Siinäpä se. Olemme olleet melkein 2 vuotta yhdessä. Itse en tunne naista kohtaan niin paljon,että sitä voisi ede srakastamiseksi sanoa. Välitän hänestä toki. Mun mielestä ei kannata tehdä väärin kummallekin ja vaan pitkittää tätä enää yhtään päivää koska tiedän että en ole riittävän onnellinen hänen kanssaan.
Nainen on muhun todella rakastunut, ja jaksaa hokea kuinka ei voisi kuvitellakkaan ikinä rinnalleen toista miestä kun on kerran kohdannut minut. Että hän rakastaisi minua vielä 70 vuotiaanakin vaikka mitä tapahtuisi. On musta monella tavalla riippuvainen vaikka itse sen sanonkin.
Tekee tosi vaikeaa edes ajatella miten hänelle kertoisin asian. Neuvokaa joku olkaa kilttejä.. Haluaisin satuttaa mahdollisimman vähän,mutta kuukausia mietittyäni tätä asiaa tulin siihen johtopäätökseen että se ei ainakaan tapahdu pitkittämällä suhdetta eteenpäin omalta osaltani.
Nainen on muhun todella rakastunut, ja jaksaa hokea kuinka ei voisi kuvitellakkaan ikinä rinnalleen toista miestä kun on kerran kohdannut minut. Että hän rakastaisi minua vielä 70 vuotiaanakin vaikka mitä tapahtuisi. On musta monella tavalla riippuvainen vaikka itse sen sanonkin.
Tekee tosi vaikeaa edes ajatella miten hänelle kertoisin asian. Neuvokaa joku olkaa kilttejä.. Haluaisin satuttaa mahdollisimman vähän,mutta kuukausia mietittyäni tätä asiaa tulin siihen johtopäätökseen että se ei ainakaan tapahdu pitkittämällä suhdetta eteenpäin omalta osaltani.
Vastaukset 12
Vanhimmat
23 vuotias,ja nainen on 20 vuotias. Vuosi sitten kun ensimmäisiä kertoja ajattelin tätä asiaa,ja kokeilimmekin olla erossa muutaman päivän hän romahti täysin (kokeili jopa tappaa itsensä,mitä en vieläkään voi antaa anteeksi).
Suoraansanottuna pelkään hänen puolestaan,ja se ei ainakaan tee tätä helpommaksi. Miten mun kannattaisi toimia? En oikein itse ole saanut järkeiltyä mitään järkevää,muuta kun ton että enää ei vaan kannata pitkittää,olen tehnyt sitä jo tarpeeksi.
ettet ole vastuussa tyttöystäväsi teoista -hänhän ainakin teoriassa on aikuinen.
Jos päätät jättää hänet tee se hellästi toista kunnioittaen, mutta lopullisesti.
Älä jätä häntä siihen luuloon että paluu on mahdollista, parempi kerta katkaisu kuin hidas nirhaaminen.
Ja jos tyttösi uhkailee itsarilla, sano hänelle ettet ole vastuussa hänen teoistaan ja sinullakin on oikeus omaan elämääsi.
En oikein osaa kirjoittaa, mutta älä tyydy puolinaiseen elämään, vaan elä se täysillä ja nauttien -toisia kunnioittaen!
Vaikea asia. Olen itse käynyt saman asian läpi. Tein sen näin: alussa kun vaan mietin asiaa niin kerroin että minusta suhde ei ollut enää niin hyvä, mutta että olin valmis yrittämään ja keskustelemaan jos hän niin halusi.Keskusteltiin ja yritettiin-olin tosiaan mukana yrittämässä- olin kuitenkin erittäin varovainen etten vaan antaisi liian paljon toivoa kun en itse tiennyt mihin suuntaan halusin että asiat menisivät. Vetädyin avoimesti hiukkasen suhteesta. Autoin hänet sillä tavalla löytämään aikaa omille ystäville ja harrastuksille. ja autoin hänet terapiaan.
Kun huomasin että yritykset eivät auttaneet, niin keskusteltiin taas. Kerroin tunteestani uudeleen, nyt oli helppoa todeta että olimme yrittäneet kaikemme, toinen ei voinut kiistää sitä. Olin pyytänyt hänen ystävänsä soittamaan illalla, joten tiesin että hän saisi tukea heti. Sovittiin että soitellaan ja tavataan jos siltä tuntuu. En itse ehdottanut tapaamisia, jos tavattiin niin juteltiin hänen asioistaan ja tunteistaan ja pidin aina kiinni siitä että tavattiin julkisessa paikassa ja korkeintaan tunti.
Sopimus soitteluista toimi hyvin, hän tiesi milloin sai soittaa, että en häivy mihinkään, että minulle saa itkeä asioita ja että saa haukkua. Ja itse soitin joskus vaan kysyäkseen miten asiat menivät. Tämä asia oli varsinkin alussa tärkeä, siis että osoittaa että suhde on ohi mutta että välittää toisesta ja että on valmis keskustelemaan kaikista asioista. Emme leikinneet ystäviä, yritimme vaan päästä hitaasti eteenpäin. Meillä se toimi-emme ole ystäviä, en näe mitään syytä miksi pitää olla koko ajan yhteydessä, mutta soitamme toisillemme joskus, ja lähetämme aina kortin jouluksi.
Tytön ystäville ja perheelle kannattaisi tosiaan infota jättämisestä. He tukisivat tyttöä heti eron jälkeen. Ihan tasapainoinen tyttö ei selvästikään ole ja siksi kannattaa pitää huoli, että hänellä on tukijoukkoja.
Joku lääkäri ja neuvola tuntuu vähän kaukaa haetulta. Ehkä niiden aika on myöhemmin mutta sinne patistaminen on läheisten tehtävä. Toivottavasti tytöllä on välit ystäviin ja perheeseen kunnossa, ettei heti ensimmäiseksi tarvitse julkisiin turvautua. Eikä ne siellä mitään välttämättä tekisikään ennen kuin ranteet on jo auki.
kaikille jotka niitä annoitte :)
Kyllähän mä tiedän sisimmässäni,että ei näin voi jatkua ja juuri että miten pikaisemmin erotaan sen vähemmän kärsitään. Olen minä ajatellutkin joskus että kiristystähän se on jos suoraan sanotaan, uhata itsemurhalla jos jätän. Mutta sitten kuitenkin hän on minulle todella tärkeä ja välitän hänestä silti paljon. Oikeastaan hän on läheisin ihminen mulle. Tekisin hänen puolestaan edelleenkin mitä vaan jos häntä uhkaisi joku vaara.
Enkä tiedä olisiko musta kantamaan sisälläni sitä taakkaa loppuelämäni,jos hän todella masentuu niin paljon jättämisestä ja tällä kertaa riistää hengen itseltään. Minähän hänet olisin voinut pelastaa.
Tiedän että ei se niin mene, en voi elää vaan siksi että pidän onnellisena(tai elossa vieläpä) jotain toista elämää jos en itse ole onnellinen. Yhtäkaikki musta ei ole ollut tän viimeisimmän vuoden aikana ollut kertomaan hänelle yksi kaunis päivä tätä,kun en tahdo mitään pahaa hänelle puhumattakaan sellaisesta jota hän ehkä eniten pelkää, tai pelkääkin. Pakkohan se on kertoa,mutta miten sitä oikein sitten tollasen voisi kertoa vaikka eikai sitä oikeeta tapaa olekkaan.
Nuori vielä ja jos ei ole kokemusta muuten muista miehistä vielä paljoa, niin voi kuvitella että sinä olet se ainoa. Et voi olla vastuussa toisen hengestä ja uhrata omaa elämääsi olemalla suhteessa, jossa et halua olla. En osaa yhtään neuvoa miten saisi tytön tajuamaan, että parin vuoden päästä se rakkauskin olisi jo haihtunut aika vilkkaan vaikka nyt muulta tuntuisi.
