1. Lepo. Suomeksi sanottuna pidä nyt ensi alkuun todella pitkä tauko lenkkeilystä.
2. Kylmää pohkeisiin. Kylmä laskee tulehdusta. Pakastevihannespussi tai geeliä.
3. Venyttele pohkeet joka ilta auki ennen nukkumaanmenoa. Lepovenytyksiä eli 30 sekunnista 2 minuuttiin samassa asennossa, ei heijausliikettä.
4. Diasporal-magnesium. Ryhdy nauttimaan sitä heti päivittäin. Poistaa kireyden lihaksista. Tehomaatalous vienyt magnesiumin ruoastamme. Itselläni auttanut suunnattomasti! Myös mm. Markus Pöyhösen vakioaine.
5. Kenkien vaihto suositeltavaa, mikäli nykyiset kenkäsi ovat loppuun asti käytetyt. Katso sitten, että uusissa on hyvät vaimennukset.
6. Penikka on siitä ikävä, että uusiutuu varsin helposti. Suositeltavaa olisi siis jättää asfaltilla juoksut väliin. Mitä pehmeämpi alusta, sitä enemmän pohkeesi nivelesi tykkäävät.
7. Hieronta omatoimisesti tai urheiluhierojan toimesta. Penikat on hieronnalla myös mahdollista "repiä auki", mutta se ei ole tarkoitettu miksikään viikottaiseksi rutiiniksi. Hiero alhaalta ylöspäin, ns. sydämen suuntaan.
7. Levon osuutta ei voi vähätellä. Itse pidin aikoinani n. 8 kuukauden tauon juoksemisesta. Se tuskin on mikään absoluuttinen totuus, mutta jos nyt pitäisit taukoa vaikka 2 kuukautta.
8. Lääkäristä ei ole apua, ainakaan alkuvaiheessa. Paraneminen perustuu siihen, mitä ITSE teet asian hyväksi. Jos päästät vaivan pahenemaan tai annat asian vaan olla, jalkaasi kehittyy ennen pitkää rasitusmurtuma, joka ymmärtääkseni vaatiikin jo sitten leikkaushoitoa.
Kärsivällisyyttä hoito-prosessiin!

Vastaukset 4
Vanhimmat
sulla riittävän ja neuvojakin.
Mikä olisi hyvä venytys penikoiden ehkäisyyn? En ole netistä löytänyt, osaisiko joku vinkata.
KOrvaavia harjoitteita voi/kannattaa tehdä. Hiihto sopii hyvin.
9. Varpaillenousut. Pohjelihasten vahvistaminen rentouttaa vastalihaksia eli säären lihaksia, missä penikkatautikin puristaa.