Yritin keksiä otsikon tilanteelle, jota yritän seuraavassa kuvata, mutta se on yllättävän vaikeaa, kun ei tajua tilannettakaan.
Minulla on erikoislaatuinen poikaystävä. Voisin sanoa, että kaikessa viisaudessaan hän on paljon kaiken normaalin mustasukkaisuuden yläpuolella. Hän ei siis osoita ihmeempiä merkkejä mustasukkaisuudesta, vaikka olen joskus niitä yrittänyt esiin onkiakin. Hän myöskin sanoo, ettei voi kieltää minulta yhtään mitään. En minäkään halua kieltää häneltä mitään. Olemme kuitenkin toisillemme tällä hetkellä maailman tärkeimmät ihmiset ja rakkaus kukoistaa.
Minä olen luonteeltani metsästäjä, haluan tehdä valloituksia. Rakastan kuitenkin poikaystävääni enemmän kuin olen ketään koskaan rakastanut, enkä siis missään nimessä halua vaihtaa häntä kehenkään. Kuitenkin (varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena) flirttailen muille miehille ja etenenkin joskus jonkinlaiselle pussailutasolle asti. Tapaukset ovat viattomia, tanssimista, pussailua, todella harvoin edes "kunnollista lääppimistä". Poikaystäväni tietää kaikesta mitä olen tehnyt, ja ehkäpä koomisimpana piirteenä voin sanoa, että suurin osa näistä hairahduksistani on tapahtunut hänen läsnäollessaan. Esimerkkinä vaikka seuraavan kaltainen tilanne:
Olemme viettämässä iltaa kotibileissä/baarissa ja paikalla on joku puolituttu henkilö joka herättää minussa jonkinlaisen flirtin. Leikin ja pelaan silmäpeliä, normaalisti mieskin on "pelimies" joten osaa kyllä lähteä mukaan. Ja kuinkas ollakaan, kun tilanne on tarpeeksi lämmennyt, minä lähden vessaan tms. ja ko. mies seuraa minua. Seuraa jonkinlainen suutelupitoinen kohtaus jossain "näkymättömissä", kunnes sanon miehelle, että en mä silleen niinku oikeesti voi, kun mä siis niinku seurustelen jne... [Minä tiedän, käytös on ihan idioottimaista omastakin mielestäni, mutta nostaa kuitenkin uskomattomalla tavalla perhoset vatsaan. Vaikka rakastankin kaikkein eniten sitä, miten poikaystäväni ottaa minusta kiinni, on silti äärimmäisen ihanaa tuntea vieraat otteet lanteilla, joskin vain hetkellisesti]
Kerron sitten myöhemmin illalla tai seuraavana aamuna poikaystävälle että mitä tuli tehtyä, ja hän naurahtaa, että jep, kyllähän hän sen huomas. Ja tietenkin hän huomaa, kun kerta tuntee minut ja minun käytökseni. Olen yrittänyt kysyä häneltä, että eikö käytökseni loukkaa häntä, mutta hän sanoo että ei oikeastaan. Olen kysynyt, mitä hän ajattelee tilanteesta ja hän sanoo, että ajattelee lähinnä neutraalisti, että taas se hommailee tollasta (minä siis...). Silti minusta itsestäni tuntuu, että loukkaan häntä, ainakin jollain tasolla vaikkei hän sitä myönnäkään.
Noniin, monet varmaan ajattelevat, että jos uskot loukkaavasi, niin lopeta sitten. Ja niin minäkin ajattelen aina niin pitkään, kunnes hylkään ajatuksen. Toisaalta olen miettinyt että ehkäpä parisuhde tarkoittaa juuri tuollaista luopumista. Mutta toisaalta, olen itsekäs paska, enkä halua luopua yhtään mistään (tai no, monesta muusta voin luopua ja kompromisseja tehdä...).
Tätä ei varmaankaan voi sanoa pettämiseksi, koska minullahan tavallaan on lupa tähän. Silti itsestäni tuntuu pahalta, koska uskon että hänestäkin tuntuu pahalta jne... Olen yrittänyt miettiä, mitä itse tuntisin vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta ongelmana on, ettei vastaavanlaista tilannetta ole tullut vastaan. Minua loukkaisi, jos poikaystäväni pettäisi minua henkisesti toisen naisen kanssa, kaipaisi toista rinnalleen. Tai toistuvasti hakisi fyysistä tyydytystä suhteen ulkopuolelta. Kyllä se loukkaisi. Mutta jos poikaystäväni haluaisi leikkiä tulella, sekoilisi joskus humalassa tai saisi samanlaiset kicksit kuin minä tälläisesta tyhmästä leikistä, niin EN TIEDÄ. En yksinkertaisesti tiedä loukkaantuisinko.
Lopultahan kaikki on vain tulella leikkimistä, uuden miehen kädet ovat kuin hyppy tyhjyyteen, sellainen jota oma tuttu ja turvallinen poikaystävä ei voi antaa. Se on se hetkellinen perhosia vatsassa tunne jota etsin (olen myös benjihypännyt, siitä saa hieman samankaltaiset kicksit), enkä minä kaipaa yhtään enempää näiltä miehiltä. Tyhmää valloituspeliä, jossa pitää testata oma viehätysvoima.
Olen ajatellut, että voisin luopua leikistä, olla "kunnollinen tyttöystävä" (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan). Voisin saada tuosta luopumisesta samanlaista tyydytystä, jota anorektikko saa kieltäytyessään syömästä. Nauttisin omasta vallasta itseeni. Mutta en jaksa uskoa, että tuo kieltäytymisestä tuleva tyydytys jaksaisi jatkua kovin pitkään. Jossain vaiheessa tulisi vitutus. Vitutus siitä, että parisuhde vie minulta rakkaan leikin (joka siis oli olemassa ennen parisuhdettakin, joskin jatkui silloin usein pidemmälle. Olen muuten huomannut että ei ole tarpeen jatkaa pidemmälle, ne muutamat kosketuksetkin riittävät yllättävän hyvin saamaan aikaan saman tunteen eikä juttu ehdi koskaan latistua. Perhoset jäävät elämään vatsassa paljon suloisempina, kun tilanne katkeaa heti alkuunsa.) Ongelmana onkin ehkä määrittää, kummalla on suurempi vitutus asian suhteen. Kasvaako poikaystävälleni suurempi vitutus teoistani kuin minulle kasvaisi niiden tekemättä jättämisestä? Kun ottaa huomioon, että poikaystäväni sanoo, ettei tekoni häiritse, tilanteesta tulee todella häiritsevä.
Jos joku jaksoi lukea tämän vuodatuksen loppuun asti, onnittelut. Vielä iloisempi olisin, jos joku jaksaisi kommentoida jotenkin tekstiäni. Tosin tällaista päätöntä pohdintaa voi olla hieman vaikea kommentoida, mutta jos jollakulla heräsi jonkinlaisia tunteita asiasta niin siitä vaan kirjoittamaan. Tosin on täysin turha kertoa minulle että olen huora, jos ei viestiinsä muuta aio sisällyttää. Kyllä minä tiedän ilman viestiäkin että osa teistä ajattelee noin. :)
Minulla on erikoislaatuinen poikaystävä. Voisin sanoa, että kaikessa viisaudessaan hän on paljon kaiken normaalin mustasukkaisuuden yläpuolella. Hän ei siis osoita ihmeempiä merkkejä mustasukkaisuudesta, vaikka olen joskus niitä yrittänyt esiin onkiakin. Hän myöskin sanoo, ettei voi kieltää minulta yhtään mitään. En minäkään halua kieltää häneltä mitään. Olemme kuitenkin toisillemme tällä hetkellä maailman tärkeimmät ihmiset ja rakkaus kukoistaa.
Minä olen luonteeltani metsästäjä, haluan tehdä valloituksia. Rakastan kuitenkin poikaystävääni enemmän kuin olen ketään koskaan rakastanut, enkä siis missään nimessä halua vaihtaa häntä kehenkään. Kuitenkin (varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena) flirttailen muille miehille ja etenenkin joskus jonkinlaiselle pussailutasolle asti. Tapaukset ovat viattomia, tanssimista, pussailua, todella harvoin edes "kunnollista lääppimistä". Poikaystäväni tietää kaikesta mitä olen tehnyt, ja ehkäpä koomisimpana piirteenä voin sanoa, että suurin osa näistä hairahduksistani on tapahtunut hänen läsnäollessaan. Esimerkkinä vaikka seuraavan kaltainen tilanne:
Olemme viettämässä iltaa kotibileissä/baarissa ja paikalla on joku puolituttu henkilö joka herättää minussa jonkinlaisen flirtin. Leikin ja pelaan silmäpeliä, normaalisti mieskin on "pelimies" joten osaa kyllä lähteä mukaan. Ja kuinkas ollakaan, kun tilanne on tarpeeksi lämmennyt, minä lähden vessaan tms. ja ko. mies seuraa minua. Seuraa jonkinlainen suutelupitoinen kohtaus jossain "näkymättömissä", kunnes sanon miehelle, että en mä silleen niinku oikeesti voi, kun mä siis niinku seurustelen jne... [Minä tiedän, käytös on ihan idioottimaista omastakin mielestäni, mutta nostaa kuitenkin uskomattomalla tavalla perhoset vatsaan. Vaikka rakastankin kaikkein eniten sitä, miten poikaystäväni ottaa minusta kiinni, on silti äärimmäisen ihanaa tuntea vieraat otteet lanteilla, joskin vain hetkellisesti]
Kerron sitten myöhemmin illalla tai seuraavana aamuna poikaystävälle että mitä tuli tehtyä, ja hän naurahtaa, että jep, kyllähän hän sen huomas. Ja tietenkin hän huomaa, kun kerta tuntee minut ja minun käytökseni. Olen yrittänyt kysyä häneltä, että eikö käytökseni loukkaa häntä, mutta hän sanoo että ei oikeastaan. Olen kysynyt, mitä hän ajattelee tilanteesta ja hän sanoo, että ajattelee lähinnä neutraalisti, että taas se hommailee tollasta (minä siis...). Silti minusta itsestäni tuntuu, että loukkaan häntä, ainakin jollain tasolla vaikkei hän sitä myönnäkään.
Noniin, monet varmaan ajattelevat, että jos uskot loukkaavasi, niin lopeta sitten. Ja niin minäkin ajattelen aina niin pitkään, kunnes hylkään ajatuksen. Toisaalta olen miettinyt että ehkäpä parisuhde tarkoittaa juuri tuollaista luopumista. Mutta toisaalta, olen itsekäs paska, enkä halua luopua yhtään mistään (tai no, monesta muusta voin luopua ja kompromisseja tehdä...).
Tätä ei varmaankaan voi sanoa pettämiseksi, koska minullahan tavallaan on lupa tähän. Silti itsestäni tuntuu pahalta, koska uskon että hänestäkin tuntuu pahalta jne... Olen yrittänyt miettiä, mitä itse tuntisin vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta ongelmana on, ettei vastaavanlaista tilannetta ole tullut vastaan. Minua loukkaisi, jos poikaystäväni pettäisi minua henkisesti toisen naisen kanssa, kaipaisi toista rinnalleen. Tai toistuvasti hakisi fyysistä tyydytystä suhteen ulkopuolelta. Kyllä se loukkaisi. Mutta jos poikaystäväni haluaisi leikkiä tulella, sekoilisi joskus humalassa tai saisi samanlaiset kicksit kuin minä tälläisesta tyhmästä leikistä, niin EN TIEDÄ. En yksinkertaisesti tiedä loukkaantuisinko.
Lopultahan kaikki on vain tulella leikkimistä, uuden miehen kädet ovat kuin hyppy tyhjyyteen, sellainen jota oma tuttu ja turvallinen poikaystävä ei voi antaa. Se on se hetkellinen perhosia vatsassa tunne jota etsin (olen myös benjihypännyt, siitä saa hieman samankaltaiset kicksit), enkä minä kaipaa yhtään enempää näiltä miehiltä. Tyhmää valloituspeliä, jossa pitää testata oma viehätysvoima.
Olen ajatellut, että voisin luopua leikistä, olla "kunnollinen tyttöystävä" (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan). Voisin saada tuosta luopumisesta samanlaista tyydytystä, jota anorektikko saa kieltäytyessään syömästä. Nauttisin omasta vallasta itseeni. Mutta en jaksa uskoa, että tuo kieltäytymisestä tuleva tyydytys jaksaisi jatkua kovin pitkään. Jossain vaiheessa tulisi vitutus. Vitutus siitä, että parisuhde vie minulta rakkaan leikin (joka siis oli olemassa ennen parisuhdettakin, joskin jatkui silloin usein pidemmälle. Olen muuten huomannut että ei ole tarpeen jatkaa pidemmälle, ne muutamat kosketuksetkin riittävät yllättävän hyvin saamaan aikaan saman tunteen eikä juttu ehdi koskaan latistua. Perhoset jäävät elämään vatsassa paljon suloisempina, kun tilanne katkeaa heti alkuunsa.) Ongelmana onkin ehkä määrittää, kummalla on suurempi vitutus asian suhteen. Kasvaako poikaystävälleni suurempi vitutus teoistani kuin minulle kasvaisi niiden tekemättä jättämisestä? Kun ottaa huomioon, että poikaystäväni sanoo, ettei tekoni häiritse, tilanteesta tulee todella häiritsevä.
Jos joku jaksoi lukea tämän vuodatuksen loppuun asti, onnittelut. Vielä iloisempi olisin, jos joku jaksaisi kommentoida jotenkin tekstiäni. Tosin tällaista päätöntä pohdintaa voi olla hieman vaikea kommentoida, mutta jos jollakulla heräsi jonkinlaisia tunteita asiasta niin siitä vaan kirjoittamaan. Tosin on täysin turha kertoa minulle että olen huora, jos ei viestiinsä muuta aio sisällyttää. Kyllä minä tiedän ilman viestiäkin että osa teistä ajattelee noin. :)
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kuinka usein oikein haet noita perhosia vatsaan muualta? Oletko riippuvainen siitä? Pystytko esim olemaan 2kk "kunnon työttöystävä"?
Mitäs sitten kun saat pojusi kanssa kunnon riidan aikaiseksi vaikka jostain muusta aiheesta ja tulehtuneessa tilanteessa sitten menet liian pitkälle... tai jossain alkohöyryissä joku pelimies haluakkaan pysähtyä ?
Eli aikas pelottavalta kuulostaa. Luulisi todellakin että miehesi olisi aivan paskana tuollaisesta kikkailusta... Eihän se ole mitenkään riippuvainen sinusta tai muuten "vässykkä" ? Vai pelaako se itse samalla tavalla... todella outoa. Toivottavasti ei kerää mitään patoutumaa jonka purkautumisesta luemme sitten Iltalehden etusivulta josus kesällä.
En usko että 95% miesväestöstä tuollasta sulattaisi naiseltaan.
Vielä heräsi kysmys että oletteko suunnilleen saman ikäisiä ja toimiiko miehesi noin seksuaalisesti normitasolla ?
Kyllä minä toisaalta oon välillä kuukausiakin "kunnollinen tyttöystävä", eli ei tämä mitään kovin yleistä ole. Emme ole koskaan riidelleet tästä aiheesta, korkeintaan minä olen riidellyt itseni kanssa kun häneltä ei tule "odottamaani" reaktiota, eli lähinnä ihmettelen.
"Mitäs sitten kun saat pojusi kanssa kunnon riidan aikaiseksi vaikka jostain muusta aiheesta ja tulehtuneessa tilanteessa sitten menet liian pitkälle..."
Koskaan en ole tehnyt tätä suuttuneena omalle miehelleni, eli tämä ei ole sinänsä minkäänlainen keino kostaa. En myöskään usko että menisin tulehtuneessa tilanteessa tällaista tekemään, koska omalta osaltani tämä on vain sellainen bonus yleiseen hauskanpitoon. Itsellenikin on noussut mieleen, että entäpä jos tilanne ei lopukaan silloin kun itse haluan. Se on se pelottava puoli tässä, mutta varmaan myös nostaa niitä perhosia vatsaan omalta osaltaan. (Jotkut idiootit tykkäävät leikkiä hengellään, näin kärjistäen). Normaalisti tilanteet ovat kuitenkin suhteellisen turvallisia, sillä paikat ovat julkisia tai kotibileissä on paljon tuttuja. Eli siinä mielessä en itseäni mihinkään hengenvaaraan aseta. :)
Mieheni ei ole sinänsä mikään vässykkä tai riippuvainen, korkeintaan rakastunut. Ja kyllä, minullakin välillä sellainen tunne, että miehen pitäisi olla tällaisesta kikkailusta aivan paskana. Silti jokin sotii sitä vastaan. Kuten sanoin ensimmäisen viestin alussa, on miehessäni jotain erilaista, mikä on hieman vaikea määrittää. Jonkinlainen tajuaminen ihmiskunnan tyhmyydestä, jonkin vähän suuremman kokonaisuuden hahmottaminen. Ja tämä loistaa miehestäni kauas jonkinlaisena viisautena, minkä tuntematonkin huomaa. Ehkäpä tästä johtuu myös tuo mustasukkaisuuden puuttuminen, ymmärryksestä, ettei toista voi omistaa.
Olemme aika tarkkaan saman ikäisiä ja meidän seksielämämme on varmasti keskivertoa aktiivisempaa ja monimuotoisempaa. Ei siis mitään ongelmia seksin saralla. Eikä oikeastaan minkään muunkaan. Elän ihanassa suhteessa, mies on minulle jonkinlainen sielunveli ja ymmärrämme toisiamme todella hyvin.
Itse toivon kanssa, ettei mies kerää tässä mitään patoutumia. Varmasti juuri sen takia tilannetta on niin vaikea käsittää, koska tiedän että suurin osa miehistä lemppaisi minut tähän paikkaan.
Toisaalta seksi ei ole koskaan ollut meidän suhteessamme sidottuna rakkauteen. Meillä oli seksiä paljon aikaisemmin kuin rakkautta, joskin seksi nousee ihan uusille tasoille rakkauden myötä. Emme myöskään pidä seksuaalisuutta jotenkin pyhänä. En itsekään suuttuisi miehelle jos hän joskus päätyisi sänkyyn humalassa jonkun naisen kanssa. En usko että tuollainen hänen tunteisiinsa vaikuttaisi. Aivan kuten minunkaan leikkimiseni ei ole pois mieheltäni. Ei se vähennä minun hänelle antamaani rakkautta ja pieni leikkiminen saattaa jopa boostata meidän seksielämäämme, ainakin minun osaltani.
Tilanteessahan ei ole periaatteessa mitään vaikeaa, jos en itse vaikeutta kehitä. Jos hylkäisin ennalta oppimani käsitykset miehen mielen toiminnasta ja keskittyisin vain siihen mitä mieheni minulle sanoo, ei olisi ongelmaa. Mutta kehitän ongelman, koska tiedän, että "normaalilla miehellä" olisi asian kanssa ongelma.
Eräällä tavalla saatan olla riippuvainen tuosta tunteesta. Pystyn kyllä olemaan kuukausia "ilmankin", mutta toisaalta ajatus koko leikin hylkäämisestä ei houkuta. En tiedä millä riippuvaisuutta mitataan, mutta kirjoittelen tässä nytkin koska näin viimeyönä unta samankaltaisesta tilanteesta, ja kun tilanne tulee uniin se jää pyörimään mieleen. Ehkä se on jonkinlaista riippuvaisuutta. Toisaalta vielä aamulla herätessänikin minulla oli tuo samainen tunne, suloiset perhoset vatsassa kun mietin untani. Ja kyllä se tunne on mulle lopulta aika rakas...
mä en ainakaan ole mustasukkainen naisesta,tehkööt mitä huvittaa. Jos mustasukkaisuus astuu elämään niin on vaarana perheväkivallan esiintyminen parisuhteessa.Tärkeintä on muistaa ettei loukkaa toisen tunteita!
Asian ydin on ehkäpä juuri siinä, että itse jollain tasolla uskon loukkaavani miehen tunteita, vaikka hän itse nauraakin koko jutulle. Toisaalta taas uskoni johtuu todennäköisesti päähäni taotusta ajattelumallista: "jos pussaa toista, toinen loukkaantuu." Mieheni kohdalla näin ei välttämättä ole.
Entä jos sinun pahaolosi/ ihmetyksesi/ morkkiksesi tilanteesta johtuukin juuri siitä ettei miehesi reagoi tekemisiisi mitenkään? Jos se omalta osaltaan saa sinut jatkamaan "koettelua?
Mutta oikeasti, miltä sinusta todella tuntuu kun miesystäväsi antaa sinun vain mennä oman mielesi mukaan ilman minkäänlaista mustasukkaisuutta/ pienintäkään halua omistaa?
Kaikkein eniten ihmetyttää miksi hän jakaa sinut muiden kanssa ihan levollisin mielin? Pahoittelen jo etukäteen, mutta on aivan pakko kysyä: oletko varma että hän on tosissaan sinun kanssasi?
En ole vielä päässyt ketjussa tämän pidemmälle joten en tiedä vielä miten näitä asioita on selvitelty jo aikaisemmin.. Oli vain pakko kommentoida jo tähän väliin. :D
Jep, ihan hyviä kysymyksiä nostit esille ja myönnän, että kyllä se varsinkin alkuun tuntui itsestäkin oudolta, että mies voisi ottaa asian tällä tavalla. Odottelin juuri tuota omistushalua ja mustasukkaisuutta, mutta niitä saisi kuitenkin odotella ikuisuuksiin. Minunkin ongelmana oli miehen perusideologian ymmärtäminen, joka kuitenkin (kahden vuoden seurustelun jälkeen) alkaa viimein hahmottua.
Kyseinen mies pitää mustasukkaisuutta idioottimaisena ja toisen ihmisen omistamista mahdottomana. Sanoisin, että hän pitää sellaista mauttomana, junttimaisena, eikä itse tunne tarvetta "omistamiseeni". Syynä on todennäköisesti hyvä itsetunto ja toisaalta luottamus siihen, että tämä meidän juttu toimii kuitenkin.
Veikkaisin kaiken sen perusteella, mitä tiedän, että mies on tosissaan kanssani. Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta ja muutamme yhteen ensi keväänä, puhumme tulevaisuudesta aina lapsiin asti.
Uskon että olet löytänyt juuri täydellisen miehen itsellesi. Kaikista miehistä ei olisi antamaan sinulle tarvitsemaasi vapautta. Ole onnellinen siitä mitä sinulla on ja luota että hän kyllä sanoo jos joskus menet liian pitkälle (hyvä kuitenkin myös sinun tiedostaa "rajansi" jo ennakkoon, kuten olet käsittääkseni tehnytkin). Aika näyttää mitä tapahtuu. :)
Toivon teille kaikkea hyvää! :)
Kiitos ihanista sanoista :) Mielellään ajattelen juuri noin kuin kirjoitit...
mieleen kirjoituksestasi on se että miehesi tuskin rakastaa sinua.
Itse kuitenkin uskon, että mieheni rakastaa minua. Luotan siihen ihanaan oloon, joka meitä ympäröi, kun olemme yhdessä. Luotan niihin täydellisiin päiviin, huomionosoituksiin ja sanoihin, ihaniin hetkiin ja suloisiin katseisiin. Uskon, että mieheni rakastaa minua vähintään yhtä paljon kuin minä häntä...
"Itse kuitenkin uskon, että mieheni rakastaa minua. Luotan siihen ihanaan oloon, joka meitä ympäröi, kun olemme yhdessä. Luotan niihin täydellisiin päiviin, huomionosoituksiin ja sanoihin, ihaniin hetkiin ja suloisiin katseisiin. Uskon, että mieheni rakastaa minua vähintään yhtä paljon kuin minä häntä...".Nyt minun mielestäni ei kaikki täsmää.Luin alkukirjoituksesi alusta loppuun.Rohkenin lainata tekstisi ja olen sitä mieltä että jos todella tarkoitat kaikki mitä kirjoitit sitaatissa,et tekisi tällaisia temppuja,Ihan kun haluaisi tahallaan loukata kumppanisi.Kuten itse kirjoitit,kyllä hän huomaa ja noteeraa sun pelehtiminen.Jonain päivänä varmasti hänellekin tulee raja vastaan.Kai olet ymmärtänyt sen että se hetki on edessä että viet se flirttailu "loppuun asti".Aiotko kertoa senkin miehellesi?Tuleeko hän olemaan yhtä ymmärtäväinen silloinkin?
Tarkoitin sitä mitä kirjoitin sitaatissa. Ja vaikka tilanne voi vaikuttaa ulkopuolisesta lukijasta todella oudolle, minä en halua loukata kumppaniani. Tarkentaen siis, että pelehtimisen syy ei ole missään nimessä tahallinen loukkaaminen.
En tiedä tuleeko koskaan vastaan päivää, jolloin veisin leikin "loppuun asti". Tavallaan saan ne perhoset vatsaan, sydämen tykyttämään ja jäsenet kihelmöimään yhdestä hetkestä. Siitä hetkestä, kun tuntematon mies tarttuu minuun kiinni ja suutelee. Se on eräänlainen kruunaus tilanteelle. Jos tilanne jatkuu, minulle tulee paha olo, ne perhoset häviävät ja silloin katkaisen tilanteen kulun. Toisaalta en tiedä vaikuttaisiko mitenkään mieheni suhtautumiseen, jos veisin tilanteen loppuun asti. Hän ei ole mustasukkainen nyt, olisiko hän silloin?
Eräällä tavalla Der Mies oli oikeassa puhuessaan riippuvaisuudesta. Olen ehkä jossain määrin riippuvainen tuosta tunteesta, koska jatkan, vaikka saatankin loukata miestäni. Tilannetta ei kuitenkaan selkeytä se, että mieheni sanoo minulle, ettei asia häiritse häntä. Olen kahden vaiheilla uskonko häntä vai en. Hän saattaisi valehdella minulle, ylpeytensä tähden. Ehkä hän ei halua myöntää itselleenkään, että jonkun ihmisen tekemiset maan päällä saattaisivat loukata häntä. Toisaalta toinen täysin mahdollinen vaihtoehto on, että hän on täysin sinut asian kanssa. Että häntä ei oikeasti loukkaa käytökseni.
Kun olemme yhdessä juhlimassa ja hän huomaa flirttailuni, ei hänen katseessaan ole mitään loukkaantunutta. Silmistä näkyy lähinnä hyväntahtoinen huvittuneisuus, vähän kuin hän katselisi suloisen pöhköä koiranpentua joka jahtaa omaa häntäänsä. Illalla tilanne tuntuu lähinnä huvittavan häntä. Silti aina aamulla uskon oikeasti loukanneeni häntä, koska muu maailma sanoo minulle, että miehen pitää loukkaantua tuollaisesta käytöksestä. :(
"Silti aina aamulla uskon oikeasti loukanneeni häntä, koska muu maailma sanoo minulle, että miehen pitää loukkaantua tuollaisesta käytöksestä. :(".No minkä ihmeen takia teet sen sitten?Luulet että loukkaat hänet,mutta silti jatkaat.
Sanoisin näin nopeasti, että syinä ovat inhimillisyys ja epävarmuus. En tiedä loukkaanko miestäni, voin vain uskoa yhtä tai toista. Ja illalla alkoholin vaikutuksen alaisena uskon mieluummin toista. Että en loukkaa. Ja hän rohkaisee minua käytöksellään uskomaan näin. Sitten aamulla spekuloin toistakin vaihtoehtoa...
"En tiedä tuleeko koskaan vastaan päivää, jolloin veisin leikin "loppuun asti".Et tiedä,elikä voi tapahtua.Et ole varma hyväksyisikö miehesi sitä,voisi vaikka jättää sinua, silti olet valmis jatkamaan,Minun mielestäni melkoinen uhkapeli kovalla panoksella.Jos häviät kaverisi menee,mutta sitä olet varmasti ottanut huomioon.
Jos kuuntelen itseäni, voisin sanoa varmaksi, että suhteemme ei kaadu tähän. Tuskin pelaisin uhkapeliä niin kovista panoksista. Mikään ei ole koskaan viitannut siihen, että suhteemme kaatuisi tällaiseen. En voi tietenkään olla varma. Voisin pikemminkin sanoa, etten usko, että koskaan tulee päivää, jolloin veisin asian "loppuun asti". Mutta uskohan ei ole koskaan varmuus.
Jos todella rakastat miehesi niin paljon kun kirjoitat, ja haluat mennä tulevaisuutta kohti hänen kanssa,miksi vaaranna kaiken sitten?Hyvää elämän jatkoa teille molemmille.
Sitä minä itsekin periaatteessa yritän selvittää...
... huora.
...
jonka hartain toive on toimia parittajanasi ja katsella itse vierestä, ei vaan ole kehdannut sanoa sitä suoraan.
Puntaroipa hetki tuotakin vaihtoehtoa.
Kyseinen vaihtoehto sopisi omaan pervouteeni enemmän kuin hyvin, mutta valitettavasti tiedän, että näin ei ole asian laita.
ongelmia poikaystäväsi suhteen tulee viimeistään silloin, kun halutaan syventää suhdetta...kihlaus/avioliitto. Luulempa, että sillo voi olla, että luottamuksen puute lävähtää silimille. Tai sitten niin, että suhde ei "syvenekkään" ton vaivasi takia. Jokainenhan järki-ihminen sen tietää sisimmässään, että koskaan ei tiedä millon toinen lähtee, mutta ei siitä tarviisi TOISTUVASTI MUISTUTTAA! ellei sillä halua jotain etua tavotella itse; eli että haluatkin osottaa poikaystävällesi että "älä ota mua vakavasti"
Onko mies kokenut kovia aiemmin elämässään? Jotkut reagoivat niin, että eivät tunne tai "tunne" mitään, koska se on helpompaa.
Onko mies jaksanut tuota jo pitkäänkin vai onko suhde tuore? Voisi luulla että pidemmän päälle ainakin paljastuu mistä on kyse - siitä ettei mies välitä pelehtimisestä vai siitä ettei hän piittaa sinusta.
2 vuotta meillä on seurustelua takana, ja koska olemme molemmat nuoria, ei hänellä ole "kovia" kokemuksia taustallaan. Itse uskon, ettei kyseessä ole ainakaan välittämisen puute, mutta toisaalta, itse on aika vaikea ajatella, että se oma rakas ei välittäisi, heh.
Niin eli kuinkas vanha olitkaan?? alle parikymppinen? no tuohan on sitte paremmin kuin hyvin ymmärrettävissä. Ja eikö kukaan vielä ehottanut että mies on itse pettäjä eikä siksi välitä näistä teoistasi?
No jos mies ei petä niin sitten voisi kuvitella että olette kumpikin lähes ensimmäisessä suhteessanne, on tullut vähän sama juttu itelle joskus vastaan. Eli kun ei ole ollut muita niin kiinnostus muita kohtaan on suuri, eikä nuoreta välttämättä (ensi)rakkaus ole viimoisin rakkaus vaikka voisi tuntuakin. Yleensä sitä menee hakemaan toisilta miehiltä kosketusta, huomiota ja haluaa testata oman viehätysvoimansa sen takia koska omalta mieheltä ei tätä huomiota saa tarpeeksi. Se että miehessä ei muka tunnu missään, ei ole totta, ellei mies ole tunnevammainen. Tämä johtuu siitä, että mies ei vain halua tunnustaa olevansa mustasukkainen tai pettää itsekin ja ajattelee että ei voi sinuakaan estää tms. mutta kyllä se miehessä jossain kohtaa tuntuu. Moni nyky mies on melko sulkeutunut tunteissaan ja yksi syy voi olla se että miehellä voi olla huono itsetunto eikä hänessä ole miestä sanomaan mitään.
Turha sitä on lähteä yrittämään ottaa selville tuollasilla tai millään muillakaan keinoilla, nimittäin ne purkautuu jossain vaiheessa kauheina riitoina. Ja jossain vaiheessa tajuat että ei ne kosketukset ja pikkupusut enää riitä vaan etenet pikkuhiljaa edemmäs, niin kauan että viet sen leikkisi loppuun. Sitten et varmaan enää tunnustakaan tekojasi tai jos tunnustat niin riita alkaa aikasemmin. Tai jos jätät tekosi vaan omaan mieleen, kadut niitä loppu elämäsi. Luultavasti tulet jo nyt näillä teoillasi jossain vaiheessa tajuamaan ettet arvosta miestäsi ja se kaduttaa sinua aina. Ei se vaan kannata. Ihan vaan kokemuksesta kerroin mutta jokainen tapaus tietty erikseen...