Olin n.kuukausi takaperin muutaman päivän työmatkalla Istanbulissa. Olimme syömässä muutaman kollegani kanssa eräänä iltana ravintolassa. Jossain vaihessa iltaa tarjoilijamme kertoi minulle, että eräs mies viereisestä pöydästä haluaisi tututstua minuun, mikäli se vain minulle sopisi. En tiedä mikä minuun meni ( no vähän hullu luonteeltani), mutta siirryin miehen pöytään ruokailun jälkeen. Minulla on tietyt ennakkoluulot turkkilaisista miehistä, vaikken ollut aiemmin turkissa käynytkään.
Juttelimme aikamme, ja mies kertoi, että oli rakastunut minuun ensisilmäyksellä. No tietäähän sen, mitä suomalainen nainen tälläisestä ajattelee. Lässyn lässyn ja niin edelleen. Tai ainakin minä niin ajattelin. Mutta koska mies oli muuten miellyttävä ja meillä oli hauskaa, vietin muutaman tunnin miehen seurassa. Mies saattoi minut läheiseen hotelliinen tämän jälkeen. Pyysi myös puhelinnumeroni ja jostain syystä sen myös annoin. En ajatellut sen enempää.
Palasin Suomeen ja normaaliin arkeen. Teen melko vastuullista työtä täällä Suomessa isossa yrityksessä. En ole mikään lomaromansseja etsivä teini vaan kolmekymppinen nainen. Asiat etenivät niin, että ajauduin juttelemaan netissä tämän miehen kanssa melko tiiviisti. Nyt siis kuukauden päivät. Sen verran olen saanut selville, että mies on menstyvä liikemies ja ilmeisen varakkaasta perheestä. Mitään taloudellista hyötyä hän siis minusta tuskin hakee.
Mies sanoo, että haluaisi tulla tapaamaan minua Suomeen ja olevansa tosissaan suhteeni. Hän sanoo ostaneensa minulle sormuksen, minkä haluaisi antaa minulle, jos vain suostun. Olisiko kyse siis kihlasormuksesta vai mistä?? Ihan hullulta kuulostaa. Mies sinänsä vaikuttaa ihan selväjärkiseltä ja meillä synkkaa. Hän vannoo rakastuneensa minuun järjettömästi tämän yhden tapaamisenne perusteella ja tunne vahvistunut juteltuamme netissä. Hän sanoo haluavansa mennä kanssani naimisiin jonain päivänä.
Aika pahalta kuulostaa suomalaisen naisen korvaan. Onko tämä ihan hullua?? Pitäisikö vain lopettaa yhteydenpito ja jatkaa tätä harmaata arkea täällä. Vaiko ottaa riski ja pyytää mies käymään. Tunnen jotain miestä kohtaan, en tiedä mitä. Olisiko sitten uteliaisuutta. Olen aika järkevä ihminen yleensä, mutta nyt jostain syystä mielessäni kiertää ajatus, että pitäisikö sittenkin uskaltaa. voisin kuvitella, että elämäni olisi hyvin erilaista tämän miehen kanssa. Mutta sitten toisaalta...ne epäluulot turkkilaisia miehiä kohtaan.
Miltä tämä kuulostaa? Hullulta tiedän...
Juttelimme aikamme, ja mies kertoi, että oli rakastunut minuun ensisilmäyksellä. No tietäähän sen, mitä suomalainen nainen tälläisestä ajattelee. Lässyn lässyn ja niin edelleen. Tai ainakin minä niin ajattelin. Mutta koska mies oli muuten miellyttävä ja meillä oli hauskaa, vietin muutaman tunnin miehen seurassa. Mies saattoi minut läheiseen hotelliinen tämän jälkeen. Pyysi myös puhelinnumeroni ja jostain syystä sen myös annoin. En ajatellut sen enempää.
Palasin Suomeen ja normaaliin arkeen. Teen melko vastuullista työtä täällä Suomessa isossa yrityksessä. En ole mikään lomaromansseja etsivä teini vaan kolmekymppinen nainen. Asiat etenivät niin, että ajauduin juttelemaan netissä tämän miehen kanssa melko tiiviisti. Nyt siis kuukauden päivät. Sen verran olen saanut selville, että mies on menstyvä liikemies ja ilmeisen varakkaasta perheestä. Mitään taloudellista hyötyä hän siis minusta tuskin hakee.
Mies sanoo, että haluaisi tulla tapaamaan minua Suomeen ja olevansa tosissaan suhteeni. Hän sanoo ostaneensa minulle sormuksen, minkä haluaisi antaa minulle, jos vain suostun. Olisiko kyse siis kihlasormuksesta vai mistä?? Ihan hullulta kuulostaa. Mies sinänsä vaikuttaa ihan selväjärkiseltä ja meillä synkkaa. Hän vannoo rakastuneensa minuun järjettömästi tämän yhden tapaamisenne perusteella ja tunne vahvistunut juteltuamme netissä. Hän sanoo haluavansa mennä kanssani naimisiin jonain päivänä.
Aika pahalta kuulostaa suomalaisen naisen korvaan. Onko tämä ihan hullua?? Pitäisikö vain lopettaa yhteydenpito ja jatkaa tätä harmaata arkea täällä. Vaiko ottaa riski ja pyytää mies käymään. Tunnen jotain miestä kohtaan, en tiedä mitä. Olisiko sitten uteliaisuutta. Olen aika järkevä ihminen yleensä, mutta nyt jostain syystä mielessäni kiertää ajatus, että pitäisikö sittenkin uskaltaa. voisin kuvitella, että elämäni olisi hyvin erilaista tämän miehen kanssa. Mutta sitten toisaalta...ne epäluulot turkkilaisia miehiä kohtaan.
Miltä tämä kuulostaa? Hullulta tiedän...
Vastaukset 22
Vanhimmat
Istanbulin... lauletaan vanhassa iskelmässä.
Mutta asia, jota kysyt, voi olla niin tai näin. Tiedät sen itsekin. Et luota mieheen, koska kysyt meiltä neuvoa. Ilman luottamusta ei suhteesta tule mitään.
Etkä sinä ole edes rakastunut häneen, vain utelias.
Voi aivan hyvin olla, että hän on rakastunut sinuun, varakkaasta perheestä etc. Eivät kaikki turkkilaiset miehet ole lukutaidottomia turistinaisten siivellä elelijöitä.
Jotkut ovat.
Minäkin, lähes kuusikymppinen rouva, ja minua vanhempi blondi naistoverini saimme varsin lämpimän vastaanoton Istanbulin miehiltä siellä käydessämme. Olimme ihania enkeleitä, emme edes todellisia, tarjottiin teetä ja varsinkin sympatiaa sekä seksiseuraa. Viimeksimainitusta jouduimme kieltäytymään.
Yritä tutustua tähän herraan paremmin. Jos välillenne syntyy molemminpuolinen luottamus ja rakkaus, niin sehän on ihanaa. Tunnen pari ihan tyytyväistä suomalais-turkkilaista pariskuntaa.
Mutta jos hän osoittautuu huijariksi, niin älä sure. Seuraavalla matkallasi tapaat toisen...
oli kyse minkamaalaisesta tahansa, vaikka sitten siitä kotimaisesta.
Oikeassa olet, kyllähän se mitä kerroit miehestä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta vallankin kun kyse on paljon parjatusta turkkilaisesta kansasta. Minulla ei henkilökohtaisesti ole ketään vastaan, mutta häpeäkseni minullakin on kaiken kuulemani ja näkemäni perusteella aivan liikaa ennakkoluuloja juuri turkkilaisiin ja marokkolaisiin. Vaikka tiedän että jokainen ihminen on yksilö, kulttuuri tai etnisyys ei määrittele kuitenkaan ketään yksilöä. Jokainen ihminen voi olla yksilönä ihan mitä vain. Ei ole takeita koskaan kenestäkään, ei edes suomalaisesta.
Sinulle en osaa sanoa mitä pitäisi tehdä tai olla tekemättä. Olisiko sitten yksi vaihtoehto katsoa tuleeko hän sinua todella tapaamaan. Onko hän niin vaikutusvaltainen, että esim. saa viisumin Suomeen ilman sinun avustustasi. Kun toisaalta taas jos jätät katsomatta kaiken loppuun asti, mietitkö loppuelämäsi mistä olisit voinut kokea jos olisit uskaltanut katsoa kortit loppuun.
Toivotan sinulle onnea valitsemallasi tiellä, mikä se sitten ikinä tulee olemaankaan.
Garibp
Osuit asian ytimeen, mietinkö sitten loppuelämäni mitä olisi voinut olla. Jollain kummalla tasolla tiedän, että mies on ihan tosissaan. Olen "tavannut" miehen äidin ja sisaren nettikameran välityksellä. Voisiko tuosta nyt sitten päätellä, ettei mies aivan huijari ole.
Lähinnä mietin sitä, että olisiko viisainta kuitenkin viheltää peli poikki nyt. ennenkuin ajaudun tähän syvemmin. Pysytyisinkö asumaan Istanbulissa, millaista elämä siellä olisi. Kulttuurierot, uskonto. Jättäisin läheisen perheeni ja ystäväni.
Olen myös ymmärtänyt, että miehen perhe on jossain määrin hyvinkin uskonnollinen. Näinhän ei varmaankaan nykypäivän Turkissa välttämättä enää kaikkialla ole.
Näitä kun mietin, tulee mieleeni, että nyt lopetan yhteydenpidon. Mutta jokin minua vetää ja kiehtoo kohti tätä miestä.
Valintoja, sitä kai tämä on.
Parempi katua sitä mitä tuli tehtyä kuin sitä mitä jäi tekemättä.
tässä asiassa samaa mieltä Sinun kanssa.
On hyvää kokea asioita, ei siihen kuole jos ne menevät pieleen ( kyllä kolhuja saa, mutta syntyessämme ei kukaan meille luvannut että pääsemme tästä pois narmutta :).
Ei yksikään lintu lentäisi jos ei olisi kerran kokeilut lentämistä.
Entä jos onnistuu?
Sitten kun vaan jatkaa lentämistä, rohkeana ja ylpeänä.
Sanotaan että "ihminen on unelmiensa mittainen", mutta se ei riitä, vaan pitää yrittää toteuttaa unelmiaan.
Ei ole suhdetta missä ei egot kohtaisi. Vieras kulttuuri ja sen tuomat piirteet suhteessa voi valjastaa ylittämättömäksi muuriksi tai oppia elämään ja jopa nauttimaan niistä.
Omasta kokemuksestani ja virheistäni jotain oppineena voin sanoa, että suurin virhe on tehdä kulttuurista ja uskonnosta juopa suhteeseen. Minulla kesti ja kestää vieläkin olla aina ajattelematta mitä tahansa se ukkokulta sanookin ettei kaikki olisi uskonnosta johtuvaa hallitsemistarvetta. Ystävättereni joka seuraa suhdettamme hyvin läheltä sai silmäni edes vähän aukenemaan. Sai minut ymmärtämään, että syytin miestäni aina kontrollifriikkiydestä kun hän normaaliin tapaan on kiinostunut menemisistäni ja tekemisistäni. Kun tosi asisassa hän ei ole koskaan minulta mitään kieltänyt. Kyselee tietysti kovasti mitä teen nämä ajat kun olemme eri maissa.
Hyvä esimerkki eilen, menin ystävätterelleni saunomaan ja innostuimme lähtemään kaupungille. Yritin soittaa miehelleni, joka ei ehtinyt puheluuni vastaamaan. Jätin meseen viestin, että lähdemme kaupungille ja kotiudumme viimeistään neljän maissa. Kun notkuimme roskaruokajonossa puoli viisi, soitin hänelle. Hän toivotti turvallista kotimatkaa ja kyseli oliko mukavaa ja pyysi laittamaan tekstarin kun olisimme turvallisesti ystävättäreni kotona.
Mieheni on hyvin perinteisestä muslimiperheestä, esimerkiksi minun vierailuni hänen perheensä luona olisi ollut täysin mahdotonta ennen avioutumistani. Ja kuitenkin olen heille kelvannut vaikken muslimi olekkaan. Tottakai he kaikki varmasti miehestäni lähtien kääntymistäni toivovat, mutta asiasta ei ole minulle edes koskaan puhutta saati vaadittu.
Vaikeudetn on tehty voitettavaksi ja aito oikea rakkaus antaa voimaa silloinkin kun kaikki tuntuu kaatuvan.
Garibp kirjoitti hyvää asiaa myönteisessä mielessä, miksi tosiaan aina ajatella pahinta?
Kuulostaa kyllä tosi mukavalta ja fiksulta mieheltä tuo Garibp:inkin mies!
Me ihmiset voidaan olla ihan mistä maasta tahansa ja ulkonäöllisesti mitä kukakin,
mutta sielunmaisema se ratkaisee, ihmisen sisin ja luonne !!
"Omasta kokemuksestani ja virheistäni jotain oppineena voin sanoa, että suurin virhe on tehdä kulttuurista ja uskonnosta juopa suhteeseen. Minulla kesti ja kestää vieläkin olla aina ajattelematta mitä tahansa se ukkokulta sanookin ettei kaikki olisi uskonnosta johtuvaa hallitsemistarvetta. "
Hyvin sanottu, itsellä aivan samoja mietintöjä.
Mitä tahansa mieskäskeekin tehdä veden tuomisesta jalka hierontaan pitää ensin miettiä, että onko tämä nyt jotain muslimimääräilyä tai muuta vaikka kyseessä ollee miehelle vain rakastava ele, tuohan hänkin minulle mitä tarvitsen, jos pyydän, sen kummemmin miettimättä;D
tuo nyt oli vain yksi esimerkki... nyt mies haluaisi nukkua mutta naputtelu herätti hänet joten enpä kirjoita pidempään.. vaikka jotain vielä oli mielessä tästä...
Tulipa tässä mieleen... Montakohan länsimaalaista naista on tällä hetkellä uskonnollisesta perheestä tulevan miehen kotona lukkojen takana ihanan turkkilaismiehen nyrkin ja hellan välissä. Kun tällaisiakin juttuja sitä kuulee... Tosin joo, kyllä noita Suomessakin on.
Jos jonkun unelma on turkkilainen mies, niin voisi opastaa: hanki paremmat unelmat.
kapea ajattelu aikuisella ihmisellä :).
Hei,
Itse tapasin oman mieheni (myös Istanbulista) suomessa kylläkin, ja tavattuani ensimmäisen kerran sanoi hän suurin piirtein samoin kuin omasi, eli heti tunnusti tunteensa.
No, silloin myös arvelutti että no lässyn-lässyn.
Netissä kans kirjoiteltiin aikansa ja epäröin monta kertaa että mihin sitä oikein joutuu, jos turkkilaisen kanssa alkaa, ja kaikkea mahdollista.
Mutta tässä sitä ollaan jo vuosia kimpassa oltu ja totempa vaan:
Onneksi uskalsin tutustua, parempaa puolisoa en olisi voinut toivoakaan. Hyvä ja rehti ja rakas mies on ollut ja toivottavasti saamme pitkän yhteisen elämän elää yhdessä!!!
tapasin tämän miehen siis Istanbulissa, väitti rakastavansa minua ensisilmäyksellä, sanoi että on rukoillut allahia että lähettäis hänelle jonkun ihanan ihmisen ja nyt hänen rukouksiin on vastattu, no.
Hän lupasi myös ostaa sormuksen kunhan menen seuraavan kerran käymään, maksoi hotellin ja matkat, kaikki, sormus tosi upea ja kallis, yhdessä valitsimme ja vielä kysyi että kuka on sinun aviomies ja minä siihen että sinä rakas.
No tarina jatkui täällä netissä tiiviinä, suunnittelimme tulevaisuutta,kunhan alkoi paljastua hänen taustansa, siis tosi herrasmies, komea, rakkauden sanoja ei säästelty, prinsessa ym, ym.
Minulla kun on ystävä siellä Istanbulissa käskin hänen tarkistaa taustat tästä tyypistä kerta sattui olemaan aika ison firman pomo.
Naimisissa ja monta lasta. Siihen loppui se satu, no ei aivan, kerran vielä maksatin sillä reissut ja tuliaiset, pitihän mun käydä henkilökohtaisesti sanomassa goodbye.
Ole varovainen niillä kun voi olla useempi "vaimo", tämäkin sanoi että jos muutan sinne ostaa minulle oman kämpän, ihmettelin sitäkin että eikö sinulla jo ole asunto, miksemme asu siellä.
No ei tässä kaikki, tapasin toisen Istanbulilaisen, ajoka lähetti minulle sormuksen tänne suomeen, ja sama juttu allah on lähettänyt minut hänelle, ne on aika anteliaita mutta kai ne vaatii vastapalveluksia. No katotaan mikä tää on.
Jaa, pojat toimivat samoin kuin meikäläiset häntäheikit. Eli lirkutellaan lipeviä, annetaan kivoja lahjoja ja "unohdetaan" se oma vaimo. Ainut poikkeus on tuo Allahin hokeminen.
Aikoinani tapasin myös miehen Istanbulista. Vietimme yhden illan yhdessä, hän oli kiva joskin pidättyväinen tunteiden osoittamisessa. Kirjoittelimme (siihen aikaan ei ollut internetiä) ja soittelimme puoli vuotta ja mies tuli talvella käymään Suomessa. Silloin vasta varsinaisesti aloitimme suhteen. Sitä suhdetta on sitten kestänyt yli 15 vuotta ja suhde tuntuu ajanmittaan kypsyvän ja paranevan. Perhe-elämä on mukavaa, laapset voivat hyvin ja mies on paras kaverini. Hän on valmis tekemään paljon perheensä eteen ja se on hänelle luonnollista.
Hänen vanhempansa ovat kohtuu-uskovaisia ja seurusteluaikoina olivat tosi mukavia minulle, mutta naimisiinmentyämme eivät hyväksyneet minun valintojani työssäkäymisestä, kouluttautumisesta, lastenkasvatuksesta. Heidän mielestä mieheni ei pystynyt pitämään minua kurissa ja he alkoivat vaatia minua muuttamaan tapojani. No onneksi asumme kaukana ja mieheni tuki minua ja käski sukulaistensa rauhoittua. Vuosiin en kyllä ollut sukulaisiin yhteydessä sen verran pahasti toimivat, mutta lapsenlapset ja mies vierailevat Istanbulissa sukulaisissa.
Olemme tulleet siihen tulokseen, että miehen sukulaiset ovat hänen sukulaisiaan eivät minun ja meidän perheemme ja lapsemme ovat meidän. Me olemme aikuisia emme tarvi päällekatsojia.
Siis matkan varrella tulleista säröistä huolimatta kaikki hyvin ja tulevaisuus näyttää valoisalta Istanbulin miehen kanssa.
Muuten vanha tätini (70v) puhuu minulle usein miehestä, jonka nuoruudessaan jätti marokkoon eikä uskaltanut kokeilla.Näin ne asiat jää vaivaamaan..
mutta pitää sitten muistaa se että on kokeilumielessä liikkeelä, ettei tule sitten yllätyksiä niin kuin minulle. Tässä tarina tiivistettynä.
Minunkin kulta oli Istanbulista, oltiin niin rakastuneita, niin tosissaan, halusi lapsen minun kanssa ja kun sanoin selvä. Tulin raskaaksi niin mies teki selväksi että hän ottaa sitten lapsen, ei minusta mitään puhetta. No siinä tilanteessa missä olin ei ollut kuin yksi mahdollisuus, abortti. En ois ikimaalimassa antanut lastani hänelle, valhteli minulle, rakkauden sokaiseman, oli nimittäin naimisissa. Valehtelin hänelle että tuli kesken, hän katosi.
Että kokeilla kyllä kannatta mutta mikä on hinta.
Tämä on vain yksi tarina, kuin pisara meressä, ei kaikki ole tälläisia mutta kerron kuitenkin.
Kerronpa vain viimeisimmät kuulumiset. Juttelin taas eilen tapani mukaan tämän miehen kanssa netissä. Tulin maininneeksi muutaman viikon päässä olevan lomamatkani. Aiemmin tästä ei ole ollut puhetta. Ihmettelin, miksi mies meni niin oudon näköiseksi. Hän varmisteli minulta useaan otteeseen päiviä, ja kysyi enkä todellakaan ole sinä ja sinä päivänä kotona. Tässä vaiheessa jo aavistelin jotain. Noh...kävi ilmi, että mies oli jo varannut lentoliput tullakseen tapaamaan minua. Tänään oli menossa tekemään muita järjestelyjä suurlähetystöön jne. Olin aivan hämmästynyt ja kysyin oliko hän tosissaan. Sanoi olevansa, ja halusi kuulema yllättää minut tällä tavalla ja osoittaa samalla, mitä hän on valmis tekemään, jotta uskoisin, että hän todella rakastaa minua. Oli suunnitellut jo kaiken valmiiksi, miten tulisi kotiovelleni ( oli urkkinut minulta osoitteeni aiemmin sen varjolla, että halusi lähtetää minulle kukkia).
Kuulostaahan tämä romanttiselta. Olen kyllä aika sekaisin...ja melkein jo pelottaa, että mitä tästä seuraa!
eihän tuohon voi kielteisesti suhtautua, eihän? Kerranhan tässä vain eletään, anna miekkosen yrittää jos itsestäsi siltä tuntuu. Romantiikkaa ei koskaan ole liikaa...
Että et avaa ovea terroristeille
alkup. suomalainen nainen on sitten kaikkien terroristien kohde :)).
Tämä tapahtui vuosia sitten. Suomessa oli lomailemassa marokkolaine mies, jolla oli sukulaisia ja kavereita monissa Euroopan maissa (niin kuin niillä kaikilla). Oi sitä romantiikan ja rakkauden roihua, mutta kaikk hyvä loppuu aikanaan ja viisumi umpeutui, ja hän palasi Marokkoon. Mutta sovimme, että nähdään Pariisissa 1/2 vuoden päästä. Vaihdoimme osoitteita. Menin heti ostamaan Pariisin matkan jouluksi, ja sitten ei tullutkaan yhtään kirjettä sieltä Marokosta. Hirveän tuskan vallassa mietin syitä tapahtuneelle. Mutta koska matka oli maksettu, lähdin Pariisin. Siellä yritin vielä etsiä miehen sukua, tiesin nimiä, ammattialaa jne. Vaan ei löytynyt. Mutta löytyi yksi ihana algerialainen, joka saattoi minut hotellille, kun olin myöhästynyt viimeisestä metrosta. Ja annoin ihanan uuden rakkauden tulla elämääni ja elin parhaat 2 viikkoa. Vaihdettiin taas osoitteita, mutta nyt en onneksi varannut matkaa, sillä meni kuukausi SUomeen paluun jälkeen, kun lempeni kohde joutui Ranskassa vankilaan (laiton siirtoilainen ja hassis-sotkuja), vielä ei lempi sammunut, vaan kirjoittelin rakkaalleni (jota ah. niin väärin kohdellaan) uskollisia kirjeitä ja sovittiin, että tavataan Hollannissa, kunhan hän vapautuu. Tässä välissä ehti tulla kirje myös siltä kenen perään lähdin alunperin sinne Pariisin, oli ollut jotain sotkua osoitteissa tai missä lie. Mutta sydämeni oli jo toisaalla. Mutta koska vankila-aika jatkui ehdin tutustua vielä yhteen ulkomaan elävään (nyt taas marokkolainen), jonka kanssa menin naimisiin pika pikaa ja luulin vihdoin löytäneeni Sen Oikean. Mutta pian paljastui, että en ollut mieheni Se Oikea, vaan Se Oikea oli eräs toinen, joka oli niin köyhä ja työtön, että olisi ollut liian suuri riski mennä hänen kanssaan naimisiin, kun viisumin myöntäjät ei hyvällä katsele sellaista. Eli erosimme, koska mies vietti hääyönsä ei virallisen vaimonsa vaan rakkaansa luona. Tässä välissä se vankilaan joutuntu kirjoitti mulle Hollannista ja kutsui luokseen, mutta olin jo väsynyt sydämen ääneen seuraamiseen, enkä siis lähtenyt minnekään. Vaan menin psykoterapiaan ja selvitin pääni. Ja nyt sitten elelen ihan vakaasti perhe-elämää viettäen. Mutta en kadu pätkääkään mitään huumaa jota olen kokenut. Vaikka pääni oli pilvissä oli jalat maassa, eikä loppujen lopuksi käyny kuinkaan huonosti.
aloitus on sepitetty sillä tarkoituksella, että porukka innostuu juttelemaan. 10 pistettä aloittajalle:)