Suosittelen kaikille

tutustumista

Tällä palstalla näkee ehkä eniten harha- ja virheluuloja ihmisen kehon toiminnasta ja liikunnasta ja oikeasta ruokavaliosta. Suosittelen teille kaikille että luette jonkun ravitsemusoppaan, ja sen lisäksi jonkun kuntoilua ja liikuntaa käsittelevän kirjan. Ja ehkä jonkun puolueettoman yleiskattavan teoksen laihdutuksesta. Noilla pääsee jo pitkälle.

Sitten ehkä ymmärrätte, että kevyillä vastuksilla tehty liikunta ei kuluta yhtään enemmän energiaa kuin painavilla vastuksilla tehty ja että vatsalihasliikkeet eivät ole parhaita tapoja polttaa rasvaa. Ja ehkä sitten myös tajuatte kuinka valtavan suuri merkitys ruokavaliolla on selluliittiin ja rasvaan.

Sen sijaan että te kuppailette ja poistatte selluliittia erinäköisillä vippaskonsteilla, teidän tulisi kysyä "Miksi minulla on selluliittia? Mistä se johtuu? Mikä kehossani tai elintavoissani on vikana?" Jotkut luulevat että pelkkä laihduttaminen auttaa, toiset luulevat että pelkkä veden kittaaminen auttaa, jne. Keho on kokonaisvaltainen rakennelma, jossa yksi asia voi vaikuttaa moneen eri kohtaan. Syömämme ruoka vaikuttaa aineenvaihdunnan toimintaan, joka puolestaan vaikuttaa hormonitasapainoon, ihon toimintaan, jne. Ruokavalio on kaiken a ja o monien eri sairauksien hoidossa, koska sillä on niin kokonaisvaltainen merkitys. Ja terveelliseltä vaikuttava ruokavalio ei välttämättä ole sitä. Kannattaisi tutustua ihan kaikkien ravintoaineiden saantisuosituksiin ja oikeasti laskea omasta ruokavaliosta, että tuleeko ne saantisuositukset täyteen. Veikkaan että useimmilla jää puutteelliseksi monilta osin.

Jos vain pyritte poistamaan oireen, ettekä piittaa syystä, ette voi ikinä päästä kokonaan eroon selluliitista koska sitä muodostaa koko ajan, minkä keritte poistamaan esim. kuppaamalla. Fiksuinta olisi paneutua selluliitin syihin omalla kohdalla.

Elämä kuntoon, ja selluliitti häipyy huomaamatta.

3

1651

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suurin osa totuutta

      ei kannata silti unohtaa, että perimälläkin ON merkitystä. Toisille tulee selluliittiä helpommin kuin toisilla eikä geenejään pääse pakoon.

      • kuitenkaan...

        Vaikka geeneillä on oma vaikutuksensa, niin ei kannata heittää käsiä ristiin ja todeta että "en voi sille mitään, se on geeneissä". Sille VOI nimittäin paljonkin. Geeneissä on paljon muitakin asioita, vaikkapa hiusten väri ja silti me käytämme tolkuttomasti rahaa ja aikaa hiusten värjäilyyn. Saman ajan ja energian voi käyttää vaikkapa selluliittia vastaan taistelemiseen. Oikeat elintavat estävät useimmiten geenien vaikutuksen.


      • kun on about terve
        kuitenkaan... kirjoitti:

        Vaikka geeneillä on oma vaikutuksensa, niin ei kannata heittää käsiä ristiin ja todeta että "en voi sille mitään, se on geeneissä". Sille VOI nimittäin paljonkin. Geeneissä on paljon muitakin asioita, vaikkapa hiusten väri ja silti me käytämme tolkuttomasti rahaa ja aikaa hiusten värjäilyyn. Saman ajan ja energian voi käyttää vaikkapa selluliittia vastaan taistelemiseen. Oikeat elintavat estävät useimmiten geenien vaikutuksen.

        En polta, en juo alkoholia, liikun säännöllisesti eli ainut joka olisi remppauksen tarpeessa ois ruokavalio, mutta minkäs teet, kun on allerginen lähes kaikelle lukuunottamatta keitettyä perunaa ja lihaa ja jotkut marjat. Hedelmät on kaikki allergisoivia, vihannekset ovat allergisoivia, koimaiset ja ulkomaiset viljat on kiellettyjen listalla. Eli miten siinä remppaat ruokavaliota, kun kaikki ruuat aiheuttaa allergiaoireita? Kysyn vaan, eli miten san sellun pois jos mun ruokapuolessa on vika. Silloin sitä käyttää viimeisenkin oljenkorren.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      394
      1557
    2. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      86
      1014
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1006
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      134
      989
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      711
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    8. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      125
      672
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      649
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      624
    Aihe