Missä vika ?

Aloittelin juoksua ihan kuntoilu mielessä viime keväänä.
Ostin silloin elämäni ekat juoksutossut, Nike Perseus oli malli.
Osoittautuivat ihan hyviksi minulle, tätä mieltä oli fysioterapeuttikin jolle niitä näytin.
Syksyllä sitten ostin toiset Niket ja Perseus oli niidenkin tyyppi ja kokokin sama.
Kengät kuitenkin olivat hieman erinäköiset.
Niillä juoksentelin vain pari kuukautta ja
kantapään vuori kului puhki.
Niitä en enää voi käyttää, koska hiertävät rakon kantapäähän.

Liian pienet ?
Jalkako muuttunut kesän aikana ja ekat olivat jo muotoutuneet jalkoihini ?

Missä siis vika ?
1364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moi,

en tunne kyseistä kenkämallia sen paremmin, mutta yleinen ongelma on se, että kenkävalmistajat muuttavat liikaa kenkämallien ominaisuuksia uudistaessaan mallejaan. Eli jos edellinen Perseus miellytti, niin seuraavista ei voi olla aivan varma.

Asics on kenkävalmistaja, joka ei yleensä turhan paljon kenkämalleja muuttele ja siitä kiitos heille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juoksutossuissa kirjoitti:

Aloittelin juoksua ihan kuntoilu mielessä viime keväänä.
Ostin silloin elämäni ekat juoksutossut, Nike Perseus oli malli.
Osoittautuivat ihan hyviksi minulle, tätä mieltä oli fysioterapeuttikin jolle niitä näytin.
Syksyllä sitten ostin toiset Niket ja Perseus oli niidenkin tyyppi ja kokokin sama.
Kengät kuitenkin olivat hieman erinäköiset.
Niillä juoksentelin vain pari kuukautta ja
kantapään vuori kului puhki.
Niitä en enää voi käyttää, koska hiertävät rakon kantapäähän.

Liian pienet ?
Jalkako muuttunut kesän aikana ja ekat olivat jo muotoutuneet jalkoihini ?

Missä siis vika ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu