Viime yönä kävin baarissa, nukuin neljä tuntia, heräsin tuntemattoman ihmisen vierestä ja lähdin (vielä kännissä) töihin. Ja nyt kun oon päässyt kotiin, ketjupoltan tupakkaa ja jään taas miettimään omia mokia..
Haluisin todella kirjoittaa siitä mitä oon käynyt omassa elämässäni läpi ja jakaa sen kaikkien kanssa, jotta joku vois oppia mun virheistä.. Yritän kirjoittaa mahdollisimman selvästi, mut voi olla et näin väsyneenä ei tule järkevää tekstiä.
Mun elämän tilanne on nyt täyspäiväistä työtä. Nautin käydä töissä, koska siellä pääsee olemaan joku muu - piiloon omaa itseäni, henkilöä josta en saa enää selvää..vielä puoli vuotta sitten en polttanut, enkä ollut kaljapullo kädessä kotona tai parvekkeella istumassa ja tekemättä mitään. Elämän tilanne muuttui totaallisesti ja kadotin itseni.
Ennen sain kännissä, tahdostanikin riippumatta, aikaan tappeluita ja rähinöitä. Tein peruuttamattomia mokia, ja murehdin niitä seuraavana päivänä. Luulin monta kertaa oppineeni, mutta mun elämän käännekohdan, pelottovan tapahtuman jälkeen huomasin, etten ole oppinut yhtään mitään. Nyt olen käynyt joka viikonloppu suremassa sitä tapahtumaa/iltaa ja juomassa baarissa, enkä ole enää käyttäytynyt kännissä kuten ennen, vaan rauhallisesti ja välttänyt monta riitatilannetta, mutta se on jo liian myöhäistä!
Yksi esimerkki eilisestä riitatilanteesta: vastaan käveli tuttuni ja hänen mies. Pysähdyin juttelemaan ja ei aikaakaan kun mies alkoi haastaa riitaa. Pidin oman pääni, mutta en vittuillut - jätin miehen "omaan arvoonsa". Olin lähdössä jatkamaan matkaa, mies huusi perään että olen "nössö" (tjv.) ja otti puukon taskusta. Rauhoittelin tilanne ja lopulta tilanne päätty omalla painollaan... Jäin miettimään miten olisin toiminut joskus ennen - aivan päinvastoin..Enkä edes pelästynyt?? Oikeasti hetken mietin et melkein olisin toivonut että tää mies löisi puukollansa..!
Oon koko ikuisuuden etsinyt henkilöä jota voisin rakastaa ja omaa itseäni, omaa paikkaa elämässä. Etsimisen ja sattuman kaupalla koin oikean rakkauden, kihlautumisen, lämmön ja tiesin löytäneeni paikan johon kuulun.. mutta omaa tyhmyyttäni, ja uudelleen ja uudelleen tehtyjen virheiden takia menetin ihan kaiken..parhaan muut ystäväni! kihlattuni! ja oman itseni.
Olen baarista löytänyt yhdenillan naisia, joiden luonna oon yöpynyt jne.. oon huomanut, miten olen pilanut näiden naisten normaalin elämän oman tuskani viilentämiseksi. En pysty ajattelemaan kuin omaa exää, mut silti käyttäydyn tuntemattomille naisille kun ne olisivat jotain tärkeetä - joka on todella väärin.. Onko tämä keino jolla pakenen yksinäisyyttä tai jotain en oikesti tiedä..?
Haluisin todella kirjoittaa siitä mitä oon käynyt omassa elämässäni läpi ja jakaa sen kaikkien kanssa, jotta joku vois oppia mun virheistä.. Yritän kirjoittaa mahdollisimman selvästi, mut voi olla et näin väsyneenä ei tule järkevää tekstiä.
Mun elämän tilanne on nyt täyspäiväistä työtä. Nautin käydä töissä, koska siellä pääsee olemaan joku muu - piiloon omaa itseäni, henkilöä josta en saa enää selvää..vielä puoli vuotta sitten en polttanut, enkä ollut kaljapullo kädessä kotona tai parvekkeella istumassa ja tekemättä mitään. Elämän tilanne muuttui totaallisesti ja kadotin itseni.
Ennen sain kännissä, tahdostanikin riippumatta, aikaan tappeluita ja rähinöitä. Tein peruuttamattomia mokia, ja murehdin niitä seuraavana päivänä. Luulin monta kertaa oppineeni, mutta mun elämän käännekohdan, pelottovan tapahtuman jälkeen huomasin, etten ole oppinut yhtään mitään. Nyt olen käynyt joka viikonloppu suremassa sitä tapahtumaa/iltaa ja juomassa baarissa, enkä ole enää käyttäytynyt kännissä kuten ennen, vaan rauhallisesti ja välttänyt monta riitatilannetta, mutta se on jo liian myöhäistä!
Yksi esimerkki eilisestä riitatilanteesta: vastaan käveli tuttuni ja hänen mies. Pysähdyin juttelemaan ja ei aikaakaan kun mies alkoi haastaa riitaa. Pidin oman pääni, mutta en vittuillut - jätin miehen "omaan arvoonsa". Olin lähdössä jatkamaan matkaa, mies huusi perään että olen "nössö" (tjv.) ja otti puukon taskusta. Rauhoittelin tilanne ja lopulta tilanne päätty omalla painollaan... Jäin miettimään miten olisin toiminut joskus ennen - aivan päinvastoin..Enkä edes pelästynyt?? Oikeasti hetken mietin et melkein olisin toivonut että tää mies löisi puukollansa..!
Oon koko ikuisuuden etsinyt henkilöä jota voisin rakastaa ja omaa itseäni, omaa paikkaa elämässä. Etsimisen ja sattuman kaupalla koin oikean rakkauden, kihlautumisen, lämmön ja tiesin löytäneeni paikan johon kuulun.. mutta omaa tyhmyyttäni, ja uudelleen ja uudelleen tehtyjen virheiden takia menetin ihan kaiken..parhaan muut ystäväni! kihlattuni! ja oman itseni.
Olen baarista löytänyt yhdenillan naisia, joiden luonna oon yöpynyt jne.. oon huomanut, miten olen pilanut näiden naisten normaalin elämän oman tuskani viilentämiseksi. En pysty ajattelemaan kuin omaa exää, mut silti käyttäydyn tuntemattomille naisille kun ne olisivat jotain tärkeetä - joka on todella väärin.. Onko tämä keino jolla pakenen yksinäisyyttä tai jotain en oikesti tiedä..?
Vastaukset 2
Vanhimmat
lopetat päämäärättömän nupinturvotuksen.
Jos on taipumusta aggressiivisuuteen, ei päätöksesi olla rauhallinen välttämättä pidä jos olet kaatanut sisuksiisi ämpärillisen olutta.
Tuossa menossa kadotat vain yhä enemmän itsekunnioitustasi. Koeta setviä asioitasi ihan reilusti selvin päin. Käy vaikka jonkun terapia-hepun juttusilla.
Älä mene baariin. Mene ensi viikonloppuna vaikka mummolaan jos et muuta keksi!
hyvä että oot sen nyt itse havainnut. Nyt sulla on mahdollisuus alkaa suuntaamaan kiinnostustasi asioihin joita nykyään haluat. Oletko joskus ihannoinut nykyistä elämäntapaasi?
No joka tapauksessa nyt kun ensin mietit mitä nykyään haluat elämäsi (arkesi, vkloppusi) sisältävän, niin sinulla on taas hyvä pohja alkaa pikkuhiljaa toimimaan niin kuin ajattelet että "ihannehenkilösi" toimii.
Alkoholi ja sekoilut on vienyt huomiosi niin ettei "kasvamiselle" ole jäänyt tilaa ja uusien "seikkailujen" suunnittelu on jäänyt vaillinaiseksi.