Terve,
Kirjoitin tänne ehkäpä noin kuukausi sitten siitä, ettäkö pitäisikö aloittaa kävely puntin lisäksi.
En koskaan aloittanut. Ei vaan ole riittänyt aikaa. Reenaamisessa menee aikaa ja sitten myös kouluhommissa todella paljon.
Haluaisin nyt kysellä hyvät ihmiset hieman ruokailuvalinnoista treenin lisäksi. Tarkoitus minulla on ehkä hieman ottaa rasvoja pois, että saisi kunnon kropan kesäksi näkyviin. Ilman muuta sixpack esille! Vatsoja teen kylläkin joka kerta salilla 4x50, että siitä ei pitäisi olla kiinni.
Olen siis nyt treenannut syksystä lähtien, ehkäpä syksyllä joku 3-4 kertaa viikossa salilla. Nyt joulun jälkeen olen käynyt säännöllisesti 4 kertaa viikossa salilla ja sen lisäksi kerran tai kaksi uimassa. Treeniohjelmani on 2x rinta/olkapaa 2x hauis/selkä. Lisäksi alan nyt tehdä joka toinen viikko jalkatreenejä. Yleensä uin todella kauan kerrallaan, joku 1h30min-2h suurinpiirtein. Aikaisemmin joku kysyi uintityyleistä. Uin rintaa tai kroolia. Rintauinti on hyvin hallussa ja myös krooli sujuu nykyääm ongelmitta. Tekniikkaa siis on kunnossa.
Nyt helmikuun aikana olen aloittanut myös juomaan saliharkkojen jälkeen palautusjuomaa, että lihakset palautuisi kunnolla.
Aikaisemmin kerroin selästäni, jossa on jonkin sortin vamma. Sekin on alkamassa mennä koko ajan parempaan suuntaan. Olen iltaisin venytellyt erityisesti alaselkää ja teen myös joka kerta salilla 4x15 selkäliikettä.
Siis nyt haluaisin ehdotuksia ruokavalioon. Olen yrittänyt hillitä "herkkujen" syöntiä, mikä on hyvä asia. Välillä tulee syyllisen tunne kun syö vaikkapa pannukakkua. Dokaamassa tulee käytyä ehkä kerran kuussa, enkä aio sitä lopettaa. Olen koittanut syödä mahd. paljon nyt hedelmiä, kuten banaania ja omenia. Lämpimän ruuan syön yhden kerran päivässä. Tiistaisin kylläkin kaksi kertaa kun on 9 tunnin koulupäivä.
Heitelkääpä ehdotuksia tänne miten tulisi aloittaa vielä terveellisempi ruokatottumus, jotta saisin ns. läbät pois keskivartalolta :)
Pituus on siis 183cm ja painoa on n.69 ja ikää 19v. Edustan sitä vähemmän kauniimpaa sukupuolta ;)

Vastaukset 3
Vanhimmat
ei ne lihakset mihinkään palaudu jos vedät yhden palkkarin treenin jälkeen ja syöt yhden(!) lämpimän aterian päivässä! taivoitteesi on aika mahdoton, hankkia lihaksia ja tiristellä rasvat vatsalta samanaikaisesti, kun olet jo valmiiksi noin laiha! sitäpaitsi 4x50 sarjoilla et vatsalihaksiin massaa saa, laske toistot 4x15 ja ota lisäpainot käyttöön.
jos massaa haluat niin jalkatreeniä vähintään kerran viikossa koska se jos mikään tuottaa massaa! mutta ensin unohda se sixpäk ja ala syömään 4-5krt päivässä.
Usko edellistä kirjoittajaa. Paljon kyykkyjä ja paljon ruokaa!
Tuosta vatsatreenistäsi saattaa jopa olla pelkkää haittaa.
"Tuosta vatsatreenistäsi saattaa jopa olla pelkkää haittaa."
???