Olen seurustellut kyseisen miehen kanssa 2v 3kk. Meidän piti mennä kihloihin kun kaksi vuotta tuli täyteen.. Mies ei halunnut, koska meillä oli riita ollut juuri edellisenä viikonloppuna. Sovimme uutenavuotena uuden ajan. 03.03.03 eli eilen. Se oli mieheni mielestä hyvä päivämäärä.. Minä odotin sormusta 3kk, ja kun se päivä koitti, ihmettelin hänelle, etteikö hän kihlaakkaan minua. Ja hän sanoi ei, koska emme ole puhuneet asiasta.
Edellisellä kerralla kun emme kihlautuneet, ajattelin että syynä oli se kun puhuin asiasta koko ajan. Nyt ajattelin olla hiljaa, paitsi en
ollut voinut olla pari kertaa sanomatta asiasta..
Hän myöskin lupasi muuttaa kanssani yhteen tässä kuussa tietyistä syistä, mutta ei nyt varmaan olekaan muuttamassa...
Miksi miehet, tai ainkain tämä tapaus, lupaa asioita, mutta sitten sanookin ei.. Miten voin enää ottaa todesta mitään hänen sanojaan??????
Kiitos lukemisesta, toivottavasti saan hyviä vastauksia.. en tiedä mitä tehdä.. en enää jaksaisi elää näin.. mutta en haluais erotakkaan.. kait.. Muuten meillä on hyvä suhde.
Edellisellä kerralla kun emme kihlautuneet, ajattelin että syynä oli se kun puhuin asiasta koko ajan. Nyt ajattelin olla hiljaa, paitsi en
ollut voinut olla pari kertaa sanomatta asiasta..
Hän myöskin lupasi muuttaa kanssani yhteen tässä kuussa tietyistä syistä, mutta ei nyt varmaan olekaan muuttamassa...
Miksi miehet, tai ainkain tämä tapaus, lupaa asioita, mutta sitten sanookin ei.. Miten voin enää ottaa todesta mitään hänen sanojaan??????
Kiitos lukemisesta, toivottavasti saan hyviä vastauksia.. en tiedä mitä tehdä.. en enää jaksaisi elää näin.. mutta en haluais erotakkaan.. kait.. Muuten meillä on hyvä suhde.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen sitä mieltä, että suhteenne ei ainakaan tekstisi perusteella vaikuta kovin terveeltä. Sinä odotat, että mies kihlaa sinut, ja miestä ei voisi vähempää koko homma kiinnostaa. Ajattelepa asiaa siltä kannalta, että mies ei kihlaa sinua, vaan te menette kihloihin. Kihlautuminen on yhteinen tapahtuma, jota ei toinen tee toiselle. Aivan samoin kunnon rakastelussa toinen ei pane ja toinen ole panettavana. Rakastelu on yhteistä toimintaa. Samoin kihlautuminen on yhteistä toimintaa.
Kihlautuminen on lupaus avioliitosta. Kun pari lupaa toisilleen mennä naimisiin, he ovat kihlautuneet. Kihlaus ei ole mikään maaginen tapahtuma, vaan se on hetki, jolloin avioliitosta sovitaan. Siksi tuntuu omituiselta, että voisi etukäteen sopia kihlautumisesta. Jos jo nyt tiedätte, että kihlaudutte, tiedätte, että menette naimisiin. Siten te jo olette sanattomasti sopineet avioliitosta. Te siis olette jo kihloissa. Se, että hääpäivää ei ole sovittu, ei vaikuta kihlautumiseen.
Selvitäpä miehesi kanssa, haluaako hän naimisiin kanssasi. Jos hän haluaa, marssikaa kultasepälle ja ostakaa sormukset, jos haluatte ne ostaa. Jos miehesi ei koskaan halua naimisiin ja sinä haluat, teillä on ongelma.
..Elää kannssani ikuisesti, mennä kihloihin, muuttaa yhteen, mennä naimisiin, hankkia lapsia.. Mutta niin hän vain sanoo. Miten voin luottaa sanohin kun sitten kun hän on luvannut , että mennään kihloihin jonain tiettynä päivänä, niin hän keksii jonkun hyvän tekosyyn.
En pysty enää sanomaan hänelle, että rakastan häntä, en viime maanantain jäölkeen. Niin paljon hän taas satutti minua sillä, että petti lupauksen.
Tiedän että kihlaus on lupaus avioliitosta, siksi minä haluankin kihloihin. Ja kihloihinhan mennään kun ollaan sormukset ostettu...
En pysty olemaan enää samallalailla yhdessä kuin esim. viiko sitten, vaikka ehkä haluaisinkin. Ja mieheni huomaa sen.. En vaan tiedä mitä meidän pitäisi tehdä.. ero on liian kova paukku.. Sitä ei kestä meistä kumpikaan.. (mutta nyt olen kyllä itse alkanut miettimään sitä aika paljon.. voisin ehkä kestääki..)
Jos hän haluaa mennä kanssasi naimisiin ja jos sinä haluat mennä hänen kanssaan naimisiin ja jos olette jo tavallaan sopineet siitä, olette kihloissa. Sinulla on yksi perustavaa laatua oleva harhaluulo:
"Ja kihloihinhan mennään kun ollaan sormukset ostettu..."
Sormuksilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko pari kihloissa vai ei. Yleensä sormukset ostetaan kihlautumisen merkiksi, mutta ne eivät ole itse kihlaus. Lupaus avioliitosta on kihlaus. Pari voi olla kihloissa ilman sormuksia tai ostaa sormukset, vaikkei olisikaan kihloissa (tätä tosin harvemmin tapahtuu).
Eli yritä nyt jotenkin päästä eroon tuosta sormusfiksaatiostasi ja juttele miehesi kanssa asioista. Voihan olla, että hän ei halua sormuksia esimerkiksi siksi, että hänellä ei ole niihin varaa. Muitakin syitä voi olla. Juttele kihlautumisesta ilman sormuksia. Eivät ne sormukset oikeasti mitään muuta.
Meillä nimittäin ollaan oltu jo naimisissakin pidempään -ilman sormuksia. Mitä sormus sitten kenellekin merkitsee, on aivan eri asia, avioliitossa se on "merkki" naimisiinmenosta ja naimisissaolosta, mutta ei sitä "merkkiä" aina tarvita silloinkaan.
Tuo on muuten ihan todeksi todettu asia miehissä, se ei siis todellakaan "vaihtamalla parane".
Naisen tyyli on antaa vihje ja odottaa että mies tarttuu siihen, mutta kuinka usein nainen joutuukaan pettymään, kun mies ei eväänsä letkauta asian eteen.
Ja kun menet kysymään siitä, hän katsoo sinua hämmästyneenä: "Luulin etteä olit unohtanut koko asian kun et siitä höpisekään".
Monta kertaa on tehnyt mieli ottaa paistinpannu käteen ja pistää viuhumaan, mutta olen huomannut että se piirre vain on jokaisessa miehessä, eikä miestä vaihtamalla poistu.
Ainut keino on ruveta nalkuttamaan joka asiasta sata kertaa, jotta mies "varmasti muistaa".
Että ei tarvitse ihmetellä, miksi naisista tulee nalkuttavia ja haluttomia ämmiä.
Arjessa kyllä huomaa ettei miehelle vihjaukset mene perille. Mies pyytää sanomaan suoraan. Kun sanoo suoraan niin mies loukkaantuu, pienikin sanominen on komentamista...oih! Kärjistettyä, hyvinä päivinä ei tuommoista huomaakkaan. Pikkuasioita.
Mutta kihloihin menosta mun ei ole tarvinnut muistutella tai vihjailla, olen kahdesti tämän asian kanssa ollut tekemisissä ja se oli kyllä aiemman viestin mukaista yhteistä toimintaa ilman mitään ihmevitkutteluja ja odotteluja. Asia tuntui molemmista hyvältä ja se tehtiin. Jos kovasti kaipaa sitoutumista ja toinen ei millään vapaaehtoisesti siihen ryhdy niin kyllä se vaihtamalla paranee. Pitää etsiä henkilöä jolla samansuuntaisia tulevaisuudensuunnitelmia.
Arjessa kyllä huomaa ettei miehelle vihjaukset mene perille. Mies pyytää sanomaan suoraan. Kun sanoo suoraan niin mies loukkaantuu, pienikin sanominen on komentamista...oih! Kärjistettyä, hyvinä päivinä ei tuommoista huomaakkaan. Pikkuasioita.
Mutta kihloihin menosta mun ei ole tarvinnut muistutella tai vihjailla, olen kahdesti tämän asian kanssa ollut tekemisissä ja se oli kyllä aiemman viestin mukaista yhteistä toimintaa ilman mitään ihmevitkutteluja ja odotteluja. Asia tuntui molemmista hyvältä ja se tehtiin. Jos kovasti kaipaa sitoutumista ja toinen ei millään vapaaehtoisesti siihen ryhdy niin kyllä se vaihtamalla paranee. Pitää etsiä henkilöä jolla samansuuntaisia tulevaisuudensuunnitelmia.
Olen aina luullut, että nainenkin olisi oppivainen olento, muttei se taida kaikkien kohdalla pitää paikkaansa. Jos parisuhteessa nainen huomaa, että vihjeet eivät kertakaikkiaan tehoa, mitä hän tekee? Lopettaako hän vihjeiden käytön ja alkaa sanomaan asioita suoraan? Ei, vaan hän viljelee vihjeitä edelleenkin, mutta jatkossa nalkuttaa, jos mies ei niitä ymmärrä. Miksi on niin vaikea sanoa asioita suoraan ja unohtaa sellainen typerä vihjailu?
Jos nainen ottaa imurin esille, luulen että hän alkaa imuroimaan. Jos hän jättää sen esille, luulen että hänellä on imurointi kesken. Jos hän haluaisi minun imuroivan, hän sanoisi sen minulle, EIKÖS VAAN?
Eli vihjeitä viljelevät naiset, ottakaa järki käteen ja olkaa vähemmän itsekkäitä. Älkää aina olettako, että mies on se, joka muuttuu. Jos haluatte olla tasa-arvoisia miehenne kanssa, olkaa sitä, älkääkä edelleen olettako, että miehen kuuluu tehdä tietyt asiat (tällä viittaan tietysti kosimiseen).
Ainakaan minun tyylini ei ole antaa vihjeitä, ja sitten kiihdyttää niitten tahtia kunnes lopputulos miellyttää.
Olen aina pyrkinyt kertomaan suoraan, mitä odotan ja toivon yms.myös olen aina pyrkinyt kuuntelemaan toista. En usko, että avioliitossani koskaan oli ongelmana verhotut vihjeet, ei myöskään päinvastoin. Silti, kahdentoista vuoden jälkeen päädyimme eroon.....
Minullakin taitaa olla paskanpuhuja miehenä. Olimme asuneet epävirallisesti yhdessä vuoden ja tarkoituksena miehen aloitteesta oli muuttaa virallisestikin yhteen. Yhtäkkiä mies olikin jo epävarma kun otin asian puheeksi. HÄnellä yhteenmuuttoon liittyi pelkoja, joista olemme puhuneet ja toivottavasti hänenkin mielestä selvitäneet. Puhu miehesi kanssa jos hänellä liittyy joitain pelkoja kihlautumiseen.
No, joka tapauksessa mies ei ole varma siitä, että haluaako kanssani muuttaa yhteen virallisesti vai ei. Muutin hänen luotaan pois ja vein suurimman osan tavaroistani mukanani. Annan jonkun verran miettimisaikaa, mutta en kovin kauaa. En voi hyväksyä vastausta "en tiedä". En voi panostaa suhteeseen josta olen tämän takia epävarma, että jatkuuko se vai ei. Mies kuitenkin kuulemma haluaa sitoutua minuun ja on puhunut tosissaan naimisiinmenosta. En kuitenkaan voi ottaa noita puheita enää kovin todesta, koska jos ei pysty virallisesti muuttamaan yhteen niin miten sitä pystyy menemään naimisiinkaan.
Olen saanut rauhassa miettiä asioita, miettiä sitä että haluanko edes olla noin ailahtelevan ja epävarman miehen kanssa saati mennä naimisiin tai edes hankkia lapsia. Mies on jo kuitenkin reilusti yli 30...lähempänä 40.
Hän väittää rakastavansa minua. En tiedä mitä tehdä, sillä tämä tilanne on henkisesti todella kuluttava...kai se viimeistään loppuu silloin kun en enää jaksa tätä vaikka miestä rakastaisinkin.
Olin siis vuoden asunut miehen kanssa hänen asunnossaan ja olin jo muutamia kuukausia puhunut siitä, että en jaksa tätä matkalaukkuelämää ja varsinkaan sitä, että tunnen olevani viras miehen luona. Halusin tuntea olevani kotona jne. Lisäksi alkoi pikkuhiljaa mieheltä tulla puheita siihen suuntaan, että pitäisi alkaa osallistua sähkö, hesari ja muihinkin laskuihin. Taloudellisesti minun olisi pitänyt sitoutua häneen, mutta hän ei kyennyt näköjään millään tavoin sitoutumaan minuun. Lisäksi minulla oli koko ajan oma pikkuasunto, jonka kuluja makselin joten en kahteen paikkaan ruvennut maksamaan. Alkoi ottamaan päähän pienet asiat kuten se, että pakastinta tai saunaa en voinut käyttää ellen osallistunut sähkölaskuun. Sähkölaskuun olisi pakastimesta tullut lisää 1.43 euroa/kk, mikä sinänsä on pieni summa. Periaatteesta en ruvennut kahteen paikkaan maksamaan jos olisimme asuneet yhdessä virallisesti niin tietenkin olisin osallistunut kuluihin ja sen sanoinkin hänelle.
Pelkään että mies on niin raukka että ei voi sanoa sitä suoraan, että haluaa erota vaan on muuten vain niin kylmä, että minä tajuaisin lähteä. Haluan kuitenkin hänen sen itsesanovan. Pahallta tämä tuntuu vielä siksi, että on hyväksikäytetty olo. Mies käytti tunteitani hyväksi ja antoi uskotella minulle aivan muuta. HÄn on näköjään kypsymätön pikkupoika, joka ei kykene sitoutumaan ja rehellisesti hirvittää että millainen isä tuollainen olisi tai paremminkin millainen aviomies olisi tuollainen mies.
Miehelle olisi edelleenkin käynyt se, että asuisin hänen luonaan epävirallisesti. Enää en sitä jaksa... haluan varman ja luotettavan miehen rinnalleni - en mitään pikkupoikaa. En tiedä onko hänelle jotain traumoja sitten entisistä suhteistaan ja niistä hän ei suostu minulle puhumaan.
Yritän lähettää tämän viestin uudelleen, kun edellien lähetys epäonnistui
Minullakin taitaa olla paskanpuhuja miehenä. Olimme asuneet epävirallisesti yhdessä vuoden ja tarkoituksena miehen aloitteesta oli muuttaa virallisestikin yhteen. Yhtäkkiä mies olikin jo epävarma kun otin asian puheeksi. HÄnellä yhteenmuuttoon liittyi pelkoja, joista olemme puhuneet ja toivottavasti hänenkin mielestä selvitäneet. Puhu miehesi kanssa jos hänellä liittyy joitain pelkoja kihlautumiseen.
No, joka tapauksessa mies ei ole varma siitä, että haluaako kanssani muuttaa yhteen virallisesti vai ei. Muutin hänen luotaan pois ja vein suurimman osan tavaroistani mukanani. Annan jonkun verran miettimisaikaa, mutta en kovin kauaa. En voi hyväksyä vastausta "en tiedä". En voi panostaa suhteeseen josta olen tämän takia epävarma, että jatkuuko se vai ei. Mies kuitenkin kuulemma haluaa sitoutua minuun ja on puhunut tosissaan naimisiinmenosta. En kuitenkaan voi ottaa noita puheita enää kovin todesta, koska jos ei pysty virallisesti muuttamaan yhteen niin miten sitä pystyy menemään naimisiinkaan.
Olen saanut rauhassa miettiä asioita, miettiä sitä että haluanko edes olla noin ailahtelevan ja epävarman miehen kanssa saati mennä naimisiin tai edes hankkia lapsia. Mies on jo kuitenkin reilusti yli 30...lähempänä 40.
Hän väittää rakastavansa minua. En tiedä mitä tehdä, sillä tämä tilanne on henkisesti todella kuluttava...kai se viimeistään loppuu silloin kun en enää jaksa tätä vaikka miestä rakastaisinkin.
Pelkään että mies on niin raukka että ei voi sanoa sitä suoraan, että haluaa erota vaan on muuten vain niin kylmä, että minä tajuaisin lähteä. Haluan kuitenkin hänen sen itsesanovan. Pahallta tämä tuntuu vielä siksi, että on hyväksikäytetty olo. Mies käytti tunteitani hyväksi ja antoi uskotella minulle aivan muuta. HÄn on näköjään kypsymätön pikkupoika, joka ei kykene sitoutumaan ja rehellisesti hirvittää että millainen isä tuollainen olisi tai paremminkin millainen aviomies olisi tuollainen mies.
Miehelle olisi edelleenkin käynyt se, että asuisin hänen luonaan epävirallisesti. Enää en sitä jaksa... haluan varman ja luotettavan miehen rinnalleni - en mitään pikkupoikaa. En tiedä onko hänelle jotain traumoja sitten entisistä suhteistaan ja niistä hän ei suostu minulle puhumaan.