Kepumafiasta

Iltalehden kolumnisti Arno Laitinen on ottanut eilisessä lehdessä sattuvasti käsittelyyn Kepumafian vallan Suomen maaseutukunnissa.

Hän meinaa, että Italian mafiallakin olisi todella oppimista siinä, miten Suomen Kepumafia pitää kuntalaiset tottelevaisina ja hiljaisina Keputossunsa alla.

Tällainen meno on mahdollista siksi, että Kepu-kunnissa lähes kaikki ovat kepulaisia.
Kunnanvaltuustoissa ja hallituksissa valtaa pitää yksinkertainen kepuenemmistö, siis he voittavat kaikki äänestykset toisten puolueitten yhteistäkin rintamaa vastaan.
(Ylitorniolla on sentään jonkin verran hajaannusta kepumafian riveissä,mikä on yksinomaan postitiivista).

Tavallisinta on, että poliitikot ovat kepulaisia, virkamiehet ovat kepulaisia, äänestäjät ovat kepulaisia, tulevat äänestäjät ovat kepulaisia (niille kerrotaan ketä pitää äänestää), taksimiehet ja urakoitsijat ovat kepulaisia , muuten ei tule urakoita eikä kuljetussopimuksia kunnalta; opettajat ovat kepulaisia, tuomarit ovat kepulaisia, poliisit ovat kepulaisia ja jopa papitkin ovat kepulaisia.
Eivätkä kauppiaatkaan uskalla muuta olla ku kepulaisia, muuten voi liikevaihto laskea miinuksen puolelle.

Italiassa sitävastoin joutuu mafia tappamaan muutaman poliitikon, virkamiehen, tuomarin tai poliisin silloin tällöin, kun ei saa niskaroijia ruotuun, kun taas kunnissamme kurinpito onnistuu (lähes) 100- prosenttisesti.

Ja ne jotka vähänkään narisevat, niille ei tipu virkaa eikä valtaa, siitä pidetään tarkka huoli, jotta älyäisivät nostaa kytkintä ja vaihtaa maisemaa.

Laitisen mukaan ahneet kepumafian jäsenet tyhjentävät kuntien kassakaapit ja jakavat sen sisällön keskenään hulppeina avustuksina ja etuuksina.
Ja jokainen tätä menettelyä vastaan nuriseva julistetaan välittömästi kateelliseksi tai hulluksi ihmiseksi, mieluiten molemmiksi.

Tuntuuko tutulta?

Täällä voit lukea koko pakinan:

http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200701265661886_ko.shtml
16898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ovat pystyneet tuohon samaan. Nimittämiään virkamiehiä myöten. Ja siksi kunnan kassa on tyhjä. Ja kaikki kuudessa vuodessa. Samaa hävitystyötä neuvosto-Keminmaassa kuin ihannevaltiossaan joku aika sitten. Olisi sen luhistumisesta ptänyt jotakin oppia vaan ei. Selvänä tavoitteena (kuten Raivoinen Kansan Tahdossakin kertoili kuvan kanssa)ajautuminen selvitystilaan ja Kemin syliin. Siellähän riittää sitten aatetoveria. Eivät vaan reppanat ymmärrä, että kemiläiset ovat aina katsoneet muita nokan vartta pitkin, myös keminmaalaisia kommareita.

kuntalainen/äänestäjä

Äänestä
  • Anteeksi nyt vaan kamalasti ton edellisen kirjoituksen johdosta! Oli raukka eksynyt teidän foorumille purkamaan omia fopioitaan.

    Äänestä

  • Keminmaalainen kirjoitti:

    Anteeksi nyt vaan kamalasti ton edellisen kirjoituksen johdosta! Oli raukka eksynyt teidän foorumille purkamaan omia fopioitaan.

    paikassa kuin sinunkin kommenttisi. Mikä siinä on, ettei saisi muualle kirjoittaa totuuksia Keminmaasta kuin Kemi-palstalle? Pelkäät, että totuus paljastuu?

    Oliko entinen virkasi Stasissa vai KGB:ssä?

    Sana FOBIA kirjoitetaan b-kirjaimella. Son vakta. :)))

    kuntalainen/äänestäjä

    Äänestä

  • Mun tietääkseni on Kepu vielä kovassa iskussa siellä Keminmaassa niinkuin aina ennenkin on ollut.

    Äänestä

  • Isoimale isoin osa, niinko isä pruukasi sanoa.

    Äänestä

  • kommunistinen kirjoitti:

    Mun tietääkseni on Kepu vielä kovassa iskussa siellä Keminmaassa niinkuin aina ennenkin on ollut.

    Keminmaassa ei ole pulaa kepulaisuudesta, katoppa vaikka missä Väyrysen Paavonkin tukikohta on.

    Äänestä

Täällä tulee koteihin enimmäkseen Pohjolan Sanoama ja Tornionlaakso, pinttyneitä Keskustan kannattajia kumpikin.
EI pääse juuri muuta ajatukset ja aatteet esiin tällä perukalla.

Äänestä
  • Huvittava loukku tämä Ylitornio niinkuin moni muukin tämänperän kunta.

    Äänestä

kepun kieroilussa ja juoksu poijjat tullee jokaa kyläässä kippa perässä.

Äänestä

sellaista se on ollut YT.llä vuosikymmeniä . Jo aikoinaan jos et ollut KEPUlainen tai lestapöntiö sai olla hyvinkin varovainen kylillä. Ämmät kulki mustat huivit päässä niissä "hihhuliteltoissaan" huusivat hurmioissaan. Äitini oli tavallinen ihminen ja hän jopa pelkäsi näitä "saatanansanan tuojia". Me poikaviikareina oltiin kans' niissä teltoissa ja odotimme koska mummut ja ämmit menee sekaisin. Meillä oli naurussa pitelemistä, monesti joutu juokseen teltasta ulos.

Äänestä

on niitä riskittömiä yrittäjiä. Menee suteen tai saveen niin aina raha tulee.

Äänestä
  • nuoleskelu on vienyt kepulaisia ,kun pässiä narussa jo pitemmän aikaa.

    Äänestä

  • No politicks kirjoitti:

    nuoleskelu on vienyt kepulaisia ,kun pässiä narussa jo pitemmän aikaa.

    jonka kepu sai viimevaaleissa, mahtuu työttömiä, pienipalkkaisia ynnä muita. Joiden ei kannata kuvitella, että porvari niitten pussia paljoa lihottaa. Voi, voi, äänestetään itseä vastaan. Ei ole kepulaisten aikaansaannoksia mitkään tuet , mitkä koskee köyhää kansanosaa. Maataloustuki on niiden juttu.

    Äänestä

  • Oho??? kirjoitti:

    -on duunarin jyrsijä.

    Äänestä

  • DSP. kirjoitti:

    -on duunarin jyrsijä.

    tiedä?? "Kenen joukossa seisot kenen lippua kannat"

    Äänestä

  • oho??? kirjoitti:

    tiedä?? "Kenen joukossa seisot kenen lippua kannat"

    kuinka meikäläistä kadehtitaan jos vähän koittaa saada parempata......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuntuuko tutulta? kirjoitti:

Iltalehden kolumnisti Arno Laitinen on ottanut eilisessä lehdessä sattuvasti käsittelyyn Kepumafian vallan Suomen maaseutukunnissa.

Hän meinaa, että Italian mafiallakin olisi todella oppimista siinä, miten Suomen Kepumafia pitää kuntalaiset tottelevaisina ja hiljaisina Keputossunsa alla.

Tällainen meno on mahdollista siksi, että Kepu-kunnissa lähes kaikki ovat kepulaisia.
Kunnanvaltuustoissa ja hallituksissa valtaa pitää yksinkertainen kepuenemmistö, siis he voittavat kaikki äänestykset toisten puolueitten yhteistäkin rintamaa vastaan.
(Ylitorniolla on sentään jonkin verran hajaannusta kepumafian riveissä,mikä on yksinomaan postitiivista).

Tavallisinta on, että poliitikot ovat kepulaisia, virkamiehet ovat kepulaisia, äänestäjät ovat kepulaisia, tulevat äänestäjät ovat kepulaisia (niille kerrotaan ketä pitää äänestää), taksimiehet ja urakoitsijat ovat kepulaisia , muuten ei tule urakoita eikä kuljetussopimuksia kunnalta; opettajat ovat kepulaisia, tuomarit ovat kepulaisia, poliisit ovat kepulaisia ja jopa papitkin ovat kepulaisia.
Eivätkä kauppiaatkaan uskalla muuta olla ku kepulaisia, muuten voi liikevaihto laskea miinuksen puolelle.

Italiassa sitävastoin joutuu mafia tappamaan muutaman poliitikon, virkamiehen, tuomarin tai poliisin silloin tällöin, kun ei saa niskaroijia ruotuun, kun taas kunnissamme kurinpito onnistuu (lähes) 100- prosenttisesti.

Ja ne jotka vähänkään narisevat, niille ei tipu virkaa eikä valtaa, siitä pidetään tarkka huoli, jotta älyäisivät nostaa kytkintä ja vaihtaa maisemaa.

Laitisen mukaan ahneet kepumafian jäsenet tyhjentävät kuntien kassakaapit ja jakavat sen sisällön keskenään hulppeina avustuksina ja etuuksina.
Ja jokainen tätä menettelyä vastaan nuriseva julistetaan välittömästi kateelliseksi tai hulluksi ihmiseksi, mieluiten molemmiksi.

Tuntuuko tutulta?

Täällä voit lukea koko pakinan:

http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200701265661886_ko.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu