avoliitossa hyvän miehen kans n. seitsemättä vuotta, kaks ihanaa lasta (alle kouluikäisiä) jokunen vuosi ostettu oma talo jota remppaillaan ainakun vara sallii..
kaikki päällisin puolin hyvin, ei riidellä (mitä nyt normaalia kinastelua ym) mies ei juoppo eikä naisten hakkaaja ym. ihan komeakin ja hellä huum.tajunen kiltti ym... kaikin puolin unelma avomies ja isä omine pikku vikoineen (minäkäänhän en oo täydellinen)
pätkäytin pari päivää sitten et haluan eron/pitäiskö meidän erota koska mikään ei tunnu miltään... mies ei sytytä mua enää millään tavalla ja näin on ollut jo ainakin 2-3 vuotta.. ei siis kertakaikkiaan huvita ees pussata kun "ällöttää" sekin.. sekisi on pakkopullaa mulle aina vaan toivon et se ois vaan pian ohi.. ei kiinosta ei nappaa.. ei sytytä ei mitään...
ja enkä taatusti lähe mihinkään parisuhdeterapiaan. kun muuten meil "synkkaa" hyvin. noh, nyt joku sanoo et jatkatte vain kun kerta nuin hyvin menee ja on lapset ja koti ym. niinpä.. mut helpommin sanottu kuin tehty..
mieskin ehotti et jatketaan kämppiksinä ei sekstailla enää koskaan, kyl hän voi olla ilman kunhan en vain jätä sitä.
sanoin et eihän se oo normaalia et avopari ei sekstais enää koskaan eikä mitään muuta kuin kämppikset vain.
mies siihen et ei kenenkään tarvi tietää..
noh, sanoin et entä jos ihastun johonkin muuhun tai haluaisin tapailla muita,
mies siihen et elä ihastu eläkä tapaile, ihastumiset menee kun niitä ei ruoki, et ei heitetä näin hyvää suhdetta hukkaan blaa blaa..
hätäpäissäni suostuin enhätään jääväni ja miettiväni ettei tehdä mitään hätiköityä.. mut ei todellakaan kuulosta houkuttelevalta loppu elämä kämppiksen kans, mut ei saa ihastua eikä tapailla muitakaan... aina vaan tukahduttaa tunteet.. ja elää kuin robotti, tylsässä lässähtäneessä parisuhteessa vain sen takia kun mies niin rakastaa mua ja haluaa säilyttää ehjän perheen hinnalla millä hyvänsä..
kestääkö mun psyyke loppuelämää ilman romantiikkaa intohimoa seksiä onnellisuutta ym. oonko mä itsekäs paska??????? onko mulla oikeus tuntea näin miten ajattelen? (et eroan ja nautin elämästä ylä ja alamäkineen mut vapaana) vai jatkaakko näin hyvän miehen kans ja olla muumio?
kaikki päällisin puolin hyvin, ei riidellä (mitä nyt normaalia kinastelua ym) mies ei juoppo eikä naisten hakkaaja ym. ihan komeakin ja hellä huum.tajunen kiltti ym... kaikin puolin unelma avomies ja isä omine pikku vikoineen (minäkäänhän en oo täydellinen)
pätkäytin pari päivää sitten et haluan eron/pitäiskö meidän erota koska mikään ei tunnu miltään... mies ei sytytä mua enää millään tavalla ja näin on ollut jo ainakin 2-3 vuotta.. ei siis kertakaikkiaan huvita ees pussata kun "ällöttää" sekin.. sekisi on pakkopullaa mulle aina vaan toivon et se ois vaan pian ohi.. ei kiinosta ei nappaa.. ei sytytä ei mitään...
ja enkä taatusti lähe mihinkään parisuhdeterapiaan. kun muuten meil "synkkaa" hyvin. noh, nyt joku sanoo et jatkatte vain kun kerta nuin hyvin menee ja on lapset ja koti ym. niinpä.. mut helpommin sanottu kuin tehty..
mieskin ehotti et jatketaan kämppiksinä ei sekstailla enää koskaan, kyl hän voi olla ilman kunhan en vain jätä sitä.
sanoin et eihän se oo normaalia et avopari ei sekstais enää koskaan eikä mitään muuta kuin kämppikset vain.
mies siihen et ei kenenkään tarvi tietää..
noh, sanoin et entä jos ihastun johonkin muuhun tai haluaisin tapailla muita,
mies siihen et elä ihastu eläkä tapaile, ihastumiset menee kun niitä ei ruoki, et ei heitetä näin hyvää suhdetta hukkaan blaa blaa..
hätäpäissäni suostuin enhätään jääväni ja miettiväni ettei tehdä mitään hätiköityä.. mut ei todellakaan kuulosta houkuttelevalta loppu elämä kämppiksen kans, mut ei saa ihastua eikä tapailla muitakaan... aina vaan tukahduttaa tunteet.. ja elää kuin robotti, tylsässä lässähtäneessä parisuhteessa vain sen takia kun mies niin rakastaa mua ja haluaa säilyttää ehjän perheen hinnalla millä hyvänsä..
kestääkö mun psyyke loppuelämää ilman romantiikkaa intohimoa seksiä onnellisuutta ym. oonko mä itsekäs paska??????? onko mulla oikeus tuntea näin miten ajattelen? (et eroan ja nautin elämästä ylä ja alamäkineen mut vapaana) vai jatkaakko näin hyvän miehen kans ja olla muumio?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Mitä oot meinannu lapsien suhteen? Lapsista et mainitse oikeen mitää...Otatko itelles vai meinasitko jättää täydelliselle miehellesi?
Yksin huoltajana ei oo helppoa siinä monet itkut väännetää ku kannat yksin vastuun tapahtuu sit mitä vaa...Vaikka isä oliski huoltajana mut ei sille voi joka asiaa itkeä...Eikä tosiaanka aina bailaus illat onnistu jos vaik laps sairastuu jne...
Rahaki on tosi tiukassa yksinhuoltajana ei joka kuukaus pääse mihikää....
Mut jos pelkän seksin takia haluut erota ni onnee eläämääsi mut turha katua sit ku paskat on housussa....
Yritä keksii piristystä seksiin uusilla välineillä ja vaikka omalla kädellä alkuun ja mieti tarkkaan mitä haluut..ei se kulli oo sen parempaa aidan toisella puolellakaa jos oma kumppani suostuu vaa kaikkeen mitä itsekki haluaa...Seksi on omasta mielikuvituksesta kii mitä voi harrastaa kahden aikuisen välillä...
valitusta !!
et sinäkään taida häntä enää paljoo sytyttää jos sanoo et ei sekstailla enää koskaan... HAAAHHAAAHAAA !!!
ei muuta kun kakarat kainaloon ja kikkelin metsästykseen! :D ota myös huomioon tän hetkinen markkina-arvos , kelpaatko enää kellekään "sytyttävälle miehelle".. :))
Tunkisit typerät kommenttisi hanuriisi. Sinua varmaan sytyttää kaikki, aika horahtava mielipide ja jos mies olet, niin "pikkuressu", jonka aivot eivät ole vielä nousseet.
mies olen kohta 24v ja halusin kuitata tolle akalle joka tietenkää ei oo mihkää tyytyväinen. ei voi syyttää ku omaa itteensä jos haalii itteelleen miehen joka ei sytytä.
ja mua ei todellakaan sytytä kaikki. oon äärimmäisen nirso,mut kun sopiva tulee kohdalle niin kuohuntaa on. intohimoisena ihmisenä tuommoinen tilitys hämmästyttää. lähetään rakentaan suhdetta ilman kunnon pilareita.
Ei voi jyrkästi tuomita ihmisiä. Pistät ilmeisesti kaikki eronneet yh:t samaan "pohjasakkakastiin", epäkypsää. Hienoa, jos olet sitä mieltä, että loppuelämä saman ihmisen kanssa! Toivotan sinulle onnea elämääsi.
ei sitä tarviikaan olla saman ihmisen kans loppuelämää,mut voi sitä olla tekemättä lapsiakin jos yhteiselo noin köyhältä vaikuttaa.. kyl mä harkittisin pitkään ton asian suhteen ellei sit sattus tuleen lapsi vahinkos. Ei mua ahdista ajatus olla yhden naisen kanssa loppuelämää jos vaan arvostus säilyy toista kohtaan molemmin puolin.
Kuka voi tietää tulevaisuuteen menevätkö asiat niinkuin olette suunnitelleet? Itse olen eronnut, kaksi lasta, lapset kaikki kaikessa. Erosin 12 vuoden yhteiselon jälkeen. Siihen 12 vuoteen mahtui kaikkea, ihan kaikkea, mitä vaan voit kuvitella. En ole katkera mistään, nyt olen onnellinen.
näistä typeristä kommenteista mitä täällä sait tai tulet saamaan. Elämäsi on omasi, tosin lyhyt "hukattavaksi" epäonnistuneeseen suhteeseen.
Epäonnistunut sinun tapauksessasi tarkoittanee sitä, että intohimoiset tunteesi miestäsi kohtaa ovat kuolleet. Voit odottaa seuraavat kuukaudet tai seuraavat 10 vuotta, heräävätkö ne uudelleen?
Nykyisin tuntuu olevan jonkinmoinen "trendi" kulissiliitto?!? Kuka mihinkin pystyy. Jos miehesi on "normaalimies", voisin kuvitella, että ei hän kovin pitkään seksittömänä elele. Kuten varmasti voin sanoa, että et sinäkään, jos normaali aikuinen nainen olet.
Säälittäviä, kommentit yksinhuoltajien kurjuudesta, hah, normaali nainen elää lapset etusijalla. Ja muuta elämää eletään kykyjen mukaan.
Voithan käydä yksinkin juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa, jos ja kun tarpeeksi alkaa ahdistamaan. Jatkoja sinulle. Elämää on eron jälkeenkin :)
Enkä tarkoita tällä sitä, että ero olisi oikea ratkaisu teidän kohdallanne. Yhdessä asiat kannattaa miettiä.
Normaali nainen elää lapset etusijalla!!!
Niinpä, mutta tämä nainen haluaakin intohimoa ja seksiä elämäänsä. Sitä voi olla hankala saada, kun on pari pientä lasta, kovinkaan usein.
Aina tietysti saa sen yhden illan panon, mutta onkohan se tyydyttävää elämää.
Oliko teidän suhteessanne alussa intohimoa ja suurta rakkautta vai menittekö vain ajautumalla ("kai me voitaisiin alkaa seurustellakin, kun kerran viihdytään niin hyvin yhdessä")? Jos alussa on ollut intohimoa, sen pitäisi olla jostain vielä löydettävissä. Sinun asenteesi kyllä kertoo, ettet viitsi edes yrittää. Tilanteelle pitäisi tehdä heti jotain, jos seksi muuttuu pakkopullaksi. Tilanteen korjaaminen voi olla tosi vaikeaa siinä vaiheessa, kun toinen on suostunut rakastelemaan pitkään väkisin. Ei semmoista pitäisi kenenkään harrastaa.
Miksi kirjoitit tänne, jos olet jo päätöksesi tehnyt? Ei kenenkään voi olettaa suostuvan elämään kulissiavioliitosta ja jos sinä kerran kieltäydyt hakemasta apua, niin ei ole mitään vaihtoehtoja kuin ero. Hyvää seksiä tulet ehkä löytämään, mutta hyvää miestä, jonka kanssa voisi elää yhdessä, ei kasva joka oksalla.
Minkä ikäisiä olette eli jäikö teillä menovuodet elämättä?
Etsi nyt ainakin joku parisuhdekirja käsiisi. Monissa suhteissa tulee n. 7 vuoden kohdalla vedenjakajavaihe, jolloin valitaan aletaanko panostaa uudelleen suhteeseen vai erotaanko. Jos eroaa, sama voi olla edessä seuraavassakin liitossa. Samat kehityskulut on kaikissa suhteissa ja tunteet muuttuvat, oma valinta on, kuinka paljon suhteeseen on valmis panostamaan.
Joojuu, nyt kun pari lasta on pyöräytetty ton miehen geenien varaan niin itsekkäät geenit on vaan sitämieltä että kipikipi niitä lapsia tekemään jonkun toisen miehen geenien kanssa jotta itsekkäitten geeniesi säilymismahdollisuudet maksimoituisivat.
Aika pirun moni typeryys tässä maailmassa on luettavissa itsekkäitten geenien piikkiin.
oletteko ihan tyhmiä?puolustan kirjoittajaa, kyllä.kirjoittiko hän, että haluaa tehdä lapsia jonkun toisen kanssa???
Kateellinen lapsista? **tun typerää ajattelua.
Aika erikoisia ja tuomitsevia kommentteja. Olen itse aikalailla samanlaisessa tilanteessa, tosin olemme olleet hiukan vähemmän aikaa yhdessä kuin te, ja lapsia on 1. Mutta kaikenkaikkiaan muuten tilanne ja tunteet samat, minullakin ihana mies ja arki sujuu. Olen monen monta kuukautta näiden ajatusten ja tunteiden kanssa painiskellut, enkä pääse sovintoon. En kyllä osaa erotakaan, tiedän ettei elämä yksinhuoltajana olisi helppoa, enkä kenties koskaan löytäisi yhtä hyvää arjen kumppania. Enkä haluaisi millään rikkoa tätä perhettä. Mutta, jokaisella on vain yksi elämä - elänkö sen sitten näin - en elä nyt 100%? Todella vaikeaa... tiedän.
tällaisia kommentteja osasin odottaakkin. ei siinä mitään.
kyllä minä tiedän et yh:na ei aina oo "kivaa". kaveripiirissä on yksinhuoltajia, ja jopa mun vanhemmat eros kun oli lapsi ja äitini oli yksinhuoltajana kunnes me lapset lähdimme pesästä.
ja enkä minä tarkoittanut että jos nyt eroan miehestäni että olisin joka viikonloppu menossa bilettään, tai miehiä iskemään. tottakai viihteellä voi silloin tällöin käydä mut ei joka viikonloppu!!! ehkä lapsettomana mut ei täs elämäntilanteessa!!!! :)
ja vaikka joskus suunittelisinkin bile iltaa ja lapsi sairastuu ni mulle ei oo epäselvää kumpi juttu on etusijalla!! lapset tietenkin!!!!!!
ja se et miten lapset, jos eroamme, no se me sovittais miehen kans mikä kummastakin tuntuu parhaalta.. vaik viikko sulla viikko mulla...
vaik en miestä enää rakastakkaan lapset on aina etusijalla mun elämässä!! luenpas uudelleen nuo teidän viestit läpi, et jäikö johonkin ns.vastaamatta....
ai niin juu.. joku kysyi oliko meillä alussa intohimoa.. juu oli sen ensihuuman ajan. sit se oli "vain" kivaa ja sit se rutinoitu ja rutinoitu... kunnes ollaan tässä jamassa kuin nyt.
lapsista vielä...en halua enää lisää lapsia tehdä, en mieheni kanssa enkä kenenkään toisen kanssa. minulle riittää nuo kaksi ihanaa tyttöä!! arki on "helppoa" kun ei yö valvomisia oo enää eikä vaipparumbaa ym.
Noinpa juuri! Heitellaan vain lapsia sinne tanne, mita valia heista kunhan MIIIIIIna itse olen ooooooooooonnnnnnellinen.
Kuka myoskaan valittaa mitaan miehen ajatuksista ja tunteista niin kauan kuin miiiina itse olen ooooonnellinen.
Kuulehan nainen, sina todellakin voisit olla onnellinen jos vain isolla pulloharjalla harjaisisit korviesi valin, pois kaiken tuon typeran hoynahtelyn. Keskittaytyisit lapsiisi ja mieheesi, sina olet heidat huolellisesti ja monen valinna jalkeen hankkinut.
Sinulla yksinkertaisesti ei ole oikeutta hajoittaa perhetta ja poistaa isa lastensa jokapaivaisesta elamasta.
Sinun velvollisuutesi on pitaa lapsilla isa ja aiti ja puhaltaa yhteiseen liekkiin etta se pysyy palavana.
Tai jos todella olet niin typera etta tieten tahtoen haluat hajoittaa taysin toimivan perheen, parempi etta jatat lapset isalle. Sina et heita todellakaan ansaitse.
Kurkkaa housuus!
Sanoin miehelleni tässä noin kuukausi sitten että haluan erota.. jokseenkin samoja ajatuksia pyörii päässäni niinkuin sinullakin. meilläkin se seitsemän vuoden avoliitto takana ja lapsia kaksi.
Mieheni ei kans ole juoppo,hakkaaja tms.itselläni eroajatukset tuli jo esille noin vuodenpäivät sitten ja nyt vasta uskalsin itselleni myöntää että minulla ei miestäni kohtaan ole tunteita.. en rakasta häntä niinkuin kuuluisi.. välitän hänestä vaan kaverina ja lapsieni isänä.
Seksielämä ei ole maistunut nuorimmaisen jälkeen ja siitäkin on jo kohta kolme vuotta...ne muutamat pikaiset kerrat. Mutta se on niin vaikea lähteä ja rikkoa perhe jossa ei muiden silmissä ole mitään vikaa, mutta kun ne omat tunteet on kuolleet ainoa mitä päässä liikkuu on kun voisin elää omaa elämää lasten kanssa. ja nyt en siis tarkoita sitä että mieheni ei lasten kanssa saisi olla.
joka päivä töistä kotiin ajaessani ajattelen kun ei tarvitsisi mennä sinne istumaan ja miettimään mitä tekisi,istuisiko sohvan nurkassa masentuneena vaiko kävelisi ympäri taloa miettien ja huokaillen, mitä miehen kanssa puhuisi kun mitään puhuttavaa ei ole... Ruoanlaitto on pakko pullaa samoin muut normaalit kotityöt... ei ei en saa itsestäni irti mitään enään. ja kun ennen siivosin aina kodin,laitoin ruuat hyvällä mielellä....
Sitten tulee kans se ajatus päähän että eihän minulla ole oikeus näin tuntea..enhän minä voi lapsia kotoaan viedä ja jättää miestä joka rakastaa... no mitäs ne minun tuntemukseni... täällä kamppailem itseni kanssa ja mietin tulevaa. jos sitä rakkautta tuntisin edes vähänkin jatkaisin ja yrittäisin korjata tilannetta mutta sitä ei ole. no maanantaina menen asuntoa kyselemään jos nyt sen saan tehtyä eika kukaan puhu minua ympäri...
No mikä sua sitten SYTYTTÄÄ...?!? Joku renttu vankilakundi vai..?
No mikä sua sitten SYTYTTÄÄ...?!? Joku renttu vankilakundi vai..?
^^^vastaan tuohon et en harrasta renttuja vankilakundeja.. ja jos ei kukaan miehistä koskaan enää sytyttäisi niin sit ei, sitten olisin yksin, eipähän olisi sellainen olo et pallo on jalassa.. saisin vapaasti olla oma itseni herra!!
mut jos joskus joku saiskin mut "syttymään" se olisi sitten joskus,kun olen ollut rauhassa jonkin aikaa yksin, enkä suoraan hypätä suhteesta toiseen.. haluaisin sellaisen suhteen joskus jossa kummallakin osapuolilla on hyvä olla...
Mua vain ihmetyttää toi et seksi ei suju kun siihen on nii paljon apuja saatavissa...
Itse olen eronnu kun ukko potkas ensimmäisestä liitossani ja meil seksi pelas mut sit mikää muu ei natsannukkaa ja toisen löyti...
4vuotta elin lapsen kaa yksin ja monet illat itkin ku ei aikuista seuraa vierelläin ollu kuin satunnaisesti...Naapurit rupes puhuu et oon joku horoperse ja kai kapakassaki maineen sain mut ku miehen vastaus oli ain ku siul on lapsi et pysty tekee sitä ja tätä...
Muutama orastava suhde kaatu just lapseeni...Sit aloin ettiä yh isukkeja ja muutama sellanenki jäi kun mun lasta ei noteerattu tarpeeks minä olisin kyl "äidiks kelvannu kyllä" mut loppuin lopuks löysin miehen joka kaveeras lapseniki kanssa ja saatiin ihana mukula lisää mutta mutta nyt kamppailen viinanpirua vastaan et eipä elämäs ooo kehumist itelläinkäin...Lapset rakastaa miestäin ja itekki vielä välitän mutta onko oikein lapsia kohtaan nähdä joka vkl kännikästä siinäpä pulma mullakin...Mies aina katuu ja lupaa lopettaa mut ku perjantai tulee ni se pullo vie voiton:( Ei ole väkivaltainen eikä muuta ongelmaa ole kuin tuo perjantai pullo ja välil la lisäksi....
Miksi naiset rakastuu renttuihin????ja miks niinsanotut kiltit miehet alkaa kyllästyttää jossaki vaiheessa?????En ymmärrä mutta ei minun tarvikka ymmärtää...
Jokainen elää omalla painollaan...
Parisuhteessa todellakin tutkimusten mukaan tulee erittäin usein juuri tuon kaltainen kriisi siinä kuuden-seitsemän vuoden kohdalla, joten sikäli tilanteesi ei ole mitenkään poikkeuksellinen.
Jos suhde on muuten ollut hyvä ja alussa intohimoakin löytyi niin olet nyt valinnan edessä: otatko toimintamalliksesi eroamisen vai kokeiletko rakentaa suhdetta uuteen kukoistukseen. Jos valitset eron, voin varoittaa sinua, että hyvin todennäköisesti olet samassa tilanteessa seitsemän vuoden kuluttua myös uuden kumppanisi kanssa, koska intohimo harvemmin yhtäjaksoisesti kestää 7 vuotta ja kerran omaksutuilla toimintamalleilla on tapana uusiutua. Voin myös kertoa (tosin avioliitto) tilastoista, joiden mukaan ensimmäinen avioliitto kaatuu 50% varmuudella, toinen 70% varmuudella ja kolmas vieläkin suuremmalla todennäköisyydellä. Eli jos lähtee etsimään kestävää intohimoa, sitä tuskin löytyy.
Toinen asia, joka pisti kirjoituksestasi silmiini oli se, että rinnastat intohimon, seksin ja onnellisuuden. Etkö anna omasta onnellisuudesta vastuuta vähän liikaa muille? Entä jos itse ensin alkaisit muokkaamaan elämääsi enemmän sellaiseen suuntaan, joka tekee sinut onnelliseksi. Anna miehelle enemmän vastuuta lapsistasi ja ala harrastamaan ja tekemään sellaisia asioita, jotka miellyttävät sinua.
Sitten intohimosta ja rakkaudesta tuli sellainen mieleen, että mitä enemmän kysyy itseltään rakastanko nyt tai tunnenko nyt intohimoa, sitä vähemmän niitä tuntee, koska tuolloin alkaa helposti miettiä sitä, mitä kaikkea ei tunne, eikä sitä, mitä tuntee. Rakkaus ja intohimo ovat aina vaihtelevia tunteita, jotka tulevat ja menevät. Tuskin missään suhteessa sitä aivan alkuhuumaa voi saada takaisin, mutta ei sekään jos ei nyt tunnu enää joltain tarkoita, etteikö siltä voisi enää koskaan tuntua.
En myöskään ymmärrä, miksi et ole valmis edes kokeilemaan pariterapiaa tms. Koska mitä hävittävää sinulla siinä on? Onko se niin vakavaa, jos eronne sen takia siirtyy sitten vaikka puoli vuotta? Miksi et menisi pariterapiaan mukaan avoimin mielin ja kokeilisi? Sittenhän itsekin tietäisit tehneesi kaikkesi..Sitä paitsi, vaikka suhteenne ei terapian ansiosta paranisikaan saattaisit saada paremman käsityksen siitä, miksi intohimo suhteessanne kuoli ja millaisia asioita tulevaisuudessa haluat elämältäsi.
No, valinta siitä, mitä teet elämällesi, on tietenkin sinun. Itse en vain usko, että se ruoho on paljoakaan vihreämpää aidan toisella puolella pidemmän päälle.
