Olemme seurustelleet reilun vuoden. Suhteemme on intohimoinen niin hyvässä kuin "pahassakin". Rakastamme toisiamme ja joskus (useinkin) tuntuu, että puolisoni suorastaan palvoo minua. Aiemmissa suhteissani en ole koskaan ajatellut (eikä tietääkseni niin ole käynytkään) että toinen voisi minua pettää, mutta nyt tuo tunne jyllää sisälläni oikein kunnolla! Puolisoni on tapaamassa ystäviään entisellä kotipaikkakunnallaan ja minusta tuntuu, että hän saattaisi hyvinkin pettää minua tuolla matkalla.
Hän on sanonut, että pelkää menettävänsä minut jollekin häntä paremmalle ja on kysellyt minulta asioita vähän kierrellen, mutta jotka tarkoittavat sitä että voisinko minä pettää häntä. Tunnen itseni ja olen vastannut että en voisi. Ei siinä mitään jos kysyy kerran, mutta kun vastaavanlaiset kysymykset toistuvat useaan kertaan, niin olenkin alkanut ajatella että ehkä hän voisikin minua pettää vaikka muuta sanoo. Tiedän, että hänen menneisyydessään on ollut pettämisiä puolin ja toisin ja tuokin tieto, kyselemisen lisäksi, ruokkii mielikuvitustani. Tietysti jos pettää niin pettää, enpä minä sille mitään voi.
Aaargh, tuntuu että tulen hulluksi kun ajattelen asiaa (juu, pitäisi olla ajattelematta) ja periaatteessa minua sattuu, vaikka mitään ei ainakaan tietoisesti ole tapahtunut. Haluaisin sanoa hänelle, että minulle on tullut tälläinen pelko, mutta en tiedä kuinka hän epäilyyni reagoisi - hänen kiehahdusnopeutensa on joskus todella hämmästyttävä joissain asioissa.
Nyt käyn itseni kanssa jaakobinpainia mitä tehdä; kertoa tästä raastavasta pelostani vai mennä peilin eteen ja sanoa itselleni: anna olla äläkä ole vainoharhainen. Huoh...
Hän on sanonut, että pelkää menettävänsä minut jollekin häntä paremmalle ja on kysellyt minulta asioita vähän kierrellen, mutta jotka tarkoittavat sitä että voisinko minä pettää häntä. Tunnen itseni ja olen vastannut että en voisi. Ei siinä mitään jos kysyy kerran, mutta kun vastaavanlaiset kysymykset toistuvat useaan kertaan, niin olenkin alkanut ajatella että ehkä hän voisikin minua pettää vaikka muuta sanoo. Tiedän, että hänen menneisyydessään on ollut pettämisiä puolin ja toisin ja tuokin tieto, kyselemisen lisäksi, ruokkii mielikuvitustani. Tietysti jos pettää niin pettää, enpä minä sille mitään voi.
Aaargh, tuntuu että tulen hulluksi kun ajattelen asiaa (juu, pitäisi olla ajattelematta) ja periaatteessa minua sattuu, vaikka mitään ei ainakaan tietoisesti ole tapahtunut. Haluaisin sanoa hänelle, että minulle on tullut tälläinen pelko, mutta en tiedä kuinka hän epäilyyni reagoisi - hänen kiehahdusnopeutensa on joskus todella hämmästyttävä joissain asioissa.
Nyt käyn itseni kanssa jaakobinpainia mitä tehdä; kertoa tästä raastavasta pelostani vai mennä peilin eteen ja sanoa itselleni: anna olla äläkä ole vainoharhainen. Huoh...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Neuvoisin antamaan asian olla vielä.
Mutta paha se on neuvoa. Tosin pidemmän päällä pettämistä ei voi pitää salassa, ellei petetty halua tietoisesti sitä kieltää itseltään!
Itselläni oli varmaankin samanlaisia ajatuksia kuin siula juuri nyt. Huomasin alkuun pieniä muutoksia tavoissa ja luonteessa. Alkuun en osannut edes epäillä mitään, vaikka olikin tutustunut "uuteen" ystävään. Ja hän sai enemmän huomiota ja aikaa kuin muuten hänen ystävänsä.
Joka tapauksessa epäily alkoi tulla mieleen, tosin en tiennyt olisiko vakavampaa vai "vain" se***ä. Jonkun aikaa meni mutta sain totuuden selville...
Mielestäni jos mahdollista niin kannattaa ottaa selville, mutta samalla miettiä mitä se kumppani sinulle merkitsee. Sillä turha epäily (siis ilman syytä) saattaa lopettaa suhteen. Joten tietty hienovaraisuus on paikallaan.
Ja sitten se mitäs sitten jos niin tai näin? Jos pettää, niin onko se vain fyysistä vaihtelun kaipuuta (se ei automaattisesti tarkoita tetä itse olisi huono ...), yksi kerta vain vai vakavampaa. eli haluatko tietää. jos suhde muuten toimii hyvin?
Nykyaikana ns. avoinsuhde -käsite on ehkä vaihtoehto, mutta se vaatii molemmilta luottamusta, ja selkärankaa. Mutta monelle se voisi olla liikaa vaadittua.
kysymys... "voisitko pettää?". Silloin kun se kysytään niin varmasti kaikki vastaa (arviolta 99,7%...;)) "En ikinä" "En varmasti" tai "EN, miksi kysyt?" Harva nimittäin on niin realistinen, että vastaisi "Kyllä" "Ehkä" tai edes "En tiedä". Kuinka moni muuten haluaisi tuossa tilanteessa kuulla nuo realistiset vastaukset?