Olen seurannut jo jonkin aikaa tätä palstaa ja ihmettelen suuresti erästä seikkaa:
Tuntuu siltä, että suurin osa murheista liittyy siihen, kun vastakkainen sukupuoli ei vastaa tekstareihin, ei ole riittävän kiinnostunut, ei kommunikoi, ryyppää ja rällästää kavereitten kanssa jne.
Ymmärtäisin vielä, jos kyseessä olisi pitkään yhdessä ollut pariskunta, joista toinen olisi yllättäen muuttunut. Mutta miksi ihmeessä hakeudutte / yritätte väkisin saada aikaiseksi suhteen, joka ei alunpitäenkään oikein tunnu toimivan tai lähtevän käyntiin.
Miksette siirry eteenpäin ja jää odottamaan, kunnes kohdalle sattuu ihminen, jonka kanssa asiat ovat helppoja ja yhteys pelaa kunnolla. Kyllä elämä tuo eteenne joka tapauksessa ongelmia, miksi niitä pitäisi itse hankkia parisuhteen muodossa?
Eikö olisi helpompaa olla itsekseen, jos vaihtoehtona on huonosti jos ollenkaan toimiva parisuhde?
Tuntuu siltä, että suurin osa murheista liittyy siihen, kun vastakkainen sukupuoli ei vastaa tekstareihin, ei ole riittävän kiinnostunut, ei kommunikoi, ryyppää ja rällästää kavereitten kanssa jne.
Ymmärtäisin vielä, jos kyseessä olisi pitkään yhdessä ollut pariskunta, joista toinen olisi yllättäen muuttunut. Mutta miksi ihmeessä hakeudutte / yritätte väkisin saada aikaiseksi suhteen, joka ei alunpitäenkään oikein tunnu toimivan tai lähtevän käyntiin.
Miksette siirry eteenpäin ja jää odottamaan, kunnes kohdalle sattuu ihminen, jonka kanssa asiat ovat helppoja ja yhteys pelaa kunnolla. Kyllä elämä tuo eteenne joka tapauksessa ongelmia, miksi niitä pitäisi itse hankkia parisuhteen muodossa?
Eikö olisi helpompaa olla itsekseen, jos vaihtoehtona on huonosti jos ollenkaan toimiva parisuhde?
Vastaukset 18
Vanhimmat
koskaan ollut rakastunut? Katsos silloin ei päde mitkään normaalit käyttäytymismallit ja logiikat. Tunteidensa ohjaamina ihmiset tekevät mitä ihmeellisempiä asioita. Ehkä tulet joskus sen itsekin huomaamaan.:)
... itseasiassa juuri tällä hetkelläkin olen.
Olen myös ollut ihastunut (tunne, joksi kutsutaan sitä vaihetta, kun ei vielä olla parisuhteessa, vaan ollaan ihastuttu omiin mielikuviin toisesta tyypistä).
Eikä kumpikaan niistä tunteista ole vielä niin fataali, etteikö niiden ylitse pääsisi, jos vastakaikua ei tule tai jos homma näyttää ihan mahdottomalta jo alkuunsa.
Haluaisin sinulta kysyäkin, että miten voi olla loputtomiin "rakastunut" ihmiseen, joka on mahdoton / vaikea / ei vastaa tunteisiin tms.?
`Olen myös ollut ihastunut (tunne, joksi kutsutaan sitä vaihetta, kun ei vielä olla parisuhteessa, vaan ollaan ihastuttu omiin mielikuviin toisesta tyypistä).`
Joo, tuo vaihe kuulostaakin ihastukselta. se on silloin, kun ei vielä tunneta toista niin kovin hyvin. Siitä voikin päästä yli...jos ei saa vastakaikua tai jos ihastuu vaikka johonkin toiseen.
`Eikä kumpikaan niistä tunteista ole vielä niin fataali, etteikö niiden ylitse pääsisi, jos vastakaikua ei tule tai jos homma näyttää ihan mahdottomalta jo alkuunsa.`
En tiedä, jotenkin tuntuu että jos tunne on jo ehtinyt muuttua rakastumiseksi(vaatii paremman tuntemisen ko.ihmiseen), niin siitä on jo vaikeampi palata takaisin...eikä se muuten tarvitse välttämättä vastakaikua...kai sitä nyt monetkin rakastuvat yksipuolisesti. Toinen voi tuntea jotain, välittämistä, ystävyyttä tai muuta vaikkei itse olisikaan toiseen rakastunut.
`Haluaisin sinulta kysyäkin, että miten voi olla loputtomiin "rakastunut" ihmiseen, joka on mahdoton / vaikea / ei vastaa tunteisiin tms.?`
Ei voikaan olla loputtomiin rakastunut! Jossain vaiheessa sen tunteen on täytynyt muuttua rakastamiseksi. Se on se tunne, joka kestää. Ja yleensä silloin on jo tunnettu jonkin verran kauemmin. Ja rakkaus voi myös olla yksipuolista, ei siihen aina mitään vastakaikua tarvita....Mietis nyt, maailma on täynnä surullisia rakkaustarinoita ja mikäpä muu niiden aiheena olisi kuin yksipuolinen rakkaus.
Eikä se rakkauden kohde voi koskaan olla liian mahdoton, vaikea tai muuta...sitä se rakkaus on, että hyväksyy toisen virheineen päivineen. Ja vaikeaahan se on monilla tulkita tuleeko sitä vastakaikua, vai ei. Tottakai jos toinen suoraan ilmoittaa, ettei tunne samoin, niin rakastava osapuoli kyllä varmasti ymmärtää se, mutta tuskin ne tunteet siihen paikkaan kuolevat kuin nappia painamalla varsinkaan, jos niitä tunteita on ollut jo kauan.
Eikä se ole mikään ratkaisu, että etsii jonkun toisen jos vielä on tunteita sitä edellistä kohtaan. Tulee vain lisää särkyneitä sydämiä.
Seuraavaksi varmaan ajattelit kysyä, että mistä sen voi sitten varmasti tietää että kyseessä on rakkaus, eikä mikään lievempi tunne. Vastaan, että sen huomaa ainakin siitä että olisi toisen puolesta valmis uhraamaan vaikka mitä ja antamaan kaikkensa tämän vuoksi. Kukaan ei pelkän ihastuksensa kohteen vuoksi tekisi mitään vastaavaa.
Olen kanssasi samaa mieltä lähes kaikesta kirjoittamastasi, enkä edes lähtisi väittelemään sanomisistasi.
Aloituksellani pyrinkin herättelemään ensi sijassa niitä, jotka pelkän ihastuksensa perusteella vääntävät väkisin. Heitä enimmäkseen ihmettelin.
Eräs ajatus kuitenkin heräsi lukiessani tekstiäsi: Joskus saattaa olla rakkautta myös päästää irti rakastamastaan, jos suhde pitää yllä jotain sellaista, joka vie molemmat tuhoon. Painotan kuitenkin sanaa JOSKUS.
Ymmärrän kuitenkin mitä ajat takaa.
Eihän sitä silti yleensä etukäteen voi tietää mitä suhde mukanaan tuo. Joskus on myös vain uskallettava ottaa riskejä. Harmi, että ihmisten tunteet ja rakkus kokonaisuudessaan on niin monimutkainen asia, tai ainakin ne on tehty monimutkaisiksi.
Niin juuri: niistä on monessa tapauksessa TEHTY niin monimutkaisia.
Itse ymmärsin tämän vasta, kun sain kokea ihmissuhteen, jossa jopa rakkaus on yksinkertainen asia.
Molemminpuolisena se on osa kaikkea, eikä missään nimessä raastava, vaan uskomattoman kokonaisvaltainen, syvä ja turvallinen yhteenkuuluvaisuuden tunne, joka kasvaa päivä päivältä, aiheuttamatta kuitenkaan kasvaessaan pelkotiloja, kilpailua tai omistamishalua.
Ja voin taata, että itse olen entisessä elämässäni erehtynyt hyväksymään rakkauteeni vedoten jos jonkinmoisia vääntöjä. Näin jälkikäteen ajatellen voisin kuitenkin väittää, että usein oli kyseessä aivan jotkut muut tunteet, kuin rakkaus.
ainakin tunnistan itsessäni kyllä rakkauden silloin kun se sitä on. Itse ihastun todella harvoin. Ikää jo lähempänä kolmea/kuin kahtakymmentä ja 'vain' kolme ihastumista takana, joista yksi siis on edennyt pidemmälle ja tunteet ovat syventyneet ja muuttuneet rakkaudeksi. Muutkin olivat vuosia kestäviä, mutta siis vain ihastumisia. Ja uskon että rakkaus voi olla monimutkaista siitäkin huolimatta, että molemmat rakastavat...siitäkin on kokemusta, niinkuin siitäkin että toista voi rakastaa vaikkei koskaan ole ollut edes ihastunut tähän.
Kyllä minusta silloin se rakkauden kohde on liian mahdoton, jos se pettää, luulee sinun pettävän vaikka olisit ehdottoman uskollinen, haukkuu ja rähisee joka ikisestä asiasta mitä teet, ja lopulta vielä hakkaa sinut mustelmille, vai intätkö vastaan, että ei ole jo liian mahdoton?
Erittäin hyvä kysymys. Itse en osaa sanoa tuohon mitään, mutta mielenkiinnolla odottelen erilaisia näkemyksiä.
että kyse on ihan vaan siitä, ettei (ihastuksen sumentamin aivoin?) kykene näkemään totuutta. Tai kieltää sen. Haluaa sitä niin paljon, ettei ymmärrä varoitusmerkkejä vaikka ne ovat selkeästi nähtävillä.
Monet mielellään ajattelevat ettei tunteille voi mitään. Ehkä tunteille ei voi mutta ei aina tarvitse toimia tunteen mukaan. Tämä on pitkälle kiinni opettelemisesta. Esimerkiksi ihminen oppii hallitsemaan vihaa eikä suurin osa meistä tapa toista siksi että viha "käskee". Samalla tavalla voi hallita ihastumista/rakastumista ja todeta, ettei toinen tunne samoin ja sitten antaa asian olla.
Järki ja logiikka sumenevat silloin kun ihminen ihastuu toiseen henkilöön. Negatiiviset puolet jäävät taka-alalle, niihin ei oteta kantaa. Haittavaikutukset ilmaantuvat sitten myöhemmin.
Kenties tämä kiinnostuneempi osapuoli on ollut pitkän aikaa yksinään ja kaipaa vierelleen toista ihmistä. Valitettavan usein, jos näin on asiat, siihen rooliin kelpuutetaan sitten lähes kuka tahansa.
Jotkut ovat vain niin läheisriippuvaisia, että rima on alhaalla. Ja tällainen tilannehan on kuin luotu ns. pelimiehille ja -naisille, jotka haluavat hetken huumaa ja hyväksikäyttää toista.
Sitten kun ihmissuhdepelailijan kiinnostus toiseen on lopahtanut tai löydetty uusi uhri, niin he jättävät vastaamatta viesteihin ym. osoituksia toiselle ettei kiinnosta ja heido.
Onko tämä sitten korvikerakkautta, jonkinsorttista masokismia, "renttumagnetismia" vai hyväksynnän hakemista, kun seurustelee mahdottomassa suhteessa. Ja mikä pahinta, tällainen kuvio saattaa toistua usein saman henkilön kohdalla?
Mun mielestä ei kannata tuhlata lyhyttä elämäänsä mahdottomiin suhteisiin, että voisi vaikkapa näyttää ystävillensä et on joku toinen.
Mieluummin sitten ilman, onhan mulla 2 toimivaa kättä...
Tällainen miehessä roikkuminen ei ole naisen hallinnassa sen vuoksi, että kyse on biologisesta kellosta, joka ohjaa naisen toimintaa ja käyttäytymistä. Naisen luonteeseen kuuluu kiinnittyminen yhteen mieheen ja miehessä roikkuminen kynsin hampain. Tätä kestää siihen saakka, kunnes nainen saa lapsen.
Siihen se sitten loppuu tai ainakin heikkenee olennaisesti. Tätä se vauvakuume teettää. Kyse siis ei ole naisen omasta päätöksestä vaan biologiasta. Nainen toimii kuin robotti, vaikka turpiin tulisi.
Ei kai? ;)
No ei ihmissuhteet ole aina niin mustavalkoisia, että jos joku ei soita, se tarjoittaa automaattisesti että ei olisi kiinnostunut. Tai että jos kommunikaatio ei pelaa, suhde olisi heti tuomittu epäonnistumaan. Miehet ja naiset on niin eri puista veistetty, että aina silloin tällöin vain tulee ongelmia ja joskus niihin saattaa saada jotain neuvoa puhumalla muille.
joskus on vaan nii sokee omille jutuille et ei tajuu yksinkertaisiakaan asioita
Miks ette siirry eteenpäin ?
Ei se välttämättä aina ole ihan niin helppoa kun tunteet ovat astuneet jo kehiin, no ellei ole varustettuna jollain on/off napilla jolla omaa tunne-elämäänsä voi säädellä.
Mieleeni kuitenkin tulee et jos luopuminen on helppoa onko tunteet sit todellisia vai itse tehtyjä ?
Pitempään jos suhteessa on elänyt ja jotain hyvää sen kautta saanut niin ei sitä halua luovuttaa heti jos jotain vastoinkäymisiä siunaantuu. Miksi luovuttaisi muuten sitä joutuu luovuttaan aina jos ei mene hyvin. Tuskin yksikään suhde elää elämäänsä ilman minkäänlaisia ongelmia.
Kuitenkin miksi elää yksin jos on mahdollisuus löytää toimiva parisuhde ?
on turha hakata päätään seinään.
Varsinkin naisten perisynti tuntuu(ainakin palstoja lukiessa) olevan se että roikutaan jonkun epäsopivan yksilön perässä.(Ehkäpä miehetkin roikkuvat mutta tilittäminen ei ole miehekästä..?) Ei miestä voi muuttaa. Pitää katsella sopivampaa.