Ex-poikaystäväni ei suostu millään uskomaan, etten halua enää olla hänen kanssaan, seurustelua takana puolisen vuotta. Itseäni koko tyyppi jo etoo, laittaa monta sähköposti- ja tekstiviestiä päivittäin, yrittää soittaa, en vastaa muuta kuin korkeintaan, että hae ulkopuolista apua, jos et voi päästää musta muuten irti ja vakuutan, etten todellakaan halua enää ikinä nähdä häntä, eikä mitään toivoa yhteisestä tulevaisuudesta ole. Itsekin on sanonut, ettei mua rakasta, ihastunut vain. Onkohan kyseessä joku pakkomielle siihen, että täytyy seurustella jonkun kanssa, kenen kanssa tahansa...
Kellään hyviä neuvoja? Sähköpostit on jo ohjattu suoraan roskakoriin, puhelinnumeron vaihtaminen olis jo vähän hankalampi juttu. Kuinka helposti saa poliisilta lähestymiskiellon?
Kellään hyviä neuvoja? Sähköpostit on jo ohjattu suoraan roskakoriin, puhelinnumeron vaihtaminen olis jo vähän hankalampi juttu. Kuinka helposti saa poliisilta lähestymiskiellon?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tällainen yksinkertaisempi ehdottaisi sellaista vaihtoehtoa, että tosiaan kuuntelisit, mitä hänellä on sanottavaa. Sehän ei sua sido seurustelun jatkamiseen, mutta ilmeiseti olet kuitenkin jättänyt asian keskeneräiseksi jollain tapaa. Anna siis ihmispololle vastauksia. Eivät aikuiset ihmiset eroa vain ilmoittamalla asiasta tekstarilla tms. Sinulla ei ole velvollisuutta huolehtia siitä, että toinen saa hyvän lopetuksen, mutta eikö omatuntosi ollenkaan ohjaa sinua siihen? Kyllä lähimmäisestä voi välittää - ja kohdella kunnioituksella - siitäkin huolimatta, että oma ihastus on sammunut.
Ja luuletko tosiaan, ettei tämänkään maan poliisivoimilla ole mitään "iltapuhteikseen", jos kerran luulet, että saat lähestymiskiellon näin heppoisin perustein. Kuuleppas, pikkutyttö, moni joutuu kunnon väkivallan uhriksi, eikä silti sitä lähestymiskieltoa tipu. Ja sua nyt "ällöttää" ja "ärsyttää" kun tyyppi SOITTELEE. Kamaan.
just an idea...hienosti neuvottu..itsekin kaipasin vastauksia kun tulin jätetyksi, mutta loppujen lopuksi sain poliisilaitokselta soiton..hän oli ilmoittanut, että häiriköin...olipa aikuisesti toimittu. Olisin vain halunnut pysyä ystävänä ja hoitaa asiat asiallisesti loppuun. Tästä maasta löytyy näitä tunnekylmiä narisisteja valitettavasti.
juttuja... Just tää "pysyä ystävinä"... JOS SE TOINEN OSAPUOLI EI HALUA OLLA EDES YSTÄVIÄ!! Antakaa sillon ihmisen olla älkääkä jääkö roikkumaan! Ja sillon kun ero tulee nii ei aina ole selitettävää, loppu mikä loppu! Et sieppaa taas, mun ex nimittäin jaksaa vainota, erosta jo puol vuotta aikaa ja ite ryssi hommat, eron jälkeen homma alko menee vakavammaks, häiriköintii yöllä, tgappouhkauksia yms. joten sillon se virkavalta kyl saa luvan tulla hätiin ja tulikin, ei oo mulla ainakaan valittamista.
Ei mitään ku kaikki viestit, puhelutiedot kaikki talteen, voipi mennä häiriköinti huonompaan suuntaan ja sillon kun mennään kytille ni ne tarvii näyttöä ja sitä jos löytyy ni adios häirikölle.
No sinun tapauksesi kuulostaakin ikävältä jos uhkaa yms. Mutta ota huomioon että on "suht fiksuja" ihmisiä jotka ovat eri tilanteissa, ja ne tilanteet voi hoitaa puolin ja toisin fiksusti -ainakin kun rauhoittuu ja on ottanut etäisyyttä. Ap:n tapaukseen en ota nyt kantaa kun en tunne juttua. Ilmeisesti ovat nuoria.
Se saattaa olla että joskus täystyrmäystaktiikka saa ihmiset käyttäytymään erilailla kuin joku toinen tekisi.
Toki jokaisella on vapaus valita. Mutta ei sitä itsekään toivoisi täystyrmäystä niin ettei tiedä mistään mitään.
Ennenkuin kiihdyt asiasta, niin muista että jokainen tapaus ei ole samanlainen kuin sinun. Mutta jos ahdistaa, niin silloin on aina järkevää ottaa etäisyyttä HETI ja miettiä mistä kyse. Ja jos toinen on uhkaava niin on selvää ettei sitä uskalla katsella.
Itse jouduin tässä muutama kuukausi vastaavaan tilanteeseen. Mies on todella tuppaajatyyppiä. Koko seurustelun alkukin oli - nyt kun sitä mietin - sellaista tuppaamista ja nopeaa asioiden etenemistä, että jo ennen kuin huomasin, olimme kihloissa. No, MINÄ se tyhmä olin. Juuri eronnut hyvästä suhteesta, tulin jätetyksi siis, ja ilmeisesti en välittänyt vaan annoin virran viedä. Ja kun sattui vastaan tyyppi, joka haluaa väkisin parisuhteen ja nopean sitoutumisen, niin siinä tapahtui mitä tapahtui. Sitten kun siitä "heräsin" ja jätin hänet (tapahtui muutakin sellaista, että en voinut häntä ihmisenä hyväksyä), hän alkoi häiriköimään. Yöllä viestejä/soittoja, soittoja äidilleni tuntemattomasta numerosta, kyttäystä kaupasta ulos tullessa. Tuntui, että hän oli aina ja kaikkialla, olin minä missä vaan. Eli todennäköisesti seurasi liikkeitäni, kun osasi aina sopivasti eteeni ilmestyä.
No, loppujen lopuksi hän jätti minut rauhaan, kun sanoin SUORAAN - vähän jopa ilkeästi, kun oli pakko - miksi meistä ei mitään tullut. Lakkasin sen jälkeen vastaamasta puheluihin/tekstiviesteihin/sähköpostiin. Nykyään jos hän tulee kaupungilla juttelemaan - eli ilmestyy taas yhtäkkiä eteeni kaupasta tullessa tms. - sanon moi ja jatkan matkaani.
Toiselle ON velvollisuus selittää, miksi hän tulee jätetyksi, mutta sitä ei tarvitse selittää kuin kerran. Hänen asiansa on sitten käydä läpi mahdollinen surutyönsä ja tajuta asia!
samaa mieltä kanssasi, lyhyesti ja ytimekkäästi sanottu:
Toiselle ON velvollisuus selittää, miksi hän tulee jätetyksi, mutta sitä ei tarvitse selittää kuin kerran."
Kerron lisää tietoja. Olemme noin kolmekymppisiä, emme enää mitään teinejä. Olen viimeisen parin viikon aikana kertonut toiselle osapuolelle juurta jaksain todelliset syyt eroon, mutta hän ei ota niitä todesta, kieltää kaiken, jokaisessa positiivisessa sanassani näkee vain mahdollisuuden yhteiseloon. En enää pysty kertomaan mitään enempää hänelle. Asiasta on kyllä puhuttu kasvokkain tuntitolkulla.
Viestien sävy on jotenkin muuttunut seurusteluajastamme, vaikka niissä puhuu "kauniita", henkii niistä omahyväisyyttä yms. ja jotain hämärää niissä muutenkin on, alan pikkuhiljaa pelätä, että ex voi jotenkin pimahtaa, ja mitä sitten tapahtuu...
Yrittää myös syyllistää minua, on sitä mieltä, että olen hänelle kiitollisuuden velassa, kun hän on tehnyt minusta paremman ihmisen, siksi minun pitäisi pysyä yhdessä hänen kanssaan.
Tuollaisista ihmisistä voi todella tulla riesa, tilanne voi muuttua henkisesti raskaaksi. Nyt en enää aio todellakaan ottaa häneen päin yhteyttä, sillä jokaisen yhteydenottonikin näkee toivonkipinänä, oli viestin sisältö mitä tahansa.
