Olen tällainen 22- vuotias parisuhteessa elävä opiskelija mies.
JA.
On todella eristynyt olo, kun tuntuu, että erittäin suuri osa ikäluokastani palvoo sinkkuelämän "hullutuksia". Se ei vielä ole asiassa pahaa, vaan se, että minut ja niinikään avovaimoni esim. tietentahtoen jätetään ulos monesta asiasta, koska elämme parisuhteessa.
Ihmiset tuntuvat puolestamme päättävän, ettei meitä kiinnosta bilettää, lähteä goomille tai ottaa osaa ikäluokkamme huvituksiin.
Onko kellään muulla tällaisia ongelmia ?
Tuntuu vähän, kun olisi joku ikäloppu tai todellinen tylsimys, kun kunnioittaa perinteisiä arvoja sitoutumisesta, toisen rakastamisesta ja kiinteästä yhteiselosta.
Olen parikin kertaa kuullut erään avovaimoni ystävän mainitsevan kuinka kakaramainen olo hänellä on kanssamme.
Välillä tuntuu, että nykyajan varhaisaikuisten maailmaan ei kuuluisi mitään muuta kuin bilettäminen. Itse en tätä tuomitse, mutta jumakauta että välillä ottaa päähän se, miten tällaisia kaltaisiani "kalkkiksia" kohdellaan. Kokemuksia ja mielipiteitä asian tiimoilta otetaan vastaan ;)
JA.
On todella eristynyt olo, kun tuntuu, että erittäin suuri osa ikäluokastani palvoo sinkkuelämän "hullutuksia". Se ei vielä ole asiassa pahaa, vaan se, että minut ja niinikään avovaimoni esim. tietentahtoen jätetään ulos monesta asiasta, koska elämme parisuhteessa.
Ihmiset tuntuvat puolestamme päättävän, ettei meitä kiinnosta bilettää, lähteä goomille tai ottaa osaa ikäluokkamme huvituksiin.
Onko kellään muulla tällaisia ongelmia ?
Tuntuu vähän, kun olisi joku ikäloppu tai todellinen tylsimys, kun kunnioittaa perinteisiä arvoja sitoutumisesta, toisen rakastamisesta ja kiinteästä yhteiselosta.
Olen parikin kertaa kuullut erään avovaimoni ystävän mainitsevan kuinka kakaramainen olo hänellä on kanssamme.
Välillä tuntuu, että nykyajan varhaisaikuisten maailmaan ei kuuluisi mitään muuta kuin bilettäminen. Itse en tätä tuomitse, mutta jumakauta että välillä ottaa päähän se, miten tällaisia kaltaisiani "kalkkiksia" kohdellaan. Kokemuksia ja mielipiteitä asian tiimoilta otetaan vastaan ;)
Vastaukset 28
Vanhimmat
Moro!
Itse olen 22 vuotias opiskelija mies. En juuri harrasta bilettämistä, mutta parisuhde ei ole enää mielestäni nykypäivää.
Eletään 5-7 vuotta yhdessä, otetaan asuntolaina ja sitten erotaan. Toiselle jää 1-2 alle kouluikäistä lasta. Molemmille jää kauheasti velkaa. Lapset joutuvat elämään elämänsä niin että vanhemmat yllyttävät koko ajan lasta toista vanhempaa vastaan. Sillä joka joutuu pääsääntöisesti lapsista huolehtimaan (yleensä nainen), on viety mahdollisuus uraan, harrastuksiin tai yleensäkin omaan elämään.
Ei nykypäivän maailmassa ole muuta mahdollisuutta kuin elää yksin. Työelämä vaatii isoja uhrauksia ja kenties töitä löytyy pelkästään ulkomailta. On tarpeeksi vaikeaa kun yrittää huolehtia itsestään ja vanhoista vanhemmista, saati sitten muista.
Siis tämä viesti on pelkkä kärjistys eikä mikään hyökkäys muitten elämäntapaa kohtaan :)
Mutta tälläisiä ajatuksia tuli mieleen kun luin viestisi
"live and let die"
Pojat on päässeet hyvin jäljille nykymenosta. Tuotahan se on. Sinkkuus on in. Parisuhteet ja perheet hajotetaan ihan vaan, kun ei enää huvita. Mitäpä tuosta, mitä se lasten elämänkuvalle tekee, mitäpä tuosta, vaikka toinen onkin kovilla eron jälkeen.
Pääasia kun itsellä on hyvä olla. Se on in!
Moikka!
Et ole mielestäni mikään kalkkis. Meillä vähän sama juttu, pikemminkin juuri miehen puolelta. Hänen (24 v.) 'kaikki' kaverinsa (melkein, vain muutamat seurustelevat) ovat sinkkuja, ja usein hän sanoo minulle siitä miten tuntee jäävänsä aina kavereitten jutuista pois sen takia, että hän elää parisuhteessa.
Itselläni (19 v.) on hieman eri tilanne, sillä melkeimpä kaikki kavereistani elävät parisuhteessa. He eivät siis pidä elämäntilannetta mitenkään 'erilaisena', vaan suhtautuvat siihen täysin asiallisesti. He tietävät, että parisuhteelle on annettava aikaa ja sitä on hoidettava. Käymme sitten tyttöporukassa, miesten kanssa tai kaikki pareineen baareissa.
Silti, ymmärrän pointtisi. Mieheni jää kuin jääkin sinkkujen kavereittensa ulkopuolelle. Häneen ei yksinkertaisesti oteta enää edes yhteyttä niin paljoa, koska hän elää parisuhteessa. Itselläni on ehkä parempi tilanne, koska kaverini ovat samassa elämäntilanteessa kuin minäkin. Onpa meillä avopuolisoni kanssa yhteisiä kavereita, jotka ovat pareja. Heidän kanssaan sitä yleensä tulee lähdettyä liikenteeseen, ei niinkään niiden sinkkujen kanssa.
Onko tämä sitten nykyaikaa.. Siihen en kyllä yhdy, että nykyajan elämä ns. edellyttää yksinelämistä. Olen todella onnellinen miehestäni, ja olemme menossa naimisiin, enkä voisi kuvitella eläväni sinkkuna. Onneksi meitä parisuhteessa eläjiä riittää :)
Moikka!
Et ole mielestäni mikään kalkkis. Meillä vähän sama juttu, pikemminkin juuri miehen puolelta. Hänen (24 v.) 'kaikki' kaverinsa (melkein, vain muutamat seurustelevat) ovat sinkkuja, ja usein hän sanoo minulle siitä miten tuntee jäävänsä aina kavereitten jutuista pois sen takia, että hän elää parisuhteessa.
Itselläni (19 v.) on hieman eri tilanne, sillä melkeimpä kaikki kavereistani elävät parisuhteessa. He eivät siis pidä elämäntilannetta mitenkään 'erilaisena', vaan suhtautuvat siihen täysin asiallisesti. He tietävät, että parisuhteelle on annettava aikaa ja sitä on hoidettava. Käymme sitten tyttöporukassa, miesten kanssa tai kaikki pareineen baareissa.
Silti, ymmärrän pointtisi. Mieheni jää kuin jääkin sinkkujen kavereittensa ulkopuolelle. Häneen ei yksinkertaisesti oteta enää edes yhteyttä niin paljoa, koska hän elää parisuhteessa. Itselläni on ehkä parempi tilanne, koska kaverini ovat samassa elämäntilanteessa kuin minäkin. Onpa meillä avopuolisoni kanssa yhteisiä kavereita, jotka ovat pareja. Heidän kanssaan sitä yleensä tulee lähdettyä liikenteeseen, ei niinkään niiden sinkkujen kanssa.
Onko tämä sitten nykyaikaa.. Siihen en kyllä yhdy, että nykyajan elämä ns. edellyttää yksinelämistä. Olen todella onnellinen miehestäni, ja olemme menossa naimisiin, enkä voisi kuvitella eläväni sinkkuna. Onneksi meitä parisuhteessa eläjiä riittää :)
Moikka!
Et ole mielestäni mikään kalkkis. Meillä vähän sama juttu, pikemminkin juuri miehen puolelta. Hänen (24 v.) 'kaikki' kaverinsa (melkein, vain muutamat seurustelevat) ovat sinkkuja, ja usein hän sanoo minulle siitä miten tuntee jäävänsä aina kavereitten jutuista pois sen takia, että hän elää parisuhteessa.
Itselläni (19 v.) on hieman eri tilanne, sillä melkeimpä kaikki kavereistani elävät parisuhteessa. He eivät siis pidä elämäntilannetta mitenkään 'erilaisena', vaan suhtautuvat siihen täysin asiallisesti. He tietävät, että parisuhteelle on annettava aikaa ja sitä on hoidettava. Käymme sitten tyttöporukassa, miesten kanssa tai kaikki pareineen baareissa.
Silti, ymmärrän pointtisi. Mieheni jää kuin jääkin sinkkujen kavereittensa ulkopuolelle. Häneen ei yksinkertaisesti oteta enää edes yhteyttä niin paljoa, koska hän elää parisuhteessa. Itselläni on ehkä parempi tilanne, koska kaverini ovat samassa elämäntilanteessa kuin minäkin. Onpa meillä avopuolisoni kanssa yhteisiä kavereita, jotka ovat pareja. Heidän kanssaan sitä yleensä tulee lähdettyä liikenteeseen, ei niinkään niiden sinkkujen kanssa.
Onko tämä sitten nykyaikaa.. Siihen en kyllä yhdy, että nykyajan elämä ns. edellyttää yksinelämistä. Olen todella onnellinen miehestäni, ja olemme menossa naimisiin, enkä voisi kuvitella eläväni sinkkuna. Onneksi meitä parisuhteessa eläjiä riittää :)
Viesti tuli useampaan kertaan.. kone ei meinannut lähettää viestiäni ollenkaan.. lähetin viestin moneen kertaan aina vaihtaen jotakin, jotta saisin viestin lähtemään.. :(
kannattaa jatkaa siihen malliin, mikä itseä miellyttää. kieltämättä uusiin ihmisiin tutustuminen on aika vaikeata (varsinkin suomessa?) ja jos vanhassa kaveripiirissä alkaa "tökkimään" niin voipi tulla tylsää..."sinkkuelämän palvonnassa" minua ärsyttää lähinnä ne sinkut, jotka eivät kunnioita toisten valintoja vaan esim. tyrkyttävät elämäntyyliään tai yrittävät tehdä tuhoja toisten parisuhteissa.
itsekin seurustelen 22-vuotiaan miehen kanssa (minä 19).
sinkkukaverini eivät juuri minuun ota yhteyttä ja jos minä otan heihin, vaikuttaa siltä, ettei heitä oikeastaan kiinnosta tavata=(
rakkaanikin lähes kaikki kaverit ovat sinkkuja, mutta kyllä hän silti kelpaa heidän mukaansa. pari hänen kavereistaan seurustelee myös ja monesti olen kuullut, että heidän tyttöystävänsä ovat mukana esim. baarireissuilla.
minä vain en mahdu mukaan. en tiedä, miksi. kultani sanoo, että hänen kaverinsa pitävät minusta kyllä, mutta on parempi, etten tule mukaan. kyse kenties siitä, että olen muutaman vuoden nuorempi?
tunnen jääneeni todella yksin. omat "kaverini" eivät halua minua mukaansa. ja kultani mukaan en pääse hänen kaveriensa takia. istun viikonloput yksin kotona, kun muut ovat bilettämässä. väkisin en mukaan viitsi ängetä.
kullankin kanssa olisi mukava viettää koti-iltoja muulloinkin kuin viikolla, mutta hänen mielestään kaveritkin tarvitsevat aikaa ja se aika on ehdottomasti perjantai- ja lauantai-iltoina...
Ärsyttää, kun miehen kaverit on ottanu asenteen, että 'ethän sä minnekää pääse, ku sulla on muija kotona'. Enhän minä häntä ois estämässä, jos nämä 'sinkku kaverit' haluaisivat ottaa hänet mukaansa esim. baariin. Tuntuu vaan tulevan niin harvoin niitä pyyntöjä juuri sen takia, kun yleinen käsitys on, ettei hän luultavastikaan pääse lähtemään (vaikka en olis häntä kieltämässäkään..).
Mutta.. jokainen tyylillään. Me ainakin ollaan näin onnellisia :)
Toi on niin yleinen suhtautumistapa tietyn ikäisissä! En tiedä mikä vimma niillä kavereilla on ihan tieten tahtoen korostaa tuollaista mielialaa ja koittaa väkisin asettaa itseään ja naista vastakkaisille puolille. Usein käy niin että jos jätkä erehtyy yhtään ottamaan huomioon muijansa mahdollisia tarpeita niin kaverit alkaa soittaan suutaan. Tai sitten jätkä pelkää että alkavat, molemmat tapaukset saattavat johtaa siihen ettei muijaa todellakaan oteta huomioon. Ja kyse ei todellakaan ole siitä ettei nainen päästäisi jätkää mihinkään vaan ihan arkielämän sujumisesta jos asutaan samassa osoitteessa. Kuinka raivostuttavaa onkaan odotella vaikka ruuan kanssa (tai mikä tahansa sellainen asia joka vaatisi molempien läsnäoloa) kun jätkä on yhtäkkiä matkalla töistä kotiin eksynyt ties minne, tulee sitten kun muistaa. En tiedä onko nykyään helpompaa edes tuolta osin kun on sentään kännykät melkein jokaisella.Vanhempien ihmisten keskuudessa tuollaista ei useinkaan esiinny kai jo siitä syystä että yhä useammat ovat tajunneet että on se emäntäkin ihan hyvä olla olemassa, kaveripiiri sentään ihan jokaista tarvetta kata. Joillekin kyllä valitettavasti jää päälle tuo suhtautumistapa pysyvästi...
Jos kerran muutkin naisystävät saavat tulla mukaan niin kyllä sinunkin pitää saada! Pistä kova kovaa vastaan, lähde sitten vaikka yksin liikenteeseen, luulisi sen ainakin herättävän poikaystäväsi huomion. Ei noin saa tehdä.
Ikävää jos sinusta tuntuu etteivät omatkaan kaverisi halua tavata (oletko varma?) mutta jos näin on niin voisitkohan koittaa saada uusia kavereita esim. töistä, koulusta, harrastuksista? Eihän se yhtä helppoa ole kuin lapsena mutta kyllä se siitä lähtee. Jos esim. pikkujouluissa tms. yhteisessä juhlassa viihdyt jossain porukassa on aika luontevaa ehdottaa biletyksen uusimista sopivan viikonlopun tullen.
Jos kerran muutkin naisystävät saavat tulla mukaan niin kyllä sinunkin pitää saada! Pistä kova kovaa vastaan, lähde sitten vaikka yksin liikenteeseen, luulisi sen ainakin herättävän poikaystäväsi huomion. Ei noin saa tehdä.
Ikävää jos sinusta tuntuu etteivät omatkaan kaverisi halua tavata (oletko varma?) mutta jos näin on niin voisitkohan koittaa saada uusia kavereita esim. töistä, koulusta, harrastuksista? Eihän se yhtä helppoa ole kuin lapsena mutta kyllä se siitä lähtee. Jos esim. pikkujouluissa tms. yhteisessä juhlassa viihdyt jossain porukassa on aika luontevaa ehdottaa biletyksen uusimista sopivan viikonlopun tullen.
Jos kerran muutkin naisystävät saavat tulla mukaan niin kyllä sinunkin pitää saada! Pistä kova kovaa vastaan, lähde sitten vaikka yksin liikenteeseen, luulisi sen ainakin herättävän poikaystäväsi huomion. Ei noin saa tehdä.
Ikävää jos sinusta tuntuu etteivät omatkaan kaverisi halua tavata (oletko varma?) mutta jos näin on niin voisitkohan koittaa saada uusia kavereita esim. töistä, koulusta, harrastuksista? Eihän se yhtä helppoa ole kuin lapsena mutta kyllä se siitä lähtee. Jos esim. pikkujouluissa tms. yhteisessä juhlassa viihdyt jossain porukassa on aika luontevaa ehdottaa biletyksen uusimista sopivan viikonlopun tullen.
Jos kerran muutkin naisystävät saavat tulla mukaan niin kyllä sinunkin pitää saada! Pistä kova kovaa vastaan, lähde sitten vaikka yksin liikenteeseen, luulisi sen ainakin herättävän poikaystäväsi huomion. Ei noin saa tehdä.
Ikävää jos sinusta tuntuu etteivät omatkaan kaverisi halua tavata (oletko varma?) mutta jos näin on niin voisitkohan koittaa saada uusia kavereita esim. töistä, koulusta, harrastuksista? Eihän se yhtä helppoa ole kuin lapsena mutta kyllä se siitä lähtee. Jos esim. pikkujouluissa tms. yhteisessä juhlassa viihdyt jossain porukassa on aika luontevaa ehdottaa biletyksen uusimista sopivan viikonlopun tullen.
Jos kerran muutkin naisystävät saavat tulla mukaan niin kyllä sinunkin pitää saada! Pistä kova kovaa vastaan, lähde sitten vaikka yksin liikenteeseen, luulisi sen ainakin herättävän poikaystäväsi huomion. Ei noin saa tehdä.
Ikävää jos sinusta tuntuu etteivät omatkaan kaverisi halua tavata (oletko varma?) mutta jos näin on niin voisitkohan koittaa saada uusia kavereita esim. töistä, koulusta, harrastuksista? Eihän se yhtä helppoa ole kuin lapsena mutta kyllä se siitä lähtee. Jos esim. pikkujouluissa tms. yhteisessä juhlassa viihdyt jossain porukassa on aika luontevaa ehdottaa biletyksen uusimista sopivan viikonlopun tullen.
Jos kerran muutkin naisystävät saavat tulla mukaan niin kyllä sinunkin pitää saada! Pistä kova kovaa vastaan, lähde sitten vaikka yksin liikenteeseen, luulisi sen ainakin herättävän poikaystäväsi huomion. Ei noin saa tehdä.
Ikävää jos sinusta tuntuu etteivät omatkaan kaverisi halua tavata (oletko varma?) mutta jos näin on niin voisitkohan koittaa saada uusia kavereita esim. töistä, koulusta, harrastuksista? Eihän se yhtä helppoa ole kuin lapsena mutta kyllä se siitä lähtee. Jos esim. pikkujouluissa tms. yhteisessä juhlassa viihdyt jossain porukassa on aika luontevaa ehdottaa biletyksen uusimista sopivan viikonlopun tullen.
Jos kerran muutkin naisystävät saavat tulla mukaan niin kyllä sinunkin pitää saada! Pistä kova kovaa vastaan, lähde sitten vaikka yksin liikenteeseen, luulisi sen ainakin herättävän poikaystäväsi huomion. Ei noin saa tehdä.
Ikävää jos sinusta tuntuu etteivät omatkaan kaverisi halua tavata (oletko varma?) mutta jos näin on niin voisitkohan koittaa saada uusia kavereita esim. töistä, koulusta, harrastuksista? Eihän se yhtä helppoa ole kuin lapsena mutta kyllä se siitä lähtee. Jos esim. pikkujouluissa tms. yhteisessä juhlassa viihdyt jossain porukassa on aika luontevaa ehdottaa biletyksen uusimista sopivan viikonlopun tullen.
Jos kerran muutkin naisystävät saavat tulla mukaan niin kyllä sinunkin pitää saada! Pistä kova kovaa vastaan, lähde sitten vaikka yksin liikenteeseen, luulisi sen ainakin herättävän poikaystäväsi huomion. Ei noin saa tehdä.
Ikävää jos sinusta tuntuu etteivät omatkaan kaverisi halua tavata (oletko varma?) mutta jos näin on niin voisitkohan koittaa saada uusia kavereita esim. töistä, koulusta, harrastuksista? Eihän se yhtä helppoa ole kuin lapsena mutta kyllä se siitä lähtee. Jos esim. pikkujouluissa tms. yhteisessä juhlassa viihdyt jossain porukassa on aika luontevaa ehdottaa biletyksen uusimista sopivan viikonlopun tullen.
Anteeksi! Ei kyllä voinut olla mun vika, painoin lähetä-nappia vaan kerran. Mitä tapahtui...?
mainitsemasi jätkät niitä samoja, jotka sitten kolmekymppisinä urputtavat bailaamassa oleville perheellisille muijille, että mitä hel...tiä te täällä ootte, painukaa kotiin miehenne ja lastenne luo!
Pidä siinä sitten hauskaa ja irtaannu arjesta.
jospa ne sitten tajuais mitä ois kannattanu vähän nuorempana hankkia :) Minä ainakin olen saanut kasvatuksen, jossa perhe on tärkeä (en väitä ettei se olisi sitä näille sinkuillekin, mutta kasvatuksesta olen oppinut senkin, miten parisuhde voi olla todella onnellinen).
Voisko olla, että näillä sinkuilla ois jotain 'perimää' siitä omasta kotielämästä? Siis sillai, että jos heidän vanhemmat ovat vaikka eronneet tai muuten elävät huonossa parisuhteessa, niin heidän lapsensa eivät halua toistaa samaa (ei kuitenkaan halua yleistää!)? Minulla kun vanhemmat ovat eläneet jo reilun 20 vuotta yhdessä onnellisesti ja minä kun olen sitä katsellut, niin vain kateellinen voin olla. Nyt haluan rakentaa samanlaisen elämän tämän miehen kanssa :)
tuollaista,vai?
Ennenvanhaan oli sellaista, ettei seurusteleva pari halunnut tavata sinkkuystäviään, etenkään ilman kumppaniaan, ei sitten millään. Niin ne ajat muuttuu..
Itse tapasin vasta pari suotta sitten (ollessani jo 23v nainen!) elämäni ensimmäisen poikaystäväni.
Siihen asti tunsin olevani AINA ulkopuolinen.
Olin sinkku, mutta minulla ei ollut myöskään irtosuhteita, olin siis oikeasti YKSIN!
Minua pidettiin friikkinä, enää eivät sukulaisetkaan jaksaneet kysellä joko minulla on poikaystävä, kuten aina nuorempana kyselivät.
Sen tilalle alkoi tulla epäilyttäviä "vihjailuja" sukupuolisesta suuntautumisestani ja että voiko minuun luottaa suvun jatkumisessakaan.
Kaverit eivät liioin kutsuneet minua enää mihinkään menoihinsa, kun kaikilla oli aina heila/puoliso, mutta minun tiedettiin tulevan yksin.
Ihmettelen kun sinkkuja leimataan aina moraalittomiksi minä-minä-ihmisiksi, mutta todella iso osa nykyään on yksin ihan siitä syystä, että sitä oikeaa on vaikea löytää.
Itse ainakin ajattelin aina, että parempi olla ihan yksin kuin huonossa suhteessa.
Minulla kävi tuuri, kun löysin todella rehdin ja kunnollisen miehen! Kauan sitä kuitenkin jouduin odottamaan.
Jo sitä on aikoihin eletty, jos nykynuorison mielestä on kakaramaisempaa elää parisuhteessa, kuin bilettää sinkkuna pitkin kyliä. Eikös se yleensä ole juuri toisin päin?
Jäin tuossa miettimään, kun luin noita mielipiteitä, että suurin osa kirjoittajista on iältään juuri tuossa kahdenkympin korvilla. Väkisinkin tuli mieleen, että olisiko tuon ikäisten yleinen käsitys sellainen, että jos kaveri on parisuhteessa, niin hänet pitää jättää rauhaan eli bailukutsut ei koske häntä? Toinen hyvin yleinen ilmiö on, että kun aletaan seurustelee ja ollaan aluksi hyvin rakastuneita, niin juuri itse syyllistyy siihen, että unohtaa kaverinsa. Tällöin kaverit hyvin helposti loukkaantuvat ja eivät tämä vuoksi ota yhteyttä ja kutsu esim bileisiin.
Itse ole aina pitänyt huolta siitä, että kaverit eivät unohdu, vaikka mikä olisi ja aina on kutsuttu bileisiin niin yksin kuin avecin kanssa. Kun pitää itse yhteyttä, niin pitävät myös kaverit.
Ei se kakaramaisempaa ole jos elää parisuhteessa vaan nimenomaan "mummomaista". Ihankuin olisi joku 30-40 vuotias (ei toki provo tai herja) elämässä paljon/kaiken nähnyt ja tylsistynyt ura/perheihminen.
ELIKKÄ.
Se kohtelu mitä avoliitossa elävänä tavallaan saa ikäisiltään sinkuilta on samantyyppistä, kuin mitä 30-40 vuotiaat ehkä saavat parikymppisiltä. Maailmat ei "kohtaa". Lähtökohdat on "erilaisia".
Ollaan eri "aaltopituuksilla", ja kaikenlaisia muita TEKOSYITÄ sille, miksi ei voida hullutella sinkkubiletyksissä ja muissa mestoissa vakavasti seurustelevana.
Kuinka moni sinkku menisi vain bileisiin, jossa on vain varattuja ja vakavasti seurustelevia ihmisiä ?
Elikkä pointtini on se, että avoliitossa elävänä parikymppisene tulee kohdelluksi paljon "kypsempänä" kuin mitä haluaisi.
En haluaisi, että minua kohdellaan niin kypsänä, että muut päättävät puolestani, ettei minua kiinnosta bailaaminen tai uusien ihmisten tapaaminen.
Ihmisillä on tapana muodostaa stereotyyppisiä käsityksiä toisista ihmisistä. Näin toimii etenkin sellaiset ihmiset, joiden ystävä- eikä tuttavapiirissä ole eri-ikäisiä ihmisiä, jotka kukin tahoillaan elävät monimuotoisissa suhteissa tai sinkkuina.
Minä kyllä menisin, menen ja olen mennyt mihin bileisiin hyvänsä "siviilisäädystäni" riippumatta. Olen saanut myös ihan tarpeekseni kutsuja siviilisäädystäni riippumatta. Oletko varma ettet sittenkin ole nimenomaan "kalkkis?" Perinteisten arvojen kunnioittamisessa ei ole mitään pahaa ja useimmat sinkutkin pohjimmiltaan varmasti niin tekevät, mutta on kyllä täysin väärä paikka mennä kunnioittamaan niitä johonkin sinkkubileisiin. Ts. oletko aivan varma ettet yksinkertaisesti ole luonut tarpeeksi monta paheksuvaa katsetta sekoilevien sinkkuystäviesi suuntaan joten nyt sinua ei enää kutsuta mihinkään? Ei kai kukaan halua moraalinvartijaa seurakseen. Itsellänikin on sinkkuusajoilta lähinnä sellaisia muistoja että seurustelevat koittivat tyrkyttää sitä omaa elämäntapaansa vähän joka vaiheessa ja jokaiselle "yksinäiselle raukalle."
Olisiko kalkkismaista jos suoraan kertoisi ystävilleen, että HALUAA mukaan ja on parisuhteestaan huolimatta se sama ihminen kuin ennen suhdetta?