Olen 4,5kk:tta vanhan pojan äiti. Mieheni ja minä olimme seurustelleet reilun vuoden kun poikamme, vahinkovauva, ilmoitti tulostaan. Mieheni oli tämän reilun vuoden seurustelusuhteemme aikana, pyytänyt taukoa, jotta saisi miettiä haluaako minut vai exänsä...minut valitsi...sen jälkeen törmäsimm exään baarissa, jonka jälkeen he tekstailivat jonkin aikaa kännissä jtn ikäväikävä-viestejä..jälleen kävimme minä vai hän-keskustelun ja taas mies päätyi minuun. Meni puoli vuotta kun mies soitti kerran että menee vanhan koulukaverinsa(nainen)kaljalle..ei kuulunut miestä kotiin, kunnes vasta aamuyöllä(pisti viestin että olivat jatkaneet yökerhoon)..nooh, sika kun olen, tutkin miehen puhelimen ja hän oli sitten lähetellyt tälle ko naiselle baarireissunsa jälkeen että olisi ollut kiva jatkaa jnejne tiedätte varmaan..sitten kävimme JÄLLEEN tappelun ja sanoin että viimenen kerta...
No..meni kuukausi kun huomasin olevani raskaana. Mieheni käy työnsä puolesta paljon työreissuilla ja hänen pitikin lähteä viikon työreissulle heti seuraavana päivänä. Elin odotuksen onnea, kunnes viime kesänä, mies oli jölleen kk:n työkeikalla..minä kun olin vapaalla, päätin häntä mennä tapaamaan. Siellä sitten monien sattumien kautta sain tietää että mies oli baarissa ollessaan suudellut jtn ämmää..kyselin tenttasin itkin ja huusin..sitten mies itku silmässä kertoo että hän on pettänyt minua...sillä työreissulla mille lähti heti raskausuutisen jälkeen.."koska oli niin sekaisin, koko elämä loppuu plaaplaa niin lopuulista jne jne"..mies itkein pyysi anteeksi ja rukoili että annan ja oli pahoillaan yms mitä voi olettaakin katuvalta mieheltä.Lupasi ettei enää koskaan tee niin.Kysyin jaksaisikohan hän sitä etten minä luota ja että jaksaako hän odottaa että luotan taas...hän sanoi jaksavansa.. No, jatkoimme elämäämme, mutta minun luottamukseni oli lopullisesti pilalla... Hän on ollut kiltti, hellä, rehellinen ja pitää kai uskoa että myös uskollinen. Kun ajattelen järjellä, hänellä ei olisi ollut mahdollisuutta pettää minua uudelleen, ei ole ollut öitä pois kotoa yms. mutta silti minua kalvaa hirveä epäluottamus, mustasukkaisuus ja paha olo. En saa päästäni sitä että hän varmasti taas on yhteydessä johonkin typykkään. Hän ei anna minun tutkia puhelintaan koska se ei hänen mielestään auta mitään...ja nyt ei kyse ole siitä että hän salaisi mitään, sillä (sika edelleen ja viestintäsalaisuuden rikkoja)olen välillä salaa tutkinut...ei ole viestejä keltään epäilyttävältä, ei soitettuja ei vastattuja ei lähetettyjä viestejä..
Mieheni on siis ollut minulle uskollinen, hän ei ole tehnyt mtn mitä voisin epäillä mutta silti...oma mielenterveys on vaarassa kun asia painaa minun mieltäni ja epäilen häntä koko ajan. ja jos sanon asiasta miehelleni, tulee tappelu..hän ku ei ole mitään tehnyt, niin hän ihmettelee miksi minä epäilen..argh, tosi vaikea selittää mutta..haluaisin vaan saada luottamuksen takaisin, mutta asia on enään miun pääni sisällä. Mieheni on tehnyt kaikkensa todistaakseen ettei ole tehnyt mitään, eikä aiokkaan tehdä mitään mutta minä ja minun pääni..koen olevani ruma ja lihava ja minulla on aika ajoin huono itsetunto mistä nämä ehkä johtuvatkin..ja heti jos mieheni puhuu jostain naisesta (vaikka vaan ystävästäni/ kaveristani)joka on kaunis ja laiha, alan mustasukkaiseksi ja saatan olla silloin miehelleni todella ilkeä..pitäisiköhän minun mennä terapeutille..mieheni ei suostu lähtemään kanssani pariterapiaan koska hänen mielestään asiamme ei ole niin huonosti, eikä meillä oikeastaan olisi edes varaakaan..haluaisin vaan että pystyisin taas luottamaan ja että meillä menisi hyvin.. asia kaivelee välejämme..ja vaikka en miehelleni tunteistani kertoisikaan(niinkuin usein jätän kertomatta)niin minun päätäni se hajottaa...eäh..vaikea selittä..toivottavasti joku osaa neuvoa minua, lohduttaa kertoa vinkkejä tms...miestäni en jätä, hän on kaikkensa tehnyt ja rakastan häntä...enkä kaipaa ilkeitä ja inhottavia viestejä ja vaan todellista apua..
No..meni kuukausi kun huomasin olevani raskaana. Mieheni käy työnsä puolesta paljon työreissuilla ja hänen pitikin lähteä viikon työreissulle heti seuraavana päivänä. Elin odotuksen onnea, kunnes viime kesänä, mies oli jölleen kk:n työkeikalla..minä kun olin vapaalla, päätin häntä mennä tapaamaan. Siellä sitten monien sattumien kautta sain tietää että mies oli baarissa ollessaan suudellut jtn ämmää..kyselin tenttasin itkin ja huusin..sitten mies itku silmässä kertoo että hän on pettänyt minua...sillä työreissulla mille lähti heti raskausuutisen jälkeen.."koska oli niin sekaisin, koko elämä loppuu plaaplaa niin lopuulista jne jne"..mies itkein pyysi anteeksi ja rukoili että annan ja oli pahoillaan yms mitä voi olettaakin katuvalta mieheltä.Lupasi ettei enää koskaan tee niin.Kysyin jaksaisikohan hän sitä etten minä luota ja että jaksaako hän odottaa että luotan taas...hän sanoi jaksavansa.. No, jatkoimme elämäämme, mutta minun luottamukseni oli lopullisesti pilalla... Hän on ollut kiltti, hellä, rehellinen ja pitää kai uskoa että myös uskollinen. Kun ajattelen järjellä, hänellä ei olisi ollut mahdollisuutta pettää minua uudelleen, ei ole ollut öitä pois kotoa yms. mutta silti minua kalvaa hirveä epäluottamus, mustasukkaisuus ja paha olo. En saa päästäni sitä että hän varmasti taas on yhteydessä johonkin typykkään. Hän ei anna minun tutkia puhelintaan koska se ei hänen mielestään auta mitään...ja nyt ei kyse ole siitä että hän salaisi mitään, sillä (sika edelleen ja viestintäsalaisuuden rikkoja)olen välillä salaa tutkinut...ei ole viestejä keltään epäilyttävältä, ei soitettuja ei vastattuja ei lähetettyjä viestejä..
Mieheni on siis ollut minulle uskollinen, hän ei ole tehnyt mtn mitä voisin epäillä mutta silti...oma mielenterveys on vaarassa kun asia painaa minun mieltäni ja epäilen häntä koko ajan. ja jos sanon asiasta miehelleni, tulee tappelu..hän ku ei ole mitään tehnyt, niin hän ihmettelee miksi minä epäilen..argh, tosi vaikea selittää mutta..haluaisin vaan saada luottamuksen takaisin, mutta asia on enään miun pääni sisällä. Mieheni on tehnyt kaikkensa todistaakseen ettei ole tehnyt mitään, eikä aiokkaan tehdä mitään mutta minä ja minun pääni..koen olevani ruma ja lihava ja minulla on aika ajoin huono itsetunto mistä nämä ehkä johtuvatkin..ja heti jos mieheni puhuu jostain naisesta (vaikka vaan ystävästäni/ kaveristani)joka on kaunis ja laiha, alan mustasukkaiseksi ja saatan olla silloin miehelleni todella ilkeä..pitäisiköhän minun mennä terapeutille..mieheni ei suostu lähtemään kanssani pariterapiaan koska hänen mielestään asiamme ei ole niin huonosti, eikä meillä oikeastaan olisi edes varaakaan..haluaisin vaan että pystyisin taas luottamaan ja että meillä menisi hyvin.. asia kaivelee välejämme..ja vaikka en miehelleni tunteistani kertoisikaan(niinkuin usein jätän kertomatta)niin minun päätäni se hajottaa...eäh..vaikea selittä..toivottavasti joku osaa neuvoa minua, lohduttaa kertoa vinkkejä tms...miestäni en jätä, hän on kaikkensa tehnyt ja rakastan häntä...enkä kaipaa ilkeitä ja inhottavia viestejä ja vaan todellista apua..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Epäilyksen kanssa on todella vaikea elää,,,mutta jos suhtautuisit asiaan näin,,emme voi ketään toista omistaa,emmekä hallita kenenkään elämää,,
voimme vain rakastaa,,
Päätä että annat täyden vapauden toiselle,lähteä suhteesta tai jäädä siihen,,sillä saat itsellesi mielen rauhan,koska jos toinen päättää lähteä niin hän lähtee vaikka tekisit mitä,,,
ja jos miehesi pettää sinua,niin silloin hänellä on paha olla jos todella rakastaa sinua,voiko silloin edes katsoa rakkaampaansa silmiin,,,
Luottamus on tärkein asia suhteessa,tiedän kokemuksesta kuinka se voi nakertaa ihmistä ja kuinka sillä voi loukata toista ihmistä todellakin niin paljon että on vaikea rakentaa uusia suhteita tai jatkaa entistä,,
menneet möröt vain seuraavat,ne pitäisi vain jotenkin pystyä karistamaan,elämään hetki kerrallaan,emmehän tiedä huomisesta niin miksi sitä niin kauheesti miettisimme ja mennyttä ei voi tekemättömäksi tehdä,ainoa mitä voimme tehdä on antaa anteeksi,jokainen tekee virheitä,eikä se silti tarkoita sitä että ihminen olisi virhe,,,virheet ovat vain opettamassa ja kasvattamassa,tie sit kuinka suureks,,,
Kuuntele itseäsi,vuosikausia ei kannata tuntea pahaa oloa,,elämä on sinun omasi,tee siitä onnellinen.
vois melkein sanoa että prikulleen sama tilanne. tyttö vain 3,5kk vanha:) oon tällä hetkellä käynyt yksin terapeutilla(tosin muitakin asioita),ja kohta alamme mennä yhdessä.elämästämme ei tule mitään,jos toisella on paha olla niin on toisellakin,eikä se varmasti ole lapsen parhaaksi. sanoin miehelle että ne asiat selvitetään eikä niitä enää jätetä vain taakse.On ihan tosi että oma terveys järkyy,unettomuutta,paniikkikohtauksia,väsymystä.. ym. Mies ei ala puhumaan kahestaan sanoo vain että ei aleta teppeleen,eli meillä ei kommunikaatio toimi laisinkaan,ja tosi on että aina ne keskustelu yritykset menee tappeluksi. yritä puhua hänet terapeutille,siellä keskustelua ohjataan ja se sitten johtaakin johonkin. Jännä että elämäntilanteemme on niin samanlainen,kuin olisit kirjoittanut minun elämääni. :) mutta tsemppiä teille ja toivottavasti suunta on parempaan päin.
Monesti kuulee juuri tätä, että mies tekee jotain esim. pettää ja nainen tekee sen jälkeen kaikkensa jotta suhde paranee eli menee esim. terapeutille...Terapeutille meno on hieno asia ja kannattaa, mutta se on jännä että monesti mies ei lähde edes pariterapiaan saati sitten yksilöterapiaa..Eli nainen yrittää mukautua tilanteeseen ja tekee kaikkensa kun monesti itse "syyllinen" vain on ja odottaa??
Itsekkin olen tehnyt samaa. Menin terapiaan yksin ja yritin parantaa suhdettamme sitä kautta, mutta eihän se onnistunut kun mies oli entisellään, eikä yrittänyt mitään..voi helvetti että näin jälkeenpäin huvittaa! Eipä sillä terapiasta oli minulle itselleni hyötyä ja se oli mahtavaa, mutta ei sillä parisuhde parantunut...Miehen olisi pitänyt myös tehdä kaikkensa!!! Mies on kolme kertaa "jättänyt" minut ja aina olen ottanut takaisin...Saan parin kuukauden päästä vauvan(samalle miehelle) ja taas mies olisi tulossa takaisin elämääni, mutta taidan sanoa että menee ennemmin terapiaan ;)
No tämä nyt oli tällainen purkaus/ihmettely joka tuli kun luin kirjoituksenne...Tsemppiä teille!
ihmettelin kun mieheni tokaisi terapiasta että ei meillä asiat niin huonosti ole..että pitääkö odottaa siihen asti kun asiat ovat erittäin huonossa kunnossa ja yrittää pelastaa liitto vasta sitten...sai hän minutkin tuntemaan itseni tyhmäksi kun ehdotin terapiaa ja naureskeli ja sanoi tämän em asian...mutta kun itse luulen että tämä osittain johtuu minun huonosta itsetunnostani..(minkä kohottamiseen miehenikin voisi tietty osallistua esim kehumalla ja haluamalla minua useammin kuin kerran tai kaksi kahdessa viikossa)niin..en tiiä..neuvoja ja vinkkejä otetaan edelleen vastaan.. :/
luettua, en voi kun kysyä että KENELLÄ ON NIIN HYVÄ ITSETUNTO ETTEI SE TUOSSA MURENE?!?
Perheasiain neuvottelukeskus ja kriisikeskus ovat muuten tietääkseni paikkoja, joiden palvelut ovat ILMAISIA!
että sattuuko miehesi olemaan jonkin sortin narsisti.
(Katso jostain netistä narsistin tunnusmerkit ja vertaa niitä mieheesi. Saatan olla ihan väärässäkin, mutta tuli vaan tuosta kirjoituksesta mieleen kun niin kovin parjasit siinä itseäsi.)
Tuntui nimittäin niin pahalta tuo että sinä, joka et ole tehnyt mitään väärää syyttelit itseäsi tunteistasi. Tunteesi ovat miehesi tekosien seurausta !!! Sinulla on niihin oikeus.
En ymmärrä, miksi hän suuttuu epäilyistäsi. Kyllä se on näissä asioissa vähän niin että sitä saa, mitä tilaa. Mitä muuta miehesi muka voi omien tekosiensa jälkeen odottaa, kuin epäilyjä.
Voimia sinulle. Muuta en osaa neuvoa, kuin että varmista ettet ole "narsistin uhri" ja muista olla syyttämättä kaikesta aina itseäsi.
sillä minä vertasin miestäni narsistin tuntomerkkeihin..ja tulos ei ollut yllättävä mutta kamala mieheni on siis narsisti. ja kontrolli friikki.