Olen aika yllättyneenä lukenut muutamien nimenomaan poíkien äitien kirjoituksia, joissa he käsittääkseni ihan vilpittömästi ovat sitä mieltä, että he tuntevat aikuisen poikansa paremmin kuin kukaan muu. Tämä lapsesta asti tunteminen oikeuttaa sitten neuvomaan miniää ilman neuvojen pyytämistä jne. Itse olen pyrkinyt kasvattamaan nyt teini-ikäiset lapseni siten, että heillä olisi jonkinlainen oma tahto ja pyrkimys muodostaa omat arvonsa ja mielipiteensä. En missään tapauksessa haluaisi sellaista tilannetta, että olisin tulevaisuudessa kolmikymppisen poikani tärkein ihmissuhde. Tottakai olen hänen äitinsä lopun ikääni, mutta en mikään ykkösnainen. Koen kyllä epäonnistuneeni kasvattajana, jos poikani kääntyy puoleeni aikuisenkin vielä joka asiassa. Äiti on äiti, mutta sen lisäksi toivoisin lasteni elämään jatkuvuutta myös muiden ihmissuhteiden muodossa. Äidit useimmiten nimittäin kuolevat huomattavasti ennen lapsiaan, joten en halua olla heidän elämässään ainoa tärkeä ihmissuhde.
Vaikka tunnen oman ainoan sisareni erittäin hyvin ja yhteistä taivalta on takana melkoisesti, en kyllä menisi neuvomaan hänen miestään. Jos mies kysyisi neuvoa vaikkapa lahjanostossa, varmaan voisin jotain vinkkejä antaa. En kuitenkaan koe, että minulla olisi oikeutta oma-aloitteisesti puuttua heidän parisuhteeseensa. Parisuhde on nimittäin ihan oma juttunsa ja muuta ihmissuhteet omanlaisiaan. Eihän anoppikaan elä poikansa kanssa parisuhteessa vaan äiti-lapsisuhteessa. Miksi siis anoppi olisi miniää parempia missään asiassa ja näin ollen oikeutettu neuvomaan pyytämättä?
Jos miniässään ei näe kuin huonoja puolia ja pojassaan vain hyviä, tilanne on täysin kieroutunut. Jos aikuinen lapsi haukkuu puolisoaan vanhemmilleen, järkevä vanhempi pyytää selvittämään sotkut joko keskenään tai ammattiauttajan avulla. Joskus olen pikaistuksissani arvostellut miestäni äidilleni. Hän on vain pyytänyt, että selvitelkää itse asianne. Hän ei halua kuulla huonoja puolia, koska en voi niitä hyviäkään jatkuvasti kuvailla. Jos kerron huonot puolet aina tukea tarvitessani, vanhemmilleni muodostuu vain yksipuolinen huono kuva miehestäni.
Vaikka tunnen oman ainoan sisareni erittäin hyvin ja yhteistä taivalta on takana melkoisesti, en kyllä menisi neuvomaan hänen miestään. Jos mies kysyisi neuvoa vaikkapa lahjanostossa, varmaan voisin jotain vinkkejä antaa. En kuitenkaan koe, että minulla olisi oikeutta oma-aloitteisesti puuttua heidän parisuhteeseensa. Parisuhde on nimittäin ihan oma juttunsa ja muuta ihmissuhteet omanlaisiaan. Eihän anoppikaan elä poikansa kanssa parisuhteessa vaan äiti-lapsisuhteessa. Miksi siis anoppi olisi miniää parempia missään asiassa ja näin ollen oikeutettu neuvomaan pyytämättä?
Jos miniässään ei näe kuin huonoja puolia ja pojassaan vain hyviä, tilanne on täysin kieroutunut. Jos aikuinen lapsi haukkuu puolisoaan vanhemmilleen, järkevä vanhempi pyytää selvittämään sotkut joko keskenään tai ammattiauttajan avulla. Joskus olen pikaistuksissani arvostellut miestäni äidilleni. Hän on vain pyytänyt, että selvitelkää itse asianne. Hän ei halua kuulla huonoja puolia, koska en voi niitä hyviäkään jatkuvasti kuvailla. Jos kerron huonot puolet aina tukea tarvitessani, vanhemmilleni muodostuu vain yksipuolinen huono kuva miehestäni.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No, jos anopin käytöshäiriöt selittyisivät luonnolisena vaihdevuosien hormoniheitoilla ja iän tuomalla dementialla, niin millä sinä selität omasi?
Oletko jonkinlainen natsiaatteen kannattaja eli kaikki erilaiset mielipiteet tarkoittavat automaattisesti, että mielipiteen esittäjä on sairas, dementoitunut tai muuta vastaavaa? Eikö ihmiset voi olla eri mieltä ja mielipiteistä voisi keskustella? Onneksi et ole ainakaan minun anoppini...
Siis mielipiteet ja ajatukset lähtevät aivoista. Vai mistä sinä luulet, että ne sulta lähtevät?
Unohdin ottaa skitsofrenialääkkeeni ja kädet vain kirjoittaa, vaikkei aivot ole mukana
Ai että otit minun personani sitten, kun et keksinyt itse mitään omaperäistä. Voit lainata ihan hyvin nikkiäni, ole hyvä. Anoppeja ja miniöitähän täällä riittää.
Kyllä juttusi sen verta pehmoosia rupiaa olemaan. Hmph!
Rekisteröimättömän nikin saa ottaa kuka tahansa, ihan vaan tiedoksi (nähtävästi olen kolmas anoppiminiä tässä ketjussa). Jos ei halua, että omasta nikistä muodostuu stoori, silloin kannattaakin olla rekisteröitymättä. Itse en halua käyttää mitään nikkiä, koska kommentoin vain yksittäistä asiaa, enkä haluakaan antaa itsestäni mitään kokonaiskuvaa. Sinulla taisi loppua kommentit?
Taitaa olla se aivojen käyttö sinulla vähän vierasta, kun et ymmärrä muuta kuin härmän murretta.
Ei voi mitään kun olen vaan niin suosittu.
Tottakai on tärkeää, että pojilla on muitakin ihmissuhteita kuin vanhempansa, vaikka olisivat sinkkuja loppu elämänsä, koska nykyajan huorahtavat naiset eivät todella fiksuja miehiä sytytä.
Mutta ainakin meidän suvussa on noin 100-vuotiaita naisia erittäin paljon, siis pari vuotta alle ja yli 100v, ja meillä on poikani kanssa ikäeroa 20 v, että ei ne välttämättä ne äidit aina poistu niin vain näyttämöltä.
Kirjoituksestasi saa sen vaikutelman, että oikeastaan ei ole ollenkaan paha juttu, jos pojat jäävät sinkuiksi ja äidin seuraksi. Onhan heillä ainakin teidän suvussanne ainakin 80 vuotiaaksi saakka äiti seuranaan. No, ei minunkaan mielestäni sinkkuudessa ole sinänsä mitään pahaa. Mutta kaipa sitä jokaisella on vetoa joko vastakkaiseen tai omaan sukupuoleen ihan parinmuodostamismielessä. Parisuhdeonni nyt kuuluu suurimman osan mielestä aikuisuuteen. Siitähän on ihan tutkimustuloksiakin, että naimattomat miehet kuolevat nuorempina kuin naimisisssa olevat. Mutta teidän suvussahan se on vain hyvä. Jos äíti elää satavuotiaaksi ja poika 80 vuotiaaksi, niin saatte pitää toisillenne seuraa koko elämän ajan. Vaikka saattaisi se sinun poikasi pitää noista "huorahtavista" naisista ainakin silloin tällöin. Ei kai se äiti kuitenkaan ihan noita fyysisiä tarpeita teidänkään elinvoimaisessa suvussa hoida?