Olet nyt oikeilla jäljillä. Minä myös ja tämä roikkuva ex-miesystävä huomattavasti päälle 40-vuotiaita, joten kyse todella sairaudesta.
Yritti syyllistää mua, itki, teeskenteli kipeää/masentunutta, joi itsensä viikossa ulos työpaikasta ja yritti olla niin säälittävää kun olla voi ja kutsui alussa mua millä tahansa verukkeella sinne, kun oli jotain asiaa. Halusin selvittää asian kunnolla, joten menin, kunnes tajusin, että keksi vaan asioita.
Nykyään muistaa aina ottaa yhteyttä ja kertoa jos hänellä on uusi naisystävä. Tosin niistä ei ole sitten mitään tullut viikkoa kauempaa. Jokaisen kanssa hän on puheidensa mukaan menossa kihloihin viikon tuntemisen jälkeen. Eli sairastaa todella läheisriippuvuutta.
Katsoin todellakin parhaammaksi tehdä täydellisen pesäeron, enkä vastaa minkäänlaisiin yhteydenottoihin. Sairas ihminenhän niissä haluaa riippua vaikka loppuelämänsä, koska tulkitsee kaiken vielä mahdollisuudeksi.
Tsemppiä!
Jo oman mielenrauhasi vuoksi on hyvä, että katkaiset yhteydenotot ja vastaamiset, koska kerran asia on teidän kesken käsitelty.
No tuossa täydennyksessäsi viimeistään paljastit itse ruokkineesi hänen toivoaan. Olet itse ottanut yhteyttä!! No onko se ihme, et hän elättelee sitten toiveita?? Oletko noin yksinkertainen? Annoit aluksi ymmärtää, että hän vain ahdistelee, mutta omalla käytökselläsi provosoit. Ja lopettakaa se keskusteleminen "positiivisin sanoin"= ei toimi, ei tule koskaan toimimaan. Sanot suoraan, en rakasta, eikä kiinnosta. Eikä enää mitään yhteyksiä. Et vastaa, et soittele, et mitään.
Jos hän pelottelee itsemurhalla tms. niin sinä ET sille mitään voi.
Tämä mun kaveri kävi kanssa läpi kaikki mahdolliset uhkailut ja anomiset, mutta onneksi pysyin kovana. Olen luonteeltani kiltti ihminen ja hän yritti käyttää sitä hyväkseen. Kun sain oltua kovana - mikä oli todella vaikeata, mutta kun ymmärsin yskän, niin pystyin - hän "rauhoittui", kun huomasi, että mitkään näyttelyt eivät uppoa minuun.
Joten varaudu siihen, että vaikeaa tulee hetki olemaan, mutta se on vaivan arvoista.
Niin, ymmärrän itsekin nyt jälkikäteen, että yhteydenpito olisi pitänyt lopettaa aikaisemmin. Jotenkin vain koin velvollisuuudekseni tehdä kaikki asiat selviksi hänen kanssaan, molempien mielenrauhan vuoksi.
Olen sanonut lukemattomia kertoja nuo sanat "En halua olla kanssasi", "En rakasta", "Ei kiinnosta". Ihan turhaan.
Hän yrittää perustella mulle, että mulla on joku muu asia pielessä, kuten ongelmia työpaikalla, lapsuudentraumoja, mielenterveyshäiriö tms. joiden vuoksi haluan jättää hänet.
Minulla kanssa ongelma EX mitäs sitten kun en vastaa viestiin, puheluun tai sähköpostiin ja se onneton riippakivi seisoo ovella? Olen selittänyt asian nätisti, vähemmän nätisti ja tosi rumasti eikä siihen mikään auta. Laittelee viestejä siitä että rakastaa vain minua ja minä taas en rakasta. Ei ymmärrä syytä. Hänestä valehtelu ei ole mikään syy lopettaa suhdetta.
Ei tellä ole yhteisiä ystäviä, jotka vois puhua järkeä sekavammalle osapuolelle ?
Vastaa seuraavaan sähköpostiin seuraavalla videolla:
http://youtube.com/watch?v=im7IorDZ9uY
on puhuttava hänen kanssaan! Siis puhuttava! Ei kirjoitella, ei kadottava, ei hävittävä, ei uhkailla! Älä poista mitään itsestäsi! Puhu!