Kuinka kauan on realistista uskoa, että kumppani on pysynyt uskollisena? Olen aina ollut sitä mieltä, ettei yksikään mies pysty olemaan uskollinen, mutta miesystäväni ei viiden vuoden seurustelumme aikana ole antanut syytä edes epäillä häntä uskottomuudesta... Kuitenkin kaveripiirissä ja muutenkin, vaikka naiset ovat uskoneet, ettei se oma mies petä, niin viimeistään eron aikana on paljastunut, että uskottomuutta on ollut säännöllisin väliajoin... En tunne yhtään uskollista miestä, joten mikä on todennäköisyys, että omakaan mieheni olisi uskollinen?:( Mikä teillä miehillä on "ennätys" uskollisuudessa yhdelle kumppanille? Millainen nainen silloin oli kyseessä/ miksi ette pettäneet?
Asiallisia vastauksia, kiitos!:)
Asiallisia vastauksia, kiitos!:)
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kiinnostus ja uskollisuus voi kestää miten pitkään tahansa. Kyllähän toki sekä mies että nainen voi ihastua pitkänkin suhteen jälkeen johonkuhun toiseen, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa, että ihastuksensa suhteen olisi aikeissa tehdä mitään.
Varmaan uskollisuudella on paljon tekemistä sen kanssa, kokeeko mies saavansa suhteelta riittävästi. Toisaalta on varmasti miehiä, jotka pettävät sopivan tilaisuuden tullen, vaikka olisivat mielestään unelmasuhteessa. Mies pettää todennäköisesti vähemmän, jos nainen pitää suhteesta huolta, mutta tätä helpottaa hirveästi, että valitsee sopivan miehen. Sopiva mies myös mielellään itse huolehtii suhteesta.
Toisaalta naisen uskollisuuteen vaikuttaa myös mm. geenien samankaltaisuus (ks. http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2820 ), joten miksei myös miehen uskollisuus voisi riippua osin biologisestakin yhteensopivuudesta. Tällaista tosin lienee hyvin vaikea ennustaa, mutta harvapa asia elämässä täysin ennustettavissa on.
Väitetään, että ihmisillä on tapana vaistota se, mitä heiltä odotetaan, ja toimia sen mukaan. Jos asia on näin, niin olisi kai odotettavaa, että uskottomuudesta (salaa?) epäilty mies pettää helpommin. Voihan olla myös, että kumppanin uskollisuuden epäily saa kyselemään enemmän kumppanin tekemisiä, mikä laskee luottamusta suhteessa.
Fiksu mies saattaa tosin osata myös keskustella järkevästi pelosta, että hän pettää. Eri asia sitten, onko mies fiksu tai mistä fiksun miehen saa.
Voin pokkana väittää olevani uskollinen, koska olen 30 vuotta pystynyt odottamaan omaa kultaani. Ei ole tarvinnut hyppiä vieraisiin pöytiin. Jos tarve vaatii, odotan seuraavatkin 30 vuotta...jos elän niin kauan :)
Minä en ainakaan ole koskaan pettänyt ja luulen tietäväni useita kaltaisiani. Nimettömissä tutkimuksissa noin puolet sekä miehistä, että naisista väittää, etteivät he ole koskaan pettäneet.
Riippuu tietenkin vähän siitäkin, mitä kukin pettämisellä tarkoittaa. Toisille kun se tarkoittaa yhdyntää, toisille fantasiointia tai pornisten selailua.
Entäs, jos mies pystyy olemaan uskollinen niin kauan kuin nainen on uskollisuuden arvoinen? Tosin selkärankaisimmat siinäkin vaiheessa ennemmin eroavat kuin lähtevät sivupoluille.
Missä piireissä sinä muuten mahdat liikkua, jos kaikki pettävät? Minä kun olen luullut, että minä liikun melko vapaamielisissa ja mahdollisuuksia täynnä olevissa ympyröissä, enkä voi yhtyä väitteeseesi.
tai myöhemmin pettävät niin salaa ettet edes huomaa epäillä,.tää on 100% fakta.
Katkeraa tilitystä IRL.
on uskollinen itselleen.
Se on mahtavan hienoa että tunnet kaikki miehet ja voit kertoa meille faktana kaikkien miesten tekemiset. Kiitos tästä totuudesta.
Tuo on vissiin sitten yhtä totta kuin naisten 100% varma pettäminen. Eli yleistämistä tässäkin...
Riippuu miehestä yms.
Omasta puolestani voin sanoa että katso aikaisempi kirjoitukseni kohdalta: Miltä miehestä...."
Löysin elämäni palon jne.
Vaimostani koko ajan löytyy sellaisia asioita, että ne saavat minut hyvälle tuulelle ja edelleen rakastumaan häneen.
Tosin, tulee myös sellaisia että voisi rikkoa huonekaluja, mutta: ihmisiähän me ollaan!
Kuitenkin: vaimoni on numero 1 koko maailmassa!!!!!!!!!
Siis pettäjämiehillä vaimo on aina numero ykkönen! :)
Forever.
Kakkoset ja muut naiset - älkää kuvitelko muuta!
Paitsi jos suhde on oikeestikin huono, mutta silloin sen huomaa.
..minua pettäjäksi?
Jos noin ajattelet niin pahasti iskit kirveesi kiveen.
Sinulla on näköjään miehistä huonoja kokemuksia ja sen takia näköjään yleistät ja pidät miehiä valehtelijoina? Etkä usko siihen että löytyy miehiä jotka todella arvostavat vaimoaan?
Toivon että asiasi parantuisivat.
En ole kokeillut tuota pettämistä mutta olettaisin että uskollisena pysymisen maksimi raja on ikuisuuus.
Miksi oletat että miehesi pettäisi? Tuskin pettää mikäli ei ole antanut aihetta epäillä muuta.
Oma ennätykseni on syntymästä tähän päivään asti ja en tiedä sille sen kummempaa syytä.
en ole pettänyt. Kun kaverit on menneet joillakin keikoilla bordelliin, meikä on mennyt hotellille nukkuun. Mutta mähän oonkin tylsä tyyppi.
"
Kuinka kauan on realistista uskoa, että kumppani on pysynyt uskollisena?
"
Vaikka läpi elämän! :) Siihen kannattaakin uskoa. Ei saa luulla muuta. Muuten menetät suhtees ja kumppanin luottamuksen, jos alat kuvittelemaan muuta.
"
Kuitenkin kaveripiirissä ja muutenkin, vaikka naiset ovat uskoneet, ettei se oma mies petä, niin viimeistään eron aikana on paljastunut, että uskottomuutta on ollut säännöllisin väliajoin
"
Siis. Noin se menee!
Tarkoitan nyt sillä, että jos jotakuta alkaa KISMITTÄMÄÄN omatunto eli HALUAA paljastua (alitajuisesti) niin silloin kaikki PALJASTUU!!!
Jos olet niin kova (kylmätunteinen, seksiä tihkuva olento) et tule KOSKAAN paljastumaan. Kaikki on kiinni taktiikasta ja kuinka _julma_ olet toista kohtaan. Se jolla on omatunto (tietää, että tekee väärin) paljastuu alta aikayksikön.
Tosin jotkut vaan pystyy erottelemaan "seksikumppanit" ja kulta toisistaan hyvin. Miehet onnistuu siinä helpommin, koska naiset on niiiinn tunteellisia.
Asia on niin.
:)
sitä koskaan voi tietää milloin se kumppani pettää.
toisaalta jaksaisi tuollaiseen tuhlata elämääni. katsoo vaan ettei itse hölömöile, koska et voiikinä olla kenestäkään muusta varma kun itsestäsi.
eihän ne naisetkaan petä =). molemmilla sukuouolilla on pettäminen tietyillä tapauksilla verissä....myös niinkin moraalisella ja ihmeellisellä olennolla kuin nainen. tunnetko ketään miestä??
En tunne yhtään uskollista miestä, joten mikä on todennäköisyys, että omakaan mieheni olisi uskollinen?"
Mulla on iso kaveriporukka kaikki mun kaverit pettää vaikka miehet ovat varattuja.niin minäkin..
siis joo,olen mies ja sanon ihan rehellisesti teille naisille: miehiä ei voi luottaa,ei kukaan mies ole uskollinen,harva mies vain mutta,se on useinmiten sitten sellainen uskovainen,ja silläkin on vaikeuksia pidättää alkaa pettää.
mitä nyt homo-piirejä on katellut ja heidän juttuja kuunnellut, niin en tosiaan yhtään ihmettele miksi noin ajattelet.
älä puhu heteroiden nimissä yhtään mitään. on ikävää jos sun piirit on noin saatanan heikkoja näinkin helpon asian suhteen.
tunnen kummiskin sen verran äijiä ja tiedän mikä on
heille oikein ja mikä väärin.
En ole minäkään ikinä ollut kenenkään naisen kanssa niin tiiviisti 24h joka päivä, etteikö naiselle olisi jäänyt mahdollisuuksia pettämiseen. Kun mahdollisuuksia on jäänyt, en ikinä voi 100% varmasti tietää, etteikö minua olisi petetty. Voinko siis väittää, etten tunne yhtään uskollista naista?
"En tunne yhtään uskollista miestä, joten mikä on todennäköisyys, että omakaan mieheni olisi uskollinen?:("
Jos tunnet oman miehesi etkä tunne yhtään uskollista miestä, ei miehesikään voi olla uskollinen.
Johtuisiko siitä ettet edes halua tuntea yhtään uskollista miestä? Kannattaisiko opetella tuntemaan edes oma miehesi? Kun oikein tutkit ja seurauilet hänen tekemisiään ja menemisiään, voit parhaimmillaankin saada selville vain sen, että et saanut häntä kiinni pettämisestä. Riittääkö se? Voihan hän silti pettää?
Sitten voit myös miettiä, mitä luottamus tarkoittaa. Miksi luottamus yleensä liitetään toimivaan parisuhteeseen?
Olen tähän mennessä ollut vakituisessa parisuhteessa yli neljännesvuosisadan, aviossakin yli 20 vuotta. Vaimoni on ainoa seksikumppani tähän mennessä, todennäköisesti loppuun asti.
Tilaisuuksilla pettämiseen ei ole merkitystä, vietän suurimman osan lomistani yksin omilla reissuillani, eikä puolisolla ole mitään aihetta epäillä uskollisuuttani.
Enkä usko,että tämä olisi mnkäänlainen "ennätys"...
Teille, jotka ette ole pettäneet, miksi? Mikä olisi sellainen tilanne, jossa voisitte kuvitella pettävänne nykyistä puolisoanne(en nyt tarkoita mitään, "kun vaimo ei ole antanut kymmeneen vuoteen..." tilannetta)?
Entä te, jotka olette pettäneet? Mitä tunnette puolisoanne kohtaan? Miten kauan olitte olleet yhdessä ennen ensimmäistä pettämistä? Petättekö satunnaisesti vai onko teillä pidempää kestäviä suhteita? Onko teidän mielestänne myös puolisollanne "oikeus" pettää? Mistä pettämisenne omasta mielestänne johtuu? Ajatteletteko/välitättekö miltä se tuntuu puolisostanne? Miksi ylipäätään olette suhteessa, miksette elä poikamiehenä, jolloin saisitte vapaasti olla niin monen naisen kanssa kuin haluatte?
Voisin tietysti kuvitella mahdollisen pettämistilanteen.
kyllä naisen seksuaalinen vetovoima on niin voimakas ase, että ehkä riitävillä avuilla, taidolla ja päättäväisyydellä varustettu nainen saisi minutkin pettämään.
Ehkä.
Tosin en pysty kuvittelemaan syytä miksi kukaan yrittäisi...
Teille, jotka ette ole pettäneet, miksi? Mikä olisi sellainen tilanne, jossa voisitte kuvitella pettävänne nykyistä puolisoanne(en nyt tarkoita mitään, "kun vaimo ei ole antanut kymmeneen vuoteen..." tilannetta)?
Entä te, jotka olette pettäneet? Mitä tunnette puolisoanne kohtaan? Miten kauan olitte olleet yhdessä ennen ensimmäistä pettämistä? Petättekö satunnaisesti vai onko teillä pidempää kestäviä suhteita? Onko teidän mielestänne myös puolisollanne "oikeus" pettää? Mistä pettämisenne omasta mielestänne johtuu? Ajatteletteko/välitättekö miltä se tuntuu puolisostanne? Miksi ylipäätään olette suhteessa, miksette elä poikamiehenä, jolloin saisitte vapaasti olla niin monen naisen kanssa kuin haluatte?
Ei kannata edes yrittää saada aikaiseksi asiallista keskustelu tuosta aiheesta. Joskus muinoin yritin, mutta ei vaan onnistu.
Uskottomuus-palstalta löytyy aiheesta loputtomasti todella "hyviä" ja "asiallisia" keskusteluita.
Naisissa on suuria eroja sen suhteen, kuinka he kykenevät pitämään miehen mielenkiintoa yllä. Asiaan vaikuttaa myös se, millaisia vaatimuksia mies on asettanut oman hyvinvointinsa osalta.
Huono nainen ei kiinnosta vaativaa miestä edes lyhyttä aikaa ja vaikka naisia olisi useampia. Huippunainen saattaa kyetä vangitsemaan miehen mielenkiinnon pitkäksikin aikaa. Jos taas mies on tottunut heikompaan laatuun, eikä osaa kuvitella parempaa, niin susikin saattaa kelvata.