No niin, tässä sitä sitten ollaan. 30 kohta mittarissa ja vaimon kanssa mietitty, josko sitä sitten pikkuhiljaa pitäisi niitä lapsi(a) hankkia.
Molemmat hieman epäilevällä kannalla. Kumpikaan ei erityisen paljoa innostu sukulaisten tai kavereiden lapsista, mutta eivät ne todellakaan mitään inhottaviakaan kummankaan mielestä ole. Rahakaan ei sinällään ole ongelma, vaikka senkin riittävyyttä aina hiukan tulee epäillyksi.
Eli tässä hieman kysynkin teiltä lapsen jo saaneilta, että mikä muuttuu ja kuinka paljon? Onko matkustelu ja oma vapaus kaunis muisto vain? Entäs se raha. Meneekö kaikki vai jääkö jotain ylimääräistä? Olen varmaan pirun itsekäs, kun näin ajattelen ja tiedän, että moni lapsen saanut sanoo, että kaikki on sen arvoista, mutta silti........
Molemmat hieman epäilevällä kannalla. Kumpikaan ei erityisen paljoa innostu sukulaisten tai kavereiden lapsista, mutta eivät ne todellakaan mitään inhottaviakaan kummankaan mielestä ole. Rahakaan ei sinällään ole ongelma, vaikka senkin riittävyyttä aina hiukan tulee epäillyksi.
Eli tässä hieman kysynkin teiltä lapsen jo saaneilta, että mikä muuttuu ja kuinka paljon? Onko matkustelu ja oma vapaus kaunis muisto vain? Entäs se raha. Meneekö kaikki vai jääkö jotain ylimääräistä? Olen varmaan pirun itsekäs, kun näin ajattelen ja tiedän, että moni lapsen saanut sanoo, että kaikki on sen arvoista, mutta silti........
Vastaukset 16
Vanhimmat
voin sanoa melkein vuoden kokemuksella.. Yhteistä aikaa on todella vähän. Se ainakin on muuttunut.
en kyllä kadu pätkääkään meillä nyt 2 lasta 1v6kk ja
4kk.Onhan siinä hulinaa ja unet jää vähiin,mikään ei kuitenkaan tunnu mukavemmalta kuin oma lapsi työpäivän jälkeen ikkunassa katsomassa kun tulet kotiin.
Itellä viikot menee vähillä unilla ylös 04 ja nukkuun 23-24 viikonloppuna saa nukkua vähän pitempään.
Päiväunia ei ehi nukkuun vaimo lähtee kouluun kun tulen töistä.
Itse olen kahden lapsen äiti ja kolmas tulossa. Meillä on 5v ja 10kk ikäiset tytöt. Näin jälkeen päin ajateltuna elämä onkin ollut aika ykstoikkoista ennen lapsia. Joskus iltaisin, kun lapset ovat nukkumassa sitä miettii, miten sen ajan käytti ennen lapsia. Sitä oppii nauttimaan niistä hiljaisista hetkistä, jotka ennen lapsia oli arkea. Nyt arkeen kuuluu meteliä ja elämää.
Oliko elämää ennen lapsia? Oli, mutta ihan erilaista. En osaisi olla ilman lapsia. Joskus, kun isompi tyttö on hoidossa ja pienempi nukkuu maratonpäikkärit sitä ei kertakaikkiaan osaa tehdä mitään järkevää, kun odottaa, että se toinen kuitenkin herää pian ja vaatii huomiota.
Kyllähän tarvikkeiden hankinta vauvalle maksaa. Mutta yleensä tarvikkeita, vaunut, sänky, syöttötuoli, hoitopöytä, kylpyamme, leluja.. niitä tulee sukulaisilta ja ystäviltä lahjoituksena, kun he eivät niitä enää itse tarvitse. Vaatteita tulee sukulaisilta ja niitä tulee äitiyspakkauksessa. Äitiyspakkauksestakin saa vauvalle ensisängyn. Ihan pieniä vaatteita saa kirppareilta ja ne ovat yleensä hyväkuntoisia ja halpoja. Niin että käytettynä säästää kyllä pitkän sentin. Hyviin kenkiin kannattaa kuitenkin satsata ettei tule selkävikoja! Ne kannattaa ostaa aina uutena.
Se kuinka paljon rahaa kuluu, on valintakysymys. Haluaako ostaa kaikki uutena vai vain osan vai tyytyykö kaikkiin käytettynä. Vaippojen hinnoissa on eroja. Ostaako kalleinta Pampersia ja Liberoa vai hakeeko Lidl'n halpoja vaippoja ja kuinka ne sopivat vauvan iholle. Vai suosiiko kestovaippoja ja pesee niitä sitten urakalla. Vaatteita saa paljon käytettynä vai haluaako kaikki ihan uudenkarheana. Keittääkö itse perunaa vauvalle vai ostaako valmisruokapurkin.. Valintoja valintoja valintoja.. Kaikki on kysymys siitä, kuinka paljon haluaa rahaa upottaa vauvaan ja vauvan tarvikkeisiin.
Teilläkin tota sukua tuntui olevan niin varmasti paljon säästättekin, kun saatte käytettynä. Mielestäni ei kannata olla ylpeä ja kieltäytyä käytetyistä tavaroista. Typerää on ostaa kaikki ihan uutena. Silloin ei ainakaan jää mitään säästöön. Mutta se on sitten teidän valintanne.
Matkustelukaan ei ole ongelma. Mitä pienempi, sen helpompaa. Ei muuta kuin mukaan vaan. Isompana alkaa ensin tapella turvavöistä, mutta se kiukuttelu menee nopeasti ohitse. Ja kun totuttaa pienestä pitäen kulkemaan niin jatkossakaan ei tule ongelmia. Tavaramäärähän matkustettaessa pienen lapsen kanssa on suuri, kun mukana pitää olla vaunut tai matkarattaat ja vaipat ja extramäärä vaatteita ja pulloja ja tuttelia (paitsi jos imettää, mutta hyvä aina varalla olla silti)jne. Mutta huomaatte sitten, kun sen aika on..
Oma vapaus, mitä se on? hih.. Se on järjestelykysymys. On mummot ja paapat, kummit ja viimekädessä maksulliset lapsenhoitajat, niin että äiti ja isä pääsevät välillä tuulettumaan. Tai sitten pitää käydä erikseen.
Ei ole kummallista, jos sukulaisten lapset eivät niin kiinnosta. Ne alkavat kiinnostaa sitten, kun on itse tulossa äidiksi ja isäksi. Ja jos ei vielä odotusaikana kiinnosta niin viimeistään sitten, kun on lähes saman ikäisiä leikkikavereita. Ja oman lapsen kehitystä on mielenkiintoista seurata. Äidiksi varmasti kasvaa odotuksen aikana. Isäksi kasvaminen alkaa viimeistään, kun nyytin saa ensimmäistä kertaa syliin.
Me olimme mieheni kanssa molempien sukujen ensimmäinen pariskunta, joka sai vauvan. Sen jälkeen niitä serkkuja alkoikin tupsahdella tiheeseen tahtiin ympärillä. Nyt mun siskolla on myös kaksi lasta ja miehen siskoilla on yhteensä neljä lasta. Mun vanhemmat halus ostaa meidän vauvalle sängyn uutena. Miehen vanhemmat ostivat hoitopöydän ja syöttötuolin käytettynä. Ja meistä se oli ihan ok. Niitä on sitten kierrätetty tarpeen mukaan sisarusten lapsilla. :)
Onhan se tietenkin isällä vähän erilaista. Isä kuitenkin käy töissä mammaloman ajan. Aluksi, jos talous sallii niin pitää sen isyysloman. Ja jos äiti haluaa töihin niin vanhempainrahakauden lopussa isä voi pitää sen isäkuukauden ja jäädä kotiin lapsen kanssa. Illat toki jää aika lyhyiksi työpäivän jälkeen perheen kanssa. Mutta viikonloppuna sitten voi viettää enemmän aikaa yhdessä. Ehkä perhe voi yhteiseksi harrastukseksi ottaa vauvauinnin. On muuten rentouttavaa vaikka onkin tosi aikaisin aamusta.
Ensimmäiset puoli vuotta menee univelassa ja yöheräilyissä mikäli ei ole erittäin hyvät unenlahjat. Jossain vaiheessa on pakko ottaa unta takaisinkin. Puhtaat vaatteet meinaa loppua ja kotona on kaaostila, kunnes oppii uusiin rutiineihin. Helpottaa kuitenkin mitä isommaksi lapsi kasvaa.
Mutta toivottavasti näistä ajatuksista oli jotain apua. Oli ehkä vähän sekava kirjoitus.. Vauveli herätti tänä aamuna pikkuisen liian aikaisin.. :)
tulet positiivisesti yllättymään siitä, kuinka IHANA oma lapsi voikaan olla!!!! :-D Elämä muuttuu, mutta ei välttämättä huonoon suuntaan. Mieti, oletko saanut jo elää tarpeeksi "omaa elämää" ja tulla ja mennä mitenpäin huvittaa. Lapsen kanssa voi tehdä monia uusia juttuja. Älä turhaan pelkää! :-D
Elämä muuttuu, kaikki menee mullin mallin, heittää kuperkeikkaa. Tärkeysjärjestykset menee uusiksi, omat asenteet vaihtuvat, parisuhteeseen tulee kaikenlaisia vaiheita ja käänteitä. Kaveripiiri muuttuu ja ennen fiksut ihmiset tuntuvat ainakin välillä idiooteilta, ja tilalle tulee myös uusia tuttavuuksia. Harmaita hiuksiakin ja kyyneliä on varmasti tiedossa.
Mutta mitä on elämä ilman muutosta?
A: turvallista ja huoletonta
B: jämähtänyttä ja tylsää
Onko miehestä isäksi ja miltä tuntuu olla isä?
sitä kukaan ei tiedä,ennen kuin oma vauva asetetaan
syliin! Sillä hetkellä syntyy se isyyden kokemus ja
rakkaus omaan lapseen.Omaa lasta ei mitenkään voi
millään rahalla mitata.Hän on kallisarvoisin aarre mitä ihminen ikinä voi saada.Se että voi kasvaa ja
kypsyä ihmisenä lapsensa mukana,suurempaa kokemusta
ei voi mienkään kokea.Tärkeää ei ole se miten
paljon lapsi vie aikaa.Tärkeää on se valtava aidon
rakkauden ja saamisen kokemus,minkä lapsi tuo kotiin.Pikku käden jokainen hellä kosketus on rakkautta aidoimmillaan.Joka hetki hänen kanssaan on ihmisyyden suurenmoinen juhla!
Mutta kyllä silti pitää muistaa että ne valvotut yöt verottaa ja parisuhdetta pitää muistaa hoitaa. Mutta jos suhde on kondiksessa ja maalaisjärkee niin varmaan kannattaa hankkia oma baby on ne niin ihania etten pois antais ikinä päivääkään :)
N68
Kyllähän moni asia lasten saamisen jälkeen muuttuu, se on tosiasia. Meidän ensimmäiset lapsemme olivat vielä kaksoset, joten kertaheitolla meni moni asia uusiksi.. yhteinen aika oli todella minimissä, kun kukaan ei oikein uskaltanut yksin jäädä vauvoja hoitamaan pieneksikään aikaa, piti aina hankkia kaksi lapsenlikkaa jne.. mutta aika sopeuttaa.
Tällä hetkellä niistä ajoista on kulunut jo yli 10 vuotta, lapsia meillä on 4. Entinen kaupungin reunalla oleva rivitalokotimme (jonka etu oli se, että ei ollut pihatöitä ja koti oli helppo jättää reissujen ajaksi tyhjilleen) on vaihtunut maalla olevaan suureen vanhaan puutaloon isoine pihoineen (ja pihatöineen), kotiimme on tullut lasten lisäksi kaksi koiraa (joita meidän ei pitänyt ikinä hankkia kauhean vaivan ja sotkun takia).
Matkustelut ovat käytännössä jääneet aika vähiin, viime vuosina loma-ajat ovat kuluneet taloa remppaillessa ja muutenkin pitemmät reissut ovat aika hankalia toteuttaa talon ja koirien takia (ja tuskinpa enää raskisi laittaa moiseen rahaakaan ;)). Pienempiä viikonloppuirtiottoja esim. kylpylöihin silloin tällöin tehdään, silloin yleensä joku sukulainen tai ystävä tulee meille siksi aikaa koiria ja taloa huoltamaan (tämä ehkä 1-2 kertaa vuodessa).
Miettiessäni "entistä elämääni", en keksi sieltä mitään, mitä kaipaisin. Kyselit omasta vapaudesta.. mietin, mitä se oikein tarkoittaa. Jos se tarkoittaa sitä, että voinko tehdä, mitä haluan, niin kyllä, voin hyvinkin, tämän elämän eläminen on minulle se, mitä eniten haluan! En minä kaipaa mitään muuta. Elämä on hyvin, tässä ja nyt. Kuopuskin aloitti jo koulun, elämä täyttyy niin arjesta, etten muuta osaa ajatellakaan.
Sen vaan tiedän, että ikinä en ole ollut onnellisempi kuin nyt tämän katraan luotsaajana olen. Vaikka ikinä en kaivannut maalla-asumista, montaa lasta, kotieläimiä tms, niin näin se elämä joskus heittelee :)
On ehkä turha huolehtia liikaa, huomaat todennäköisesti, että moni tällä hetkellä sinulle tärkeä asia menettää merkitystään siinä lasten ja perhe-elämän tiimellyksessä, saat tilalle paljon uutta ja monet asiat oppii toteuttamaan perhe-elämään sopivalla tavalla (esim. omat harrastukset, kaverit).
Olen pitkälle samaa mieltä edellisten kanssa. Jos olette tottuneet menemään kumpikin omissa harrastuksissanne viitenä iltana viikossa, tämä ei kyllä enää onnistu lapsen kanssa. Mutta ei niitä omia harrastuksia tarvitse lapsen takia kokonaan jättää. Kahdenkeskistä aikaa tulee olemaan aiempaa vähemmän, mutta kyllä tilalle saa jotain muuta.
En usko, että kukaan lapseton tajuaa, miten ihanaa on, kun pikkuinen oma lapsi tulee halaamaan, antaa suukon, ottaa kädestä kiinni etc. Lapsen kanssa ennen niin pienistä asioista tulee suuria. Lapselle isoja asioita ovat vaikkapa mehu saunan jälkeen, orava kuusen juurella, vastaan tuleva hauva... Lapsen myötä oppii nauttimaan pienistä asioista. Myönnän, että joskus kaipaan sitä, että saisi vain maata sohvalla tekemättä mitään. Jokin aika sitten lapseni oli isänsä kanssa yön yli reissulla ilman minua, ja etukäteen ajattelin nauttivani rauhasta. Loppujen lopuksi kotona tuntui tylsältä yksin ja kaipasin heitä kotiin. Lapsen myötä oikeasti asiat saavat uuden tärkeysjärjestyksen.
Rahasta sanoisin, että jos pärjäätte mukavasti nytkin, pärjäätte myös lapsen kanssa. Väkisinkin omat menot karsiutuvat ja rahaa jää kyllä lapsen hankintoihin. Kaikkea, mitä markkinamiehet keksivät myydä, ei todellakaan tarvitse ostaa. Lapsen kanssa pärjää aika vähälläkin.
Lapsi ei ole este matkustelulle. Matkakohteet on ehkä valittava vähän toisin. Jos olette tottuneet tekemään omatoimilomia ja samoilemaan Aasiassa, kiipeilemään Himalajalla tms. niin sitten voi olla, että muutamaksi vuodeksi kannattanee ne reissut unohtaa, mutta ei lapsen kanssa tarvitse pelkästään kotona istua.
Ei kaikki tietysti ole ruusuista. Vauvalla voi olla koliikki jne. Oma uhmaikäinen tuntuu joskus todella hankalalta ja raivostuttavalta. Hän ei aina tottele, kiukuttelee ja riehuu. Silti en ole kenenkään vanhemman kuullut sanovat, että katuisi lasten tekoa tai kaipaisi aikaa ilman lapsia. Lapset ovat loppujen lopuksi pieniä vain hetken.
Ajankäyttö ja sen painopisteet menee uusiksi, se on varma. Tietenkin oma aika ja kapakkatouhu vähenee, mutta uutta tulee tilalle. Muksujen kehityksen seuraaminen ja niiden kanssa leikkiminen on parasta ikinä. Sosiaaliset kuviot, omat harrasteet ja kiinnostukset ovat itsestä kiinni. Vaikuttaa, kuin pelkäisit sosiaalista hyytymistä. Sitä minäkin emmin taannoin. Luulen, että vain sellaiset hyytyy ja mummoutuu, joilla jo ennen lapsia on ollut sosiaalielämä hiljaista. Mulle lapset ja perhe on vain osa elämää, ei koko elämä.
Pahin vaihe ja juuri radikaalein muutos entiseen oli meillä ekan lapsen eka vuosi. Sekin menee asenteella. Sitten helpottaa ja omaakin aikaa löytää, jos haluaa.
Älä pelkää. Mulla ei ainakaan mieli muuttunut miksikään lasten myötä. Mikään ei ole muuttunut, on vain jotain uutta. Elämä tulee aina olemaan muutakin kuin vanhempainiltoja ja makkaravoileipiä.
