Kuunteleeko täällä kukaan progressiivista rockia? Haluaisin mielipiteitä mm. seuraavista yhtyeistä: Gentle Giant, Genesis, ELP, Camel, Hatfiled and the North, Le orme, Area, Banco del mutuo soccorso, Premiata Forneria Marconi, Kansas, Happy the Man, Barclay James Harvest, Van der Graaf Generator, Magma, Univers Zero ym.
Etenkin, jos joku nainen on kuullut noita yhtyeitä, haluaisin häneltä kommentin. Miksi proge olisi vain miehinen juttu?
Etenkin, jos joku nainen on kuullut noita yhtyeitä, haluaisin häneltä kommentin. Miksi proge olisi vain miehinen juttu?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jotkut noista yhtyeistä ovat minulle outoja. Tosin en ole progea 80-luvun alun jälkeen paljoa kuunnellut. Tässä kuitenkin eräitä, melkoisen suoraviivaisia kommentteja.
Gentle Giant: ei ole koskaan oikein auennut minulle, ehkä liian moninmutkaisia kappaleita. Genesis: pidän erittäin paljon, yhtyeen progekausi päättyi kylläkin jo 70-luvun puolivälin jälkeen. Genesis osoitti, että vaikuttavaa progea voidaan tehdä melodisesti soitto- ym. tekniikalla kikkailematta.
ELP: kalseaa kikkailua. Kansas: musiikki vivahtaa hieman hard rockille. Toimivia kappaleita, taitava mutta riittävän riittävän maanläheinen bändi. Jenkkiprogebändeistä paras, ajoittain kärsi sliipatusta tuotannosta. Van der Graaff Generator: angstinen brittibändi, nykybändeistä Radiohead tulee joskus yllättävän lähelle tunnelmiltaan.
Yes: hyviä kappaleita, välillä menee liikaa kikkailun puolelle. Pink Floyd: teki mielikuvituksekasta progea 70-luvun lopulle asti, kuuntelua kestävää tavaraa, erinomaisia levykokonaisuuksia.
Kiitos, Mies -59 kiinnostavista kommenteistasi! Mulle proge aukesi aikoinaan juuri Genesiksen avulla; Selling England by the Pound (1973) ja Foxtrot (1972) lähinnä avasivat tämän musiikillisen aarrearkun.
Yes on mullekin kolahtanut kovaa, mulla on kaikki levyt. Eniten pidän niistä klassikkojen klassikista eli The Yes Album (1970), Fragile (1971) ja Close to the Edge (1972). Toki joku Dramakin (1980) on hieno levy..
Tuon ELP-mielipiteesi allekirjoitan osittain, koska Emerson pahimmillaan teki ylipitkiä ja kliinisiä kosketinsoitinmasturbointeja, mutta Lake sai aikaan loistavia progefolk-kappaleita. Pink Floyd on aina ollut mun mieleen vähän tylsä bändi, mutta on mulla niidenkin kaikki 1970-luvun levyt..
Kehottaisin vielä pureutumaan Gentle giantin taiteeseen, se kannattaa.. Aloittaisin kuuntelun esim. Octopusista (1972), In a Glass Housesta (1973) ja etenkin Free Handista (1975), jolla on vähän yksinkertaisempia mutta kuitenkin loistavia sävellyksiä.
Kiitos vielä kommentistasi! Emme ole yksin!
T: Gentle Giant, vuosimallia -69
...yksi progesta pitävä äijä. Kelpo bändejä kaikki luettelemasi. Kuulin juuri muuten että mainio progebändi Saga on tulossa Suomeen huhtikuussa keikalle. Tikkana paikalle. Jos et ole kyseiseen bändiin tutustunut, niin suosittelen lämpimästi.
Aika harvassa ovat progesta pitävät naiset/tytöt. Mistäköhän johtuu?
Joo, kaverini on tutustuttanut minut tähän kanadalaiseen Sagaankin, loistavaa neoprogea!
Jos täällä joku saa meidän kirjoituksistamme kimmokkeen, suosittelen ensimmäiseksi levyksi vuoden 1998 hienoa tuplaliveä Detours, jolta löytyy bändistä lähes kaikki olennainen. Jos siitä ei pidä, on parasta unohtaa koko bändi.
Olen tikkana keikalla..
Kiitos vastauksesta, Memyselfandi! Tässähän alkaa taas uskoa ihmisten musiikkimakuun!
Kuuntelen uudempaa progea. Rush on kestosuosikki ja kotimaisista kolahtaa Wigwam ja Euphrosyne
Toni, sullapa on hieno musiikkimaku! Minäkin kuuntelen Rushia, suosikkeina Hemispheres, Farewell to Kings ja nostalgisista syistä 1980-lukulainen kylmän sodan helmi Grace Under Pressure.
Olen käynyt katsomassa kaikki uudemman Wigwamin Tampereen-keikat ja olen tykännyt, vaikka pojat eivät ehkä ihan entisten aikojen vedossa olekaan. Mutta kyllä se kummasti lämmittää, kun saa kuulla esim. Colossuksen, Eddie and the Boysin tai Save My Money & Namen livenä..
Tykkään oikeastaan kaikista Wigujen levyistä, vaikka ne ovat todella erilaisia kaikki. Toisaalta nautin Beingin usvaisesta progesta ja toisaalta Nuclear Nightclubin pop-henkisyydestä. Eivätkä ne Lucky Golden Stars and Starpose ja Dark Album niin latteita ole kuin niistä sanotaan usein. Hyvinkin sävykkäitä, itse asiassa..