Moni meistä asettaa elämälleen tavoitteita. Niiden tavoittelussa aika kuluu joutuisasti eikä pitkästyminen pääse iskemään. Joskus käy kuitenkin niin, että tavoite saavutetaan ja seurauksena on "tyhjä olo". Tuon tyhjän olon välttämiseksi kannattaa asettaa tavoitteet kyllin korkealle. Allekirjoittanut pyrkiikin siis nykyään seuraaviin suorituksiin:
1. Satasen maailmanennätys. Nykyinen ennätys on muistaakseni 9.77. Tavoitteeni on alittaa tuo aika vuoteen 2188 mennessä. Suorituksen arvoa lisää se, etten aio henkistä valmentautumista lukuunottamatta harjoitella millään lailla. Vuonna 2188 vedän shortsit jalkaani ja kipaisen suoranmitan yhdeksään ja puoleen sekuntiin.
2. Sinisen tulppaanin jalostaminen. Tuhannet hollantilaiset ovat jo vuosisatojen ajan pyrkineet jalostamaan sinisen tulppaanilajikkeen. Allekirjoittanut aikoo kuitenkin olla ensimmäinen, joka tuossa tehtävässä onnistuu. Hortonominen lahjakkuuteni on niin mitätön, että muovikukatkin kuolevat hoidossani alle kahdessa viikossa. Sensaatiomaisen tulppaanilajikkeen jalostaminen on siis minun kyvyilleni varsin vaativa suoritus ja sopii siksi hyvin vaikealle tavoitelistalleni.
3. Avaruuskävely ilman lisähappea. Todella vaikea tavoite, sillä avaruuden happipitoisuus on varsin pieni ja ilmanpaine olematon. Siksi joudun opettelemaan perin säästeliään hengitystekniikan, koulimaan kehoni kestämään oleskelua tyhjiössä ja hankkimaan rajua avaruussäteilyä kestävät aurinkolasit. Ensimmäinen etappi tavoitteen saavuttamisessa on kuitenkin riittävän rahoituksen järjestäminen ja jonkin avaruuslentoja suorittavan tahon suostutteleminen kyyditsijäksi.
4. Uiminen Kärsämäeltä Vladivostokiin. Tavoitteenani on sukeltaa Kärsämäenjokeen ja uida Siperian poikki Vladivostokiin poistumatta välillä vedestä. Tämä tarkoittanee välillä pulikoimista todella pienissä ojissa, sopivien sateiden odottelua pikkujokien latvoilla, räpiköimistä suonsilmäkkeissä, kanavien kaivamista lapiopelillä (luonnollisesti itse kanavan pohjalla lilluen, enhän voi poistua vedestä koko aikana), hyytäviä talvia avannoissa jäiden sulamista odotellessa, mielenkiintoisia neuvottelutuokioita erilaisten viranomaisten kanssa ja lukuisia "en pääse vielä tänäkään vuonna töihin"-puheluita työnantajalle.
Eiköhän noiden tavoitteiden parissa aika kulu rattoisasti.
Elämässä pitää olla tavoitteita
16
924
Vastaukset
- Alien-8
Piikkaus/panostus/lataus/räjäyttely on antanut sulle taas valtavasti puhtia lisää.Sehän on oikein hyvä,että pyrit tekemään uusia ennätyksiä,jos energiaa ja tahdonlujuutta vaan riittää.
Tulppaaneista minäkin tiedän senverran,että erotan ne ruususta.Siinäpä oliskin oikea Rahasampo.saisit roppakaupalla kunniaa ja mainetta Melbournea myöten.
Vladivostok on mulle tuttu lomanviettopaikka,mutta Kärsämäki...?..Siis Kärsämäen Kunnasta,vaiko Turussa sijaitsevasta samannimisestä asuntoalueesta?- Hartte-Vainaa
Turusta on Vladivostokiin liian pitkä matka, mutta lähtöpaikan sijoittaminen Pohjois-Pohjanmaan alueelle lyhentää uintireissua tuntuvasti...
Minäkin tunnen tulppaneita sen verran hyvin, etten sekoita niitä leskenlehtiin. Se on jo varsin lupaava alku. Eikös Jaakko teppo laulaa luritellut joskus hulvattomissa biiseissään Kärsämäestä?
Tai sitten savolainen kuuppani on jumissa ja muistaa väärin. Epäilen kuitenkin kuuppani muistavan oikein sillä järkeni on terävä kuin partaveitsi.
Minäkin teen uuden ennätyksen ja asetin riman korkealle. Aion juosta kaikki maailma tiet läpi 1,5 päivässä viimeistään vuonna 2780!
Kuntoutan jo nyt itseäni vetämällä olutta ja viskiä sekaisin niin että pääsen raivokkaaseen mielentilaan. Harjoittelen myös jättämällä viikonloppuviinojen ostamisen viime tinkaan ja joudun juoksemaan todella nopeasti pitkäripaiseen etten kuolisi janoon. Se jos mikä kasvattaa luonnetta ja reisilihaksia ja lisää lähtönopeutta tarvittavan määrän maailmanympärijuoksuun.- Hartte-Vainaa
SavoRULES kirjoitti:
Eikös Jaakko teppo laulaa luritellut joskus hulvattomissa biiseissään Kärsämäestä?
Tai sitten savolainen kuuppani on jumissa ja muistaa väärin. Epäilen kuitenkin kuuppani muistavan oikein sillä järkeni on terävä kuin partaveitsi.
Minäkin teen uuden ennätyksen ja asetin riman korkealle. Aion juosta kaikki maailma tiet läpi 1,5 päivässä viimeistään vuonna 2780!
Kuntoutan jo nyt itseäni vetämällä olutta ja viskiä sekaisin niin että pääsen raivokkaaseen mielentilaan. Harjoittelen myös jättämällä viikonloppuviinojen ostamisen viime tinkaan ja joudun juoksemaan todella nopeasti pitkäripaiseen etten kuolisi janoon. Se jos mikä kasvattaa luonnetta ja reisilihaksia ja lisää lähtönopeutta tarvittavan määrän maailmanympärijuoksuun.Tuo Jaakko Tepon lauluissa esiintyvä paikka on Pörsänmäki. En muista hänen laulaneen Kärsämäestä koskaan. Saatan toki olla väärässä, kuten tapanani on... Pörsänmäki olisi kyllä vielä lähempänä Vladivostokia kuin Kärsämäki, sehän sijaitsee tiemmä jossain Ylä-Savon suunnalla. Jospa aloittaisinkin uintini sieltä...
Tuo sinun tavoitteesi on kyllä perin kunnianhimoinen ja harjoitusmetodisi lähentelevät ihmisrääkkäystä. Toivottavasti onnistut!
oliks tää krijotettu pilke silmäkulmassa? Oliks tää sellanen hassuttelu ja pelleily mielikuvitustavoitejuttu? Mä olen uus täällä, ni mä en tajuu näit inside-juttuja.
- Hartte-Vainaa
Aivan vakavissanihan minä...
No joo, kenties joudun hieman tinkimään tuosta tulppaanitavoitteestani, näyttää nimittäin siltä, että ainakin vlk kehittää sinisen tulppaanin ennen allekirjoittanutta.
Vakavasti puhuen nuo minun juttuni ovat yleensä täysin tuulesta temmattuja tajunnanvirtajaaritteluja eivätkä usein liity lainkaan päivän puheenaiheisiin. Eipä niitä tarvitse kovin vakavasti ottaa. Hartte-Vainaa kirjoitti:
Aivan vakavissanihan minä...
No joo, kenties joudun hieman tinkimään tuosta tulppaanitavoitteestani, näyttää nimittäin siltä, että ainakin vlk kehittää sinisen tulppaanin ennen allekirjoittanutta.
Vakavasti puhuen nuo minun juttuni ovat yleensä täysin tuulesta temmattuja tajunnanvirtajaaritteluja eivätkä usein liity lainkaan päivän puheenaiheisiin. Eipä niitä tarvitse kovin vakavasti ottaa.et säkin vaan hassuttelit ja pelleilit?
- Hartte-Vainaa
Einsten1 kirjoitti:
et säkin vaan hassuttelit ja pelleilit?
Se on yllättävän yleistä tällä palstalla...
Sinulla ainakin näyttävät olevan sanaleikit hallussa, mikäli tuosta uusimmasta avauksestasi voi jotain päätellä. Tuo Robert D Eniro-juttu oli varsin hauska!
- Jalkahiki-Viki
VIRKAVALLAN JA HULLUJEN AKKOJEN TAVOITTAMATTOMISSA.
tost pahanhajuisesta jalkahiestä, halitoosista? Muista pestä jalat hyvin aamuin illoin. Hirveen tärkeetä on myös toi kuivaus, et tekee sen huolellisesti. Zemppiä Viki, kyl sä saat sen viel nujerrettua!
- Hartte-Vainaa
Ainakaan ne naiset, edes hullut, eivät pyri allekirjoittanutta tavoittelemaan. Virkavaltakin on minut melkein unohtanut, vaikkakin verottaja lähestyy edelleen säännöllisesti. Sekään ei ole kiinnostunut persoonastani, ainoastaan vähistä rahoistani...
- Jalkahiki-Viki
Einsten1 kirjoitti:
tost pahanhajuisesta jalkahiestä, halitoosista? Muista pestä jalat hyvin aamuin illoin. Hirveen tärkeetä on myös toi kuivaus, et tekee sen huolellisesti. Zemppiä Viki, kyl sä saat sen viel nujerrettua!
Mutta tuli illalla ajettua surutta täysillä valoilla sen lisäksi,että jälkiseuruksista saataa tulla lasku olen kaiken lisäksi pettänyt haaremini huuhaalla.
- Jalkahiki-Viki
Hartte-Vainaa kirjoitti:
Ainakaan ne naiset, edes hullut, eivät pyri allekirjoittanutta tavoittelemaan. Virkavaltakin on minut melkein unohtanut, vaikkakin verottaja lähestyy edelleen säännöllisesti. Sekään ei ole kiinnostunut persoonastani, ainoastaan vähistä rahoistani...
aika siirtyä tuonpuoleiseen tiettävästi sinne ei virvalta yllä.
- Hartte-Vainaa
Jalkahiki-Viki kirjoitti:
aika siirtyä tuonpuoleiseen tiettävästi sinne ei virvalta yllä.
Pahoin pelkään, että ennen pitkää verottaja lähettää mätkyt vainaillekin meedion välityksellä.
- Jalkahiki-Viki
Hartte-Vainaa kirjoitti:
Pahoin pelkään, että ennen pitkää verottaja lähettää mätkyt vainaillekin meedion välityksellä.
maanpäällinen verohelvetti vaihtuu iankaikkseen verohelvettiin.
- Hartte-Vainaa
Jalkahiki-Viki kirjoitti:
maanpäällinen verohelvetti vaihtuu iankaikkseen verohelvettiin.
Lienee parempi hankkiutua holhouksenalaiseksi ennen kuolemaansa. Allekirjoittaneen hengenlahjoilla sen ei pitäisi olla kovin vaikeaa...
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961565- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403971- 164913
- 57772
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51688
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642