseen. Vaikka useimmat naiset muuta väittävätkin... Hyvä että kerroit asiasta.
muutamasta syystä:
1. oli kuin lukisin itsestäni toisen kirjoittamana
2. en elä vielä tasavertaisessa suhteessa, mutta
3. toivoa on vielä jäljellä =D
kiitos sinulle rohkaisevasta kirjoituksestasi:).
Uskallusta ja rohkeutta sinulle jatkossakin!