Paljonko norm. painoset 20v syö päivässä?

Kysymys tulikin jo otsikossa. Olen hieman ylipainoinen tyttö ja kaksi kuukautta(?) sitten jätin turhat välipalat pois. Näin minulta putosikin n.4 kiloa. Nyt paino on pysähtynyt tiettyyn kohtaan (ollut siinä jo muutamia viikkoja). Sitä ennen kiloja tippui n. 1 kg/viikko. Aloin miettiä, että ilmeisesti kuitenkin syön vieläkin liikaa energiatarpeeseeni nähden. Joten aloinkin miettiä paljon norm. n 65 kiloiset tytöt syövät päivässä. Jos joku viitsisi vastata "ruuissa" (eli esim. 3 palaa leipää, 4 hedelmää, 2 lautallista ruokaa/päivä) niin olisin erittäin iloinen.

Kaloreita minulle ei tarvitse luetella, vain "ruuuissa".

Kiitos.
81258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Painoin vähän aikaa sitten 65 kiloa ja silloin söin suurin piirtein tähän malliin:

-kahvia kevytmaidolla
-puuroa 40g marjoilla, veteen keitetty
-lämmin ateria, jossa 1/4 lihaa 1/4 pastaa/perunaa/riisiä ja 1/2 salaattia, maitoa
-ruisleipää noin 3-4palaa, päällä kurkkua, paprikaa, tomaattia, kalkkunaa, kananmunaa, melkein siis mitä vaan
-raejuustoa hedelmien tai tonnikalan kanssa tai rahkaa
-hedelmiä 1-4kpl mitä vain
-jugurttia

Suurin piirtein tätä luokkaa. Nykyään syön vähemmän leipää ja olen jättänyt jugurtin, koska laihdutan. Toki väliin aina mahtui muutama karkki tai muuta vastaavaa "pientä".

Äänestä

Lihoin tupakoinnin lopetettuani kymmenisen kiloa.. Olen aina ennen ollut hoikkanen, ja nytkin mittani olivat pahimmillaan 170/67.. Noin puolessa vuodessa olen laihtunut reilut 8kg ja nyt painoni vaihntelee 58-59kg välillä..

Olen aina syönyt usein ja monipuolisesti.. Kun aloin herätä pyöristyneeseen olemukseeni en edes haaveillut pikahoikistumisesta tai harkinnut, että kieltäisin itseltäni jotain ruokaa tyystin.. Syön edelleen yhtä paljon kuin pulskempanakin, hieman eri juttuja vain.. Käyn edelleen hampurilaisella kaverien kanssa noin kerran kuussa, syön monien ruton lailla karttamia hiilihydraatteja jne.. Olen kaikkiruokainen..

Tässä esimerkkipäiväni, mitä suurinpiirtein ruukaan päivisin syödä.

Aamupala: Puuro (1dl hiutale 0,5dl soijarouhe) siihen sokeritonta mehukeittoa, marjoja tmv.

--- Töihin ---

Aamu-välipala: Jokin hedelmä (omppu, bansku, appelsiini tmv.)

Lämmin ruoka töissä: Esim. tänään n.2dl tonnikala-spagetti-vihannes-pata ja porkkanaraastetta.

Päivä-välipala: Rasvatonta jugurttia

--- Töistä kotiin ---

Iltapäivä-välipala: Teetä, 2 ruisleipää, kinkkua, kurkkua, tuorejuustoa

Lämmin ruoka kotona: 3dl nakkikeittoa, näkkileipää kinkulla ja tomaatilla

Ilta-välipala: Porkkanaa

Iltapala: Ruisleipä kananmunalla, teetä

En ehdi harrastaa liikuntaa pahemmin ja työnikin on pitkälti istumatyötä.. Syön 3-4 tunnin välein.. Ja ikää oli siis 23-vuotta ja nykyiset mitat 170/58-59kg..

Äänestä
  • Vatsani ei kestä maitoa muuten kuin jugun yms. muodossa.. Syön siis tuon lisäksi vielä kalkkia ja vitamiineja purkista, sillä muuten en saisi tarvittavaa kalkkimäärää päivässä..

    Äänestä

  • En ole koskaan syönyt noin paljon ja aina olen ollut hieman ylipainoinen. On se vaan niin väärin! Oma ruoka koostuu seuraavasti:
    Aamulla jotakin hiilari pitoista, kaurapuuro, mysli tai pari ruisleipää kevyillä päällisillä. tuoremehu ja kuppi kahvia.
    Töissä iso kasa salaattia 3/4osa lautasesta ja tarjolla olevia kasviksia, kala-,liha-, tai broileri vaihtoehto, EI kastikkeita tai perunaa, riisiä tai makaroonia. Ei leipää eikä jälkiruokaa.
    Kahvitunnilla joku hedelmä ja kuppi kahvia.
    Kotona iltaruoka mitä perhekkin syö mutta EI makaroonia, max 1 pieni peruna tai 1dl riisiä. Pieni annos siis perus ruokaa, kotona tehtyä ja vähärasvaista.
    Illalla ehkä jugurttia, rahkaa tai piimäpirtelöä jotka ei sisällä sokeria eikä rasvaa. Marjoja ja hedelmiä sekä pikkuporkkanoita tai kirsikkatomaatteja. Illalla otan nukkumaan mennessä vielä Fitlinen restojuoman missä on magnesiumia, kalkkia ja muita elimistötte tärkeitä ainaeita.
    Ja silti paino EI putoa millään. Liikun lisäksi ainakin 3 kertaa viikossa tunnin kerralla tai enemmän.

    Äänestä

Nyt sitten kannattaa panostaa ruuanlaatuun. Eli syö hiilareita aamulla enemmän kuin proteineja. Ja illalla kelkka toisin päin.
Muista juoda nestettä mieluiten vettä 2-4 litraa päivässä.
Ja kannattaa vaihdella ruokalajeja ettei syö samaa ruokaa joka päivä.
Kalori määristä ei ole hajuakaan mutta kohtuus kaikessa.
Mutta liikunta on hyvä lisä pudotukseen
Tseppiä!!!Toivottavasti oli apua

Äänestä
  • EI EI ei illalla hiilihydraatteja!! Yöllä hiilihydraattien aineenvaihdunta hidastuu ja rasvan ja proteiinin kiihtyy. Aamulla juuri kannattaa syödä (hitaasti imeytyviä) hiilareita ja muutenkin saada kaikki hiilarit päivällä syötyä kun aineenvaihdunta käy täydelllä teholla ja verensokeri on huipussaan.

    Illalla proteiini, sillä kudokset rakentuvat ja korjautuvat unessa ja juuri tähän tarvitaan proteiinia.

    Äänestä

  • mä0000 kirjoitti:

    EI EI ei illalla hiilihydraatteja!! Yöllä hiilihydraattien aineenvaihdunta hidastuu ja rasvan ja proteiinin kiihtyy. Aamulla juuri kannattaa syödä (hitaasti imeytyviä) hiilareita ja muutenkin saada kaikki hiilarit päivällä syötyä kun aineenvaihdunta käy täydelllä teholla ja verensokeri on huipussaan.

    Illalla proteiini, sillä kudokset rakentuvat ja korjautuvat unessa ja juuri tähän tarvitaan proteiinia.

    minähän laitoin että kelkka illalla toisin päin!!
    Eli illalla protskuja enemmän!!!

    Äänestä

Oon 20 vuotias tyttö, 171cm/65-70kg. Syön oikeestaan tosi vaihtelevasti, riippuen ilmasta ja vuodenajasta/kuukautiskierrosta/väsymys ja stressitilasta/mielialasta etc. Kuitenkin olen oppinut syömään suht koht terveellisesti. Normaali päivä voisi olla seuraavanlainen:

Aamupala:Kahvia, kaurapuuroa/täysviljamuroja/jotain missä paljon kuitua

Lounas:Lämmintä ruokaa töissä esim joku saarioisen valmisruokapakkaus juotavaa

(päivän aikana ryystän kahvia, teetä, joskus light-limuja ja yritän aina juoda paljon vettä)

Välipala: Leipää juustolla ja margariinilla, raejuustoa, yleensä sorrun ottamaan palan suklaata tai jotain ja sitten kun syyllisyys iskee niin siirryn hedelmiin :D

Illallinen: Lämmintä ruokaa, yleensä jotain kasviswokkia ja riisiä/nuudelia etc(olen lakto-ovo kasvissyöjä). Illalla mahdollisimman paljon proteiinia...



että näin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NoDoubt kirjoitti:

Kysymys tulikin jo otsikossa. Olen hieman ylipainoinen tyttö ja kaksi kuukautta(?) sitten jätin turhat välipalat pois. Näin minulta putosikin n.4 kiloa. Nyt paino on pysähtynyt tiettyyn kohtaan (ollut siinä jo muutamia viikkoja). Sitä ennen kiloja tippui n. 1 kg/viikko. Aloin miettiä, että ilmeisesti kuitenkin syön vieläkin liikaa energiatarpeeseeni nähden. Joten aloinkin miettiä paljon norm. n 65 kiloiset tytöt syövät päivässä. Jos joku viitsisi vastata "ruuissa" (eli esim. 3 palaa leipää, 4 hedelmää, 2 lautallista ruokaa/päivä) niin olisin erittäin iloinen.

Kaloreita minulle ei tarvitse luetella, vain "ruuuissa".

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu