Onko kukaan kokeillut lajia nimeltä vesijuoksu? Uimahalleista voi kuulemma lainata tarvittavan liivin, joka pitää juoksijan vedessä oikeassa asennossa. Kertokaa kokemuksia. Onko tekniikan oppiminen vaikeaa?
Vesijuoksu
pemma
51108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselläni on seuraavanlainen rutiini uimahallissa käydessäni; ensin uin kilsan, sen jälkeen "poljen" eli harjoitan tätä vesijuoksua joitakin satoja metrejä ja lopuksi pulahdan kylmäaltaaseen.
Tuo vesijuoksu on ihan tehokas juttu ja mukavaa varsinkin silloin, kun on kaveri mukana (juttuseuraa). Tekniikan oppiminen on ihan helppoa. Liivi pitää aika hyvin pystyssä ja ei siinä sitten muuta tehdä kun poljetaan vettä, vähän niin kuin fillarilla ajaisi. Käsiä voi käyttää apuna ja potkujen tyyliä voi vaihdella. Vesi antaa mukavan vastuksen ja ihan kokemuksesta voin sanoa, että hiki tulee.
Lisäksi kannattaa ihan tavallisesti uidessa käyttää apuna lautaa (lisää voimaa jalkoihin) ja kroolia uidessa niitä käsiin laitettavia "läpysköjä", joita saa myös lainata uimahalleissa.
Liivejä käytetään monesti selkävikaisen henkilöiden kuntouttamiseen koska vesi on elementti joka kannattaa liivien kanssa erinomaisesti.
Ne jolle sauvakävely on hankalaa niin silloin veteen liivit päällä ja kävelemään siellä.
Mulla meni vähän aikaa, että tajusin tämän vesijuoksun. Ennen kyseistä "lajia" kutsuttiin veden polkemiseksi ja vesijuoksu oli juoksemista vedessä eli veden pinta ylettyi puolesta säärestä puoleen reiteen, mitä korkeammalle vesi ylettyy sen tehokkaampaa se on, suosittelen.
Tässä veden polkemisessa kehittyy myös tasapaino eli mitään liivejä ei kannata käyttää jos ei ole tarve.
...aiheeseen ja välineisiin jopa MM-tasolle asti:
http://www.petajavesi.fi/vesijuoksu/index.htm
Vesijuoksu on halpa, hauska ja helppo harrastus. Me tehdään sitä koko perhe. Tietoa siitä löytyy tosi paljon osoitteessa www.vesiliikunta.com. Katso vaikka "vesiliikuntaharjoitukset".
Tässä sivuilta kopioituna tekniikkavinkkejä:
Järvihölkän suoritustekniikka:
* Asento: Pystyasento, pieni etukeno.
* Vältä: Koirauintiasentoa, niin että pylly on lähellä pintaa.
* Jalkaliikkeet: Tehokkaat rytmiset juoksuliikkeet, vrt. "kuivajuoksu". Jalat ojennetaan joka potkulla taakse, loppuojennus on tehokas pakaroille ja nilkkakin ojentuu lopussa.
* Vältä: Pieniliikerataista potkua ilman taakse ojennusta.
* Käsiliikkeet: Kädet pumppaavat vartalon sivuilla rytmisesti, kyynärpäät hipovat alhaalla vesivyötä, kyynärpää 90 asteen kulmassa ja kädet kauhovat vettä taaksepäin sormet yhdessä.
* Vältä: Käsien sivuttaisliikettä niin, että ne menevät edessä ristiin vaikkakin eri aikaan. Käsiliike "nuolitasossa".
* Rytmi: Vastakkainen käsi ja jalka edessä. Rytmi napakka ja selkeä.
* Vältä: "Löysäilyä", tekniikka hajoaa.
* Tempo: Mitä nopeampi tempo, sitä tehokkaampi harjoitus. Tempon muutoksilla saa vaihtelua harjoitukseen ja voi tehdä "intervalliharjoitusta".
* Vältä: Liian kovaa tempoa alussa, kun opettelet oikeaa tekniikkaa.