Kannattaako vaihtaa nyt vai myöhemmin?

Autovero saattaa poistua vuonna 2009 tai myöhemmin tai miksei myös aikaisemmin.

-Auto on tällä hetkellä 4 vuotta vanha (Hinta uutena 25000 euroa), josta saisi vaihdossa uuteen samanhintaiseen 10 000 euroa. Väliä vaihdossa uuteen pitäisi maksaa noin 15000 euroa.

Kannattaako auto vaihtaa uuteen nyt vai myöhemmin (veromuutoksen jälkeen)?

Jos odotan veromuutokseen asti, niin saisin kyseisen auton noin 4000 euroa halvemmalla. Nykyisen autoni arvo olisi ilmeisesti tippunut huomattavasti! Autolla olisi ikää silloin 7 vuotta, joten hyvitetäänköhän siitä silloin enää edes 5000 euroa? Joutuisin maksamaan silloin uudesta suunnilleen hieman enemmän kuin tällä hetkellä eli noin väliraha olisi 16000 euroa!

Nykyinen autoni on varsin hyvä, ainoa puute siinä on ilmastoinnin puuttuminen, jonka vuoksi olen suunnitellut vaihtoa uuteen.

Mitä mieltä olette tilanteesta?
373857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Et saa siitä mitää juuri nyt.
Oletko varma että saat siitä nyt edes sen 10te

Äänestä
  • 10000 euroa on kuukausi sitten saamani tarjous. En tehnyt silloin kauppoja, vaan ajattelin lykätä päätökseni vaalien yli. (Sain tarjoukset kolmesta eri liikkeestä, pienin oli 10000 euroa ja paras 11000.)

    Äänestä

  • Lähes poikkeuksetta on niin, että mitä kalliimpi auto, sitä suurempi on arvon lasku, eli vanhan arvo laskee selvästi vähemmän kuin uuden.
    Eli jos rahanmenoa ajattelee, ei kannata vaihtaa nyt. Muut syyt ovat sitten eri asia.

    Äänestä

Siis ainoastaan käyttövero on muuttumassa mahdollisesti vuonna 2009, auton hankintavero tuskin muuttuu ennen vuotta 2012.

Äänestä
  • EU:n tuomioistuin muuttaa ja joka mediassa kylläkin nyt puhutaan verotuksen painopisteen muuttamisesta.

    Äänestä

Kannattaako ilmastoinnista maksaa 15 000 eur?

Olet nyt ajanut ne kalleimmat kilometrit
autollasi, miksi et ajaisi muutaman vuoden
niitä halvempia kilometrejä...

Äänestä
  • Ilmastointi maksaa jälkiasennettuna noin 2000- 3000 euroa uusista osista.
    Jos löytyy kolariautosta kaikki osat saattaa saada halvemmallakin.

    Äänestä

jos tarvitset autoa. Saat uuden ja turvallisemman ja mukavamman käyttöösi. Valitse pienipäästöinen (=moottorinen) auto, niin saat tulevat päästöverotkin edullisimmin. Jos et autoa tarvitse paljoa voit hyvin ajaa nykyisen rissasi paalauskuntoon. Itse ostin eilen uuden ja sain vanhasta hyvän hinnan. Nyt en vaihda uutta kymmeneen vuoteen. Tällöin autoni arvo ei taida enää kiloeuroja olla...

Äänestä
  • Taisi saada autokauppias, et sinä.

    Äänestä

noin kovasti putoaa. Tossa kattelin erästä merkkiä uutena 2003: 27500 nyt: 21000-23800!

Äänestä
  • Uutena ´03 27500 ja nyt pyydetään 21-23 tonnia..

    Eli tuollaisesta hyvitetään uuteen vaihdettaessa jotain 15-17 tonnia! Jos oikein sitäkään.

    Äänestä

koko alkuviikon ihan samaa, mutta kuume oli niin kova, että tein kaupat ja vielä perustelin itselleni seuraavasti. Kaupat nyt: Uusi auto 32000 € vanhasta hyvitys 12000 €, väliraha 20000 €.
Kaupat kahden vuoden kuluttua (oletuksena autoveron tippuminen siinä vaiheessa 15 %): Uusi auto n.27000 €, vanhasta hyvitys n.7000 €, väliraha n. 20000 €. Joten tasoihin menee ja nyt saan uuden alle välittömästi!

Äänestä
  • sillä 2 vuoden kuluttua uuden autosi arvo on pudonnut 30% eli noin 10.000 Ekee. Joten ei mene tasoihin... Toiset vaan tekee tyhmiä päätöksiä.

    Äänestä

  • Ei voi mitään kirjoitti:

    sillä 2 vuoden kuluttua uuden autosi arvo on pudonnut 30% eli noin 10.000 Ekee. Joten ei mene tasoihin... Toiset vaan tekee tyhmiä päätöksiä.

    ymmärrätkö, että puhuin välirahasta? Se pysyy samana ostin nyt tai kahden vuoden kuluttua!!!

    Äänestä

  • Unohdit tosiaan laskelmastasi kokonaan tasepuolen.

    Eli jos hintamuutokset olisivat laskelmasi mukaisia, rahaa olisit tosiaankin käyttänyt molemmissa tapauksissa autojen hankintaan sen 20 000 euroa kahden vuoden kuluessa.

    Mutta kun ostit auton nyt, kahden vuoden kuluttua sinulla olisi n. 20 tonnin auto.

    Toisessa vaihtoehdossa sinulla olisi silloin ostoarvoltaan 27 tonnin auto.

    Lisäksi pitäisi tietysti huomioida 20 000 euron hinta (korko) kahdelta vuodelta. Vaikka raha olisi sinulla valmiina tilillä (et tarvitsisi autoon lainaa), olisit toki säästänyt korkokulut kun olisit käyttänyt saman rahan vaikka asuntolainan lyhennykseen, jolloin säästö olisi tullut asuntolainan koroista.

    Ilmasta rahaahan ei ole olemassakaan. Tuon 20 tonnin todellinen hintahan on kahdelta vuodelta 1500 - 2000 euroa, joka pitää tietysti myös huomioida vertailulaskelmassa.

    Äänestä

  • Viki! kirjoitti:

    Unohdit tosiaan laskelmastasi kokonaan tasepuolen.

    Jos tasetta alkaa laskeskella, niin silloinhan kannattaa ajella vanhalla vielä 10 vuotta.
    Sinänsä totta, että jos vaihdan seuraavaan taas esim. kolmen vuoden kuluttua, on tuossa myöhemmässä ostovaihtoehdossa antaa kalliimpi vaihtoauto vaihdossa. Mutta yksi ratkaisevan tärkeä pointti on juuri se, että saan välittämästi uuden alle eikä tarvitse ajaa vanhalla.
    Tuolle 20000 €:n välirahalle en saa kahden vuoden määräaikaistalletuksesta puhtaana kuin n. 1000 €.

    Äänestä

  • mietin samaa kirjoitti:

    ymmärrätkö, että puhuin välirahasta? Se pysyy samana ostin nyt tai kahden vuoden kuluttua!!!

    Koska omaisuutesi (autopelisi) loppuarvo on pienempi nyt vaihtamalla ja häviät absoluuttisia euroja, jotka realisoituvat seuraavan autonvaihdon yhteydessä.

    Äänestä

  • mietin samaa kirjoitti:

    Jos tasetta alkaa laskeskella, niin silloinhan kannattaa ajella vanhalla vielä 10 vuotta.
    Sinänsä totta, että jos vaihdan seuraavaan taas esim. kolmen vuoden kuluttua, on tuossa myöhemmässä ostovaihtoehdossa antaa kalliimpi vaihtoauto vaihdossa. Mutta yksi ratkaisevan tärkeä pointti on juuri se, että saan välittämästi uuden alle eikä tarvitse ajaa vanhalla.
    Tuolle 20000 €:n välirahalle en saa kahden vuoden määräaikaistalletuksesta puhtaana kuin n. 1000 €.

    Näinhan se teitysti on, että halvimmalla pääsee, kun ajaa jollain romulla. Ja uudemmalla ajamisesta on valmis tietysti aina jotain maksamaan.

    Mutta onko tuo nykyinen 12 tonnin hyvityshinnan auto niin surkea, että olet valmis maksamaan autolla ajamisesta n. 300 euroa KUUKAUDESSA LISÄÄ (nykyisen autoilun kokonaiskulun lisäksi), jotta auto allasi olisikin uusi?

    Puhdas arvostuskysmys...

    Nykyinen auto on erinomaisessa kunnossa ja sillä ajaisi vaikka kuinka pitkään, mutta kun kuume iskee niin mitkään järkiseikat eivät ole esteenä. Toisaalta kuusi vuotta nuorempi auto alla tuntee pysyvänsä kehityksessä mukana. Uuteen autoon saan muutamia lisäominaisuuksia joilla puolustelin myös hankintaa; eli automaattivaihteet, lisää tilaa, ESP, lisä-airbagejä, luistonesto, autom.ilmastointi, ajotietokone yms. pientä. Rehellisesti myönnettävä, ettei vähintä ollut ympäristön paine, eli kun naapuristossa ja työpaikalla autot vaihtuu niin pitää pysyä mukana vauhdissa.

    Äänestä

  • Ei voi mitään kirjoitti:

    Koska omaisuutesi (autopelisi) loppuarvo on pienempi nyt vaihtamalla ja häviät absoluuttisia euroja, jotka realisoituvat seuraavan autonvaihdon yhteydessä.

    ota huomioon, että aina jos siirtää auton ostoa esimerkiksi vuodella tai kahdella niin omaisuus säilyy paremmin tulipa veroalennusta tai ei. (Ehtona vaihtoauto).

    Äänestä

  • Viki! kirjoitti:

    Unohdit tosiaan laskelmastasi kokonaan tasepuolen.

    Eli jos hintamuutokset olisivat laskelmasi mukaisia, rahaa olisit tosiaankin käyttänyt molemmissa tapauksissa autojen hankintaan sen 20 000 euroa kahden vuoden kuluessa.

    Mutta kun ostit auton nyt, kahden vuoden kuluttua sinulla olisi n. 20 tonnin auto.

    Toisessa vaihtoehdossa sinulla olisi silloin ostoarvoltaan 27 tonnin auto.

    Lisäksi pitäisi tietysti huomioida 20 000 euron hinta (korko) kahdelta vuodelta. Vaikka raha olisi sinulla valmiina tilillä (et tarvitsisi autoon lainaa), olisit toki säästänyt korkokulut kun olisit käyttänyt saman rahan vaikka asuntolainan lyhennykseen, jolloin säästö olisi tullut asuntolainan koroista.

    Ilmasta rahaahan ei ole olemassakaan. Tuon 20 tonnin todellinen hintahan on kahdelta vuodelta 1500 - 2000 euroa, joka pitää tietysti myös huomioida vertailulaskelmassa.

    Osta nyt sillä välirahalla 15000 euroa Konecranesin oskkeita, Kahen vuoden päästä pottisi on osinkoineen noin 30 000 euroa. Myyt osakkeet ja Silloin vasta ostat auton.

    Äänestä

Copy:
"Jos odotan veromuutokseen asti, niin saisin kyseisen auton noin 4000 euroa halvemmalla."

Avulias:

Jos hankintavero poistetaan, uutena nyt 25 tonnin hintaisen nykyaikaisen diesel-auton saa n. 8000 euroa edullisemmin. (päästöperusteisen käyttömaksun jälkeen diesel on tietysti järkevin ratkaisu; kuten jo nyt muualla Euroopassa)

Nykyisen autosi käyttöarvo on huomattavasti suurempi kuin sen nykyinen kauppa-arvo, joten sillä kannattaa ajaa nyt niitä edullisia kilometrejä. Jos vaihdat nyt uuteen, sama (tai itse asissa pahempi) hinnanromahdus jatkuu.

Jos ilmastointi on tärkein syy, miksi haluaisit uuden auton, tulee siitä jumalattoman kallis ilmastointilaite.

Autosi hinnanlaskuvauhdilla (15000/ 4 v) laskettuna autosi on arvo nollaantuu vajaan kolmen vuoden kuluttua. Sen jälkeen autoilu on pääomakulujen osalta täysin ilmaista.

Eli auton uusimisvaihtoehtoon verrattuna tienaat todella paljon, jos pidät nykyisen autosi toistaiseksi. Ja jos ilmastointi on mielestäsi tärkeä, sen voi asennuttaa jälkikäteen n. 1500 euron hintaan. Siltikin sinulla on runsaan kolmen vuoden päästä täysin pääomakuluton auto, jossa on jopa ilmastointi...

Kun hankintavero on poistunut (tai pudonnut oleellisesti), voit ostaa uuden auton huomattavasti edullisemmin. Ja halutessasi voit vaikka lahjoittaa n. 7 vuotta vanhan ilmastoidun ajopelisi vaikka kummitytölle...

Äänestä
  • Erittäin loogisesti ajatelu.

    Todennäköisesti aloittajan uutena n. 25000 hintainen nykyauto ei ole edes mikään bensasyöppö (=isopäästöinen),joten sen käyttäminen ei tule jatkossakaan kalliiksi.

    Eli ajoa vaan sillä; se on tästä eteenpäin lähes tienaamista, kun vaihtoarvo on jo valtaosin kadonnut savuna ilmaan.

    Äänestä

  • Pitää oikein nostaa hattua, niin hyvä oli "Avuliaan" näkemys asiasta!

    Dieselien hinnathan ovat meillä noin puolitoistakertaiset autoverottomiin markkinoihin verrattuan, vaikka autovero selittää vain n. 30 % "suomilisän". Ja meillä kun kuulemma on vielä muita maita edullisemmat tehdashinnat! Jonkun taskuun nekin rahat katoaa, eikä kyseessä voi siis olla kuluttaja eikä verottaja.

    Varsin selvä osoitus siitä, että olemme autokaupassa vielä kaukana toimivista markkinoista. Vain toimivat markkinat pitävät hinnat kurissa. Ja ovat siten tavallisen kuluttajan paras edunvalvoja.

    Äänestä

jos ajattelet vain rahaa ja aiot vaihtaa autoasi. Perustelut: jos vaihdat nyt, uuden 2007 hankitun autosi arvo on vuonna 2009 noin 15.000 Euroa kun autovero putoaa. Eli menetät 10.000 Euroa ja maksat välirahaa 15.000 Euroa joka tekee yhteensä 25.000 Euroa. Jos odotat 2 vuotta, saat nykyisestä autostasi 5000 Euroa, uuden saat 20.000 Eurolla jolloin maksat vain 15.000 oikeata rahaa. Olenko väärässä?

Äänestä
  • sillä väliraha pysyy samana ostit auton nyt tai myöhemmin. Kun ostat nyt saat allesi heti sen mitä haluat. Eihän autoa kannattaisi koskaan vaihtaa, jos pelkkää rahaa ajattelee. Mutta elämä on lyhyt ja siitä on nautittava, kun on mahdollista.

    Äänestä

  • väärässä kirjoitti:

    sillä väliraha pysyy samana ostit auton nyt tai myöhemmin. Kun ostat nyt saat allesi heti sen mitä haluat. Eihän autoa kannattaisi koskaan vaihtaa, jos pelkkää rahaa ajattelee. Mutta elämä on lyhyt ja siitä on nautittava, kun on mahdollista.

    Koska autoveron tippuessa nyt hankitun uuden 25.000 euron auton arvo tippuu enemmän Euroissa kuin nyt arvoltaan 10.000 Euron käytetyn arvo... Mieti sitä. Voistitko muuten todistaa väitteesi laskelmalla, kiitos.

    Äänestä

  • Edellinen kirjoitti:

    Koska autoveron tippuessa nyt hankitun uuden 25.000 euron auton arvo tippuu enemmän Euroissa kuin nyt arvoltaan 10.000 Euron käytetyn arvo... Mieti sitä. Voistitko muuten todistaa väitteesi laskelmalla, kiitos.

    Kaupat nyt: Uusi auto 32000 € vanhasta hyvitys 12000 €, väliraha 20000 €.

    Kaupat kahden vuoden kuluttua (oletuksena autoveron tippuminen siinä vaiheessa 15 %): Uusi auto n.27000 €, vanhasta hyvitys n.7000 €, väliraha n. 20000 €. Joten tasoihin menee.

    Äänestä

  • esim. kirjoitti:

    jos vaihdat nyt, uuden 2007 hankitun autosi (hankintahinta 25.000) arvo on vuonna 2009 noin 15.000 Euroa kun autovero putoaa. Eli menetät 10.000 Euroa ja maksat välirahaa 15.000 Euroa joka tekee yhteensä 25.000 Euroa. Jos odotat 2 vuotta, saat nykyisestä autostasi 5000 Euroa, uuden saat 20.000 Eurolla jolloin maksat vain 15.000 oikeata rahaa.

    Äänestä

Jos auto on hyvässä kunnossa ja sopii sinun/perheesi käyttötarkoitukseen hyvin -- turha on sitä vaihtaa .
Et voita mitään ,korkeintaan kovalla hinnalla muutama lisävaruste ~~:( !!

Äänestä
  • Sen ilmastoinnin saa noin tuhannella Eurolla nykyisiin autoihin :) !!!

    Äänestä

Ei voi olla totta!!!5000 EURON "säästön"" mukamas annetaan vaikuttaa elämän laatuun ei mee hyvin.Jos auton 0sto on siitä kiinni ÄLÄ OSTA SITÄ AUTOA EI SULLA OLE KUITENKAA SITÄ VARAA PITÄÄ!!!Vedä pari spadduu vähemmän päivässä ja käy hakemassa SIWASTA -50%jauhelihaa ja jätät sen sixpäkin ostamatta niin voit huoletta ajaa sen pari vuotta nypeksillä autolla.Autoilu ei voi olla noin tarkkaa "senttien"laskemista.

Äänestä
  • monilla autonvaihtoa lykkäävillä auto jää kokonaan uusimatta. Työpaikat siirtyy ulkomaille ja yhä useampi ei pysty autoaan parin vuoden päästä uusimaan. Moni myös sairastuu vakavasti miettiessään otsarypyssä milloin ja millä siirtymäajalla autovero uudistuu. Eli jos haluaa uudella autolla ajaa, se kannattaa vaihtaa juuri nyt! Lähdempä tästä autokauppaan...

    Äänestä

  • artturi23 kirjoitti:

    monilla autonvaihtoa lykkäävillä auto jää kokonaan uusimatta. Työpaikat siirtyy ulkomaille ja yhä useampi ei pysty autoaan parin vuoden päästä uusimaan. Moni myös sairastuu vakavasti miettiessään otsarypyssä milloin ja millä siirtymäajalla autovero uudistuu. Eli jos haluaa uudella autolla ajaa, se kannattaa vaihtaa juuri nyt! Lähdempä tästä autokauppaan...

    Kyllä 5000 euroa on asuntolainojen kanssa painivalle suuri summa. Tingitään mieluummin kumminkin autoilusta kuin perheen ruuan terveellisyydestä!

    Sekin kyllä on totta, että mitä pitemmälle autonostoa veropäätöksiä odotellessa lykätään, sen suuremmaksi väliraha repeää. Ja moni luopuu uuden auton ostosta ja tyytyy käytettyyn.

    Äänestä

  • odottaa kirjoitti:

    Ei tavallisen auton hintaan tule tuota 5 tonnin nettopudotusta. Veromuutoseen menee min 2-3 vuotta ja uudistus tulee tapahtumaan vaiheittain. Tietysti myös vaihtoautojen hinnat putoavat. Asuntolainan kanssa kyllä pärjään, mutta nykyisen autoni ylläpitoon (huollot ja korjaukset)tulee menemään seuraavan 2 vuoden aikana niin paljon että en veronalennuksesta lähestulkoonkaan täyttä määrää hyödy. Lisäksi haluan perheelleni turvallisemman auton alle.

    Äänestä

...muutaman kuukauden kuitenkin. Muutoksia tulee tapahtumaan näillä näppäimillä. Jos uusien hinta tippuu esim. 30% ja vanhojen saman verran niin väliraha pienenee.

Esim. uusi auto nyt n. 46000, veron poiston jälkeen n. 32000, vanha autosi nyt n. 10000, veron poiston jälkeen n. 7000. Kummastakin lähti 30% pois. Aikaisemmin väliraha oli 36000 EUR ja veron poiston jälkeen se on 25000 EUR. Onneksi olkoon, säästit juuri n. 11000 EUR lykkäämällä autonostoa muutamalla kuukaudella.

Äänestä
  • kerralla voi tippua 30%. Ehkä vuonna 2009 15% jne.. Siinä vaiheessa sulla on hermot menneet ja vaihtoautosi arvo on tippunut puoliin. Tee niin kuin minä, eli säästä puolen vuoden nettopalkka välirahaksi ja osta joka viides vuosi uusi auto niin pysyt hyvässä autossa aina kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

missä menee kannattavuuden ... kirjoitti:

Autovero saattaa poistua vuonna 2009 tai myöhemmin tai miksei myös aikaisemmin.

-Auto on tällä hetkellä 4 vuotta vanha (Hinta uutena 25000 euroa), josta saisi vaihdossa uuteen samanhintaiseen 10 000 euroa. Väliä vaihdossa uuteen pitäisi maksaa noin 15000 euroa.

Kannattaako auto vaihtaa uuteen nyt vai myöhemmin (veromuutoksen jälkeen)?

Jos odotan veromuutokseen asti, niin saisin kyseisen auton noin 4000 euroa halvemmalla. Nykyisen autoni arvo olisi ilmeisesti tippunut huomattavasti! Autolla olisi ikää silloin 7 vuotta, joten hyvitetäänköhän siitä silloin enää edes 5000 euroa? Joutuisin maksamaan silloin uudesta suunnilleen hieman enemmän kuin tällä hetkellä eli noin väliraha olisi 16000 euroa!

Nykyinen autoni on varsin hyvä, ainoa puute siinä on ilmastoinnin puuttuminen, jonka vuoksi olen suunnitellut vaihtoa uuteen.

Mitä mieltä olette tilanteesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu