Naisilla iskee siivous/sisustusvietti kun....

Eivät ole enää seksuaalisesti kiinnostuneita suhteestaan. Olen seurannut kahta sukulaisperhettä. Alussa olivat vähän sellaisia boheemeita ja kämppä oli aina sellaisen kodikkaan epäjärjestyksessä.

Lastenkin synnyttyä sinne oli kiva mennä kun ei ollut luksusta ja perheillä oli samanikäisiä muksuja. Mutta kun lapset olivat murkkuiässä niin alkoi ihan ihme kausi. Ajattelen sen näin että alussa parilla oli sitä romantiikan huumaa. Sitten tuli lapset ja aika meni kotitöitä pyöritellen. Kun lapset tulivat murkkuikään, niin perheenäideillä alkoi yletön sisustusvietti. Oli keittiöremppaa kylppäriremppaa ja milloin mitäkin. Tuli uusia mööpeleitä ja kämppä oli aina putiputs kunnossa.

Näinkö se menee. Me ollaan miehen kanssa sitten tosi outoja. Olihan meillä tuon alkuhuuman jälkeen tuo lastenhoitokaruselli mutta lasten kasvettua isoiksi löydettiin vielä toisemme. Kyllä mä mieluummin pujahdan miehen kainaloon kuin alan lukea sisustusvinkkejä tai luuttuamaan pölyjä pois huonekaluista. Ja nää miehet ei noita remppoja oo ehdotellut.

Mietinkin et miks tutuissa ja tietämissä perheissä se kiva nainen muuttuu sellaiseksi kotityrannkiksi. Vaatteet on eteisessä kuin viivottimella asetettuja. Mitä sillä on väliä miten siistiä tai uutta kaikki on. Onko se sen arvoista et parisuhde rapisee.

Kysyy hän????
271796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Siinähän toi etääntyminen alkaa. Helppoa luistaa "velvollisuuksista" kun sen energian kohdistaa muualle. Siinä pariskunta sitten kiilloittelee kotiaan, vaikka voisivat hoitaa suhdetta. Sitten 10 vuoden päästä havahdutaan ja harmitellaan kun on jo myöhäistä. Tässä vaiheessa naisesta on tullut jo nalkuttaja ja miehestä laiska lapatossu. Mitä muuta siinä mies voi tehdä. Teki niin tai näin niin aina väärin. Ja sitten ihmetellään kun mies löytää toisen.

Äänestä
  • Ehdotan teille parisuhdekurssia.
    Kyllä loppu nalkutus,kun olimme mieheni kanssa kurssilla.
    Sieltä saimme hyvät ns.työkalut elämämme varrelle.
    Ellei kumpikaan halua muuttua, etsi,tai tulee se nainen etsimättäkin eteen, kun on tullakseen.

    Äänestä

Kun lukee näitä kirjoituksia niin oikein ihmettelee mistä asioista riitoja tulee. Useimmat naiset syyllistävät miehiään mitä typerimmistä asioista kuten onko vessanpyntyn kansi ylhäällä vai alhaalla, mies ei siivoa jälkiään ei muutenkaan, naiset kokevat järjestäin, että he tekevät huushollissa kaikki, eivät ole miehiinsä koskaan tyytyväisiä, aina kaikki on väärin. Mitä väliä sillä tosiaan on, onko sukat viikattu oikein. Ainakin meidän elämä on helpompaa ja lepposampaa kun ei olla kaikista turhista asioista naputtamassa pipo niin kireellä ettei henki kulje. Löysätkää naiset vähän ja riidelkää sitten oikeista asioista jos pakko on.