Heikot joutaakin kuolla. Anna psykiatrin numero äläkä jää suremaan. Tuo on halpamainen tapa yrittää sitoa toinen itseensä.
että en ole mikään ensimmäinen hänelle,järjestyksessä neljäs mies hänelle.
vain jättää tuo tyttöystävä mahdollisimman kivuttomalla tavalla, mikä lienee se, ettet pitkitä eroa, vaan päästät hänet suremaan menetystään ja pääsemään yli sinusta.
Tunnen miehen, joka on ollut vastaavanlaisessa suhteessa jo kymmenisen vuotta ja yrittää edelleenkin päästä irti naisesta. Haluatko sinäkin samanlaisen kohtalon itsellesi?
Ps. ei se nainen oikeasti tapa itseään, uhkailee vain. Seuraavalla kerralla, kun se soittaa olevansa tappamassa itseään, niin soita ambulanssi paikalle. Eiköhän siitä tokene. Naiset ovat vahvempia kuin miehet ja todella harvoin tappavat itsensä miehen takia.
Ihan niin kuin aloittaja kuvasit. Mulle kävi juuri noin, paitsi että olin se nainen suhteessa ja mies halusi lopettaa.
Suomen kielellä sitä ei voi nyt kuvannoillisesti sanoa, mutta kaikki varmaan ymmärtävät, jos sanon, että "he fell out of love". Kyseessä oli irlantilainen mies, siksi englantia käytimme.
Se mies oli Elämäni Rakkaus. Olisin voinut hänen onnensa takia antaa leikata käteni ja jalkani, jos se olisi auttanut. Mutta ei. Valitettavasti hänen rakkautensa mua kohtaan muuttui.
Kun hän kertoi asiasta, oli hän, kuten tämän viestiketjun aloittajakin, miettinyt kuulemma asiaa jo pitkään. Olin huomannut, että joku vaivaa, mutta en tiennyt että se olin minä, se ahdistus.
Mies jätti minut parhaalla mahdollisella tavalla, näin jälkikäteen ajatellen. Ensinnäkin, sanottuaan asiansa, hän ei missään vaiheessa antanut mitään toivoa paluusta yhteen. Kun jätät jonkun, sun on oltava täysin 100% varma, että päätöksesi on oikea ja pitää. Miksikö? Tulet päätökselläsi mitä todennäköisimmin -vaikket tahtoisikaan - suistamaan naisesi elämän hetkellisesti raiteiltaan. Ja jos vielä sitten kehtaisit sanoa, että nooh, en tiedä olenko ihan varma, niin sehän loukkaa vielä enemmän! "Hajotit elämäni, etkä edes ole varma?!"
Toisekseen: varaudu vastaamaan kysymyksiin. Itse arvostan exääni valtavasti siitä, että hän otti minut ja eromme edelleen vakavasti ja osoitti kunnioitustaan mun surua kohtaan sillä ettei koskaan vastannut "en tiedä", tai "ei kiinnosta vastata". Hän vastasi, yritti ainakin, kaikkiin mitä kysyin. Esim:
"Mikä mussa on vikana?" -Ei mikään, hänen tunteensa vain muuttui, eikä se ole kenenkään syy. Tunteitaan ei voi hallita. Emme voi päättää, ketä rakastamme ja ketä emme.
"Onko joku toinen?" -Ei. En halua olla kenenkään kanssa. Minullakin on paha olo, mutta sydämessäni uskon, että tämä on oikea päätös. En haluaisi satuttaa sinua, mutta mun on oltava rehellinen sulle ja itselleni. Olisin voinut odottaa vaikka vuoden vielä, mutta kun kerran nyt tiedän, miksi kuluttaisin sun aikaa.
Kolmanneksi: anna hänelle aikaa toipua ja käsitellä asiaa. Itselleni puhuminen miehen kanssa kävi liian vaikeaksi ja katkaisin kaikki välit kuukausiksi. Sanoin, että jos on jotain asiaa hän voi meilata. Jutella en halunnut, koska koko ajan kuvittelin, että hän haluaisi minut takaisin. Eikä halunnut. ja joutui sen sanomaan monen monta kertaa. Mutta hän kunnioitti mun toivetta, ja piti etäisyyttä, ei enää soittanut ym. Näin omasta pahasta olostaan huolimatta, hän itse olisi kaivannut puhumista, hänelle olisi ollut tärkeää tietää, että toivun eikä minuun enää satu niin paljon.
Anteeksi näin pitkä vastaus. En tiedä osaanko tässä yhtään selittää niin että ymmärtäisit?
Mutta voin sanoa, näin jälkikäteen ja toivuttuani, että se rakkaus oli elämäni suurin ja tärkein ja tuo ero oli elämänkokemuksena hieno. Selvisin hänen rakkautensa avulla. Se rakkaus ja välittäminen vaan muutti muotoaan, mutta on edelleen olemassa.
Vielä yksi asia. Itse ahdistuin erosta -vaikka se on näin hyvin hoidettu!- niin paljon, että jouduin käymään pari kertaa psykologilla. Älä pelästy jos naisellesi käy näin. Se on aika yleistä. Anna hänelle aikaa. Meidän erosta on nyt 2v ja jo yli vuoden olemme olleet ihan ok väleissä. Kohtelemalla mua edelleen ja aina ystävällisesti ja kunnioittavasti, kuten seurustellessamme, pystyimme jatkamaan -ajan kuluttua- ystävinä.
Toivottavasti teidänkin erok menee hyvin.
Lämmöllä,
Rebecka E.
Sun vastauksessa oli hyvä pointti. Itsekin olen ollut samankaltaisessa tilanteessa, sillä erotuksella, että suhteessa oli myös ongelmia ja itse olin jättävä osapuoli. Toinen oli todella rikki ja ehkä vieläkin on tavallaan kiinni menneessä jolloin tapaa.. Vaikka siitä on jo 3 vuotta. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että vaikka vielä jättäessäni hänet rakastin, ja tuli sellaisia aikoja, että teki vaan mieli palata ja olla "niinkuin aina ennenkin", en koskaan pyörtänyt puheitani, vaikka niin jouduin jopa valehtelemaan itsellenikin ("oletko varma - olen" vaikken ollut ollenkaan varma ajoittain jne.) Kuitenkin ratkaisu oli ainoa oikea. Ja aloittajalle vielä sen verran, ettei toisen itsemurhasuunnitelmien takia voi uhrata omaa elämäänsä. Se ei ikinä olisi sinun vikasi, kannattaa vaan pyrkiä ohjaamaan tyttö hoitoon.
Vielä yksi:älä rupea ystäväksi. Siitä ei hyvää seuraa. Vaikka tyttösi kuinka itkisi että voidaanhan olla kavereita. Hänen puoleltaan se tarkoittaa vaan sitä että hän yrittää kaikin keinoin saada sinut koko ajan takaisin. Tiedän kun olen sitä itse tehnyt. Sitten kun toinen joutuu uudestaan sanomaan että ei me palata yhteen, usko jo, niin se vasta sattuukin. Parempi kerta rysäys. Voit tehdä selväksi että ikinä et tunne häntä kohtaan mitään negatiivista mutta että ette mitenkään voi olla mitään sydänystäviä. Ette edes kavereita. Sitten on asia eri kun on aikaa kulunut ja kumpikin on päässyt elämässään eteenpäin. Siinä vaiheessa ei ole enää tunteita mukana ja ystävyyskin onnistuu.