T. 2- ja 4-vuotiaiden isä
Olette samassa tilanteessa kun me vähän aikaa sitten. Sitten päätettiin että kyllä meille ainakin yksi saa tulla, että katotaan sitten montako niitä halutaan. Eipä ole sitä ensimmäistäkään tullut. Ei elämää voi suunnitella etukäteen valmiiksi. Toivon teille parempaa onnea. Toivottavasti ette joudu pettymään yhä uudestaan ja uudestaan. Kun lapsi on mietitty valmiiksi, pettymys on sitä karvaampi. Jos vain huomaisi odottavansa, sitä ehtisi sen 40 viikon aikana tottua ajatukseen vanhemmaksi tulemiseen. Antakaa palaa!
Tässä kohtaa minusta itsekkyys on hyvä asia. mistä olet valmis luopumaan? Koska jos/kun lapsia tulee, yksi kerrallaankin, siitä kaikesta luovut. Oma aika, vapaus mennä ja tulla ja päättää itse, kaikki tehdään lapsen ehdoilla kun se on pieni. Ja kun se on isompi, tehdään lapsen koulun ja harrastusten ehdoilla.
Se on ihanaa jos sitä haluaa ja jos siihen on valmis. Mutta vastentahtoisesti... kyllä tämä on asia jota täytyy todella haluta, silloin se on "sen arvoista". Uhrauksiin täytyy olla valmis ja halukas.
Toisaalta, hormonit pitävät huolen siitä että ainakin tuleva äiti raskauden edetessä alkaa priorisoida lapsen kaiken muun edelle. Näin teoriassa, joka sääntöön on toki poikkeuksensa. Isälle se on vaikeampaa koska hänen on tehtävä muutos itse, oma elimistö ei auta niin paljon kuin äidillä. Eli isän on syytä haluta muutosta vielä enemmän :D
Ja kun lapsiperheestä on kyse, vähänkin heikompi budjetointitaito, kaikki raha menee mikä tulee. Lapsiin saa upotettua niin paljon kuin vain ehtii, talvivaatteita ja turvaistuimia myöten. Ja kaikki jää pieneksi Heti. :D toisaalta jos olette fiksuja ja laitatte osan tuloista säästöön suoraan, sekin onnistuu. Vähänkin löyhätapaiselta jää laittamatta. (meiltä jäisi jos mies ei olisi se fiksumpi tässä)
***
meillä isi meni ihan sekaisin lapsen syntymän jälkeen, nyt lapsi ollut huostaanotettuna jo kaksi vuotta. isin hermot eivät ole palautuneet.. harkitse nin kauan kuin voit, asiassa iso vastuu!
Eipä taida äitikään olla ihan "normaali" jos lapsi on huostaanotettu. Sori, ei jaksa ymmärtää...
Olen äiti kolmelle lapselle, harvinaisen onnellisessa ja tasapainoisessa avioliitossa elävä ja oleva immeinen. Täytyy sanoa, että lapset on parasta mitä elämässä on tapahtunut ja näin kokee myös mieheni.
Yhtään asiaa ei tule mieleen, mitä vailla olisin sieltä sinkku- ja lapsettomuus-ajoilta jäänyt kaipaamaan. Matkustelemaan pääsee myös lasten kanssa, enkä oikeastaan keksi mitään mitä ei voisi tehdä lasten kanssa.
Se on "ohikiitävä hetki" kun ne lapset ovat niin pieniä ja avuttomia että tarvitsevat sitä jatkuvaa huolenpitoa ja hoitoa 24/7. Meillä vanhin on jo koululainen ja on omia kavereita, välillä vähän liikaakin, että joskus jo täytyy pyytää että hei, vietetään nyt yhdessä välillä aikaa eikä aina niiden kavereiden kanssa!
Yhtä paljon kuin vanhemmat kasvattavat lapsiaan, myös lapset kasvattavat aikuisia.
Toisten lapset ei ole koskaan verrattavissa siihen mitä on kun on omia lapsia.
Lapset on tuonut elämään suuren määrän rakkautta, iloa ja riemua, kuten myös surua, huolta ja murhetta, mutta onneksi tuota ensin mainittua roppakaupalla enemmän. :-)
Ainakin olette siinä onnellisessa asemassa että olette molemmat suunnilleen samaa mieltä asiasta!Antakaa kulua vaikka muutama kuukausi ja miettikää asiaa yhdessä ottamatta siitä stressiä. Pääasia että parisuhde pysyy kunnossa.