Petän koska katson oikeudekseni tehdä elämässä omat ratkaisuni ihan samalla tavalla kuin mieheni katsoo oikeudekseen jättää perheensä yksin panostaakseen uraansa ja omaan elämäänsä. Vuosien ajan yritin vilpittömästi saada asiamme kuntoon, mutta en voinut muuttaa asioiden kulkua vaikka tein mitä. Pitäisikö minun hoitaa yksin koti ja lapset vain koska olen nainen ja vanhentua elämättä ollenkaan? Ehei, elämä on liian lyhyt sellaiseen skeidaan. Vuosien paskamaisen avioliiton jälkeen kohdalleni osui mies, jonka kanssa jokainen yhdessä vietetty hetki on ollut taivaallista. Noita hetkiä ei ole tarvinut katua sekuntiakaan.
Onko pettämiseni oikein? Itseäni kohtaan kyllä, miestäni kohtaan ei. Yritänkö laittaa vastuun omista tekemisitäni mieheni niskaan? En. Otan vastuun siitä mitä teen ja jos tämä suhde kaataa liittomme, niin käyköön sitten niin. En syytä mieheni tekemisiä pettämisestäni, olen huono vaimo, joka ei pystynyt elämään uskollisena miehelleen. Ja jos mieheni haluaa itse etsiä ja löytää kakkosensa, tehköön hän niin. Oma kakkoseni on tuonut elämääni niin paljon onnea, että miksi ihmeessä haluaisin kieltää sen joltain toiselta.
Pitäisikö minun "tulla ulos kaapista" ja paljastaa kaikki miehelleni? Tämä on harkinnassa, mutta toistaiseksi sanoisin ei, mitä hyötyä on rikkoa oma perhe, mieheni tuntien myös kakkosen perhe.
Myönnän kyllä että jos kakkoseni niin haluaisi, voisin harkita lähtöä hänen mukaansa. Mutta siihen en usko että hänen kanssaan elämä olisi yhtään ihmeellisempää, miehet ovat miehiä ja naiset naisia ja elämä on tällaista. Minulle miehet ovat parhaimmillaan juuri kakkosena, järjettömän hyvää seksiä ja hauskoja hetkiä ilman parisuhdebullshittia. Ja naiset uskokaa, miehet pettää yllättävän paljon, nekin joista ei koskaan uskois. Miksi meidän pitäis elää armonpaloja miehiltä odottaen?
Onko pettämiseni oikein? Itseäni kohtaan kyllä, miestäni kohtaan ei. Yritänkö laittaa vastuun omista tekemisitäni mieheni niskaan? En. Otan vastuun siitä mitä teen ja jos tämä suhde kaataa liittomme, niin käyköön sitten niin. En syytä mieheni tekemisiä pettämisestäni, olen huono vaimo, joka ei pystynyt elämään uskollisena miehelleen. Ja jos mieheni haluaa itse etsiä ja löytää kakkosensa, tehköön hän niin. Oma kakkoseni on tuonut elämääni niin paljon onnea, että miksi ihmeessä haluaisin kieltää sen joltain toiselta.
Pitäisikö minun "tulla ulos kaapista" ja paljastaa kaikki miehelleni? Tämä on harkinnassa, mutta toistaiseksi sanoisin ei, mitä hyötyä on rikkoa oma perhe, mieheni tuntien myös kakkosen perhe.
Myönnän kyllä että jos kakkoseni niin haluaisi, voisin harkita lähtöä hänen mukaansa. Mutta siihen en usko että hänen kanssaan elämä olisi yhtään ihmeellisempää, miehet ovat miehiä ja naiset naisia ja elämä on tällaista. Minulle miehet ovat parhaimmillaan juuri kakkosena, järjettömän hyvää seksiä ja hauskoja hetkiä ilman parisuhdebullshittia. Ja naiset uskokaa, miehet pettää yllättävän paljon, nekin joista ei koskaan uskois. Miksi meidän pitäis elää armonpaloja miehiltä odottaen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eiköhän tohonkin viestiin vastaa kohta moraalisaarnaajat. Yllättävän moni ihminen näkee asiat mustavalkoisina. Mutta ei ne ole,ymmärrän kantasi. Mulla sama tilanne,mutta taidan lemppaa sen kakkosen,alko ärsyttää.
kakkosmiehen kanssa voi yhdessäolo olla taivaallista, mutta kakkosnaisen kanssa on kysymys vain halvasta panosta, joka vielä kaiken lisäksi haisee ja on ruma ja joka on vietellyt miehen väkisin.
Johtunee varmaan siitä, että täällä on paljon erilaisia ihmisiä, jotka kirjoittelevat. Jotkut hyväksyy pettämisen, jotkut ei.
Mutta luohan tämä aika irvokkaan kuvan, kun naisvaltainen kirjoittajakunta; toiset naiset ovat itse saatanoita ja "huoria", mutta sitten kun parisuhteessa elävä nainen pettää, niin johan ymmärretään ja toinen mies ei menettele yhtään väärin. Kun toisesta naisesta kyse, niin ihmetellään, että etkö yhtään välitä muiden tunteista, mutta petetyn miehen tunteet ovat toissijainen asia - silloin moraali ja sympatia voidaan unohtaa ja asiat eivät olekaan enää mustavalkoisia. Ainoastaan pettäjän ymmärtäminen säilyy. En yhtään ihmettelekään, että pettäjiä löytyy niin paljon, koska petetty tai kakkonen joutuu todenäköisimmin syntipukiksi. Tai sitten vain seurustelevat antavat toisilleen anteeksi tälläisiä kömmähdyksiä ja muilta se on poissuljettu.
Noh, kuten sanottu, eri kirjoittajista johtunee. Mutta saman joskus itsekin huommannut miten ristiriitaisesti yleisesti asiaan suhtaudutaan. Itsekin seurustelen enkä ole pettäjä, toinen nainen ja toivottavasti en petettykään. On ainoastaan hyvä, että osataan antaa anteeksi ja tehdä töitä parisuhteen eteen. Mutta jos osaa antaa anteeksi sille, joka pahiten menetteli, niin miksei sitten voi suhtautua siihen kolmanteenkin osapuoleen ihmismäisesti. Ja miksi pettävä nainen on parempi kuin toinen nainen? Eivät pettäjätkään itse saatanoita ole, mutta jotenkin ihmetyttää että miksi sitten joku kakkonenkaan olisi.
Jos vuosia yritit saada asiat kuntoon, mutta et niitä saanut, miksi olette yhä yhdess herranjumala. Erotkaa! Äläkä petä, sitä ei oikeuta mikään, yäk mikä ihminen olet. En ymmärrä kuka suhun haluaa kullinsa laittaa, niin kullinsa.
Se on nyt helppo sanoa, että kun miehisi löytää kakkosensa, niin se on ok, mutta kun se todella tapahtuu ja huomaat joutuneesi petoksen kohteeksi, jo muuttuu ääni kellossa, usko vaan...
Ja sinähän et kiellä keltään mitään, huh huh, se tästä vielä puuttuis huora prkle! Sinun pitäisi tulla ulos kaapista! Se on reilua. Jos miehesi antaa anteeksi, hän voi sitten säikähtää ja "herätä" hoitamaan suhdettanne. Ehkä se on ainoa mahdollisuus tässä tilanteessa
Miehet pettää "yllättävän" paljon. Elä sinä vain tässä harhassasi. Mistä sinä tiedät kuinka paljon miehet pettää? Onko sulla tilastoja? Sillä sä sitten perustelet itsellesi toimintasi...
kyllä miehet pettävät,yllättävän paljon. yleensä jos naisella on kakkonen on kyseinen mies myös samassa tilanteessa kuin nainenkin. sehän olisi typerää pelehtiä sinkun kanssa, tällöinhän annat köydet hänelle,jos tulee hankaluuksia hänen kanssaan hän voi mustasukkaisuudesta/vittuillessaan kertoa naisen miehelle,hänellähän ei ole mitään hävittävää, mutta naisella taas on.kuka haluaa et jää ihan tyhjän päälle tollasen homman jälkeen, en minä ainakaan. eli kuinka paljon on pettäviä naisia on ainakin yhtä monta pettävää miestäkin...
