"ILMASTOMUUTOS" aloitettava

Suomessa on yksittäisen, mutta 50-luvulla varsin yleisen sääilmiön (lumi sataa eteläsuomessa vasta tammikuussa) perusteella käynnistetty mittava ja "huolestunut" keskustelu "ilmastonmuutoksesta". Tällä keskustelulla taitaa olla vain yksi tarkoitus: matin ja maijjan pakkopiiloverojen korotustarpeet!!!!!!!!!!!!!!!!

Kun tänään haistelin pihalla ilmaa, ja kuuntelen radiota, pelkäänkin ensimmäisenä, että seuraava SÄHKÖN HINNAN korotus-ilmoitus jo leijjuu ilmassa. Ilma on näet jälleen "tavanomainen" ja sähköä kuluu.

Epäilenkin pahanpäiväisesti, että "ilmastomuutospuheilla" suomessa pyritään vain masinoimaan PIILOVEROJEN nostoja, sähkön alveina auton käyttömaksuina, kiinteistöveroina yms. yms. Poistettiinhan Ökyrikkaiden VARALLISUUSVERO aivan vastikään. Vaje oli suhdanteista riippuen 200-400 milj. eur.

Epäily piiloverokorotushankkeista ja paineista siihen suuntaan on erittäin aiheellinen, onhan suomen osuus kasvihuonekaasujen päästöistä maailmalla VAIN 0,3 %. Kun vierelle heitetään USA:n luvut, 60 %, tiedämme missä ongelma makaa, sillä en kiistä tässä ilmastomuutoksen olemassaoloa missään muotoa. Mutta kenen siihen pitäsi reagoida, mieti itse. Tätä verukkeena käyttäen ne tunkevat vain SINUN kukkarollesi.

Meillä ilmastonmuutos juuri tänäään ei vain vaikuta "iholla", jos nyt menen ulos, mutta sen haluttaisiin vaikuttaa minun KUKKAROSSANI, siitä vain näyttää nyt olevan kyse.

Mafia kaipaa suojelurahaa, ja asia josta suomessa on oltu nyt hyvin hissukseen juuri VAALIEN ALLA, ovat pari seikkaa:

1) Julkishallinnossa taistellaan EU-vakaussopimuksen -3%:n rajaa vastaan. Irtisanomisin, joka on kova keino kun tiedämme, että syy on tehtaiden ulosmarssi suomesta. Huh huh. Talous on tärkeintä, mutta ymmärtänet, että näin ei pitkään voi jatkua. Mafialle riittää vaalien yli.....

2) Ja minne rahaa tarvitaan? Yksi rajuimmista lisäkulungeista on kasvaneisiin EU-nettojäsenmaksuihin tarvittavat 600-800 milj eur joka vuosi nettona lisää. Mutta kuten sanoin, tehtaiden ulosmarssi maasta on jo saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että sekin tuntuu, tuntuu..kukkarollasi!!!!!!

terveisin Haans
0402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


USA:sta kirjoitti:

Suomessa on yksittäisen, mutta 50-luvulla varsin yleisen sääilmiön (lumi sataa eteläsuomessa vasta tammikuussa) perusteella käynnistetty mittava ja "huolestunut" keskustelu "ilmastonmuutoksesta". Tällä keskustelulla taitaa olla vain yksi tarkoitus: matin ja maijjan pakkopiiloverojen korotustarpeet!!!!!!!!!!!!!!!!

Kun tänään haistelin pihalla ilmaa, ja kuuntelen radiota, pelkäänkin ensimmäisenä, että seuraava SÄHKÖN HINNAN korotus-ilmoitus jo leijjuu ilmassa. Ilma on näet jälleen "tavanomainen" ja sähköä kuluu.

Epäilenkin pahanpäiväisesti, että "ilmastomuutospuheilla" suomessa pyritään vain masinoimaan PIILOVEROJEN nostoja, sähkön alveina auton käyttömaksuina, kiinteistöveroina yms. yms. Poistettiinhan Ökyrikkaiden VARALLISUUSVERO aivan vastikään. Vaje oli suhdanteista riippuen 200-400 milj. eur.

Epäily piiloverokorotushankkeista ja paineista siihen suuntaan on erittäin aiheellinen, onhan suomen osuus kasvihuonekaasujen päästöistä maailmalla VAIN 0,3 %. Kun vierelle heitetään USA:n luvut, 60 %, tiedämme missä ongelma makaa, sillä en kiistä tässä ilmastomuutoksen olemassaoloa missään muotoa. Mutta kenen siihen pitäsi reagoida, mieti itse. Tätä verukkeena käyttäen ne tunkevat vain SINUN kukkarollesi.

Meillä ilmastonmuutos juuri tänäään ei vain vaikuta "iholla", jos nyt menen ulos, mutta sen haluttaisiin vaikuttaa minun KUKKAROSSANI, siitä vain näyttää nyt olevan kyse.

Mafia kaipaa suojelurahaa, ja asia josta suomessa on oltu nyt hyvin hissukseen juuri VAALIEN ALLA, ovat pari seikkaa:

1) Julkishallinnossa taistellaan EU-vakaussopimuksen -3%:n rajaa vastaan. Irtisanomisin, joka on kova keino kun tiedämme, että syy on tehtaiden ulosmarssi suomesta. Huh huh. Talous on tärkeintä, mutta ymmärtänet, että näin ei pitkään voi jatkua. Mafialle riittää vaalien yli.....

2) Ja minne rahaa tarvitaan? Yksi rajuimmista lisäkulungeista on kasvaneisiin EU-nettojäsenmaksuihin tarvittavat 600-800 milj eur joka vuosi nettona lisää. Mutta kuten sanoin, tehtaiden ulosmarssi maasta on jo saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että sekin tuntuu, tuntuu..kukkarollasi!!!!!!

terveisin Haans

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu