Olen elämäni aikana tuntenut läheisesti monta tällaista henkilöä jotka ovat harrastaneet ns. "suhinoita" eli suoraan sanoen käydään vieraissa (jopa vuosikausia sama ihminen tällaisena "ystävänä" siinä rinnalla).
Yhteistä näillä tuntemillani henkilöillä, yllättävää kyllä, on se etteivät he hyvin pinnallisesta vetovoimasta huolimattaan kykene aitoon empatiaan, vaikka hyvin vakuuttavasti saattavat näytellä hurmaavaa, osaa ottavaa ja lämmintä ihmistä. Samoin materialistisuus yhdistää sekä se, ettei koulutustausta ole kovin korkea mutta on päädytty menestyvän ihmisen puolisoksi.
Myöskään ei mitään omantunnontuskia pettämisestä tunneta, päinvastoin, elämänmottona tuntuu olevan:
"Olen elossa ja olemassa toteuttaakseni omia mielihalujani".
Muutoin ovat kyllä ulospäin esimerkillisiä kansalaisia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.