Kuinka pitkä aika eron jälkeen mielestänne on normaalia tuntea vihaa ja katkeruutta entistä puolisoa kohtaan?
Milloin eroviha
ei enää normaalia?
285963
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
kun vietiin lapset ja suurin osa elämäntyöstä, niin vastaus: hautaan saakka
ei olla pitkävihasia viha kestää vaan elämän.
Miksi pitäisi antaa anteeksi tekoja toisen tekemiä.
Turhaa ruokkia vihaa, joka myrkyttää vain oman (ja läheistesi) elämän.
Voit varmaan miettiä omaa osuuttasi. Nöyrtyä ja myöntää omatkin töppöilyt. Vieläpä tunnustaa. Vihaaminen ei johda YHTÄÄN MIHINKÄÄN.
avioero palstalle keskustelemaan...oletkin ollut täällä jo melko kauan. minulle ei ole selvinnyt mitä haet. oletko aikuiseksi kasvava lapsi joka haluaa häiriköidä, oletko katkeroitunut exä ja haluat syyllistää muita ihmisiä tunteaksesi olosi paremmaksi...? voin lohduttaa, et sinä ainakaan minua saa voimaan pahoin, vaan säälimään itseäsi (mikäli olet siis aikuinen). sinulla mahtaa olla paha olo. jotenkin tuntuu siltä ettei tämä palsta sinua auta. olisiko jokin parempi keino olemassa, siis ihan reaalimaailmassa?
Kun elämässä muuta ei ole, olkoon Vihaa.
Luoja meitä varjelkoon joutumast noiden ihmisten lähimmäisiksi. He haluavat myrkyttää kaikki.
Sääliä ei silti heru - sorry vaan. Heidät on paras hyljätä yksinäisyyteen.
Miksi he eivät löydä toisiaan, voidakseen kimpassa purkaa Vihaa. Niin, miksi?
Yritin ex:lle aikoinaan sanoa, että ero on turha ja typerä ajatus.
Ei mennyt jakeluun kun päähänpinttymä oli kerran saatu.
Selitin tarkasti esim. kuinka hänen tulee taloudellisesti huonosti. (Olihan hän asunut ja elänyt koko ajan käytännössä ilmaiseksi. Sitä vain ei kai liian läheltä näe?)
Olin väärässä. Hänen kävi vielä huonommin kuin olin ennustanut.
Nyt hänen huono taloudellinen tilansa on minun syyni kun olin siitä varoittanut.
Siitä(kin) on syytä kostaa vaikeuttamalla tapaamisia.
Sehän on jo kostautunut omaan nilkkaan, sillä lapset purnaavat.
Kalliiksikin se tulee, mitä enemmän pitää lapsia väkisin (?!) luonaan. Täytyy lahjoa jne.
Siltikään se ei pure.
Lapset muuttaisivat minulle pysyvästi, jos he itse saisivat päättää.
Vihaan sitä, miten ex voi kohdella omia(ni) lapsia mielestäni täysin sikamaisesti.
Eiväthän he ole tehneet mitään pahaa!
Melko kuluttava olotila exän vihaaminen ja katkerana muisteleminen ... eniten itseäsi satutat, ja melko vastenmielistä seuraakin sellaiset ihmiset ovat.
Eli, mitä nopeammin pääset tapahtuneen yli ... toteat tapahtuneen, ja otat opiksi (ellet muuten, niin ainakin parinvalinnan suhteen) ... niin sen parempi sulle.
Exääsi tuskin katkeruutesi ja itsesäälissä rypeminen paljoa töyssyttää... joten miksi nähdä vaivaa.
Ja jos itsestäsikin tuntuu, että olotilasi epänormaali ... hae ihmeessä apua, sitä saa.
vaikka toista vihaa tämän viedessä sinulta kaiken tärkeimmän, mitä olet rakastanut ja arvostanut elämässäsi.
Liian helposti lähdetään etsimään apua "ammattihenkilöstöltä", jotka tyrkyttävät huonoon oloon vain pillereitä ja kuvittelevat, että asiat sillä ratkeavat.
Tärkeintä ap:n olisi nyt mennä muiden ihmisten joukkoon, niin sieltä voi löytyä uusia voimia kestää nykyinen tilanne. Hänen pitäisi myös hyväksyä kuitenkin tämä tapahtunut ja yrittää saada nykyinen elämä edes jotenkin sujumaan myös exänsä ja varsinkin lastensa kanssa.
Ap on silti lasten isä, oli hän läsnä enemmän tai vähemmän. Mikäli vähemmän, niin hänen pitäisi ymmärtää niiden hetkien arvo myös lapsilleen. Oli suhde minkälainen tahansa exään, hänen tulisi silti pitää puolensa lasten yhteydenpidoissa ja antaa tämän exän olla muuten rauhassa. Ei exään kannata tuhlata energiaa enempää, vain lapsiin
Olen kanssasi samaa mieltä; vaikka ero on usein rankka juttu ja viha tunne, jolle ei aina voi mitään, niin vihan yli on viisasta päästä mahdollisimman nopeasti, paitsi oman itsen myös muiden takia. Ihminen, joka vain vihaa, on pitemmän päälle mitä kauheinta seuraa.
Ex-mieheni ei koskaan selvinnyt edellisen liittonsa päättymisestä; hän vihasi ex-vaimoaan koko meidän liittomme ajan. Asiasta muodostui hänelle pakkomielle, ja lopulta kävi selväksi, että hän ei aiokaan lopettaa exänsä vihaamista. Mies selitti kaiken negatiivisen käytöksensä johtuvan vihasta exää kohtaa. Hän kosti ex-vaimolleen minun kauttani.
Toivon, etten koskaan joudu enää vastaavaan tilanteeseen.
En väittänyt että katkeruus tai vihakaan avioerossa on epänormaali olotila, kroonisena kyllä.
Toisaalta, mahdoton kenenkään on antaa aikarajaa tuntemuksille, tai toipumiselle ... eiköhän kukin "vihaava" ala jossain vaiheessa epäilemään olonsa mielekkyyttä ... ja voisiko sille tehdä jotakin (hauskaahan se ei voi olla).
Eivät kaikki asiantuntijat suinkaan tarjoa "onnellisuuspillereitä" helpotukseen, vaikka saattaat sitäkin ehdottaa jos normaali katkeruus muttunut tai muuttumassa mielen sairastumiseksi.
AP ei kirjoittanut että häneltä olisi viety "kaikkein tärkein" (toki niin on voinut ollakin) kuten arvelit ... oletan että tarkoitit lasta. Ei avioerossa välttämättä tarvitse lastaan menettää ... ei saisi, eikä pitäisi ... siihen pystyy vaikuttamaan omalla käytöksellään -- aivan varmasti.
"Ei avioerossa välttämättä tarvitse lastaan menettää ... ei saisi, eikä pitäisi ... siihen pystyy vaikuttamaan omalla käytöksellään -- aivan varmasti. "
Valitettavasti olet väärässä. Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Meitin tapauksessa exä huolehti ja opasti lapset siten, että isään ei saannut olla yhteydessä. Ja samaan hienoon ajatusmalliin sopi myös koko isän sukukin. Ja sitten epäilijöille: ei alkoa, ei pettämistä, ei mielenterveysongelmia, ei väkivaltaa tms. Exä vaan ei saannut ihan kaikkea osituksessa, ja ilmeisesti totesi että jotain pitää "kostaa". Nyt exä "putsasi" vanhan isänsä, jotta rahaa riittäisi. Hienot elämäntapamallin saavat lapseni.
Ihminen muuttuu 4-kympin vaihdevuosivammassa kummasti, vaikka ulospäin näyttää kovin kiltiltä ihannevaimolta...
Tuon kaltaisia exiä riittää. Miksi heissä ei ole varoitustarraa silloin kun ollaan menossa naimisiin???
- avioiduttuaan on väkivaltainen
- avioiduttuaan alkoholisoituu
- avioiduttuaan on kova pettämään
- avioiduttuaan seksi ei nappaa
- avioiduttuaan ei peseydy
- puhumaton yksilö
jne. jne.
Ehdotuksesi oli hyvä ... minkä tarran sinä ottaisit?
mikään noista ei sovi, valitan
vaikuttamaan siihen saako lapsen vai ei, vaikka toinen on juuri ollut se kodinrikkoja ja pettäjä. Kyse ei ole suinkaan aina ole mistään sairaudesta, vaan myös toiset seikat voivat vaikuttaa, saako lapsiansa itselleen ja ennen kaikkea haluaako repiä heidät omasta kodistaan uuteen ympäristöön, joka on ehkä kaukanakin entisestä kodista.
Nykyään lääkärit määräävät liian helposti näitä "onnellisuus pillereitä" ja ihmiset eivät ehdi käymään läpi suruaan, jota tuntevat menettäessään ehkä vielä rakastamansa puolison (kuitenkin) ja ehkä lapsensa tämän tekojen vuoksi. Tietenkin viha kuuluu yhtenä osana tähän prosessiin. Menettäminen voi olla myös sitä, että ei saa tavata lapsiansa kuin harvoin. Tämä ei ole sama asia, kun saisi olla heidän kanssaan aina joka päivä.
Viha tosiaan voi kestää toisilla pitempään kuin yleensä. Sitä on vaikea käsitellä ja päästä eroon, varsinkin kun on puolisosta välittänyt ja tämä tekee väärin. Hyvä olisi jos osaisi suunnata sitä energiaa ja tunteita uusiin asioihin, jotka veisivät ajatukset muualle kuin siihen pettymykseen ja vihaan, jota tuntee.
käynyt osallasi. Meillä on taas toisin päin, että mies vie kaiken sen jälkeen kun on pettänyt ja valehdellut vuosia.
se laitetaan, miehellekö, kuten meillä?
tietysti. Kyse on eronneiden naisten klubista. Jotkut eronneet naiset tuppaa noudattamaan samaa kaavaa. Kaavasta ei sen enmpää mutta siihen liittyy lapsilla kiristämistä, rahan mankumista riippumatta siittä kuinka paljon elareita saa, häirintää, uusien suhteiden sotkemista, selän takana pskan puhumista jne.
Ollaan tää todettu vuosien aikana isommallakin äijäporukalla. Yhdessä vaiheessa pelästyttiin että oltiin kaikki oltu naimisissa saman eukon kanssa. Valokuvia ei enää ollut vertailtavina. Muutamalla ulkoiset tuntomerkitkin täsmäsivät niin. Ikä oli suurinpiirtein sama. Niin pääteltiin niillä olevan klubi joka "neuvoo ja opastaa" erotilanteessa. Mielessä kävi sekin että johtaisiko tuollaiseen klubiin liittyminen eroon, koska erojen syytkin oli melko samoja: vuosien nalkutusta ja mäkätystä eukon puolelta. Vähän kuin uskonlahko.
Jotkut eronneet miehet tuppaa noudattamaan samaa kaavaa. Ennen on kierrelty kavereiden kanssa kuppiloita ja käyty toisten naisten sängyissä. Sitten kun on kärähdetty ja oma vaimo heittänyt pellolle perustetaan äijäklubi, jossa surkutellaan kun vaimo ei ymmärtänyt. Voi, voi kaikki maksaa...Ikäkin niillä on suurinpiirtein sama ja ulkonäkökin vähän semmonen rupsahtanut ja haisevat yleensä vanhalle viinalle.Vähän on kuin uskonlahko, ohjenuorana naisten morkkaaminen.
Mulla oli sellanen mies. Eron jälkeen mietin millanen mies oli ennen kuiin mentiin naimisiin. Juttelin asiasta ystävättärieni kanssa, miehen kavereiden kanssa ja veljen kanssa. Mulle selvisi että samanlainen paskahousu mies oli ennen avioliittoakin ,mutta en vaan tiennyt millasta peliä se harrasti. Tuo tieto lohdutti siinä mielessä että ainakaan minä en ole tehnyt miehestä sellasta vaan se oli sellanen ihan syntyjäänkin.
ihan varmasti sopiva tarra.
Jostain syystä se tarra on vaan helpompi lyödä toisen takapuoleen kuin omaansa.
aikuisen ihmisen kirjoitus!
joten saa perustaa myös ukkoklubin
Normaalia ja tervettä? Vuosi (-kaksi). Erovihaksi kutsutut tunteet ovat oman itsetuntosi romahdusta. Kun sen ymmärrät, alat vahvistaa itseäsi ja unohdat exän merkityksen elämässäsi, pääset myös "erovihasta" eroon. Vähitellen yleensä, mutta siitä pääsee. Katkeruus puolisoa kohtaan on kiukkua siitä etteivät asiat menneet kuten olit toivonut tai halunnut, tai kuten olitte sopineet. Jollei ymmärrä puolisonkin olevan vain ihminen on hankalaa lakata vihaamasta häntä. Miksi ihminen vihaa toista ihmistä, mikä merkitys sillä on, onko se järkevää, rakentavaa, viekö se elämää eteenpäin? Yleensä se ei ainakaan vie myönteisellä tavalla eteenpäin, joten eikö ole viisaampaa hyväksyä tapahtuneet tosiasiat, hankkiutua vihasta eroon ja jatkaa elämää rakentavammalla asenteella. Jos haluaa kieriskellä itsesäälissä se on sallittua. Lasten kannalta se kuitenkaan ei ole hyvä asia, olla katkera esimerkki lapsille.
Olin vain surullinen ettei liitto voinut jatkua.
Ex puolestaan vihasi minua pari kuukautta tappotahdilla, kunnes löysi uuden rakkaan ja tuon jälkeen on käyttäytynyt asiallisen lämpimästi, joka sekin saa varautuneeksi.
Yli puolivuotta jatkunut viha, vuoden jatkuva alkaa mielestäni olla epänormaalia, koska se latistaa ja kaventaa vihaajan omaa elämää.
mutta minä olin todella helpottunut kun pääsin muuttamaan pois.
Sitten alkoikin kaiken koetun jonkinasteinen läpikäyminen aina kun aikaa oli ja sitä vihaa onkin sitten vieläkin jäljellä aika paljon.
Sanon nätisti ihmisille että johtuu erosta, mutta tosiasiassa kyse on tuon kaiken läpikäymisestä.
Vastaus siis riippuu onko kysymyksen kohde katkera erosta vai onko kyse jostain muusta.
vaan kaikesta avioliiton aikana koetusta. Eroa toivoin pitkään, mutta lykkäsin lapsen tähden kunnes omat voimat oli niin loppu että tarvittiin ystävätär tueksi että sain vaadittua eropaperin jättämistä yhdessä.
olisi pitänyt lähteä paljon aiemmin, ei vain ollut niin helppoa sanoa ettei enää jaksa, varsinkin kun tiesi että mukelon käy huonosti jos exä ei saa uutta emäntää.