Olen 26-vuotias hiukan ylipainoinen mies, joka on aloittamassa kuntoilun. Olen nyt reilu 2 viikkoa tehnyt lähes joka päivä 50-90 punnerrusta, mutta en jaksa tehdä kerralla kuin korkeintaan n. 15 punnerrusta, joka oli suunnilleen saman verran, kuin silloin kun aloitin. Kuinka kauan kestää, että jaksaisi tehdä vähintään 10:n enemmän, samoin olen huomannut, että oikea olkapää tulee punnertaessa kipeäksi, pitäisikö tästä huolestua?
miten jaksaa punnertaa
thenikki
82527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ite teen semmoiset 25kpl minuuttiin ikää(15v)tosin tahdin perusteella tekisin 55 minuuttiin mutta kun ojentajat ei jaksa perkule!!!Ittellä sama ongelma.Ennätys yhteen putkeen on noin 20kpl.
Ite haluaisin kasvattaa 20:sta kymmenestä siihen 40:meneen parin kuukauden aikana,osaako joku mua neuvvoa?
punnertamisen lisäksi vetäny leukoja ja nyt menee 30 punnerrusta puoles minuutis
Ei 2viikossa vielä ehdi niin paljoa voimat kasvaa, että eroa huomaisi. Eli maltti on valttia, kyllä edistystä jossakin vaiheessa tulee. Muista kuitenkin vaihdella harjoittelua: vaikka vain punnertaisit, tee välillä eri pituisia sarjoja. Jotain muutakin treeniä kyllä kannattaa ottaa mukaan, koska silloin kehittyy nopeammin.
Olkapääongelmien kanssa kannattaa olla tarkkana, eli älä punnerra väkisin, jos olkapää sattuu. Se on herkkä alue rikkoutumaan nuorillakin. Ja jos vielä on ylipainoa, voi olla, ettei rakenteet kestä "kylmiltään" punnerruksia: tee pienemmillä painoilla harjoittelua (eli älä punnerra, vaan irtopainoilla) ensin, jotta lihakset vahvistuvat pikkuhiljaa ja kestävät sitten punnerruksiakin.
Jooooooo jos sä haluut punnertaa 10 nii ite olin punnertamas alkuu niiku suunillee jtain 10 mut tein päiväs noin 100 kertaa. Yritä vaa tehä enemmän kuin 50-90 punnerusta, koska olen varma et jaksat tehä enemmän jos sul olisi oikeasti se motivaatio tehä enemmän punnerusta kuin 15
tämä oli varmasti hyödyllinen tieto 6 vuotta aloituksen jälkeen.
ime vinkuja munaas aina tieto on hyödyksi jollekkin. jätä nää kommentit pois tollo.
Ihminen on kaiketi muuttumassa hylkeenmuotoiseksi säkiksi. Kävin pitkästä aikaa ostamassa uudet farkut, kun niitä mainostettiin perusfarkkuina. Valitsin tutun vanhan kokoiset. Vyötärö on väljä, mutta mutta lahkeet reisistä pinkeät ja kiristävät. Haaroväli sijaitsee sen verran alhaalla että pitkiä askelia ei voi ottaa koska housut estävät. Ne on tehty pullottavavatsaiselle tikkujalkaiselle joka ei ota juoksuaskelia ja käveleekin vain vähän ja lyhyin askelin.
Olet oikeassa.