Samoilla linjoilla, tosin sitä kakkosta nyt en vielä ole löytänyt, mutta kun sopiva kohdalle sattuu...mikä ettei. Minä olen koko helvetin pitkän suhteen ollut uskollinen ja ummistanut silmäni kaikilta niiltä barbinukeilta ja muilta sutturoilta,joita tässä vuosien mittaan on kuvioissa pyörinyt. Tärkeää on ollut pitää perhe koossa ja kulissit yllä lapsen vuoksi. Mies kuitenkin on ollut hyvä isä lapselle- vai onko sittenkään. No lapsi on jo iso ja minulla yhä avoimempi väylä elämään tehdä juuri nk. haluan ja aion tehdä niin. Ja nämä aikomukset ovat myöskin miehen tiedossa. Sopimussuhdeko paras suhde!
Ymmärrän sinua täysin, vaikken itse petäkään miestäni. Ratkaisusi ei edusta kovin kestävää kehitystä, mutta elämä ei etene aina ihanteiden mukaisesti. Mielestäni on epäitsekkäämpää, että pidät mölyt mahassasi ja hoidat roolisi äitinä ainakin siihen asti että lapsesi kasvavat.
Olen itsekin vaimo ja äiti. Tiedän, että usein nainen joutuu avioliitossa parisuhdevastaavaksi. Miesten mielestä kaikki on kunnossa, kunhan maha on täynnä, katto pään päällä ja silloin tällöin seksiä. Väitän, että miehelle toisen huomioiminen ei ole yhtä luonnollista kuin naiselle. Nim. Söin maksalaatikkoa hääpäiväateriaksi.
Kai sitä saa itse syyttää itseään, kun on lähtenyt sille tielle, että kantaa päävastuun kaikesta. Olipa kyse lasten vaipanvaihdon ajankohdasta, vessan putsaamisesta, kummilapsen muistamisesta tai miehen vaatteiden silityksestä. Nuorempana ei älynnyt, että sitä todellakin saa, mitä tilaa.
Ymmärrän täysin, mitä tarkoitat parisuhdebullshitilta. Jos eroaisin, alkaisin tapailla miestä, jonka kanssa synkkaa oikeasti. Haluaisin tehdä asioita, joista molemmat nauttii oikeasti (pienet viikonloppumatkat, hyvä ruoka, paljon ihanaa seksiä jne.) Ei mitään lupauksia, sitoumuksia, velvollisuuden tunteita!! Tätä kaikkea sinä saat toisesta suhteestasi.
Yritä kaikesta huolimatta pitää lapsesi asian ulkopuolella! Jooko? Eli pidä asia salassa. Jos kaipaat omantunnontuskia, älä ota niitä ainakaan tämän palstan kirjoituksista. Ne voi laittaa tiettyyn pisteeseen sairaalloisen mustasukkaisten ja itsestään epävarmojen ihmisten sekoilun piikkiin.
Eihän tota sun tapauksessa voi pitää edes keskimääräistä pahempana lutkailuna.
Pohdintasi on tasapainoisen, älykkään, ihmisen yhteenveto omasta ratkaisustaan. Ihmisellä on yksi elämä. Se pitää elää tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Sinun ratkaisusi, omista lähtökohdistasi lähtien, on sellainen kuin kerrot. Hyvä niin.
Arvostan sitä, että et syyttele miestäsi sen enempää. Et etsi tekosyitä, mutta et toisalta syyllistä itseäsikään, etkä rippottele tuhkaa päällesi. Ei ole syytäkään.
Jatkoja tv. mies
...että pettäminen on oikein sinua itseäsi kohtaan. Miksi niin? Miksi sinä oikeastaan petät? Vaikuttaisi, ettet tiedosta tai ainakaan halunnut kertoa meille sitä todellista syytä salasuhteesi syntyyn.
Kysyt, että mitä hyötyä olisi rikkoa oma perhe ja kakkosen perhe. No, en minä tiedä, mutta sitähän te juuri teette. Se kertominen ei riko, vaan se mitä te teette. Juuri tässä kohtaa sinä pakenet vastuusta. Sinun vastuualuettasi on puolet parisuhteestasi. Jos miehesi ei tee omaa puoltaan, sinä et silti ole oikeutettu käyttäytymään samoin. Sinun vastuullasi on myös se, että lopetat suhteen, joka ei tuo sinulle sitä, mitä tarvitset. Olet myös vastuussa puoliksi suhteestasi toiseen mieheen. Et ollut vastuuntuntoinen alkaessasi suhteeseen hänen kanssaan tässä tilanteessa.
Minä toivoisin, että kysyisit itseltäsi, mitä säilyttämisen arvoista liitossasi on? Mitä hyötyä on olla osa perhettä, jonka kaksi tärkeintä osapuolta eivät yritä pitää sitä kasassa? Mitä hyötyä on, ja kenelle, olla suhteessa jonka osapuolet eivät panosta yhtään sen toimimiseen?
Rakkaus tuskin, ette hoida siihen kuuluvaa työtä. Lapsi/lapset? Ei, lapset eivät ole liimaa, joilla rikkonaista voisi paikata, eikä niillä voi korvata sitä työtä, joka on sinun ja miehesi vastuulla. Talousasiat? No, voit itse punnita, kannattaako taloudellisesti kitkuttaa tässä tilanteessa vai olisiko köyhempi elämä henkisesti rikkaampaa. Jatkatko liittoa siksi, ettet halua luopua? No, onhan ero aina muutos ja siihen liittyy luopumista, mutta luuletko, että luopumisen tuomasta tuskasta ei pääse yli? Tosin siitä ei pääse yli, jos ei edes luovu. Et halua loukata puolisoasi jättämällä hänet? Sorry, ei elämäänsä voi perustaa sille, että loputtomasti koittaa vältellä hankalia tilanteita tai olemalla aiheuttamatta pettymyksiä. Ja pahempaa jälkeä uskottomuuden tuoma pettymys tekisi.
Ei miksi petät, vaan miksi et eroa? Mitäs jos et pettäisi, vaan hankkiutuisit oikeaan suhteeseen tasavertaisen, rakastettavan ihmisen kanssa?
Nimimerkkisi perusteella teen olettamuksen että olet mies, ja sanonkin että jos kaikki miehet kykenisivät sinun ajattelutapaasi, ei tätäkään keskustelua tarvisi käydä. Lämmin kädenpuristus sinulle hyvistä sanoistasi.
Ongelma elämässä vain on ettei asiat ole niin mustavalkoisia ja yksinkertaisia. Toki voidaan määritellä oikeaa ja väärää, mutta onko esim. perheen kasassa pitäminen huono valinta? Tiedän ettei se ehkä ole pitkäkestoinen tai itseäni ajatellen helppo ratkaisu, mutta uskon että pienten lasten on parempi kasvaa perheessä jossa on sekä isä että äiti. Joten tapauksessani tuskin jatkaisinkaan avioliittoani jos meillä ei olisi lapsia. Ja juuri tästä syystä en katso pakenevani vastuuta, päinvastoin, kannan vastuuta niin hyvin kuin jaksan ja pystyn. Enkä käytä lapsiani liimana pitämään perheen kasassa, mielestäni olen itse se liima, minun valinnoistanihan tässä on kyse.
Se mitä sanot eroamisesta ja luovuttamisesta saa toki minut ajattelemaan mitä jos todellakin lopettaisin tämän liiton, mutta kyllä myönnän pelkääväni sen seurauksia. Uskon nimittäin elämäni olevan helpompaa näin kuin yksin lasten kanssa, sitä "oikeaa" suhdetta etsien (mikä sinänsä onnistuessaan kuulostaa toki tavoittelemisen arvoiselta). Olen päättänyt olla tekemättä päätöksiä niin kauan kuin minulla on tällaisia orastavia tunteita tuota kakkostani kohtaan, en usko kykeneväni järkiratkaisuihin niin kauan kuin tunnen tuota miestä kohtaan näin. Olemme viihtyneet toistemme seurassa noin vuoden, mutta se mitä tuleman pitää tässä suhteessa jää nähtäväksi. En usko hänen tuntevan minua kohtaan muuta kuin halua ja jonkinlaista ystävyyttä, joten meidän yhteiseen tulevaisuuteemme en usko. Hän on myös perheenisä jolle lapset tuntuvat olevan kaikki kaikessa, joten hän tekee omat valintansa siltä pohjalta.
Kiitos fiksuista, ajattelemisen aihetta antaneista sanoistasi. Oletko varma ettet ole nainen?