"mummun" suru

Minulla on myös suru mieheni äidin puolesta. Tiedän, että hän oli odottanut, että niitä lapsenlapsia rupeaisi (automaattisesti) tulemaan kun menimme naimisiin. Nyt minulla ikää jo sen verran, että lähenee hetki, jolloin haaveet haudataan...

Minulla itse asiassa on suurin suru nimenomaan omien vanhempieni puolesta. Joka kerta kun nään vanhempani pienten lasten kanssa, tulen todella surulliseksi, että en ehkä koskaan itse voi heille antaa lapsenlasta, vaikka tiedän heidän sitä kovasti toivovan. Olen miettinyt sitäkin, että toivottavasti pikkuveljeni saa pian lapsia, jotta vanhempani saavat lapsenlapsen. Tiedän, että ihmiset ovat kysyneet paljon vanhemmiltani joko meille on tulossa vauva eikä se ole heille helppoa. Lapsettomuudesta kärsivä tyttäresi saattaa kokea myös riittämättömyyttä. Näin minä ainakin koen.

Tilanteemme on toisaalta erilainen, hyvinkin onnellinen, mutta surua silti mahtuu sydämeen ilon ja riemun lisäksi. Meillä siis on yksi "luomuna" syntynyt lapsi, joten en ole lapseton lapseton ja äitinikin on mummu. Esikoinen odotutti itseään melkein kolme pitkää vuotta häistä alkaen.

Nyt siiten vuoden toivomisen jälkeen lähdimme lääkäriin selvittelemään onko toinen lapsi meille edes mahdollinen. Kävi ilmi, että mieheni siittiömäärä on ollut laskusuuntainen (ilmeisesti vähentynyt jo esikoista toivoessa, siksi kesti kauan). Toinen lapsi saadaan vain ICSI-hoidoilla, jos saadaan.

Surettaa kovasti myös oman äitini osa tässä jutussa. Hän kuuntelee ja lohduttaa jatkuvasti, aina jaksaa tukea meitä. Mutta tiedän, miten paljon häneen koskee. Ei hän siitä ole puhunut kuin kerran, mutta näkeehän sen! Meiltä ei vauva-asioista ole kysynyt juuri kukaan. Mutta kaikki ne ajattemattomat ihmiset kysyvät häneltä (niin kuin ne kaikki vuodet häiden jälkeenkin) joko meille on toinen tulossa. Käskin kertoa miten asia on, mutta ei hän halua, pelkää että murtuu kertoessaan...

Olen nähnyt hyvin läheltä miten todellinen ja suuren surun aihe on lapsenlapsettomuus mummun sydämessä. Mutta on hienoa, jos jaksatte tukea toinen toistanne vaikean asian keskellä.

Haluaisin vielä muistuttaa tärkeästä asiasta. Ymmärsin, että tyttäriä teillä on 3 ja jotenkin rivien välistä luin että lapsenlapsiakin olisi...

Jos niitä jo on, tai joskus tulee, niin älkäää unohtako lapsettomia lapsianne! Suru on varmasti suuri teilläkin, en sitä epäile sekuntiakaan. Mutta omat vanhempani eivät käytännön tasolla huomaa pitävänsä meitä tavallaan eriarvoisina.

Kirpaisee hiukan kuulla miten siskon luona vanhempani taas olivat olleet kylässä viikonlopun. Kärjistetysti ilmaistuna: Milloin heitä olisi meidän elämä kiinnostanut? Viime hiihtolomalla.
Kuitenkin me vierailemme heillä ihan yhtä usein kuin siskoni perhe vierailee. Eli se ei voi olla siitä kiinni, että vetäytyisimme jotenkin...

Ymmärrän kyllä, että he ovat varmasti lastenlasten lumoissa (minäkin olen, rakastan siskontyttöjäni!), mutta olisi hirmu ihanaa, jos he edes pysähtyisivät meille kahville matkalla. No, matkaahan tulisi tietysti yli 40 km lisää, mutta ei se minusta tunnu kovin pitkältä matkalta vierailla meillä. Nyt kun luin tekstini, niin kuulostan tosi katkeralta. Olen sitten sitäkin kai vähän, mutta yritän muistuttaa, että teidän huomionne ja esim. vierailunne on tärkeää myös lapsettomille lapsillenne. He kun saattavat muutenkin kokea olevansa "huonompia" kun eivät sitä lasta pysty toisilleen tai teille antamaan... En kirjoittanut pahoittaakseni kenenkään mieltä, itsellä vaan on juuri nyt vähän herkkä.

En missään nimessä aliarvio oman äitini surua siitä ettei tule mummuksi mutta isäni onkin sitten toinen juttu..eli häntä ei kiinnosta, siis ei pätkääkään kiinnosta meidän hoidot. On sanonut äidille viimeisimmän PAS_sin tienoilla kun äiti mietti olenkohan nyt raskaana niin isä siihen ettei voisi v_ttu vähempää kiinnostaa ja ei se raskaana kuitenkaan ole. Ei koskaan siis EI KOSKAAN kysele miten voin tms, eli isä ei halua edes että tulisin raskaaksi. Ei se mua oikeastaan hämmästytä koska olen aina sen tiennyt ettei isä mitenkään lämpimästi musta ajattele mutta kuitenkin se sattuu, kaikesta huolimatta sattuu se tieto ettei oma isä välitä pätkääkään:(

hei!

Lapsettomuus on vaikea tilanne takuulla kaikille. Uskon että tilanteesi on sinulle ahdistava ja vaikea, ja on hienoa että elät asiassa noin selkeästi mukana. Moni kuitenkin kokee saavansa läheisiltään liian vähän tukea surulleen.

Muistathan myös että varsinaista lapsettomuutta kokee kuitenkin tyttäresi miehensä kanssa. Minä olen tällä hetkellä lapsettomuushoidoissa. Meillä on sellainen tilanne, että äitini tuo hyvinkin selvästi, useassa käänteessä esiin oman surunsa lapsettomuuttamme kohtaan ja kuika häneltä kysellään lapsiemme tulosta yms. Kaupungilla hän tuijottelee täysin häpeilemättä pieniä lapsia hymyillen ja varmistaa että minäkin huomaan hänen ilonsa lasta kohtaan. Hän ehkäpä tuo tuolla esiin kaipuunsa lapsenlastaan kohtaan. Siinäpä onkin sitten pattitilanne. Koen hänen käytöksensä karkeana ja usein hyvin loukkaavanakin. Tietenkään tilanne ei hänellekään ole helppo ja uskon hänen kaipaavan lastenlasta ihan tosissaan. Uskon myös että hän koittaa olla minulle "tukena", ilmaisemallaan kuika vaikeata hänelle lapsettomuuteme on.

Valitettavasti tuen antaminen verhoutuu niin runsaasti hänen omiin tunteisiinsa, heijastuuksiin hänen elämästään, että en koe aina tukea saavani. Minulle tulee nimenomaan tunne riittämättömyydestä, kuten joku jo kirjoittikin. Lisäksi koen että tämä suru on ensisijaisesti minun ja mieheni suru. Välillä voimavaroja että menee ihan liikaa siihen kuinka mietin miten kerron hoidoistani äidilleni, jotta hän ymmärtäisi miltä minusta tämä lapsettomuus tuntuu ja miten hän niihin tällä kertaa suhtautuu. Mielessä on useasti käynyt että miksi menin alunperin kertomaan tilanteesta.

Ideaali tilanne on että kumpikin saisitte surra omaa suruanne. Omalta näkökulmaltanne. Toivottavasti et tästä pahastunut. Koitan vain tuoda esiin sen seikan että asioilla on aina se toinenkin puoli.

Ymmärrän kyllä, ettet varmasti tunne tuskaa ja surua "vain" siitä ettet pääse mummoksi tyttäresi lapsille. Äitinä tekee varmasti pahaa seurata oman tyttönsä surua ja koitoksia vierestä. Etenkin, jos tunteitasi ja tukeasi vähätellään.

Itse tiedän, että tämä asia on suuri suru äidilleni. Heillä ei ole lastenlapsia vielä. Veljeni on minua nuorempi. En pysty puhumaan asiasta vanhemmilleni. Äitini on kysellyt lastenlasten perään jo pitkään. Viimein sain töksäytettyä hänelle, että on sitä jo pitkään yritetty, voi siis lakata kyselemästä. Asia on meillä tabu, josta ei puhuta, koska äitini ihailtavasti näkee kuinka kipeä asia minulle on, eikä ota sitä puheeksi. Tiedän kyllä, että kipeä asia on äidillenikin. Mielestäni on silti kunnioitettava minun päätöstäni olla puhumatta asiasta, jos en siihen pysty.

En aliarvioi äitini tuskaa, olen päinvastoin siitä hyvin tietoinen ja näen sen hänen silmistään kotona käydessäni. Ymmärrän siis myös sinun tuskasi, enkä missään nimessä menisi sitä vähättelemään.

Voimia ja jaksamista. Jos tyttösi on asiasta sinulle puhunut, hän oletettavasti kaipaa tukeasi. Toivottavasti jaksat sitä antaa, vaikka suru on sinullakin suuri.

Minua kosketti tarinasi, ehkä eniten sen takia kun kerroin äidilleni olevani lapseton ei se äidistäni ollut mitään. Kertaakaan hän ei ole kysynyt miten voin, eikä tukenut tässä asiassa. Uskon että haluaisit ottaa tuskan pois tyttäreltäsi ja se minua tässä tarinassa koskettikin. Olet varmasti ihana äiti joka tukee lastaan. Äidin tukea varmasti kaipaa tyttäresikin, minä ainankin kaipaan.

..suhtautuminen lapsettomuudestamme kertomiseen oli aivan karmeaa. Hän ajatteli heti asiaa vain omalta kantiltaa ja oli täysin kykenemätön minkäänlaiseen empatiaan ainoaa lastansa ja hänen vaimoaan kohtaan. Vielä kun "vika" on hänen pojassaan, niin hänen on asiaa aivan mahdoton käsitellä. Välini häneen ovat täysin viilenneet ja sitten hän vielä itkee miehelleni, että miten voisi olla minun kanssani läheisempi. Ihmisen suhtautuminen yllättävissä tilanteissa kyllä paljastaa millainen ihminen todellisuudessa on..

Jos mummo rakastaa lapsia eikä ole itsekäs, niin mummo rakastaa täysin sydämin myös adoptiolapsia. tyttäresi voi adoptoida jos oikeasti haluaa lapsen. Mummu on ihan aito mummu vaikka lapsi on adoptoitukin.

Vanhempani kuolevat tahattoman lapsettomuuteni takia lapsenlapsettomina. Minä itken päivittäin lapsettomuuttani. Kaikki siis hyvin.