Äänestä

Oliskohan osittain median syytä, nyt on tullut jo kauan joka päivä joku sisustusohjelma ja aikakauslehdet täynnä uusi keittiösi, ihanat makuuhuoneet. Kyllä naisetkin saa manipuloitua kuten miehetkin katumaastureihin sun muihin.
Siinä sitten se parisuhde katoaa, kun mies ei ole yhtään hurmaantunut sävysävyyn ostettuihin keittiökoneisiin, aamukahvi maistuu ihan samalta on se keitetty valkoisella tai oranssilla keittimellä.
No muutaman vuoden kuluttua se nainen on siellä tyylikkäässä desinfioidussa kodissaan ja ihmettelee, kun miehen maasturin etupenkillä onkin joku toinen nainen.

Äänestä
  • kerran 10 vuodessa vaihtaa ne tapetit tai heittää ulos kuluneen sohvan! Enkä siedä sukkavuorta sängyn alla viikkoa kauempaa!
    Uskon myös että jos suhde voi hyvin, sitä kotia innostutaan laittamaan jopa yhdessä. Vai miten selittyy se, että nuorena parina venytään työn ja lasten ohella myös sen pesänrakennukseen aivan hiton pitkällä vieterillä!
    Sitä paitsi kyllä siistissä ja sievässä kodissa (joka ei tarkoita viimeisten virtausten mukaan laitettua) viihtyy parisuhde ja rakkauskin!

    Äänestä

  • kyllä haluan ainakin kirjoitti:

    kerran 10 vuodessa vaihtaa ne tapetit tai heittää ulos kuluneen sohvan! Enkä siedä sukkavuorta sängyn alla viikkoa kauempaa!

    olen aivan samaa mieltä

    Minä ainakin siivoan joka viikko, joskus imuroin useammin kuin kerran viikossa, tiskaan joskus useita kertoja päivässä, jos olen riehaantunut leipomaan, ja puhtaita vaatteita on kaapissa. Nämä taloustyöt voi tehdä silloin, kun toinen on töissä, tai kaupungilla ystäviä tapaamassa, ettei halua tuhlata yhteistä aikaa kotihommiin. Niinkuin me teemme, miestä ei tuo imuroiminen innosta, muttei minuakaan toisaalta tuo auton puhdistus, mutta molempia täytyy tehdä.

    Asuu sitten vuokralla tai omassa, niin asumiskulut muodostavat verrattain suuren kuluerän, ja tästä asunnosta on pidettävä huolta.

    Miten siivouskertojen vähentäminen muka parantaisi avioliittoamme? Parantaisiko auton huoltokertojen vähentäminen avioliittoamme? Että antaisimme talomme ja auton kunnon rapistua, jotta home-, lika- ja ruosteongelmat saisivat lisääntyä rauhassa? Eikö se lisäisi vaan kuluja, ja sitä kautta toisi stressiä sun muita ongelmia parisuhteessa?

    Kohtuus kaikessa, vaikka se onkin vanha, kulunut sanonta.

    Äänestä

  • 2.vaimolta kirjoitti:

    Ihan nyt tuota viikkosiivousta tarkoittanut. Vaan tuota sisustusvimmaa. Kun yhtäkkiä kaikki pitäisi laittaa ja vaihtaa. Ja sitä loputonta noidankehää. Mun mielipide on että siinä tapauksessa parisuhde on rupsahtanut ja nainen hakee sen lohtunsa kotia laittamalla. Tai nainen ajaa sillä vimmallaan sen parisuhteen loppuun. Vaatimattomissakin puitteissa tuo siisteysjuttu onnistuu, mutta kun ei enää itsekkään tiedetä mitä halutaan, kun kaikkea haluttaisiin ja kaikki pitäis saada. Siinä vaimo sitten laittelee uusia hienoja verhoja ja mies kiillottaa uutta autoa pihalla, kun tasapuolisuuden nimissä kummankin täytyy jotain saada.

    Tai kun aletaan vaatia että miehenkin pitäisi siinä sisustusvimmassa kulkea kuin lauhkea lammas narussa. Näissä esimerkkiperheissä mies lukee TM-lehteä iltaisin ja vaimo häärää uuden sisustusprojektin parissa. Ja kun itse tekivät niin hitaasti kulki remppa, kun miestä ei vain kiinnostanut.

    Äänestä

  • faktaristi kirjoitti:

    se vain on ihan luonnekysymys.
    Sitten kun lapset on isoja, on paremmin aikaa ajatella sitä kotiakin.

    Ennen ei koti pysynyt tiptop,vaikka olisi halunnutkin. Ei vain jaksanut ihan kaikkea sen arjen keskellä.

    Myöhemmin, kun on aikaa itselle ja kodille, näkee mahdollisuuden laittaa nämä asiat parempaan kuntoon.

    Aika mustavalkoisesti ajateltu, että siistissä kodissa ei olisi intohimoja..

    Äänestä

  • kyllä haluan ainakin kirjoitti:

    kerran 10 vuodessa vaihtaa ne tapetit tai heittää ulos kuluneen sohvan! Enkä siedä sukkavuorta sängyn alla viikkoa kauempaa!
    Uskon myös että jos suhde voi hyvin, sitä kotia innostutaan laittamaan jopa yhdessä. Vai miten selittyy se, että nuorena parina venytään työn ja lasten ohella myös sen pesänrakennukseen aivan hiton pitkällä vieterillä!
    Sitä paitsi kyllä siistissä ja sievässä kodissa (joka ei tarkoita viimeisten virtausten mukaan laitettua) viihtyy parisuhde ja rakkauskin!

    Aivan oikein!!! Kirjoittelinkin tuohon hieman alemmaksi vähän samaa juttua. Kukatkin näyttävät kauniimmalta siistissä kukkapenkissä kuin rikkaruohojen keskellä. :)

    Äänestä

  • faktaristi kirjoitti:

    Ihan nyt tuota viikkosiivousta tarkoittanut. Vaan tuota sisustusvimmaa. Kun yhtäkkiä kaikki pitäisi laittaa ja vaihtaa. Ja sitä loputonta noidankehää. Mun mielipide on että siinä tapauksessa parisuhde on rupsahtanut ja nainen hakee sen lohtunsa kotia laittamalla. Tai nainen ajaa sillä vimmallaan sen parisuhteen loppuun. Vaatimattomissakin puitteissa tuo siisteysjuttu onnistuu, mutta kun ei enää itsekkään tiedetä mitä halutaan, kun kaikkea haluttaisiin ja kaikki pitäis saada. Siinä vaimo sitten laittelee uusia hienoja verhoja ja mies kiillottaa uutta autoa pihalla, kun tasapuolisuuden nimissä kummankin täytyy jotain saada.

    Tai kun aletaan vaatia että miehenkin pitäisi siinä sisustusvimmassa kulkea kuin lauhkea lammas narussa. Näissä esimerkkiperheissä mies lukee TM-lehteä iltaisin ja vaimo häärää uuden sisustusprojektin parissa. Ja kun itse tekivät niin hitaasti kulki remppa, kun miestä ei vain kiinnostanut.

    Kommentoin santtua, joka oli samaa mieltä siisteydestä häntä edeltävän kirjoittajan kanssa. En pahemmin tunne kumpaakaan kuvaamaasi tyyppiä näitä oikeita siivous/sisutushirmuja, meilläpäin tuttavamme ja sukulaisemme siivoavat ja ostelevat kai verhoja jne., kun tarvetta siihen löytyy.

    Tuntemamme pariskunnat, jotka riitelevät välillä, kuten me kaikki varmaan jossain määrin, ennemminkin viettävät enimmän aikaa poissa kotoa kuin siellä kotona, vältellen sitä toista kaappihirmua.

    Voihan olla tottakin, että kuvaamasi pari pakoilee ongelmia, kuten tuntemani parit, käyttää ylimääräisen energian kodin, auton, fysiikkansa tuunaukseen, sen sijaan, että puhuisi suhteesta sen toisen osapuolen kanssa.

