mietityttää sellainen asia kun riiteleminen.. Kaikissa parisuhde-neuvo-tee-näin-oppaissa sanotaan että ns.normaali riitely voi olla ihan hyvä asia..joo olen sama mieltä..mutta sitten tulee se sovinto-juttu.. Pitäisi puhua ongelmasta, sopia, taas puhua, analysoida ettei sama juttu tule taas..ja taas puhua, pussata ja plääh, ollaan ystäviä..
Tota me, eli mieheni ja minä riidellään ku ottaa päähän ja silloin lentää kyllä rupikonnia suusta aika lailla..ja harvoin meillä mitään varsinaista "sovinto-sessiota"..koska jos ollaan riidelty typerästä asiasta niin että keuhkot miltei vaurioituneet niin en tod.kaan halua alkaa analysoida asiaa mitenkään. Haluan olla rauhassa, viettää mykkäkoulua, tuijottaa vihaisesti jos pitää olla samassa huoneessa hetken..jne..siis aivan kuin lastentarhassa kun oli riita bestiksen kanssa..
Eikä hänkään halua puhua tai nähdä mua sinä iltana enään. Ihan ok, mennään töihin seuraavana päivänä, ei soiteta toisillemme. Kotiin ku päästään hän yleensä alkaa lauseella "oot kakara" ja mä vastaan yleensä "ite oot tollanen raivopää"..ja sit on taas elämä hyvä...:)
Onko tässä nyt jotain kamalaa ku ei tehdä sovintoa niinkun oppaissa. Mun mielestä siinä vaan ei ole mitään analysoitavaa jos sukset menee ristiin välillä. Ollaan hiljaa kunnes parempi arki koittaa ja sit voi unohtaa typerät riidat. Miks pitäisi alkaa keskustella niistä sitten, miks pitäsi pyytää anteeksi koska oikeesti inhosin hänet sillä hetkellä ja hän minut.. Ja huom, nyt en puhunut mistään vakavista ongelmista vaan ihan tavallinen parisuhde-tappelu. Miks ne alkaa sunnuntaisin yleensä? Tuleva viikko stressaa vai? Niinkuin koulussa alkoi vituttaa ku sunnuntai iltana huomas että kaikki läksyt tekemättä.
juu. sana on vapaa, piti vaan itse analysoida hieman :) kun en todellakaan halua puhua sen typerän sohvaperunan kanssa tällä hetkellä ja minä olen ihan varmasti hänen mielestään ärsyttävä akka..:)
Tota me, eli mieheni ja minä riidellään ku ottaa päähän ja silloin lentää kyllä rupikonnia suusta aika lailla..ja harvoin meillä mitään varsinaista "sovinto-sessiota"..koska jos ollaan riidelty typerästä asiasta niin että keuhkot miltei vaurioituneet niin en tod.kaan halua alkaa analysoida asiaa mitenkään. Haluan olla rauhassa, viettää mykkäkoulua, tuijottaa vihaisesti jos pitää olla samassa huoneessa hetken..jne..siis aivan kuin lastentarhassa kun oli riita bestiksen kanssa..
Eikä hänkään halua puhua tai nähdä mua sinä iltana enään. Ihan ok, mennään töihin seuraavana päivänä, ei soiteta toisillemme. Kotiin ku päästään hän yleensä alkaa lauseella "oot kakara" ja mä vastaan yleensä "ite oot tollanen raivopää"..ja sit on taas elämä hyvä...:)
Onko tässä nyt jotain kamalaa ku ei tehdä sovintoa niinkun oppaissa. Mun mielestä siinä vaan ei ole mitään analysoitavaa jos sukset menee ristiin välillä. Ollaan hiljaa kunnes parempi arki koittaa ja sit voi unohtaa typerät riidat. Miks pitäisi alkaa keskustella niistä sitten, miks pitäsi pyytää anteeksi koska oikeesti inhosin hänet sillä hetkellä ja hän minut.. Ja huom, nyt en puhunut mistään vakavista ongelmista vaan ihan tavallinen parisuhde-tappelu. Miks ne alkaa sunnuntaisin yleensä? Tuleva viikko stressaa vai? Niinkuin koulussa alkoi vituttaa ku sunnuntai iltana huomas että kaikki läksyt tekemättä.
juu. sana on vapaa, piti vaan itse analysoida hieman :) kun en todellakaan halua puhua sen typerän sohvaperunan kanssa tällä hetkellä ja minä olen ihan varmasti hänen mielestään ärsyttävä akka..:)
Vastaukset 2
Vanhimmat
vaikka se ehkä kuulostaakin käsittämättömän tylsältä niin taidamme mieheni kanssa kuulua niihin, jotka "riitelevät oikein" ilman että mitenkään sen enempää pyrkisimme kyseiseen ryhmään kuulumaan... noh, minun puolestani jokainen tekee asiat omalla tyylillään ja jos asiat ei kumpaakaan tuolla tavalla hoidettuna jää vaivaamaan niin mikäs siinä.
Välttelen riitaa viimeiseen asti, sillä en ole koskaan oppinut sopimaan.
Ne sopimattomat riidat jäävät kaivelemaan loputtomasti...