Eli olin muutama kuukausi sitten töissä eräässä työpaikassa melko lyhyen pätkän ja silloin alkoi suhde työkaverin kanssa. Lähdin työpaikasta, mutta suhde jatkui (ja hyvin on jatkunutkin...). Nyt muutaman viikon kuluttua palaan takaisin tuohon samaiseen työpaikkaan, mutta nyt kyllä hirvittää: miten ihmeellä voimme olla tuttujen työkavereitten kanssa niin, ettei kukaan huomaisi mitään?! Jo se, että esimerkiksi tietäisimme jotain toistemme tavallisistakin asioista, voisi herättää muissa huomiota, eihän kukaan MEISTÄ voisi olettaa, että noin vain olisimme tietoisia toistemme asioista, onhan tässä muutama kuukausi vierähtänytkin siitä, kun olin viimeksi tuolla työpaikalla...
Ja kaiken lisäksi ollaan kyllä sen verran rakastuneitakin, että sitäkin varmasti on vaikea peitellä. Ja niin, tämä suhde kuuluu sitten ehdottomasti siihen kategoriaan "kaikin tavoin sopimaton". Onkos kellään kokemuksia?
Ja kaiken lisäksi ollaan kyllä sen verran rakastuneitakin, että sitäkin varmasti on vaikea peitellä. Ja niin, tämä suhde kuuluu sitten ehdottomasti siihen kategoriaan "kaikin tavoin sopimaton". Onkos kellään kokemuksia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
tätä juttua. Vaikka suhde alkoikin (tai ainakin ihastuminen) silloin, kun olin tuolla työpaikalla ensimmäistä kertaa töissä, niin uskoisin, että kukaan ei huomannut mitään. Nyt kuitenkin tässä väliaikana on tapahtunut meidän kahden välillä niin paljon kaikkea, että sitä on varmasti vaikea peitellä. Siis kuten yritin jo alussa selvittää, niin meistä ei kukaan varmasti arvaisi, että edes olisimme kavereinakaan yhteyksissä keskenämme tänä aikan.
siis jos olet se tyyppi josta itse sillon tykkäsin (miestä tarkoitan) vaikka naisen kirjoittamalta tekstiltä kuulostaa, mut onnea suhteellenne!
sopimaton on myös meidän suhteemme...Täsmälleen samassa tilanteessa on oltu ja ollaan edelleen aina silloin tällöin, voin kertoa että yhtä helvettiä se on. Psyyke on kovilla kun töissä pitäisi olla toisen seurassa ihan kuin eri ihminen, mihin ollaan tässä välillä jo totuttu. Kiemurrellaan sitten molemmat parhaamme/pahimpamme mukaan ja riitojakin on siksi jo syntynyt. Tuskallista.
itsekin, että riidaksi voi mennä. Nimittäin kai sitä on pakko vaan esittää, että ei ole mitään ja pelkään, että jompi kumpi meistä esimerkiski joutuu (todellakin joutuu) vaikkapa vähän flirttailemaan jonkun kolmannen kanssa, ihan vaikka vain hämäykseksi, mutta mitenkä se toinen sen sitten ymmärtää? Kumpikin ollaan aika mustiksia...
Ja sitten ihan sitäkin pelkään, että kun tässä on jo tottunut olemaan toisen huomion kohteena, niin miltäpä se sitten tuntuu, kun ei toinen voikaan huomioida samalla tavalla kun on totuttu. Tai entä jos jompikumpi mokaa jotenkin, vaikkapa pokka pettää tai tulee vähän kosketeltua toista tai jotain ja jos siitä aiheutuu ongelmaa ja toinen suuttuu. Ja vaikka tajuaisikin kuinka, että toinen vain esittää kylmää, niin eipä kai sekään ihan hyvältä tunnu. Huh huh!
Tai sitten niinkin, että ei vaan osaa enää peittää sitä juttua. Ja voin kertoa, että tämä ei varmaan ihan pikkuihastus ole kummallekaan meistä, vaan ihan tosi juttu, sopimattomuudestaan huolimatta. (Ja ehkäpä tehdään tämä asia sopivaksi...)
kuulostaa kyllä niin samanlaiselta tuo teidän tilanteenne, että hätkähdyttää. Kaikki nuo pelkosi joita luettelit, ovat toteutuneet meillä. Periaatteessa pitäisi yrittää olla neutraali, normaali kuten aina ennenkin. Ei vaan onnistu. Aina lähtee johonkin suuntaan käsistä; joko ollaan kuin paita ja perse, kiehnätään muka huomaamattomasti toistemme lähistöllä tai sitten "mökötetään". Ei ole luontevaa se oleminen, vaikka kuinka yritetään. Ja pahinta on silloin kun toinen ei voi huomioida mitenkään, vaan on teeskennellyn välinpitämätön. Se on todella raastavaa ja aiheuttaa niitä mielen pahoittamisiakin. Kun ei voi tavallaan tietää, että teeskennelläänkö tässä vai joko toinen tulikin aidosti järkiinsä? Tuskaa tuskaa...ja auta armias jos tulee heitettyä liian mukavaa hymyä johonkin kolmanteen osapuoleen, vaikkakin se olisi sitä hämäystäkin. Silti. Voin kertoa että täyttä tuskaa se kaikki on.
Meillä tätä on jatkunut jo aika kauan. Onneksi kovin usein ei tarvitse olla samassa työpisteessä.
Jossain kohdin luki, että suhde on sopimaton - onko se oikeasti niin sopimaton ettei suhdetta voi tuoda julki? Vai eikö työpaikalla sallita seurustelua?
Ajattelin vaan erästä edesmennyttä seurustelusuhdetta, jossa minä olin toisinaan töissä poikakaverin työpaikalla (alihankkijan töissä). Tutustuttiin työpaikalla eikä sitten seurustelun alettua kuulutettu tai peitelty asiaa. Oltiin kuten muutkin ihmiset, ei siis mitään halailuja, mutta tiedusteleville sanottiin seurustelevamme.
ihan hirveän vaikea arvata, miksi suhteemme on sopimaton, jos vaan sanon, että olemme "aikuisia". Eli siis kumpikin sidoksissa omilla tahoillaan. Ja sen lisäksi tähän liittyy niin paljon kaikkea muutakin "epäsopivaa", että kuolisitte nauruun, jos kertoisin kaiken, jo pelkästään se tieto, missä olemme töissä, voisi olla aika huvittavaa... Ja vielä sekin, että piiri pieni pyörii, on niiiin pienet kuviot tuolla työpaikalla ja kumpikin meistä on vielä aika läheisesti ystävystynyt muitten työkavereitten kanssa jne. Ja muutenkin, koko tämä juttu on jotenkin vähän koominen, jos sitä ulkopuolisen silmin ajattelee. Tai no, kai se on meistä itsestämmekin vähän koomista.
Eli varmaankaan ihan avoimesti ei voi olla, vaikka itseäni se vaihtoehto alkaa jotenkin kummasti houkuttaa. Mitä siitä, mitä muut ajattelee? Ja olisihan siinä shokkia kaikille kerrakseen... Ja kuten jo jossain sanoin, ei suinkaan ole sanottu, ettemmekö tekisi tätä juttua sopivaksi, mutta se onkin sitten toinen juttu, jota en tähän keskusteluun nyt sen kummemmin halua ottaa mukaan.
Paha ja hyvä tässä asiassa on se, että me ollaan ihan tosissamme kumpikin, oikeasti ollaan rakastuneita, joten ei voi ottaa tätä mitenkään kevyesti. Olisikin helppoa, jos tämä olisi jäänyt joksikin pinnalliseksi työpaikkaihastukseksi, mutta tässä on jo niin paljon muutakin, että vaikea tätä on enää takaisinkaanpäin vetää, eikä kummallakaan ole mitään haluakaan sellaiseen (vaan eteenpäin mennään!). Ja sekin vielä, että emme ole mitenkään hirvittävän kokeneita "pelaajia" kumpikaan, eli tässä vähän niin kuin sydänverellä ollaan kumpikin. Helppoa kai se olisi, jos kummallakin olisi ajatus, että yksi suhde sinne tänne ei meinaa mitään.
Tämmä on tällaista vuodatusta tämä. Kyllähän sen arvasi jo siinä vaiheessa, kun rupesi tämä juttu syvenemään, että kaikenlaista tulee vastaan. Mutta en vaihtaisi mitään pois. Vaikka tuntuu ehkä joittenkin mielestä kliseeltä, mutta tämäpä on ainakin tähän astisen elämäni ehdottomasti suurin rakkaus ja tärkein ihmissuhteeni.
teidän käy. Todennäköisesti hyvin jos olette noin kovasti toisiinne rakastuneita.Onnea molemmille, eiköhän kaikki muu järjesty omalla painollaan.
miksi teet noin ? Olisiko hyvä ratkaista ensin siellä kotona asiat ja sitten jatkaa suhdetta, niin ei tarvitsisi peitellä .....
tehdä niin... On vaan mutkia matkassa muitakin. Tosin ei onneksi lapsia kummallakaan, se se vielä tästä puuttuisi.
Kiitos tosi paljon rohkaisusta. Sellainen tämä tilanne kuitenkin on, että kumpikin on tosissaan ja toivoo tämän johtavan johonkin. Mutta aika näyttää, ei tässä voi itsekään ennustaa, miten kaikki tulee päättymään. Joka tapauksessa tällä hetkellä olen onnellisempi kuin koskaan eläessäni. Samaa väittää myös toinen osapuoli.