Eli suhteemme on aina ollut täynnä ylä - ja alamäkiä (niinkuin varmaan jokaisessa..). Olemme kolme vuotta olleet yhdessä, yksi pieni lapsi ja avoero. Muutin siis n. puoli vuotta sitten omaan asuntoon, en vain enää jaksanut katsella niin läheltä ukon touhuja; epäluotettavuutta, rahojen tuhlausta, juomista ym. Niin paljon on tässä kaikkea koettu, nyt tuntuu että se lopullinen piste on tullut. Niin, ja olimmehan tuossa ennen joulua n. kaksi kuukautta erossa, kunnes mieheni oli auto onnettomuudessa, jonka jälkeen vannoi muuttuvansa..
No hetken sitä kesti. Nyt taas ajelee tuolla ilman korttia niskatuen kanssa, voin vain kuvitella milloin joku osuu kohdalle. Meidän kodista ei suostu lähtemään, kuulemma tämä on hänenkin kotinsa, vaikka on kaukana siitä. Aina kun yritän jutella asioista/ottaa niitä esiin, syntyy pakonomainen tarve (hänelle) mennä makkariin mököttämään. Ei keskustelua minua häiritsevistä asioista, joten ahdistun, ahdistun lisää ja päm. Alan nalkuttamaan ja väheksymään häntä. Mikä on väärin, tiedän.
Niin ja unohdin vallan tyystin, että hän saa vereni kiehumaan myös sillä, kun käy salaa tyhjentelemässä tiliäni. Ja näin tapahtuu aina kun olen unohtanut pankkikorttini johonkin näkyville enkä erikseen piilottanut sitä häneltä. Tai sitten hän käy kollaamassa ne vähäisetkin hilut, mitä lompakossa pidän varmuudeksi jos jossain tarvii. Ja tämäkin häneestä aivan normaalia, kun hänellä on omalla tilillä rahaa, jotka antaa minulle. Valitettavasti näin ei vain käy, se on nähty.
Ei näin voi jatkua, tässä ei muuta kuin molemmat kärsi. Nyt olen taas siinä pisteessä että muutoksia on tultava, ukko ulos jne. Mutta tämä on silti niin epäreilua, kun kuitenkin rakastan häntä..silti toivon että hän muuttuisi, että hän alkaisi pikku hiljaa ymmärtämään mitä on olla aikuinen.. Mitä enää voin tehdä?
Helpotti jo heti kun sai tänne vähän kirjoittaa tätä.
No hetken sitä kesti. Nyt taas ajelee tuolla ilman korttia niskatuen kanssa, voin vain kuvitella milloin joku osuu kohdalle. Meidän kodista ei suostu lähtemään, kuulemma tämä on hänenkin kotinsa, vaikka on kaukana siitä. Aina kun yritän jutella asioista/ottaa niitä esiin, syntyy pakonomainen tarve (hänelle) mennä makkariin mököttämään. Ei keskustelua minua häiritsevistä asioista, joten ahdistun, ahdistun lisää ja päm. Alan nalkuttamaan ja väheksymään häntä. Mikä on väärin, tiedän.
Niin ja unohdin vallan tyystin, että hän saa vereni kiehumaan myös sillä, kun käy salaa tyhjentelemässä tiliäni. Ja näin tapahtuu aina kun olen unohtanut pankkikorttini johonkin näkyville enkä erikseen piilottanut sitä häneltä. Tai sitten hän käy kollaamassa ne vähäisetkin hilut, mitä lompakossa pidän varmuudeksi jos jossain tarvii. Ja tämäkin häneestä aivan normaalia, kun hänellä on omalla tilillä rahaa, jotka antaa minulle. Valitettavasti näin ei vain käy, se on nähty.
Ei näin voi jatkua, tässä ei muuta kuin molemmat kärsi. Nyt olen taas siinä pisteessä että muutoksia on tultava, ukko ulos jne. Mutta tämä on silti niin epäreilua, kun kuitenkin rakastan häntä..silti toivon että hän muuttuisi, että hän alkaisi pikku hiljaa ymmärtämään mitä on olla aikuinen.. Mitä enää voin tehdä?
Helpotti jo heti kun sai tänne vähän kirjoittaa tätä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hei vaan,
tuo teidän tilanne kuulostaa ihan omien vanhempieni tilanteelta silloin kun he vielä yhdessä olivat.
olen nyt 27 vuotias nainen, isäni on hyvin epäluotettava ollut raha-asioissa ja tuhalnnut äidin rahoja, äiti on huutanut hänelle paljon ja riidat ovat olleet aika kamalia.
se, minkä haluan sulle sanoa näin lapsen ja nykyään naisen näkökulmasta on, että asiat ei parane vaan pahenee, kunnes piste tulee. kaksi ihmistä jotka eivät sovi yhteen, eivät sovi yhteen vuosienkaan päästä. ja te ette selvästi tuo esiin toistenne parhaita puolia.
minä olen saanut miehenmallikseni isäni. en sano että se on huono miehen malli, rakastan häntä, mutta ymmärrän miksi äitini halusi eron. on vaikea olla ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole tasaväkinen, vaan pitää huolehtia ja menettää hermojaan.
lapsen kannalta on parempi, että eroatte, ja olette ystäviä. etsi itsellesi mies, joka hoitaa asiansa ja pitää teistä huolta. mies jonka kanssa voit nauraa ja olla oma itsesi.
minä käyn nykyään terapiassa, koska lapsuuteni oli niin kamala. kärsin paniikkioireista ja ahdistuksesta. olisin toivonut että vanhempani olisivat eronneet aiemmin jotta heillä olisi ollut enemmän aikaa etsiä uusi rakkaus ja elämä, ja minä olisin voinut nähdä hyvän lapsuuden ilman riitoja ja ahdistusta kodissani.
Siis mies on epäluotettava, tuhlaa sun rahoja, juo alkoholia enemmän kuin lääkäri määrää, välttelee ns. vakavia keskusteluja ja alkaa aina mököttämään kun sä otat hänen käyttäytymisensä esille.
Kerrohan miksi sä sitä ukkoa loppujenlopuksi oikein rakastat? Mitkä on ne asiat, mitkä kumoaa kaikki nuo negatiiviset jutut? Siinä sä teit mun mielestä virheen, kun otit sen vielä uudelleen takaisin asuntoosi saman katon alle asumaan. Nyt se sitten kitisee, että se on hänenkin asuntonsa vaikka sä olet kaiken maksanut vai?
Kuinka kauan sä ajattelit vielä "rakastaa" sitä ja odotella milloin se EHKÄ muuttaa tapansa? Eihän se edes pysty ja osaa keskustella sun kanssa.
Vaihdata pankkikortin numero ja pidä se ja lompakkosi pois sen lähettyviltä nyt ensin alkuun.
Jos asunto on sun, niin se heitetään sieltä ulos vaikka väkivalloin. Onhan sulla sukulaismiehiä ja lait sun takana auttamassa.
Teidan molempien kaytos on sairasta. Tuossa on rakkaus niin kaukana kuin ita on lannesta.
Sinun velvollisuutesi on huolehtia pienelle lapselle turvallinen ja rauhallinen kasvuymparisto. Tuo mies ei kuulu siihen, eika kukaan muukaan ellei hanella ole sama paamaara.
Vahinta mita voit nyt tehda on suojella lasta ja joko lahtea hanen kanssaan pysyvasti pois tai laittaa mies pois, keinoilla milla hyvaansa. ( on taydellisen yhdentekevaa lapsen kannalta miten tuo mies haipyy kuvioista, niin kauan kuin se haipyy)