    Ovatko nämä kuvaamasi ihmiset huomauttaneet teille kotinne epäjärjestyksestä, remontin tarpeesta, koska ette elä kuten he? Kuten olen aiemmin anoppi&appipalstalla sanonut, kuten muutkin ovat sanoneet, ihmiset ovat erilaisia. Tehkää te kuten te haluatte, tehkää kodistanne koti miten vain haluatte.

    Toivoisin, että minulla olisi sitä aikaa ja rahaa kodin laittoon, [vaikeaa tosin, koska tykkään minimalismista;)] ja mieheni taasen varmaankin hihkuisi ilosta, jos pääsisi täyttämään aivan uuden auton kaikilla herkuilla. Mutta tuppaamme arvostamaan sitä säästämistä vielä enemmän, molemmat. Ja rauhaisia koti-iltoja telkun ääressä.

    Kai minulla jokin pointtikin oli: jos molemmat tykkäävät siitä mitä tekevät, se on vain hyväksi parisuhteelle.

    Jos eivät tykkää, se on pakoilua, eikä siinä auta kuin seurata sivusta ja oppia heidän virheistään. Neuvomaan ei kannata mennä tietty.

    Tai vain jatkatte kuten tähänkin asti, koska hyvin teillä/meillä ainakin on mennyt.:)

    Kun vain saisi aikaiseksi tuon verhon vaihdon, mutta kun molemmat ravaa kaiket päivät töissä.

    Äänestä

  • faktaristi kirjoitti:

    Ihan nyt tuota viikkosiivousta tarkoittanut. Vaan tuota sisustusvimmaa. Kun yhtäkkiä kaikki pitäisi laittaa ja vaihtaa. Ja sitä loputonta noidankehää. Mun mielipide on että siinä tapauksessa parisuhde on rupsahtanut ja nainen hakee sen lohtunsa kotia laittamalla. Tai nainen ajaa sillä vimmallaan sen parisuhteen loppuun. Vaatimattomissakin puitteissa tuo siisteysjuttu onnistuu, mutta kun ei enää itsekkään tiedetä mitä halutaan, kun kaikkea haluttaisiin ja kaikki pitäis saada. Siinä vaimo sitten laittelee uusia hienoja verhoja ja mies kiillottaa uutta autoa pihalla, kun tasapuolisuuden nimissä kummankin täytyy jotain saada.

    Tai kun aletaan vaatia että miehenkin pitäisi siinä sisustusvimmassa kulkea kuin lauhkea lammas narussa. Näissä esimerkkiperheissä mies lukee TM-lehteä iltaisin ja vaimo häärää uuden sisustusprojektin parissa. Ja kun itse tekivät niin hitaasti kulki remppa, kun miestä ei vain kiinnostanut.

    Laiskat vaan puolustelee itseään... Jos haluaa omaisuudestaan pitää huolta eli talosta, niin kyllä sitä on remontteja tehtävä. Ja silti ehtii hyvin parisuhdetta hoitaa. Kun lapset ovat pieniä, ei energiaa eikä rahaa riitää kodin laittoon (tai ei ainakaan meillä), eikä siinä parisuhde juuri kukoistanut väsyneenä. Nyt on lapset murrosikäisiä, rahaa on enemmän ja aikaa ja energiaa riittää kodin kunnostamiseen ja myös parisuhteen hoitoon. Näin se normaalissa elämässä menee.

    Äänestä

Asunnon remonttitarve vaan on vakio, kaikki kuluu mitä käytetään. Sisustuksen käyttöikä vaan tulee todennäköisesti täyteen juuri siinä vaiheessa, kun lapset ovat kasvaneet murkkuikään.

Asialla ei ole yhteyttä parisuhteeseen, ainoastaan yhtenevä aikataulu.

Terveisin
Rakentamisen ammattilainen

Äänestä
  • Pitkälle menee näin mitä moni kirjoitti. Mutta kun en paremmin osaa kirjoittaa eikä rautalangaksi haluaisi vääntää. Mutta kyllä se intohimo on kuollut ja kuopattu noissa perheissä. Enempää en asiaa pui, kun tämä oli mun näkemykseni.

    Äänestä

  • faktaristi kirjoitti:

    Pitkälle menee näin mitä moni kirjoitti. Mutta kun en paremmin osaa kirjoittaa eikä rautalangaksi haluaisi vääntää. Mutta kyllä se intohimo on kuollut ja kuopattu noissa perheissä. Enempää en asiaa pui, kun tämä oli mun näkemykseni.

    mutta ei ole yleistettävissä.

    Äänestä

  • olla esimerkissäsi kirjoitti:

    mutta ei ole yleistettävissä.

    jonka huusholli oli roskainen, ikkunat pesemättä ja olis jäänytkin, ellei tytär olisi siivonnut ja minä tiskannut. Eipä kovin intohimoa herättänyt-vähensi.

    Äänestä

  • faktaristi kirjoitti:

    Pitkälle menee näin mitä moni kirjoitti. Mutta kun en paremmin osaa kirjoittaa eikä rautalangaksi haluaisi vääntää. Mutta kyllä se intohimo on kuollut ja kuopattu noissa perheissä. Enempää en asiaa pui, kun tämä oli mun näkemykseni.

    Kyllä meillä ainakin on vällyjen alla vipinää, jopa enemmän kuin joskus vuosia sitten, vaikka remonttia tehdään ja sisustetaan koko ajan. Ensin yhdessä tehdään hommia ja sitten yhdessä vällyjen alle...ja kokemusta on jo 21 yhteistä vuotta. Elämä ei ole ihan niin yksioikoista kuin näköjään aivotoimintasi remontti/sisustus=kuollut suhde!!!!

    Äänestä

Meillä on siistiä ja ylimääräiset ansiot laitan (minun työssäni niitä toisinaan saan) sisustukseen. Minusta on ihanaa käpertyä kullan kainaloon kauniissa ja siistissä ympäristössä.

Me olemme molemmat siistejä emmekä jätä tavaroita lojumaan mihinkään - siisteyden ylläpito ei tällöin vaadi kauhean suuria siivousurakoita. Suursiivot sillon tällön muuten riittää pienempi siivoaminen. Muutama lehti voi hyvin lojua olkkarin pöydällä kunhan liikaa ei loju. Kotimme saa näyttää siltä, että siellä asutaan mutta ei siltä, että siellä asuu porsaita.

Makuuhuoneemme remontoimme ja kylppäri remontoidaan n. viiden vuoden sisään. Huonekaluja uusimme tosiaan sitä mukaan kun talous antaa periksi (en huoli mitään osamaksuja tai kulutusluottoja). Olemme onnellisia yhdessä siistissä ja kauniissa kodissamme.

Äänestä
  • Varokaa, jos saatte lapsia. Siisteys katoaa aika totaalisesti paitsi jos alatte hysteerisesti juoksemaan lasten jokaisen tavaran ja roskan perässä.

    Äänestä

Onko jotenkin toisensa poissulkevia asioita kodin kunnossa pitäminen ja parisuhteen hoitaminen? Kysyy hän?
Kyllä moni hoitaa sitä suhdetta mieluummin siistissä kodissa. Ja voihan niitä sisustusvinkkejä lukea yhdessäkin ja suunnitella sitä remonttia yhdessä, ja parisuhde kukoistaa.
Tuskin sinäkään siellä miehesi kainalossa jaksat kaikkea vapaa-aikaasi nyhjätä.

Äänestä
  • Ikävä tuottaa sulle pettymys, mutta jaksaisin nyhjätä :)

    Äänestä

  • faktaristi kirjoitti:

    Ikävä tuottaa sulle pettymys, mutta jaksaisin nyhjätä :)

    se minulle olisi pettymys;)? Jokainen nyhjää kuten itsestä parhaalta tuntuu. Itse nyhjään mieluiten vasta sitten kun huusholli on kunnossa.

    Äänestä

  • mies_vm56 kirjoitti:

    Heh taidat olla tyyppi joka ei osaa rentoutua ennenkuin kaikki kunnossa. Eli vaimo odottaa kiihkoissaan sängyssä kun sä vielä kiillottelet messinkinuppeja. Ja vaatteet tietysti laskostat ennen h_hetkeä. Mutta missä kiima ja kiihko??? :)

    ajattelutavasta, mutta sen ei aina tarvitse olla näinpäin.Kiva poiketa kaavasta;-)

    Äänestä

  • voividdy kirjoitti:

    Heh taidat olla tyyppi joka ei osaa rentoutua ennenkuin kaikki kunnossa. Eli vaimo odottaa kiihkoissaan sängyssä kun sä vielä kiillottelet messinkinuppeja. Ja vaatteet tietysti laskostat ennen h_hetkeä. Mutta missä kiima ja kiihko??? :)

    nyt ala saivartelemaan. Perussiisteys ja pakkomielteet on eri asioita.

    Äänestä

ja siitä voisi joku ihmistieteilijäkin antaa lausunnon, että mitä ihminen silloin siivoaa kun se siivoaa jo valmiiksi siistiä kotia. Mitä ihminen silloin kunnostaa, kun koti on jo ennestään kohtuullisessa kunnossa. Miksi hän vaihtaa uudet mööpelit ja koneet, vaikka entisetkin on ehjät ja hyväkuntoiset. Tilanne kärjistyy etenkin silloin, jos puolisoilla on erilaiset käsitykset riittävästä siisteydestä ja kunnossa olevasta kodista - siis seinistä ja tavaroista. Ja onhan niitäkin pareja, jotka siivoavat samalla tarkkuudella yhdessä ja hankkivat yhdessä kaikkea uutta. Mikäpä siinä, silloinhan pysyvät keskustelunaiheetkin turvallisissa raameissa.

Äänestä

jokainen elää tavallaan. Kumma juttu miksi sua kiinnostaa toisten remontit? äääh

Äänestä

Kommentoi aloitusta

faktaristi kirjoitti:

Eivät ole enää seksuaalisesti kiinnostuneita suhteestaan. Olen seurannut kahta sukulaisperhettä. Alussa olivat vähän sellaisia boheemeita ja kämppä oli aina sellaisen kodikkaan epäjärjestyksessä.

Lastenkin synnyttyä sinne oli kiva mennä kun ei ollut luksusta ja perheillä oli samanikäisiä muksuja. Mutta kun lapset olivat murkkuiässä niin alkoi ihan ihme kausi. Ajattelen sen näin että alussa parilla oli sitä romantiikan huumaa. Sitten tuli lapset ja aika meni kotitöitä pyöritellen. Kun lapset tulivat murkkuikään, niin perheenäideillä alkoi yletön sisustusvietti. Oli keittiöremppaa kylppäriremppaa ja milloin mitäkin. Tuli uusia mööpeleitä ja kämppä oli aina putiputs kunnossa.

Näinkö se menee. Me ollaan miehen kanssa sitten tosi outoja. Olihan meillä tuon alkuhuuman jälkeen tuo lastenhoitokaruselli mutta lasten kasvettua isoiksi löydettiin vielä toisemme. Kyllä mä mieluummin pujahdan miehen kainaloon kuin alan lukea sisustusvinkkejä tai luuttuamaan pölyjä pois huonekaluista. Ja nää miehet ei noita remppoja oo ehdotellut.

Mietinkin et miks tutuissa ja tietämissä perheissä se kiva nainen muuttuu sellaiseksi kotityrannkiksi. Vaatteet on eteisessä kuin viivottimella asetettuja. Mitä sillä on väliä miten siistiä tai uutta kaikki on. Onko se sen arvoista et parisuhde rapisee.

Kysyy hän????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu