Asikaisen Ripe

"Biisien sävellysten kohdalla tulee paljon postia erilaisilta bändeiltä, kapakoista ja muualta, joissa ei pyydetä edes sovituslupaa, vaan pelkästään nimeä teoskorttiin, jotta saataisiin sovitusosuuksia. Hah. Ne menevät yleensä suoraan paperilennokkitehtaalle."

Biisin kopioiminen bändille soitettavaksi ei ole sovitus. Se että sovittaa kappaleen omaan biisilistaansa on tietenkin eräänlainen sovitus, mutta ei ylitä teoskynnystä eikä näin ollen myöskään Teoston kynnystä. Jos ei osaa soittaa biisiä oikein tai jaksa opetella, täyttää kyllä eräänlaisen luovuuden merkistön, mutta silloin tulevat kyseeseen moraaliset oikeudet, sillä kenellä on oikeus pakoilla rehellistä päivätyötä? Leikki sikseen, oma näkemykseni on että jos on kyse todella luovasta arrista esim. isolle bändille, niin silloin voi myöntää osuudet, koska siinä on silloin selkeästi tapahtunut jotain luovaa ja tietenkin myöskin osuudet silloin kohdistuvat tämän kyseisen sovituksen esityksiin, ja se on oikein."

Sanoittajat ovat usein jo pelkästään taiteellisesti herkkiä, jos heidän luomistyötään käydään sorkkimaan. "Itse en pidä tekstejäni niin pyhinä, etteikö niistä voisi jotain sanaa korvata. Siis, jos biisi siitä paremmaksi muuttuu. Jos oikein paljon paremmaksi muuttuu, voidaan keskustella krediiteistä. Toinen juttu on tietenkin se, että jos itsetarkoituksellisesti halutaan päästä co-writeriksi. Maailmalla ja ikävä kyllä Suomessakin on esimerkkejä siitä. Kyseessähän on silloin usein henkilö, jolla on ikään kuin mahdollisuus vaikuttaa siihen, meneekö, tai siis tässä tapauksessa pääseekö biisi jollekin äänitteelle. " Amerikan mittakaavassa juttu on tietenkin kimurantti sillä muotoa, että on tietenkin matemaattisesti eri lopputulos saada 50% miljoonasta, kuin 100% nollasta. "Se on totta." Niinpä, moraali on kuin purukumi, se venyy ja paukkuu.

Risto Asikainen tietää, mistä kansa tykkää.
Sitä tehdään, mikä myy.

Ristossa on miestä moneksi.
Pankaa paremmaksi.