Ikävä tilanne kieltämättä, kun on ajautunut tuohon pisteeseen, että erokin on jo tullut mieleesi.
kieltämättä lähes jokaisen ihmisen elämässä tulee aikoja/jaksoja joko kerran tai useammasti jolloin sitä rupeaa miettimään mitä haluaa elämältään.
Tuo on siis aivan yleinen reaktio. Jos sekselämä alkaa jossain vaiheessa tökkiä tulisi sen edistämiseksi tehdä jotain taikka jos ei tiedä mitä, niin sitten hakea apua ammattilaisilta. Se ei ole mikään häpeän asia vaan monet hakevat sitä ihan parisuhteen perushuoltoa vaikkei mitään varsinaisesti vialla olisikaan. Kursseja on moneen lähtöön. Tilanteessasi onkin siis nyt tärkea miettiä onko suhteesi muuten ok. Jos on varmaankin haluat säilyttää sen ja haette siihen yhdessä apua. Kuvauksestasi päätellen miehesi olisi varsin helppo saada suostuteltua mukaan.
Pitäisikö sinun ja miehesi palata ajassa taaksepäin, ja muistella niitä yksityiskohtia toisessa osapuolessa, joihin hänessä ihastuit ja rakastuit?
Eli jospas koittaisitte korjata suhdettanne romanttisella puolella, varata enemmän aikaa toisillenne. Ettei elämä olisi vain arkirutiineihin kangistunutta työtä, taloremonttia ja lasten hoivaamista.
Vähempikin tappaa romantiikan parisuhteesta, vaikka kuinka vielä rakastaisitte toisianne ja muuten kaikki menee "ihan hyvin". Seksikin muuttuu velvollisuudeksi, kun sen pitäisi olla hauskanpitoa.
En jaksa uskoa että löytäisit itsellesi toisen miehen, jonka kanssa synkkaisi yhtä hyvin. Kuten edellä jo joku totesikin, arki astuu siinä uudessakin suhteessa esiin ja tilanne on jälleen samassa jamassa.
Eli menisit vain ojasta allikkoon. Neuvoni onkin, että menet miehesi kanssa sinne terapiaan vaikka se vaikealta kuulostaakin. Ja alatte parantamaan suhteenne perustuksia, aivan kuten olette taloannekin korjaillut.
Huono vertaus, kuitenkin vähän samankaltaista asiaa tarkoitan. Ihmissuhteetkin tarvitsevat välillä huoltoa, etteivät ne rapistu ja kuihdu pois.
Elämä ei aina todellakaan ole auvoista ja ruusuilla tanssimista, varsinkaan henkisellä puolella. Olkaa onnellisia siitä, että olette vielä terveitä ja eikä kukaan teistä ole sortunut vaikkapa viinankirouksiin.
Silloinhan parisuhteessa vasta ongelmia olisikin, vai mitä? Vai onko se teidän onnellisuus kadonnut "maallisen mammonan" haalimisessa, töitä ja töitä että saisi vaikkapa talovelat maksettua, ostettua merkkivaatteita tai uuden hienon auton?
Aikaa ei silloin yksinkertaisesti jää toiselle, kun pitää juosta sen "porkkanan" perässä, kieli vyön alla. Sitä koskaan tavoittamatta.
Siinä olet oikeassa ettei kannata heittäytyä robotiksi tunteitensa suhteen ja elää seksittömässä suhteessa. Ihminen on seksuaalinen olento ja mielenterveyshän siinä loppuviimeksi menee jollei "saa"...
meidän suhteessa ei ole mitään muuta hyvää kuin intohimo.
haluaisin tasaisen tylsän suhteen niinkuin sinulla.. elämä olisi turvallista.
mun ukko on sairaan mustasukkainen ja harrastaa henkistä väkivaltaa. mutta siksi kait en ole eronnut kun se on peto sängyssä...
Haluaa myös vaihtorinkiin;) Minun mieheni on kaikin puolin hyvä tyyppi ja intohimoa ja hyvää seksiä riittää, mutta velkaa on niin paljon, ettei sen maksamiseen ihmisikä riitä. Ei ole meillä taloa eikä tavaraa niin kuin useimmilla:/
P.s. Ihan oikeasti se on useimmiten on niin, ettei vaihtaminen auta näillä markkinoilla.