äitinsä haudalla? Eihän itkulle kai mitään voi, mutta miten miniä, reagoisit siihen että miehesi tosiaan itkee sinun anopin haudalla? Entä lapsenlapset, jotka mummulle olivat hyvin rakkaita?
Entä sinä itse?
Minkalaisen muistovärssyn kirjoittaisit anopillesi?
Entä sinä itse?
Minkalaisen muistovärssyn kirjoittaisit anopillesi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
hyvä niin!" Toivottavasti ei nyt itke anopin haudalla, ellei sitten elävältä ole haudattu.
Miksi mies ei saisi itkeä äitinsä haudalla? Tai vaimo oman äitinsä? Kai ne lapsenlapsetkin saavat itkeä,jos siltä tuntuu. Mitään sipulikyyneliä tuskin tarvii vuodattaa...?
Jokaisen äiti ja isä on äiti ja isä, olivat ne mitä hirviöitä tahansa toisille. Niitä rakastaa tahtoi tai ei, ainakin jollain tasolla. Jos sitä ei ymmärrä mies tai nainen, niin kovin on itsekäs ihminen.
...kysyä.
Kiinnostaako tietää, itkeekö joku, kun äitinsä kuolee!!
Millaisia ihmisiä nämä kirjoittajat oikein ovat!
Ei ihme, että välit on huonot. Riittääkö, että vain anopin kanssa on epäsopua?
Luulen, että tällaiset tunneköyhät ihmiset halveksivat kaikkia muitakin, oma perheensä mukaanlukien.
Urgh! Millaiset ihmiset tänne palstalle oikein kirjoittavat?
Mitä te teette päivisin? Eikö työ vie tarpeeksi voimia ja energiaa?
Viekö vuorotyö viimeisetkin mehut elämästä? Etkö kenties jaksa hoitaa perhettäsi ja itseäsi töiden jälkeen?
onko pakko itkeä anopin haudalla? Ite oon menossa hautajaisiin vaan sen takia, että se akka varmasti saadan kuopattua ja pysyvästi!
reissu ettei tule yllätyksiä. Voihan sitä itkeä helpotuksestakin.
että miestäni tai minua itkettää yhtään anopin haudalla. Senverran vieraita ollaan, myös oma poikansa.
itki kun kuuli että äitinsä oli kuollut, ja niin itkin minäkin. Minä otin anoppini menetyksen tosi raskaasti, sillä hän oli paras neuvonantaja nuorelle perheelle. Asuimme samassa taloudessakin. Voi niitä ihania muistoja mitä yhdessä teimmekään. Jopa tupakalla piti käydä vähän kuin salaa muilta, vaikka kumpikaan ei polttanut vakituisesti. Kyllä me paransimme maailmaa näillä istunnoilla, ja mikä parasta, nauroimme paljon. Anoppini oli hyvä kertomaan omia kokemuksia elämänaikana, ja niistäkin huvittavimmatkin.
Eli suru oli suuri hänen kuoltuaan.
En usko että nykyinen sukupolvi suree edes omaa äitiään, ja on kauhistuttavia nuo kirjoitukset. Toivoa kai sopii, ettei itse miniä lähde ensin. Ajatelkaa vähän, mitä kirjoitatte. Jos miniä sinä sairastut vakavasti, eiköhän anopinkin apu olisi tarpeen.