Ajattelin kirjoittaa tänne asiasta, johon kaipaisin vähän mielipiteitä.
Työpaikalleni tuli kolme vuotta sitten venäläinen naistyöntekijä.
Jo heti alussa kiinnitin huomioni naisen erikoiseen ulkonäköön. Hän on hyvin pitkä ja hänellä on erikoisen mallinen suuri kyömynenä. Naisen kaikki ilmeet ovat "teatterimaisia", eli hymy on erikoisen mairea ja nauru huoliteltua tekonaurua, kaikki asennot ovat mahtipontiset. Jollain tapaa teennäinen ihminen ja hyvin tietoinen itsestään.
Me teimme eri työtä, mutta meillä oli yhteinen työhuone. Minulle tuli hyvin äkkiä mitta täyteen tätä muita ylenkatsovaa ihmistä.
Vain hän oli aina oikeassa ja vain hän tiesi kaiken parhaiten.
Minua hän katsoi joka aamu alentavasti sivusilmällä päästä jalkoihin vilkaisten, ikäänkuin olisin ollut joku mitättömyys. Ei edes tervehtinyt.
No, heikkona ihmisenä sorruin sitten naisen käytöstä arvostelemaan työkavereilleni ja ivaamaan ja matkimaan hänen ilmeitään ja eleitään muille.
Ei mennyt kauaakaan, kun venäläinen sai tietää minun pilkkaavan häntä selän takana. Nolona pyysin anteeksi ja luulin, että asia jäisi siihen.
Hänen vastareaktionsa yllätti minut täysin. Hän alkoikin määrätietoisesti osoittamaan julkisesti kaikkien aikana ilmein ja elein, mitä mieltä on minusta. Koskaan hän ei sano mitään, katsoo joinakin päivinä hyvin vihaisesti ja joinakin päivinä ivallisesti hymyillen ja naureskelemalla itsekseen.
Aluksi yritin antaa takaisin samalla mitalla.
Tajusin kuitenkin onneksi melko pian sen, että meidän molempien käytös oli hyvin lapsellista ja jo huvittikin muita työkavereita.
Sain vaihdettua työhuoneen toisen kanssa ja päätin pyhästi lopettaa provosoitumisen naisen käytöksestä ja olla aina "ihan kuin ei mitään" naisen nähdessäni. Turhaan toivoin, että tilanne rauhoittuisi ja kaikki pääsisimme jatkamaan omaa elämäämme. Käytös on muuttunut entistä röyhkeämmäksi ja nainen ei samaan huoneeseen sattuessamme poistu paikalta, ennenkuin on päässyt ilmein näyttämään halveksuntansa. Hän osoittaa minulle edelleen tänä päivänä mieltään ( yli 2 vuotta).
Johtaja ei ole saanut naista hautaamaan sotakirvestä (asiasta on siis keskusteltu puolin ja toisin).
Minusta tämä tilanne alkaa olla jo sitä luokkaa, että haluan vaihtaa työpaikkaa.
Tunnen levottomuutta ja vähän pelkoakin moisen "vainon" edessä. Asia on saanut suhteettomat mittakaavat ja en oikein enää edes tiedä kuka on häiriintynyt, minä vai hän? Vai molemmat...
Olenko vain liian herkkänahkainen?
Työpaikalleni tuli kolme vuotta sitten venäläinen naistyöntekijä.
Jo heti alussa kiinnitin huomioni naisen erikoiseen ulkonäköön. Hän on hyvin pitkä ja hänellä on erikoisen mallinen suuri kyömynenä. Naisen kaikki ilmeet ovat "teatterimaisia", eli hymy on erikoisen mairea ja nauru huoliteltua tekonaurua, kaikki asennot ovat mahtipontiset. Jollain tapaa teennäinen ihminen ja hyvin tietoinen itsestään.
Me teimme eri työtä, mutta meillä oli yhteinen työhuone. Minulle tuli hyvin äkkiä mitta täyteen tätä muita ylenkatsovaa ihmistä.
Vain hän oli aina oikeassa ja vain hän tiesi kaiken parhaiten.
Minua hän katsoi joka aamu alentavasti sivusilmällä päästä jalkoihin vilkaisten, ikäänkuin olisin ollut joku mitättömyys. Ei edes tervehtinyt.
No, heikkona ihmisenä sorruin sitten naisen käytöstä arvostelemaan työkavereilleni ja ivaamaan ja matkimaan hänen ilmeitään ja eleitään muille.
Ei mennyt kauaakaan, kun venäläinen sai tietää minun pilkkaavan häntä selän takana. Nolona pyysin anteeksi ja luulin, että asia jäisi siihen.
Hänen vastareaktionsa yllätti minut täysin. Hän alkoikin määrätietoisesti osoittamaan julkisesti kaikkien aikana ilmein ja elein, mitä mieltä on minusta. Koskaan hän ei sano mitään, katsoo joinakin päivinä hyvin vihaisesti ja joinakin päivinä ivallisesti hymyillen ja naureskelemalla itsekseen.
Aluksi yritin antaa takaisin samalla mitalla.
Tajusin kuitenkin onneksi melko pian sen, että meidän molempien käytös oli hyvin lapsellista ja jo huvittikin muita työkavereita.
Sain vaihdettua työhuoneen toisen kanssa ja päätin pyhästi lopettaa provosoitumisen naisen käytöksestä ja olla aina "ihan kuin ei mitään" naisen nähdessäni. Turhaan toivoin, että tilanne rauhoittuisi ja kaikki pääsisimme jatkamaan omaa elämäämme. Käytös on muuttunut entistä röyhkeämmäksi ja nainen ei samaan huoneeseen sattuessamme poistu paikalta, ennenkuin on päässyt ilmein näyttämään halveksuntansa. Hän osoittaa minulle edelleen tänä päivänä mieltään ( yli 2 vuotta).
Johtaja ei ole saanut naista hautaamaan sotakirvestä (asiasta on siis keskusteltu puolin ja toisin).
Minusta tämä tilanne alkaa olla jo sitä luokkaa, että haluan vaihtaa työpaikkaa.
Tunnen levottomuutta ja vähän pelkoakin moisen "vainon" edessä. Asia on saanut suhteettomat mittakaavat ja en oikein enää edes tiedä kuka on häiriintynyt, minä vai hän? Vai molemmat...
Olenko vain liian herkkänahkainen?
Vastaukset 19
Vanhimmat
järkevästi lainkaan, mieti mitä sinun käytös vai onko se hänen vikaa kaikki.
Selitys on sen verran outo, että jätät jotain sanomatta, tuntuu siltä, venäläinen, outo nenä,
ihminen ei paljon ulkonäölleen voi mitään, lähde siitä. Jos hän sinua muka halveksii niin miksi ja oletko tehnyt itse jotain, tässä kysymyksiä.
Siis ensimmäinen kohtaaminen luo kuvan ihmisestä ja sitä on vaikea muuttaa. Eli pitäisikö Sinun miettiä omaa asennettasi ja miltä olet ehkä näyttänyt kun olet nähnyt henkilön ensimmäisen kerran??? Onko asenteesi kuvastunut/kuvastuu kehonkielestäsi??? Kerroit hänen ulkonäöstään kielteseen sävyyn ja kun vielä olet puhunut hänestä pahaa muille, niin luulempa että saat etsiä vikaa vain ja ainoastaan itsestäsi. Mielestäni olet työpaikkakiusaaja kun yritit vielä vetää siihen mukaan muutkin siinä kumminkaan onnistumatta.Onneksi....
Olen mielestäsi työpaikkakiusaaja, vai niin.
Olen ollut kiusattu ja pahasti.
Siitä syytän kyllä itseäni ankaralla kädellä,
mutta myös ympäristöäni. Sorry, olen niin
pettynyt ihmisiin, tarkoitus ei ollut paha laisinkaan. En ole kovin jäävi nyt puhumaan mistään, yritän vaan löytää täältä kohtalotoveria
ja niitähän on. Voin huonosti, sairaalareissu
takana ja pitkä lääkitys menossa, mutta perhe
tukena ja ne hyvät ystävät, joista aina
puhutaan, minulla on niitä.
En aina tiedä onko niillä kiusaajilla kaikki
kunnossa työpäivän jälkeen, uskallan epäillä.
Onko mielestäsi tuo kahden vuoden kostaminen sekään ihan normaalia?? Ei minusta. Järkevämpi osaa lopettaa ja OSAA PYYTÄÄ ANTEEKSI, kuten kirjoittaja teki.
Ei todellakaan ollut tarkoitus loukata, mutta ajattelin että olet pohtinut asiaa paljon löytämättä ratkaisua ja tämä oli vain minun näkemys, jonka sain kirjoituksesi perusteella.
Juttu on mennyt mutkikkaaksi ja "kiusaajasi" haluaa varmaan antaa samalla mitalla mitä sai sinulta aikanaan. ymmärrän tavallaan hänen käyttäytymistään, vaikken hyväksykkään sitä. Aikuisten pitäisi osata korjata virheensä, eikä osoittaa mieltään lapsellisella käytöksellään. Erilaisuuden suvaitseminen ja jokaisen ihmisarvon kunnioittaminen takaa sen että ketään ei aliarvoida ja jokaisella on hyvä olla työpaikallaan.
on kaksi klikkiä, ensin oli toisella osastolla sitten tuli jo toisellekin osastolle taistelupari. Siinäpä meillä on kivat pelit käynnissä joka päivä, kuka on kenenkin puolella kummallakin osastolla ja ristiin ja rastiin pitkin poikin. Vie voimia kaikki vihanpidot ja riidat ja kostoreissut. Siellä jo sabotoidaan toisten töitäkin. Oikeasti olen jo valmis irtisanoutumaan koko paikasta.
Satuit sitten pilkkaamaan väärää ihmistä ja nyt sitten pitäisi kaikki unohtaa?
Olkoon sinulle opetukseksi. Joskus se oikeuskin voittaa.
Kaksi vuotinen kosto oikeuden voittoa??
Ehkä
ennemminkin tosi syvältä olevaa ihmisen järjettömyyttä.
Virheitä tekee kaikki.
Viisas ottaa virheistä opikseen
tyhmempi luulee oikeudekseen kostaa koko lopun ikänsä ja vieläpä oikeutetusti.
Kasvatuksessa mennyt jotain pahasti pieleen?!
Kysyisin olitko itse neuvotteluissa mukana kyseisen henkilön kanssa, vai pistitkö pomosi yksin hoitamaan asian??? Pyysit anteeksi, mutta oliko se vilpitöntä, vai oman nahkan pelastamista ??? Sanoit että suhtauduit häneen kuin "ei mitään" siis mitätöitkö hänen olemassaolonsa??? Anteeksi mutta kun toit asian esiin niin luulen että haluat tilanteeseen selvitystä. Asetuin itse kiusatuksi joutuneena nyt tuon työkaverisi asemaan ja tarkastelen asiaa hänen näkökulmastaan, mitenkään sinua syyttelemättä, enhän edes tunne koko asiaa mutta nuo asiat jäivät askarruttamaan mieltäni
Mielestäni toimin oikein, kun en enää pitemmän päälle reagoinut näihin työkaverin ilmehtimisiin.
Yritin vain olla ns. naama peruslukemilla ja näyttää, että "ei tehoa". En nähnyt oikein muutakaan keinoa.
Jonkin aikaa ymmärsin naisen käytöstä ja katsoin sen oikeutetuksikin, koska loukkasin häntä. Ihmettelen sitä, että kiukuttelu jatkuu aina vaan. Olisi varmasti kaikille osapuolille helpointa jatkaa omaa elämää. Minä olen kyllä ottanut opikseni ja häpeän lapsellista käytöstäni.
Olemme istuneet saman pöydän ääressä ja pomo on ollut läsnä, mutta kun toinen ei edes suostu puhumaan mitään. Vaikea siinä on neuvotella.
No, tänään irtisanouduin työstäni ja ens viikolla uuteen paikkaan.
Heh, arvatkaapa alanko siellä kiinnittelemään ylimääräistä huomiota keneenkään... en taatusti! Olen kuin enkeli.
toivottavasti et kovasti rasitu ollessasi siellä
"kuin enkeli" ..
"suuriin kostajiin". ;)
Jokainen meitä tekee virheitä ja niistä oppii.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja lopeteaan myrkyttämästä työilmapiiriä. Sinun ei tarvitse tykätä kaikista mutta se ei anna oikeutta arvostella toista, senhän jo opit hyvä niin.
Työkaverisi ei ole oikeudenmukainen kun jatkaa kiukuttelua toivottavasti hänkin käy täällä ja saa apua tilanteeseensa, paha olo on varmaan kummallakin.
Olet voitonpuolella kun voit myöntää oman osuutesi asiassa.
Hyvää jatkoa ja onnistuneita ihmissuhteita : )
Ei pidä mennä ketään arvostelemaan ulkonäöstä,niin ei tule ongelmia. Lapsellistahan tuollainen on.
Tuohon härskiin arvostelemiseen syyllistyi eräs taannoinen pääluottamusmies Outokumpulaisessa HK:n lihafirmassa uusista työntekijöistä. Siis mitäs me "kurnuilijat".
Vaikka siitä on jo aikaa niin totean vain sen, että kovin köykäisiä ovat joidenkin luottamusmiesten käytökset.
Aivan lapsellisia aikuisilla miehillä.
Toinenkin luottamusmies syyllistyi erittäin halpamaiseen nimittelyyn lämminlihaleikkaamossa pohjois-savolaisessa työpaikassa.
He kaiketi luulivat olevansa jotain ylipäälliköitä. Ikävät muistot säilyvät valitettavasti.
Itse olen saanut kuulla meikkaamisesta, kampauksesta, elämäntilanteestani yms. Joukosta poikkeava joutuu kestämään kaikenlaista kun ei ole puolustajia, ilkimykset uskaltaa piikitellä yksinäistä, kai se on jotain oman huonon itsetunnon pönkitystä tai huonon kotikasvatuksen peruja. Helpompaa on aina kaikinpuolin keskiverto-ihmisillä.
Poikani kertoi, että armeijassa helpointa on olla keskellä ja kyyryssä.
Jos se on joku filosofia, jolla pärjää porukoissa. Jos nimittäin haluaa.
Jos haluaa olla oma itsensä, aiheuttaa varmasti kateutta ja katkeruutta niissä jotka on jo 'maansa myyneet'. Ainakin mun duunissa kävi näin. Olin liian hyväntuulinen siihen kurjien sakkiin, ehkä se oli se impulssi, joka käynnisti kiusaamisen. Ja kyllä siellä sitten hymykin on hyytynyt!
olen tuntenut hyvin 2 venäläistä ja voin sanoa että he sekä kaikki venäläiset mihin olen koskaan törmännyt ovat jollain tavalla vinksahtaneita. joko hyvällä tai huonolla tavalla. yleensä huonolla.
Narsismi on venäläisten kansantauti. Ihmetyttää vain, kun luulisi näiden kommunistisen Neuvostoliiton kasvattien puhaltavan yhteen hiileen, me-hengessä?
Mahtailu ja ylimielisyys on pop, sano veli venäläinen, ja ihmettelee sitten, miksei heistä oikein pidetä?